PÖRSSITIEDOTE
Julkaisuvapaa 1.6.2007 kello 8.00 (EEST)
ELEKTROBIT OYJ MYY PRODUCTION SOLUTIONS -LIIKETOIMINTANSA
ROHWEDDERILLE, JÄRJESTÄÄ UUDELLEEN LIIKETOIMINTASEGMENTIT JA ANTAA
UUDEN OHJAUKSEN
PRODUCTION SOLUTIONS -LIIKETOIMINNAN MYYNTI
Elektrobit Oyj ("EB") ja Rohwedder AG ("Rohwedder") ovat
allekirjoittaneet 1.6.2007 sopimuksen, jolla EB myy Production
Solutions -liiketoimintansa Rohwedderille ("Kauppa"). Kauppa käsittää
EB:n Production Solutions -liiketoimintaan kuuluvat tytäryhtiöt.
Production Solutions -liiketoimintayksikkö tarjoaa tuotantotestaus-
ja automaatioteknologiaa erityisesti telekommunikaatioalan
laitevalmistajille sekä auto- ja kulutustavarateollisuudelle.
Production Solutions -liiketoiminta on kuulunut EB:n Test and
Automation -liiketoimintasegmenttiin. Production Solutions
-liiketoiminta työllistää 112 henkilöä Suomessa ja 280 henkilöä
ulkomailla, pääosin Euroopassa.
Kauppahinta on 29 miljoonaa euroa, josta vähennetään korolliset velat
ja johon lisätään rahavarat. Edellä mainitun lisäksi Rohwedder
maksaa lisäkauppahintaa mikäli Production Solutions -liiketoiminta
saavuttaa tietyt taloudelliset tavoitteet vuosina 2007 ja 2008.
Production Solutions -liiketoiminnan myynti lisää kertaluonteisesti
EB:n vuoden 2007 toisen vuosineljänneksen nettovoittoa noin 15
miljoonaa euroa. Konsernin nettokassavirta kasvaa kertaluonteisesti
vuoden 2007 toisella vuosineljänneksellä noin 15 miljoonalla eurolla
sekä lisäksi viimeistään kuuden kuukauden kuluttua 5 miljoonalla
eurolla. Siirtyvän liiketoiminnan varat 31.5.2007 ovat arviolta noin
30 miljoonaa euroa. Kauppahintaa tarkistetaan myöhemmin Production
Solutions -liiketoiminnan toukokuun 2007 lopun nettovarojen määrän
perusteella.
Kauppa käsittää seuraavat Elektrobit Production Solutions Oy:n
omistamat tytäryhtiöt: OÜ JOT Eesti, JOT Automation Italia S.r.l,
Elektrobit Hungary Kft, S.C. Elektrobit S.R.L, JOT Automation Korea
Ltd., Elektrobit Technologies (Beijing) Ltd., Elektrobit GmbH,
Elektrobit Production Solutions Inc. ja Elektrobit Da Amazonia Ltda.
Myös Elektrobit Production Solutions Oy:n ja Elektrobit Oyj:n yhdessä
omistama Elektrobit Technologies India Private Ltd. sisältyy
kauppaan.
Production Solutions -liiketoiminnan tuotteet ja tuotemerkit (kuten
JOT Automation) siirtyvät kaupan mukana.
Production Solutions -liiketoimintayksikön liikevaihto ja liikevoitto
(-tappio) olivat ajanjaksona 1.1.2006 - 31.3.2007 seuraavat:
+-------------------------------------------------------------------+
| (MEUR ) | Tammikuu-maaliskuu | Tammikuu-joulukuu |
| | 2007 | 2006 |
|--------------------------+--------------------+-------------------|
| Liikevaihto | 8.6 | 60.4 |
|--------------------------+--------------------+-------------------|
| Liikevoitto (-tappio) | -1.6 | 3.1 |
|--------------------------+--------------------+-------------------|
| Prosenttia | -18.5 % | 5.1 % |
| liikevaihdosta | | |
+-------------------------------------------------------------------+
Yllä esitettyihin lukuihin sisältyy vain Production Solutions
-liiketoimintaan välittömästi liittyvät erät (IFRS 5.30)."Olemme etsineet Production Solutions -liiketoiminnallamme vahvaa
teollista ostajaa ja uskomme, että Rohwedder on hyvä uusi koti tälle
liiketoiminnalle. Kiitän kaikkia Production Solutions -liiketoiminnan
työntekijöitä heidän panoksestaan EB:ssä ja toivotan menestystä
jatkossa", kommentoi kauppaa EB:n toimitusjohtaja Pertti Korhonen.
Rohwedderin hallituksen puheenjohtaja Joachim Rohwedder kommentoi
yritysostoa: "Tämä yritysosto on ratkaiseva askel pyrkimyksessämme
tulla maailman johtavaksi kansainväliseksi
automaatioteknologiayritykseksi etenkin Electronics Production
Solutions (EPS) -yksikössämme. Odotamme innolla, että pääsemme
yhdistämään uuden liiketoimintayksikön ja sen työntekijät
Rohwedder-konserniin niin pian kuin mahdollista."
STRATEGIAN STATUS - LIIKETOIMINTASEGMENTTIEN MÄÄRÄ VÄHENNETTY
KAHTEEN,
SYSTEM TEST SISÄLLYTETTY OSAKSI YDINLIIKETOIMINTOJA
Production Solutions -liiketoimintayksikön irtauduttua EB:stä, yhtiö
on päättänyt vähentää liiketoimintasegmenttien määrän kahteen.
Liiketoimintasegmenttien uudet, lyhennetyt nimet ovat "Automotive" ja"Wireless".
Automotive-liiketoimintasegmentti muodostuu, kuten tähänkin mennessä,
Automotive Software -liiketoimintayksiköstä.
Wireless-liiketoimintasegmentti muodostuu Mobile Terminal Solutions
ja Radio Network Solutions -liiketoimintayksiköistä. Lisäksi yhtiö on
päättänyt sisällyttää System Test -liiketoimintayksikön
ydinliiketoimintoihinsa osana Wireless-liiketoimintasegmenttiä.
Päätös perustuu System Test -liiketoimintayksikön maailmanlaajuiseen
tuotejohtajuuteen sekä yksikön rooliin EB:n langattoman
tietoliikenteen ydinosaamisessa sen luodessa radioetenemiseen
liittyvää huipputason tietotaitoa koko yrityksen liiketoimintojen
käyttöön. Kesäkuusta 2006 lähtien Elektrobit on kehittänyt System
Test -liiketoimintayksikön strategiaa. Yhtiö on päättänyt keskittää
liiketoimintayksikön toiminnan edistyksellisiin langattoman
tietoliikenteen emulointi- ja suunnittelutyökaluihin ja on aloittanut
panostukset uusien tuotteiden kehittämiseen laajentaakseen
Propsim-radiokanavaemulaattorituoteperheen sovelluspohjaa ja
tuotevalikoimaa. Jotta System Test -liiketoimintayksikön nimi kuvaisi
paremmin sen tarkennettua painopistealuetta, se on nimetty Wireless
Communications Tools -liiketoimintayksiköksi.
EB on päättänyt myös muodostaa RFID-lukijajärjestelmät ja
teollisuuden langattomat verkkoratkaisut liiketoimintayksiköksi
nimeltä Wireless Sensor Solutions, joka on osa
Wireless-liiketoimintasegmenttiä. Uuden liiketoimintayksikön
ensimmäinen tuotevalikoima koostuu marraskuussa 2006 esitellystä
RFID-lukijatuotesarjasta sekä EB'n teollisista WLAN -tuotteista.
Elektrobit Oyj:n raportointi perustuu seuraaviin segmentteihin
1.4.2007 alkaen:
Automotive
-liiketoimintasegmentti Wireless -liiketoimintasegmentti
Automotive Software Mobile Terminal Solutions
-liiketoimintayksikkö -liiketoimintayksikkö
Radio Network Solutions -liiketoimintayksikkö
Wireless Sensor Solutions
-liiketoimintayksikkö
Wireless Communications Tools
-liiketoimintayksikkö"EB on nyt saanut päätökseen keväällä 2006 uudelleen määritellyn
strategiansa ensimmäisen vaiheen toteutuksen ja vähentänyt
liiketoimintojensa määrän viiteen. Tämä muodostaa vahvan pohjan
strategian toteutukselle jatkossa. Strategiansa mukaisesti yhtiö
tulee keskittymään selkeisiin kasvuliiketoimintoihin", sanoo tohtori
J.T. Berqvist, Elektrobit Oyj:n hallituksen puheenjohtaja.
VUODEN 2007 ENSIMMÄISEN PUOLISKON NÄKYMÄT
(jatkuvat liiketoiminnot ilman Production Solutions -liiketoimintaa)
EB odottaa vuoden 2007 ensimmäisen vuosipuoliskon jatkuvien
liiketoimintojen liikevaihdon olevan samalla tasolla tai hieman
korkeampi kuin vuoden 2006 toisella vuosipuoliskolla (61.0 miljoonaa
euroa). Yhtiö jatkaa panostuksia:
- ohjelmistoalustoihin perustuviin tuotteisiin Automotive Software
-liiketoimintayksikössä,
- liikkuvan WiMAX-standardin mukaisten
radiotukiasemamoduulituotteiden kehitykseen Radio Network Solutions
-liiketoimintayksikössä,
- sovellusalueiden ja tuotevalikoiman laajentamiseen Wireless
Communications Tools -liiketoimintayksikössä,
- strategiassa määriteltyihin teknisiin ydinosaamisalueisiin,
- myynti- ja markkinointiorganisaation kehittämiseen sekä
- tehokkaiden yhtenäisten tukitoimintojen ja toiminta-alustojen
rakentamiseen maailmanlaajuisen liiketoiminnan tukemiseksi yhtiön
strategian mukaisesti.
Johtuen pääosin näistä edelleen jatkuvista merkittävistä
panostuksista EB odottaa vuoden 2007 ensimmäisen vuosipuoliskon
liiketappion olevan noin kaksinkertainen verrattuna vuoden 2006
toisen vuosipuoliskon liiketappioon (-7.8 miljoonaa euroa).
Oulunsalo, 1.6.2007
Elektrobit Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Pertti Korhonen
Toimitusjohtaja
Elektrobit Oyj
Puh. 040 344 3889
Seppo Laine
Talousjohtaja
Elektrobit Oyj
Puh. 040 344 2250
Maija-Liisa Fors
Johtaja, sijoittajasuhteet
Elektrobit Oyj
Puh. 040 344 2875
JAKELU:
OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
Elektrobit Oyj, EB
EB kehittää edistyksellistä teknologiaa ja muuntaa sen
rikastuttaviksi loppukäyttäjäkokemuksiksi. EB on erikoistunut
autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden vaativiin
sulautettuihin ohjelmisto- ja laiteratkaisuihin. Vuoden 2006
liikevaihto oli 181,5 miljoonaa euroa. Elektrobit Oyj on listattu OMX
Helsingin pörssissä. www.elektrobit.com
Rohwedder
Rohwedder-konserni työllistää noin 600 henkeä ja sen Mechatronics
Production Solutions ja Electronics Production Solutions -yksiköt
ovat monimutkaisten automaatioteknologiajärjestelmien johtavia
toimittajia. Yhtiö palvelee asiakkaitaan suoraan kolmella
kasvumarkkina-alueella Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa.
Rohwedderin automaatiolinjoja käytetään pääasiassa seuraavilla
teollisuudenaloilla: autoteollisuus, telekommunikaatio ja
elektroniikka sekä sairaanhoitoteknologia. Rohwedder AG (ISIN
DE0007057705) on listattu Frankfurtin pörssissä Prime Standard
-segmentissä.
ELEKTROBIT OYJ MYY PRODUCTION SOLUTIONS -LIIKETOIMINTANSA ROHWEDDERILLE, JÄRJESTÄÄ UUDELLEEN LIIKETOIMINTASEGMENTIT JA ANTAA UUDEN OHJAUKSEN
| Quelle: Bittium Oyj