KEMIRA: YHTIÖKOKOUSKUTSU


(Pörssitiedote)

Kemira Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 19.3.2008 kello 13.00
Marina Congress Centerissä, Katajanokanlaituri 6, Helsinki.
Kokoukseen ilmoittautuneiden luetteloiminen alkaa kello 12.00.

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Yhtiöjärjestyksen 16 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle
kuuluvat asiat

2. Osingonmaksu

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2007 päättyneeltä
tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella maksetaan osinkoa 0,50
euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka
täsmäytyspäivänä 26.3.2008 on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n
pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko
maksetaan 2.4.2008.

3. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 4 §:n muuttamiseksi

Hallitus ehdottaa yhtiön voimassa olevan yhtiöjärjestyksen 4 §:n
muuttamista siten, että siitä poistetaan maininnat pääjohtajasta ja
varapääjohtajasta.

4. Hallituksen ehdotus hallitukselle annettavaksi omien osakkeiden
hankkimisvaltuutukseksi

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään
enintään 2.397.515 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta
("Hankkimisvaltuutus").

Omat osakkeet hankitaan yhtiön vapaalla omalla pääomalla joko
kaikille osakkeenomistajille osoitetulla ostotarjouksella yhtäläisin
ehdoin ja hallituksen päättämään hintaan tai muutoin kuin
osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden
hankintahetken markkinahintaan OMX Nordic Exchange Helsinki Oy:n
("Pörssi") järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeet
hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Suomen Arvopaperikeskus Oy:n
sääntöjen mukaisesti.

Osakkeita hankitaan käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai
-järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa, yhtiön oman
pääomarakenteen kehittämiseksi, osakkeen likviditeetin parantamiseksi
tai käytettäväksi osana yhtiön osakepalkkiojärjestelmää. Osakkeet
voidaan edellä mainittujen tarkoitusten toteuttamiseksi pitää
yhtiöllä, luovuttaa tai mitätöidä.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä
ehdoista.

Hankkimisvaltuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen
päättymiseen saakka.

5. Hallituksen ehdotus hallitukselle annettavaksi
osakeantivaltuutukseksi

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään
enintään 12.500.000 uuden osakkeen antamisesta sekä enintään
6.252.250 yhtiön hallussa olevan yhtiön oman osakkeen luovuttamisesta
("Osakeantivaltuutus").

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevat omat osakkeet
luovuttaa joko maksua vastaan tai yhtiön osakepalkkiojärjestelmän
toteuttamisen yhteydessä maksutta.

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet
luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he
ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan
etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön
kannalta painava taloudellinen syy, kuten yrityskauppojen tai
-järjestelyjen rahoittaminen tai toteuttaminen, yhtiön oman pääoman
rakenteen kehittäminen, osakkeen likviditeetin parantaminen tai se on
perusteltua yhtiön osakepalkkiojärjestelmän toteuttamiseksi.
Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain yhtiön
osakepalkkiojärjestelmän toteuttamisen yhteydessä.

Uusia osakkeita annettaessa osakkeiden merkintähinta merkitään
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Yhtiön omia osakkeita
luovutettaessa merkitään osakkeesta maksettava määrä sijoitetun
vapaan oman pääoman rahastoon.

Hallitus päättää muista osakeanteihin liittyvistä seikoista.

Osakeantivaltuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen
päättymiseen saakka.

6. Hallituksen kokoonpano

Nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitukseen
valitaan seitsemän jäsentä ja että hallituksen valitaan uudelleen sen
nykyiset jäsenet Elizabeth Armstrong, Juha Laaksonen, Ove Mattsson,
Pekka Paasikivi ja Kaija Pehu-Lehtonen sekä uusina jäseninä Jukka
Viinanen ja Jarmo Väisänen. Nimitysvaliokunta ehdottaa, että
hallituksen puheenjohtajana valitaan jatkamaan Pekka Paasikivi ja
varapuheenjohtajaksi valitaan Jukka Viinanen.

Jukka Viinanen, vuorineuvos (s. 1948) on tällä hetkellä Rautaruukki
Oyj:n hallituksen puheenjohtaja. Viinanen on toiminut Orion Oyj:n
toimitusjohtajana vuosina 2000-2007, Neste Oy:n toimitusjohtajana
vuosina 1997-1999 ja sitä ennen Nesteen johtajana ja hallituksen
jäsenenä vuosina 1990-1999.

Jarmo Väisänen, finanssineuvos (s. 1951) on valtioneuvoston kanslian
omistajaohjausosaston johtoryhmän jäsen ja ylijohtajan 2. sijainen.
Väisänen toimii tällä hetkellä Sponda Oyj:n ja Edita Oyj:n
hallitusten varapuheenjohtajana. Väisänen on toiminut aiemmin
Kapiteeli Oyj:n (1999-2006) ja Solidium Oyj:n (1996-2004) hallitusten
varapuheenjohtajana.

7. Tilintarkastajan valinta

Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle KPMG Oy
Ab:n valintaa yhtiön tilintarkastajaksi vastuullisena
tilintarkastajana KHT Pekka Pajamo.


Tilinpäätösasiakirjat ja ehdotukset

Kemira Oyj:n tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus
sekä edellä kohdissa 3, 4, 5, 6 ja 7 mainitut ehdotukset ovat
osakkeenomistajien nähtävinä perjantaista 7.3.2008 alkaen yhtiön
pääkonttorissa osoitteessa Porkkalankatu 3, Helsinki. Asiakirjoista
lähetetään pyynnöstä jäljennökset osakkeenomistajille, ja ne ovat
myös saatavilla yhtiökokouksessa.


Oikeus osallistua yhtiökokoukseen

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on
7.3.2008 merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön
osakasluetteloon ja joka on ilmoittautunut kokoukseen viimeistään
14.3.2008 kello 16.00.

Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen

Osakkeenomistaja voi ilmoittautua yhtiökokoukseen seuraavasti:

a) kirjeellä osoitteeseen Kemira Oyj, Arja Korhonen, PL 330, 00101
Helsinki;
b) faksilla numeroon 010 862 1780, Kemira Oyj, Arja Korhonen;
c) puhelimella numeroon 010 862 1703, Arja Korhonen, arkisin klo 9-12
ja 13-16 tai
d) Kemiran internet-sivujen kautta osoitteessa
www.kemira.com/Group/Suomeksi

Ilmoittautumisen on oltava perillä viimeistään perjantaina 14.3.2008
kello 16.00.

Valtakirjojen toimittaminen

Valtakirja, jonka nojalla valtuutettu käyttää osakkeenomistajan
äänivaltaa kokouksessa, pyydetään toimittamaan ilmoittautumisen
yhteydessä.

Helsingissä 5.2.2008

Kemira Oyj
Hallitus



Kemiran tavoitteena on olla toimialoillaan johtava maailmanlaajuinen
kemianyhtiö, jonka liiketoiminnoilla on ainutlaatuinen kilpailuasema
valituissa asiakassegmenteissä. Kemiran neljä liiketoiminta-aluetta:
Kemira Pulp&Paper, Kemira Water, Kemira Specialty ja Kemira Coatings
tarjoavat asiakkailleen kokonaisratkaisuja, osaamista ja
korkealaatuisia tuotteita. Kemira palvelee sellu- ja
paperiteollisuudessa, vedenpuhdistuksessa, maalaamisessa ja
kemianteollisuudessa.
Vuonna 2007 Kemiran liikevaihto oli noin 2,8 miljardia euroa ja
henkilömäärä 10 000. Kemira toimii 40 maassa.

www.kemira.com

Anhänge

KEMIRA NOTICE OF ANNUAL GENERAL MEETING KEMIRAN YHTIOKOKOUSKUTSU