BIRKA LINE ABP PÖRSSITIEDOTE 09.05.2007 KLO 18.00 BIRKA LINE TIEDOTTAA Birka Line Abp:n ("Birka Line") hallitus on 7.5.2007 vastaanottanut Rederiaktiebolaget Eckeröltä ("Eckerö") kolme arviointilausuntoa yhtiön aluksista, jotka Eckerö on antanut tehdä maaliskuussa ja huhtikuussa 2007. 22.3.2007 päivätyn arviointilausunnon mukaan Birka Linen omistamien kahdeksan aluksen arvo oli yhteensä 212-222 miljoonaa euroa, josta Birka Paradisen arvoksi on arvioitu 100-110 miljoonaa euroa. 26.3.2007 päivätyn lausunnon mukaan edellä mainittujen kahdeksan aluksen arvo on arvioitu yhteensä 243-248 miljoonaksi euroksi, josta Birka Paradisen arvoksi on arvioitu 145-150 miljoonaa euroa. Lisäksi 5.4.2007 päivätyn arvion mukaan alusten arvon yhteensä olisi 210,5-220,5 miljoonaa euroa, josta Birka Pa radisen arvoksi oli arvioitu 110-120 miljoonaa euroa. 21.3.2007 päivätyssä Eckerön julkisen ostotarjouksen johdosta antamassaan lausunnossa hallitus on todennut, että se on helmi- maaliskuussa 2007 saanut tiedokseen yhtiön alusten arviointeja. Hallitus on lisäksi selvittäessään Birka Cargo Ab Ltd.n osakekantaa koskevaa alustavaa ostotarjousta ja kiinnostuksen ilmaisua Birka Paradisea koskien huhtikuussa 2007 hankkinut uusia arviointeja koskien yhtiön aluksia. Ar vonmäärityslausuntoja lähtökohtanaan käyttäen hallitus arvioi edelleen, että yhtiön kahdeksan aluksen markkina-arvo on noin 260-285 miljoonaa euroa (joka perustuu euron ja Yhdysvaltain dollarin väliseen vaihtokurssiin 1,33). Näiden kahdeksan aluksen kirjanpitoarvo oli 31.1.2007 208 miljoonaa euroa. Hallituksen hankkimien arvioiden mukaan Birka Paradisen arvo oli 145-150 miljoonasta eurosta 185 miljoonaan euroon. Hallitus toteaa lisäksi, että Birka Paradisen kirjanpitoarvo 31.1.2007 oli 148 miljoonaa euroa. Hallitus on lisäksi vastaanottanut kiinnostuksen ilmauksen Birka Paradise aluksesta, jossa aluksen arvoksi arvioitiin alustavasti 180 miljoonaa eu roa. Eckerön toimittamat ja yhtiön itsensä hankkimat alusarvioinnit ovat hallituksen käsityksen mukaan kansainvälisesti arvostettujen riippumat tomien laivameklarien suorittamia, joilla on erilaisia toimintasuuntauksia. Alusten kirjanpitoarvoihin ja markkinatilanteeseen perustuen hallitus ei näe syytä muuttaa käsitystään yhtiön alusten arvosta. Hallitus haluaa kui tenkin saattaa Eckerön toimittamat arvioinnit osakeenomistajien tietoon nykytilanteessa. Hallitus painottaa, että Birka Linen osakkeenomistajien tulee itsenäisesti päättää Eckerön ostotarjouksen hyväksymisestä ottaen huomioon kaikki tar jousasiakirjassa annetut tiedot ja hallituksen lausunto kokonaisuudessaan. Tämä ilmoitus on annettu täydennykseksi hallituksen Eckerön ostotarjouksesta antamalle lausunnolle 21.3.2007. Hallituksen puheenjohtaja Daniel Widman sekä hallituksen jäsenet Sture Carlson ja Erik Wiljanen ovat valmistelleet tämän lausunnon antamista. Hal lituksen jäsenet Björn Blomqvist ja Jukka Suominen, jotka toimivat toinen Eckerön toimitusjohtajana ja toinen hallituksen puheenjohtajana, eivät ole osallistuneet tämän lausunnon valmisteluun, mutta ovat, ainoastaan Birka Linesin hallituksen saattamiseksi toimivaltaiseksi voidakseen yhtiöoikeu dellisesti tehdä asiassa päätöksen, osallistuneet lausunnon antamista kos kevaan hallituksen päätökseen. Lausunnon hyväksymistä koskeva päätös on tehty äänestyksen jälkeen äänin 3-2. Jäsenet Björn Blomqvist ja Jukka Suo minen eivät ole yhtyneet lausunnon muotoiluun ja ovat kirjanneet pöytä kirjaan eriävän mielipiteensä lausunnon sisällöstä. Hallituksen jäsenet Marika Palmqvist ja Hans Mansén eivät ole osallistuneet tämän lausunnon laatimiseen. BIRKA LINE ABP HALLITUS Daniel Widman Hallituksen puheenjohtaja Lisätietoja: Anders Ingves Toimitusjohtaja 040-717 8441 JAKELU: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet
BIRKA LINE ABP TIEDOTTAA
| Quelle: Birka Line Abp