KARI KURKI KEMIRAN ESPOON TUTKIMUSKESKUKSEN JOHTAJAKSI
| Quelle: Kemira Oyj
Hän on toiminut Kemira Pigmentsin tutkimuksen, teknologisen kehityksen, teknisen asiakaspalvelun ja ympäristönsuojelun eri johtotehtävissä sekä Suomessa että Yhdysvalloissa.
Kari Kurjen tämänhetkinen tehtävä on vastata Pigmentsin tutkimus- ja kehitystoiminnasta Porissa. Kemira Pigments myy tuotteitaan maali-, paperi-, painoväri- ja muoviteollisuuteen sekä vedenpuhdistukseen.
Kari Kurki on toiminut vuodesta 1985 lähtien myös Kemira-konsernin tutkimuksen ohjausryhmissä. Hän on valmistunut vuonna 1970 Oulun yliopiston Kemian laitokselta. Kari Kurki raportoi Kemira-konsernin tutkimus-ja teknologiajohtaja Hannu Toivoselle.