SAMMON KONSERNIN HALLINNON SUUNNITELLUT JÄRJESTELYT VUONNA 2009


SAMPO OYJ                   PÖRSSITIEDOTE                  15.4.2008 kello 15.44


SAMMON KONSERNIN HALLINNON SUUNNITELLUT JÄRJESTELYT VUONNA 2009                 

Sammon hallituksen puheenjohtaja Georg Ehrnrooth (67) on ilmoittanut, että hän  
ei enää ole käytettävissä valittaessa hallituksen jäseniä vuoden 2009           
varsinaisessa yhtiökokouksessa. Ehrnrooth, joka on toiminut Sammon hallituksen  
jäsenenä vuodesta 1992 ja sen puheenjohtajana vuodesta 2006, jää näin pois      
Sammon hallituksesta vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.         

Sampo-konsernin hallinnon jatkuvuuden varmistamiseksi Sammon hallituksen        
nimitys- ja palkkiovaliokunta esittää suurimpia osakkeenomistajia kuultuaan,    
että keväällä 2009 järjestettävä varsinainen yhtiökokous valitsee Björn         
Wahlroosin jatkamaan hallituksen jäsenenä ja että hallitus valitsee hänet       
puheenjohtajakseen. Näin ollen vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä
Wahlroos jättää Sammon konsernijohtajan tehtävän. Suunnitelman mukaan Sammon    
uudeksi konsernijohtajaksi nimitetään Kari Stadigh.                             

Kauppatieteiden tohtori Wahlroos on toiminut Sammon konsernijohtajana ja        
hallituksen jäsenenä vuodesta 2001. Hän on UPM-Kymmene Oyj:n hallituksen        
puheenjohtaja ja Nordea Bank AB(publ.):n hallituksen jäsen. Wahlroos on myös    
Sampo Oyj:n suurin henkilöomistaja runsaan kahden prosentin omistusosuudellaan. 

Dipl.ins., dipl.ekon. Kari Stadigh on ollut Sampo-konsernin palveluksessa       
vuodesta 1998 ja toiminut konsernijohtajan varamiehenä vuodesta 2001. Stadigh on
toiminut Henki-Sammon ja Keskinäinen vakuutusyhtiö Kalevan hallitusten          
puheenjohtajana vuodesta 2001 ja vahinkovakuutusyhtiö Ifin hallituksen          
puheenjohtajana vuodesta 2002 alkaen.                                           


SAMPO OYJ                                                                       

Jarmo Salonen                                                                   
Johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä                                 
Puh. 010 516 0030                                                               


JAKELU:                                                                         
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                               
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
Rahoitustarkastus                                                               
Vakuutusvalvontavirasto                                                         
www.sampo.com
GlobeNewswire