SAMPO-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2008

SAMPO OYJ                       PÖRSSITIEDOTE              13.8.2008 KLO 9.30  

SAMPO-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2008                              

VAHVA VAKAVARAISUUS TASOITTAA MENOA                                             

Sampo-konsernin osakekohtainen tulos tammi-kesäkuulta 2008 oli 0,60 euroa       
(0,72). Vertailulukuun ei sisälly myyntivoitto, joka saatiin 1. helmikuuta 2007 
loppuun saatetusta Sampo Pankki -kaupasta. Osakekohtainen tulos myyntivoitto    
huomioiden oli 5,66 euroa. Käyvän arvon rahaston muutos huomioon ottaen         
osakekohtainen tulos laski -0,90 euroon (0,74). Tulos ennen veroja              
tammi-kesäkuulta 2008 oli 422 miljoonaa euroa (559). Osakekohtainen substanssi  
oli 11,36 euroa (13,49).                                                        

- Vahinkovakuutuksen tulos ennen veroja oli 182 miljoonaa euroa (311).          
Vakuutustekninen tulos säilyi vakaana ja yhdistetty kulusuhde oli 92,4          
prosenttia (92,0). Heikon korko- ja osakemarkkinakehityksen johdosta            
sijoitustoiminnan tulos oli pettymys. Vahinkovakuutuksen toimintaympäristö      
näyttää edelleen suotuisalta.                                                   

- Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli 91 miljoonaa euroa (187). Myynti
jatkui vaisuna heikon pääomamarkkinatilanteen ja Sampo Pankin vaatimattoman     
myyntituloksen takia.                                                           

- Omistusyhteisö-segmentin tulos ennen veroja nousi 148 miljoonaan euroon (61)  
Nordeasta saadun 130 miljoonan euron osingon tukemana.                          

--------------------------------------------------------------------------------
| AVAINLUVUT                  |  1-6 |  1-6 | Muutos |     Q2 |    Q2 | Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                     | 2008 | 2007 |      % |   2008 |  2007 |      % |

| Tulos ennen veroja *)       |  422 |  559 |    -24 |    279 |   289 |     -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vahinkovakuutus           |  182 |  311 |    -41 |    118 |   142 |    -17 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Henkivakuutus             |   91 |  187 |    -51 |     27 |    87 |    -69 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Omistusyhteisö            |  148 |   61 |    145 |    134 |    60 |    124 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos *)         |  346 |  416 |    -17 |    241 |   214 |     13 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, euroa *)       | 0,60 | 0,72 |    -17 |   0,42 |  0,36 |     17 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ml. käyvän arvon      | -0,9 | 0,74 |      - |  -0,51 |  0,30 |      - |
| rahaston muutos/osake,      |    0 |      |        |        |       |        |
| euroa *)                    |      |      |        |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Substanssi/osake, euroa **) | 11,3 | 13,3 |    -15 |        |       |        |
|                             |    6 |    8 |        |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Keskim. henkilöstömäärä     |    6 |    6 |      2 |        |       |        |
| (FTE)                       |  937 |  803 |        |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin                   | 682, | 856, |    -20 |        |       |        |
| vakavaraisuussuhde, %       |    8 |    9 |        |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, %      | -2,5 | 10,4 |      - |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Vertailulukuihin ei sisälly Sampo Pankista saatu 2 830 miljoonan euron       
myyntivoitto ja Sampo Pankki -konsernin tammikuun 2007 tulos ennen veroja, 29   
miljoonaa euroa, jotka esitetään kohdassa ”Lopetetut toiminnot”.                
**) Täydellä verovelalla vähennettynä.                                          

Osavuosikatsauksen tiedot eivät ole tilintarkastettuja. Tuloslaskelmaeriä       
vertaillaan edellisen vuoden vastaavan ajanjakson lukuihin. Tase-erien          
vertailuajankohtana on vuoden 2007 lopun tilanne, jollei toisin ole ilmoitettu. 

Vuoden 2008 toinen neljännes lyhyesti                                           

Sampo-konsernin vuoden 2008 toisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 279      
miljoonaa euroa (289). Osakekohtainen tulos oli 0,42 euroa (0,36). Käyvän arvon 
rahaston muutos huomioon ottaen osakekohtainen tulos laski -0,51 euroon (0,30). 

Vahinkovakuutustoiminnan toisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 118         
miljoonaa euroa (142). Vakuutustekninen tulos säilyi hyvänä ja yhdistetty       
kulusuhde oli 90,9 prosenttia (90,3). Sijoitustoiminnan nettotuotot pienenivät  
35 miljoonaan euroon (61).                                                      

Sampo-konsernin henkivakuutusliiketoiminnan tulos ennen veroja oli 27 miljoonaa 
euroa (87) myyntivoittojen määrän ollessa vertailukautta pienempi. Maksutulo    
laski 110 miljoonaan euroon (142).                                              

Omistusyhteisö-segmentin toisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 134         
miljoonaa euroa (60) sisältäen Nordean osakkeista saadut osingot.               

Liiketoiminta-alueet                                                            

Vahinkovakuutus                                                                 

If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö, joka toimii myös kaikissa     
Baltian maissa ja Venäjällä. Sampo-konsernin vahinkovakuutuksen emoyhtiö If     
Skadeförsäkring Holding AB:n pääkonttori on Ruotsissa. Tytäryhtiöidensä kautta  
If tarjoaa vakuutusratkaisuja ja -palveluja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa,      
Tanskassa, Baltian maissa ja Venäjällä. Ifin toiminnot jakautuvat neljään       
liiketoiminta-alueeseen: Henkilöasiakkaat, Yritysasiakkaat, Suurasiakkaat sekä  
Baltia ja Venäjä.                                                               

--------------------------------------------------------------------------------
|                          |    1-6 |    1-6 | Muutos |    Q2 |    Q2 | Muutos |

| Milj.e                   |   2008 |   2007 |      % |  2008 |  2007 |      % |

| Vakuutusmaksutulo        |  2 352 |  2 288 |      3 |   923 |   904 |      2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan        |     52 |    180 |    -71 |    35 |    61 |    -42 |
| nettotuotot              |        |        |        |       |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot              |     14 |     13 |      9 |     6 |     6 |      0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut             | -1 317 | -1 272 |      4 |  -647 |  -622 |      4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja             |   -440 |   -425 |      4 |    39 |    31 |     27 |
| sijoitussopimusvelkojen  |        |        |        |       |       |        |
| muutos                   |        |        |        |       |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut          |   -227 |   -222 |      2 |  -116 |  -107 |      8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kulut               |   -238 |   -238 |      0 |  -118 |  -124 |     -4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut            |    -15 |    -14 |     10 |    -4 |    -7 |    -51 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja       |    182 |    311 |    -41 |   118 |   142 |    -17 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Avainluvut               |        |        |        |       |       |        |

| Yhdistetty kulusuhde, %  |   92,4 |   92,0 |      0 |  90,9 |  90,3 |      1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Riskisuhde, %            |   68,9 |   68,2 |      1 |  67,2 |  66,5 |      1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimintakulusuhde, %     |   23,5 |   23,8 |     -1 |  23,6 |  23,8 |     -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekulusuhde, %        |   17,1 |   17,2 |     -1 |  17,2 |  17,3 |     -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, %   |   -4,8 |   21,7 |      - |     - |     - |      - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön              |  6 484 |  6 375 |      2 |     - |     - |      - |
| keskimääräinen lukumäärä |        |        |        |       |       |        |
| (FTE)                    |        |        |        |       |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------

Vahinkovakuutuksen tammi-kesäkuun 2008 tulos ennen veroja oli 182 miljoonaa     
euroa (311). Sijoitustoiminnan tulos oli selkeästi heikompi kuin edellisvuoden  
vastaavalla ajanjaksolla. Vakuutustekninen tulos parani edelleen 261 miljoonaan 
euroon (244). Vakuutusliikkeen tuotto - vakuutusteknisen tuloksen suhde omalla  
vastuulla oleviin vakuutusmaksutuottoihin - parani ja oli 13,5 prosenttia       
(13,0). Yhdistetty kulusuhde säilyi vakaana ja oli 92,4 prosenttia (92,0).      
Annualisoitu oman pääoman tuotto alitti 17,5 prosentin tuottotavoitteen         
heikentyneistä sijoitustoiminnan tuotoista johtuen ja oli -4,8 prosenttia       
(21,7). Käyvän arvon rahasto laski -180 miljoonaan euroon (0).                  

Henkilöasiakkaat-liiketoiminnan osuus vakuutusteknisestä tuloksesta oli 55      
prosenttia, Yritysasiakkaiden 27 prosenttia ja Suurasiakkaiden 10 prosenttia.   
Baltia ja Venäjä -liiketoiminta muodosti 6 prosenttia vakuutusteknisestä        
tuloksesta. Aikaisempina tilikausina sattuneita vahinkoja varten varattua       
korvausvastuuta purettiin 61 miljoonalla eurolla (39).                          

Henkilöasiakkaat-liiketoiminnan yhdistetty kulusuhde pysyi hyvänä ja oli 91,4   
prosenttia (91,1). Yritysasiakkaissa yhdistetty kulusuhde nousi 94,1 prosenttiin
(93,1) ja Suurasiakkaissa 96,8 prosenttiin (95,2) suurvahinkojen määrän         
ylittäessä normalisoidun tason yhteensä kaikkiaan 55 miljoonalla eurolla. Baltia
ja Venäjä -liiketoiminnan vakuutustekninen tulos parani merkittävästi           
edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Yhdistetty kulusuhde parani 83,0        
prosenttiin (90,8) suotuisan vahinkofrekvenssi- ja suurvahinkokehityksen        
ansiosta.                                                                       

Yhdistetty kulusuhde parani Suomessa edelleen 86,8 prosenttiin (87,6). Ruotsissa
yhdistetty kulusuhde heikkeni epäsuotuisasta suurvahinkokehityksestä johtuen    
93,4 prosenttiin (88,4) ja Norjassa yhdistetty kulusuhde nousi 95,2 prosenttiin 
(91,2). Tanskassa yhdistetty kulusuhde parani edellisvuoden vastaavasta         
ajanjaksosta 95,9 prosenttiin (127,2) suurvahinkojen määrän ollessa normaalilla 
tasolla.                                                                        

Bruttovakuutusmaksutulo nousi 2 550 miljoonaan euroon (2 483). Kasvu oli        
vahvinta Baltiassa ja Venäjällä, jossa maksutulo kasvoi 12,9 prosenttia, sekä   
Henkilöasiakkaissa, jossa kasvua edellisvuoteen oli 4,5 prosenttia.             

Kokonaiskustannukset olivat 465 miljoonaa euroa (460). Kustannustehokkuus parani
edelleen kaikilla liiketoiminta-alueilla ja toimintakulusuhde laski 23,5        
prosenttiin (23,8).                                                             

Ifin sijoitusomaisuuden arvo oli kesäkuun 2008 lopussa 10,1 miljardia euroa     
(10,3), josta 92 prosenttia oli sijoitettuna korkoinstrumentteihin (89), 7      
prosenttia osakkeisiin (10) ja 1 prosentti muihin sijoituksiin (1).             
Sijoitustoiminnan nettotuotot vuoden 2008 kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta    
laskivat 52 miljoonaan euroon (180) johtuen pääasiassa termiinisopimuksista,    
joita oli solmittu korkosijoitusten duraation kasvattamiseksi.                  
Sijoitusomaisuuden markkina-arvoinen tuotto vuoden 2008 ensimmäisellä           
puoliskolla oli -1,6 prosenttia (2,0). Korkosijoitusten duraatio oli kesäkuun   
lopussa 3,5 vuotta (2,8).                                                       

Ifin vakavaraisuus säilyi vahvana vuoden toisella neljänneksellä. Ifin          
vakavaraisuuspääoma oli kesäkuun 2008 lopussa 2 591 miljoonaa euroa (2 681).    
Vahinkovakuutuksen vastuunkantokyky, vakavaraisuuspääoma suhteessa              
vakuutusmaksutuloon, oli 67 prosenttia (71). Ifin korvausvastuu suhteessa       
maksutuloon ja maksettuihin korvauksiin laski hieman vuodenvaihteesta.          
Korvausvastuun suhde maksutuloon oli 167 prosenttia (170) ja maksettuihin       
korvauksiin 247 prosenttia (261).                                               

If Vahinkovakuutusyhtiön ja S-ryhmän keskusliikkeen SOK:n (Suomen Osuuskauppojen
Keskuskunta) solmima yhteistyösopimus tuli voimaan kesäkuun 2008 alusta. If     
Vahinkovakuutusyhtiö ja S-ryhmä ilmoittivat tulevasta yhteistyöstään lokakuussa 
2007. Sopimuksen perusteella Ifin asiakkaat voivat saada Ifin                   
yksityistalouksille tarjoamista vahinkovakuutuksista S-ryhmän asiakasbonusta.   
Solmittu sopimus on laajuudessaan merkittävä ja pitkäaikainen.                  

Henkivakuutus                                                                   

Henkivakuutus                                                                   

Henki-Sampo-konserniin kuuluvat Suomessa toimiva, Sampo Oyj:n täysin omistama   
Henki-Sampo ja sen tytäryhtiö, eurooppayhtiö Sampo Life Insurance Baltic SE.    
Sampo Life Insurance Baltic SE:n kotipaikka on Viro. Muissa Baltian maissa yhtiö
toimii sivukonttorien kautta.                                                   

--------------------------------------------------------------------------------
|                      |    1-6 |    1-6 |  Muutos |     Q2 |     Q2 |  Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e              |   2008 |   2007 |       % |   2008 |   2007 |       % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo    |    233 |    310 |     -25 |    110 |    142 |     -22 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan    |     16 |    407 |     -96 |     58 |    227 |     -75 |
| nettotuotot          |        |        |         |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut         |   -412 |   -353 |      17 |   -179 |   -148 |      21 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja         |    297 |   -137 |       - |     58 |   -115 |       - |
| sijoitussopimusten   |        |        |         |        |        |         |
| velkojen muutos      |        |        |         |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut      |    -12 |    -10 |      20 |     -6 |     -4 |      44 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kulut           |    -25 |    -25 |      -2 |    -11 |    -13 |     -12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut        |     -6 |     -5 |      15 |     -2 |     -2 |      20 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja   |     91 |    187 |     -51 |     27 |     87 |     -69 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Avainluvut           |        |        |         |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekustannussuhde, |  117,1 |  110,0 |       7 |        |        |         |
| %                    |        |        |         |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, |  -35,7 |   31,8 |       - |        |        |         |
| %                    |        |        |         |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön          |    400 |    370 |       8 |        |        |         |
| keskimääräinen       |        |        |         |        |        |         |
| lukumäärä (FTE)      |        |        |         |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------

Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli vuoden 2008 kuudelta ensimmäiseltä
kuukaudelta 91 miljoonaa euroa (187). Sijoitustoiminnan nettotuotot             
sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyviä tuottoja lukuun ottamatta olivat 193
miljoonaa euroa (291). Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvät tuotot olivat
-177 miljoonaa euroa (116). Käyvän arvon rahasto pieneni 189 miljoonaa euroa    
vuoden alusta laskien ja oli 30.6.2008 arvoltaan 101 miljoonaa euroa.           
Henkivakuutustoiminnan oman pääoman tuotto (RoE) laski -35,7 prosenttiin (31,8).

Henki-Sampo-konsernilla oli 30.6.2008 sijoitusomaisuutta 5,2 miljardin euron    
(5,7) arvosta, kun summaan ei lasketa mukaan 1,9 miljardin euron (2,1) suuruisia
sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelan katteena olevia sijoituksia.       
Korkosijoitusten osuus oli 74 prosenttia (73), osakesijoitusten 23 prosenttia   
(25) ja kiinteistöjen 3 prosenttia (3). Osakesijoituksiksi lasketaan osakkeet,  
osakerahastot ja pääomarahastot.                                                

Sijoitusomaisuuden tuotto oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla -1,1 prosenttia    
(5,2). Kesäkuun 2008 lopussa korkosijoitusten duraatio oli 1,7 vuotta (1,9).    

Henki-Sampo on vuoden 2007 alussa toteutetun Sampo Pankin myynnin seurauksena   
ottanut hoitaakseen toimintoja, joista Sampo Pankki aiemmin huolehti. Lisäksi   
yhtiö on investoinut omaan myyntiorganisaatioonsa. Näiden toimien seurauksena   
Henki-Sampo-konsernin liikekustannussuhde nousi tammi-kesäkuussa 117 prosenttiin
(110).                                                                          

Henki-Sampo-konsernin vakavaraisuuspääoma säilyi hyvänä ja oli 30.6.2008        
kaikkiaan 682 miljoonaa euroa (846). Vakavaraisuussuhde aleni 13,5 prosenttiin  
(16,5). Vastuuvelka oli kokonaisuudessaan 6,5 miljardia euroa (6,7), josta      
sijoitussidonnaisen vastuuvelan osuus oli 1,9 miljardia euroa (2,1).            
Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvän vastuuvelan osuus vastuuvelan       
kokonaismäärästä oli 30 prosenttia (31).                                        

Henki-Sammon omalla vastuulla olevan ensivakuutuksen maksutulo oli vuoden 2008  
kuutena ensimmäisenä kuukautena 233 miljoonaa euroa (310). Pääpainopistealueen  
sijoitussidonnaisten vakuutusten maksutulo aleni 149 miljoonaan euroon (213) ja 
sijoitussidonnaisten vakuutusten osuus maksutulosta oli 62 prosenttia (68).     

Myyntitulokseen heijastuivat vaikeat pääomamarkkinaolosuhteet ja Sampo Pankin   
ongelmat. Erityisesti säästöhenkivakuutusten myynti kärsi näiden vuoksi. Sampo  
Pankin ongelmien arvioidaan häiritsevän myyntiä vielä vuoden 2008 kolmannella   
vuosineljänneksellä. Omien kanavien myynti sujui hyvin erityisesti              
riskivakuutuksissa ja yritysvakuutuksissa.                                      

Henki-Sammon sijoitussidonnaisten vakuutusten markkinaosuus laski Suomessa 20,1 
prosenttiin (22,2). Henki-Sammon kokonaismarkkinaosuus oli maksutulolla mitaten 
16,0 prosenttia (19,2).                                                         

Pääomamarkkinoiden epävarma tilanne heijastui Baltian henkivakuutusmarkkinoihin.
Henki-Sammon maksutulo aleni Baltiassa 28 prosenttia 20 miljoonaan euroon (28). 
Tammi-kesäkuun markkinaosuustietoja ei ole vielä saatavilla.                    

Omistusyhteisö                                                                  

Sampo Oyj:llä on merkittävä sijoitusomaisuus, minkä lisäksi se omistaa ja       
hallinnoi vahinko- ja henkivakuutustoimintaa harjoittavia tytäryhtiöitään.      

--------------------------------------------------------------------------------
|                          |    1-6 |   1-6 | Muutos |    Q2 |     Q2 | Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.e                   |   2008 |  2007 |      % |  2008 |   2007 |      % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan        |    179 |    99 |     81 |   151 |     74 |    105 |
| nettotuotot              |        |       |        |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut      |      2 |     3 |    -48 |     0 |      2 |    -81 |
| tuotot                   |        |       |        |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut          |     -7 |    -9 |    -26 |    -4 |     -4 |     15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut      |     -8 |   -13 |    -35 |    -4 |     -3 |     25 |
| kulut                    |        |       |        |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut            |    -18 |   -20 |    -10 |    -9 |     -9 |      2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja       |    148 |    61 |    145 |   134 |     60 |    123 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön              |     53 |    58 |     -9 |     - |      - |      - |
| keskimääräinenlukumäärä  |        |       |        |       |        |        |
| (FTE)                    |        |       |        |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

Segmentin tulos ennen veroja oli 148 miljoonaa euroa (61). Käyvän arvon rahasto 
pieneni vuoden 2007 lopusta 492 miljoonalla eurolla ja oli -466 miljoonaa euroa 
verojen jälkeen (26).                                                           

Sampo Oyj:n taseessa oli 30.6.2008 sijoitusomaisuutta 3,8 miljardin euron       
arvosta. Tästä korkosijoitusten osuus oli 32 prosenttia ja osakesijoitusten 68  
prosenttia.                                                                     

Sampo Oyj:n suurin osakesijoitus on Nordea. Kesäkuun 2008 lopussa Sampo Oyj:n   
omistuksen markkina-arvo oli 2,3 miljardia euroa. Sampo Oyj omisti 260 040 000  
Nordean osaketta ja lisäksi Henki-Sampo omisti 6 900 000 Nordean osaketta.      
Sampo-konsernin omistamien Nordean osakkeiden keskimääräinen hankintahinta oli  
11,11 euroa osakkeelta. Sampo Oyj:n taseeseen sisältyy myös 2,4 miljardin euron 
arvosta (2,4) tytäryhtiöiden osakkeita.                                         

Taseen vastuisiin sisältyy pääomalaina, jonka nimellisarvo on 600 miljoonaa     
euroa. Laina voidaan maksaa takaisin aikaisintaan huhtikuussa 2009.             

Tapahtumat vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä                             

Konsernirakenteen muutokset                                                     

Sammon tytäryhtiö, vahinkovakuutustoimintaa harjoittava If allekirjoitti        
maaliskuussa 2008 sopimuksen, jonka mukaan se ostaa venäläisen SOAO Region      
-vakuutusyhtiön. SOAO Regionin keskeisin painopiste on                          
moottoriajoneuvovakuutuksissa ja sen maksutulo on noin 23,7 miljoonaa euroa.    
Kauppa saatettiin päätökseen 5.6.2008.                                          

If julkisti 10.6.2008 suunnitelmansa keskittää Virossa, Latviassa ja Liettuassa 
toimivat tytäryhtiönsä yhteen juridiseen yhtiöön Baltiassa. Yhtiöjärjestelyllä  
yksinkertaistetaan ja vahvistetaan Baltian vahinkovakuutustoiminnan rakennetta  
sekä parannetaan toiminnan tehokkuutta. Virolainen AS If Eesti Kindlustus,      
liettualainen UAB If Draudimas ja latvialainen AAS If Latvia sulautetaan yhdeksi
yhtiöksi, jonka kotipaikaksi tulee Tallinna Virossa. Järjestely edellyttää      
Baltian maiden viranomaisten hyväksyntää. Järjestely pyritään viemään loppuun   
vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.                                  

Hallinto                                                                        

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti 15.4.2008 pidetyssä kokouksessaan  
vuoden 2007 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
vastuuvapauden. Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young
Oy.                                                                             

Sammon hallitukseen valittiin uudelleen professori Tom Berglund, toimitusjohtaja
Anne Brunila, vuorineuvos Georg Ehrnrooth, ylijohtaja Jukka Pekkarinen,         
ministeri Christoffer Taxell, toimitusjohtaja Matti Vuoria ja konsernijohtaja   
Björn Wahlroos. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Exista hf.:n hallituksen 
puheenjohtaja Lýdur Gudmundsson ja varatuomari Eira Palin-Lehtinen.             
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen jättäytyi pois Sammon hallituksesta.              
Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajakseen Georg           
Ehrnroothin ja varapuheenjohtajakseen Matti Vuorian.                            

Yhtiökokous päätti maksaa hallituksen jäsenille palkkioita vuonna 2009          
pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka seuraavasti:          
hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 160 000 euroa vuodessa, hallituksen      
varapuheenjohtajalle 100 000 euroa vuodessa ja hallituksen jäsenille 80 000     
euroa vuodessa. Vuosipalkkiosta 30 prosenttia maksetaan Sampo Oyj:n A-sarjan    
osakkeina. Yhtiön palveluksessa oleville hallituksen jäsenille ei makseta       
erikseen palkkiota hallitustyöskentelystä.                                      

Sammon hallituksen puheenjohtaja Georg Ehrnrooth ilmoitti Sammon varsinaisessa  
yhtiökokouksessa, että hän ei enää ole käytettävissä valittaessa hallituksen    
jäseniä vuoden 2009 varsinaisessa yhtiökokouksessa. Ehrnrooth, joka on toiminut 
Sammon hallituksen jäsenenä vuodesta 1992 ja sen puheenjohtajana vuodesta 2006, 
jää näin pois Sammon hallituksesta vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen       
päättyessä.                                                                     

Sampo-konsernin hallinnon jatkuvuuden varmistamiseksi Sammon hallituksen        
nimitys- ja palkkiovaliokunta esittää suurimpia osakkeenomistajia kuultuaan,    
että keväällä 2009 järjestettävä varsinainen yhtiökokous valitsee Björn         
Wahlroosin jatkamaan hallituksen jäsenenä ja että hallitus valitsee hänet       
puheenjohtajakseen. Näin ollen vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä
Wahlroos jättää Sammon konsernijohtajan tehtävän. Suunnitelman mukaan Sammon    
uudeksi konsernijohtajaksi nimitetään konsernijohtajan varamies Kari Stadigh.   

Osakkeet ja osakepääoma                                                         

Varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 15.4.2008, päätti jakaa osinkoa 1,20    
euroa osakkeelta. Osingon täsmäytyspäivä oli 18.4.2008 ja osinko maksettiin     
25.4.2008. Osingon kokonaismäärä oli 686 miljoonaa euroa.                       

Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuudet hankkia yhdessä tai useammassa erässä
enintään 50 000 000 Sammon A-sarjan osaketta. Omia osakkeita voidaan hankkia    
myös muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa. Osakkeiden 
hankintahinta on enintään hankintahetkellä Sammon osakkeesta julkisessa         
kaupankäynnissä maksettava korkein hinta. Hankkimisvaltuudet ovat voimassa      
seuraavan yhtiökokouksen päättymiseen saakka, ei kuitenkaan pidempään kuin 18   
kuukautta yhtiökokouksen päättymisestä.                                         

Edellä mainitun valtuutuksen perusteella Sammon hallitus päätti 7.5.2005 hankkia
omia A-sarjan osakkeita voitonjakokelpoisilla varoilla siten, että omia         
osakkeita voidaan hankkia enintään 50 000 000 kappaletta, joka vastaa noin 8,6  
prosenttia Sammon kaikista osakkeista. Sammon A-sarjan osakkeita hankitaan OMX  
Pohjoismaisen Pörssin järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä niille    
muodostuvaan hankintahetken hintaan. Toisella vuosineljänneksellä ei omia       
osakkeita ostettu.                                                              

Sammon hallitus päätti 7.5.2008 mitätöidä 6 715 000 yhtiön vuonna 2007 ja       
tammi-maaliskuussa 2008 hankkimaa A-sarjan osaketta. Mitätöinti pienentää       
A-sarjan osakkeiden lukumäärää vastaavalla määrällä, mutta ei vaikuta yhtiön    
osakepääomaan. Mitätöinti merkittiin kaupparekisteriin 16.5.2008.               

Sammon osakepääoma oli 30.6.2008 suuruudeltaan 98 miljoonaa euroa (98). A-sarjan
osakkeiden lukumäärä oli 570 615 890 kappaletta. B-sarjan 1 200 000 osaketta    
mukaan lukien osakkeiden kokonaismäärä oli 571 815 890.                         

Sampo Oyj vastaanotti 16.5.2008 arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 pykälässä      
tarkoitetun Sampo Oyj:n osakkeita koskevan liputusilmoituksen. Ilmoituksen      
mukaan Exista hf.:n ja sen määräysvallassa olevien yhtiöiden omistusosuus Sampo 
Oyj:ssä alittaa arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 pykälässä tarkoitetun          
osakkeiden määrästä laskettavan kahdenkymmenen prosentin liputusrajan.          
Ilmoituksen mukaan Exista Trading ehf. on myös päättänyt Exista hf.:n 11.2.2008 
päivätyssä liputusilmoituksessa tarkoitetun osakeswapsopimuksen, joka koskee 100
000:ta Sampo Oyj:n A-sarjan osaketta. Ilmoituksen mukaan Exista hf. ja sen      
konserniin kuuluvat yhtiöt omistavat 19,98 % Sampo Oyj:n osakkeista ja 19,82 %  
osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Liputusilmoitus on kokonaisuudessaan       
luettavissa osoitteessa www.sampo.com.                                          

Henkilöstö                                                                      

Sampo-konsernin palveluksessa oli 30.6.2008 kaikkiaan 7 048 työntekijää, kun    
31.12.2007 työntekijöitä oli 6 965.                                             

Katsauskauden päättyessä noin 94 prosenttia henkilöstöstä työskenteli           
vahinkovakuutustoiminnassa, 6 prosenttia henkivakuutustoiminnassa ja prosentti  
omistusyhteisössä. Maantieteellisesti tarkasteltuna 31 prosenttia henkilöstöstä 
työskenteli Suomessa, 27 prosenttia Ruotsissa, 23 prosenttia Norjassa ja 19     
prosenttia Baltiassa ja muissa maissa.                                          

Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä vuoden 2008 ensimmäisellä puoliskolla oli  
6 937 henkeä, kun vuoden 2007 vastaavalla ajanjaksolla se oli 6 803 henkeä.     

Johdon pitkäaikaiset kannustinjärjestelmät                                      

Sammon johdon pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien perusteella maksettavat   
maksut riippuvat yhtiön taloudellisesta kehityksestä ja osakekurssista. Sammon  
hallitus päätti 7.5.2008 ottaa käyttöön uuden pitkän aikavälin                  
kannustinjärjestelmän 2008II. Järjestelmästä voidaan myöntää kokonaisuudesssaan 
enintään 200 000 bonusyksikköä.                                                 

Kannustinjärjestelmät 2005I-2008II ulottuvat vuoteen 2011. Kannustinjärjestelmät
kasvattivat henkilöstökuluja vuoden 2008 toisella vuosineljänneksellä 2         
miljoonaa euroa (3), ja 30.6.2008 johdon kannustinjärjestelmiin liittyvät       
vastuut olivat 10,5 miljoonaa euroa (20).                                       

Sampo 2006 -osakekannustinjärjestelmä kasvatti henkilöstökuluja miljoonalla     
eurolla (1) vuoden 2008 toisella vuosineljänneksellä. Järjestelmään liittyvät   
vastuut olivat 30.6.2008 6,4 miljoonaa euroa (4,9).                             

Luottoluokitukset                                                               

Sampo-konserniin kuuluvien yhtiöiden tärkeimmissä luottoluokituksissa ei vuoden 
2008 toisen neljänneksen kuluessa tapahtunut muutoksia.                         

--------------------------------------------------------------------------------
| Yhtiö                 | Moody's                   | Standard and Poor's      |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       | Luokitus   | Näkymä       |  Luokitus   | Näkymä     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sampo Oyj             | Baa1       | Positiivinen | Ei          | -          |
|                       |            |              | luokitusta  |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| If Skadeförsäkring Ab | A2         | Positiivinen | A           | Vakaa      |
| (Ruotsi)              |            |              |             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| If Vahinkovakuutus Oy | A2         | Positiivinen | A           | Vakaa      |
| (Suomi)               |            |              |             |            |
--------------------------------------------------------------------------------

Konsernin vakavaraisuus                                                         

Konsernin vakavaraisuus on laskettu vakuutusyritysryhmän mukautetun             
vakavaraisuuden laskentaa koskevan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen    
(1106/2000) 7§:n 1 momentin mukaan. Mukautettu vakavaraisuus on                 
Vakuutusvalvontaviraston suostumuksella määrätty konsernitilinpäätöksen         
perusteella.                                                                    

Konsernin vakavaraisuussuhde (ryhmittymän omat varat suhteessa                  
minimivaatimukseen) oli kesäkuun 2008 lopussa 682,8 prosenttia (774,6).         

--------------------------------------------------------------------------------
| SAMPO-KONSERNIN VAKAVARAISUUS         |      30.6.2008 |          31.12.2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                               |                |                     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernitaseen oma pääoma             |          6 482 |               7 733 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimialakohtaiset erät                |            623 |                 855 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet ja             |         -1 069 |              -1 733 |
| toimialakohtaiset vähennykset         |                |                     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ryhmittymän omat varat, yhteensä      |          6 035 |               6 854 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien varojen vaatimukset, yhteensä   |            884 |                 885 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ryhmittymän vakavaraisuus             |          5 151 |               5 969 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ryhmittymän vakavaraisuussuhde        |          682,8 |               774,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| (Omat varat/Omien varojen vaatimus,   |                |                     |
| %)                                    |                |                     |
--------------------------------------------------------------------------------

Sampo Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä riskejä mitataan ja käsitellään sisäisesti  
käyttämällä taloudellisen pääoman mallia, joka määrittää, paljonko pääomaa      
tarvitaan taloudellisen toimintakyvyn säilyttämiseksi yhden vuoden              
aikatähtäyksellä. Luottamustaso vastaa AA-luokiteltujen velkakirjojen           
liikkeeseenlaskijoiden historiallista konkurssitodennäköisyyttä.                

Taloudellisen pääoman vaatimus Sampo-konsernin toiminnalle 30.6.2008 oli 3 106  
miljoonaa euroa (3 395). Vuoden 2008 toisen vuosineljänneksen aikana            
taloudellisen pääoman vaatimus laski vahinkovakuutusliiketoiminnan osalta 56    
miljoonalla eurolla johtuen pienenneestä osakeriskistä ja                       
henkivakuutusliiketoiminnan osalta 45 miljoonalla eurolla pienemmän korko- ja   
osakeriskin takia.                                                              

Näkymät loppuvuodelle 2008                                                      

Pääomamarkkinoiden epävakaisuus on lisääntynyt vuoden 2008 ensimmäisellä        
puoliskolla. Makrotaloudellinen ympäristö ja finanssimarkkinat ovat edelleen    
haastavia. Sampo-konserni on valmistautunut kohtaamaan talouden heikkenemisen   
pienentämällä osakepainoa vakuutustytäryhtiöidensä sijoitussalkuissa ja         
pitämällä korkosijoituksensa pääosin likvideissä instrumenteissa.               

Sampo-konsernin vuoden 2008 tulos riippuu tietenkin sijoitusmarkkinoista, jotka 
tulevat luultavasti olemaan aiempia vuosia volatiilimpia. Konsernin sijoitusten 
markkina-arvojen muutokset kirjataan kuitenkin käyvän arvon rahastoon taseessa  
eikä tuloslaskelmaan johdannaisinstrumentteja lukuun ottamatta.                 

Vahinkovakuutusyhtiö Ifin vakuutusteknisen tuloksen ei odoteta kärsivän talouden
heikkenemisestä vaan säilyvän hyvänä vuonna 2008. Ifin odotetaan saavuttavan    
pitkän tähtäyksen tavoitteensa alle 95 prosentin kulusuhteesta ja yltävän 91 -  
93 prosentin yhdistettyyn kulusuhteeseen koko vuodelta 2008.                    

Henki-Sampo-konsernin ei odoteta saavuttavan vuosien 2006 ja 2007 kaltaisia     
poikkeuksellisen hyviä tuloksia. Koko vuoden 2008 tuloksen odotetaan muodostuvan
melko hyväksi ja tuloksen ennen veroja olevan arviolta 30 miljoonaa euroa       
vuosineljännekseltä. Erityistä huomiota kiinnitetään Sampo Pankin kautta        
tapahtuvan myynnin kohentamiseen.                                               

Sampo Oyj:n sijoitusomaisuuden arvo oli 3,8 miljardia euroa, josta noin 2,3     
miljardia euroa oli sijoitettu Nordean osakkeisiin. Muu sijoitusomaisuus oli    
rahamarkkinatalletuksina.                                                       

Suurimmat riskit tulevaisuuden näkymille ovat osakkeiden hintojen raju lasku,   
nopea korkotason nousu tai luottomarginaalien kasvaminen, jotka aiheuttaisivat  
lyhyellä aikavälillä arvonalennustappioita taseen käyvän arvon rahastoon.       
Sampo-konsernin oma pääoma ylitti 30.6.2008 kuitenkin konsernin liiketoiminnan  
vaatiman taloudellisen pääoman määrän noin 3,4 miljardilla eurolla ja Sampo     
kestää näin ollen kaikki ajateltavissa olevat markkinaheilahtelut ja on         
asemassa, jossa se voi hyödyntää sijoitusmarkkinoilla mahdollisesti esiin       
nousevia tilaisuuksia.                                                          

SAMPO OYJ                                                                       
Hallitus                                                                        

Lisätiedot:                                                                     

Talousjohtaja Peter Johansson, puh. 010 516 0010                                
IR- ja viestintäjohtaja Jarmo Salonen, puh. 010 516 0030                        
Viestintäpäällikkö Maria Silander, puh. 010 516 0031                            
IR-päällikkö Essi Nikitin, puh. 010 516 0066                                    

Sampo järjestää suomenkielisen lehdistötilaisuuden tänään klo 13.00 osoitteessa 
Savoy, Eteläesplanadi 14, Helsinki, ja englanninkielisen puhelinkonferenssin    
analyytikoille ja sijoittajille klo 15.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua  
soittamalla numeroon +44 (0) 20 7162 0025 (UK/Eurooppa) tai +1 334 323 6201     
(Pohjois-Amerikka). Tunnus: SAMPO.                                              

Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti myös www-sivuillamme osoitteessa
www.sampo.com/sijoittajasuhteet. Tallenne puhelinkonferenssista on              
kuunneltavissa myöhemmin samassa osoitteessa.                                   

Sammon konsernijohtajan Björn Wahlroosin katsaus toiseen vuosineljännekseen on  
katsottavissa webcast-tallenteena osoitteessa www.sampo.com/sijoittajasuhteet.  

Sampo julkaisee osavuosikatsauksen vuoden 2008 tammi-syyskuulta 5.11.2008.      

JAKELU                                                                          

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                               
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
Rahoitustarkastus                                                               
Vakuutusvalvontavirasto                                                         
www.sampo.com                                                                   

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TALOUDELLINEN KEHITYS         |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT                             |          |   1-6/2008 |   1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNI ¹)                             |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                     |   Milj.e |        422 |      3 418 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto käyvin arvoin (RoE) |        % |      -14,5 |       50,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaispääoman tuotto (käyvin arvoin)  |        % |       -2,5 |       10,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste                        |        % |       26,6 |       30,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin vakavaraisuus ²)              |   Milj.e |      5 151 |      6 716 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin vakavaraisuussuhde            |        % |      682,8 |      856,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä           |          |      6 937 |      6 803 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VAHINKOVAKUUTUS                         |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo ennen                 |          |            |            |
| jälleenvakuuttajien                     |          |            |            |

| osuutta                                 |   Milj.e |      2 550 |      2 483 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutuotot                     |   Milj.e |      1 912 |      1 863 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                     |   Milj.e |        182 |        311 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto käyvin arvoin (RoE) |        % |       -4,8 |       21,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Riskisuhde ³)                           |        % |       68,9 |       68,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimintakulusuhde ³)                    |        % |       23,5 |       23,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkosuhde ³)                         |        % |       76,8 |       75,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkosuhde ilman perustekorkokulua ³) |        % |       75,3 |       74,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekulusuhde ³)                       |        % |       17,1 |       17,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhdistetty kulusuhde                    |        % |       94,0 |       92,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhdistetty kulusuhde ilman              |        % |       92,4 |       92,0 |
| perustekorkokulua                       |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä           |          |      6 484 |      6 375 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| HENKIVAKUUTUS                           |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo ennen                 |          |            |            |
| jälleenvakuuttajien                     |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| osuutta                                 |   Milj.e |        239 |        314 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                     |   Milj.e |         91 |        187 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto käyvin arvoin (RoE) |        % |      -35,7 |       31,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekustannussuhde                     |        % |      117,1 |      110,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä           |          |        400 |        370 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMISTUSYHTEISÖ                          |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                     |   Milj.e |        148 |         61 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä           |          |         53 |         58 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT              |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos                    |     euro |       0,60 |       5,66 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, jatkuvat          |     euro |          - |       0,72 |
| toiminnot                               |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, ml. käyvän arvon  |          |            |            |

| rahaston muutos                         |     euro |      -0,90 |       5,68 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, ml. käyvän arvon  |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| rahaston muutos, jatkuvat toiminnot     |     euro |          - |       0,74 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen oma pääoma               |     euro |      11,33 |      13,35 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen substanssi               |     euro |      11,36 |      13,38 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Antioikaistu ylin kurssi                |     euro |      19,30 |      24,38 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Antioikaistu alin kurssi                |     euro |      14,80 |      19,88 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekannan markkina-arvo               |   Milj.e |      9 178 |     12 357 |
--------------------------------------------------------------------------------

¹) Sampo Oyj:n myyntivoitto Sampo Pankki Oyj:n osakekannan myynnistä Danske Bank
A/S:lle(2 830 milj. euroa) sisältyy konsernin vertailuvuoden tunnuslukuihin.    

²) Konsernin vakavaraisuus on laskettu vakuutusyritysryhmän mukautetun          
vakavaraisuuden laskentaa koskevan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen    
(1106/2000) 7.1 §:n mukaan. Mukautettu vakavaraisuus on Vakuutusvalvontaviraston
suostumuksella määrätty konsernitilinpäätöksen perusteella.                     

³) Vahinkovakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu toimintokohtaisten kulujen  
pohjalta eikä niitä siksi voida johtaa suoraan konsernin tuloslaskelmasta.      
Vahinkovakuutustoiminnan tulosanalyysi on esitetty liitteessä 13.	              

Osakekohtaisia tunnuslukuja laskettaessa tilinpäätöspäivän osakemääränä on      
käytetty 571 815 890 kpl:tta ja keskimääräisenä osakemääränä 573 643 115        
kpl:tta. 16.5.2008 mitätöidyt omat osakkeet (6 715 000 kpl) on huomioitu        
keskimääräisessä osakemäärässä (4 887 775 kpl).                                 

Tunnuslukuja laskettaessa veroina on otettu huomioon tilikauden tulosta vastaava
vero. Kiinteistöjen sekä eräpäivään asti pidettävien saamistodistusten          
arvostuserot on otettu huomioon laskettaessa kokonaispääoman tuottoa, oman      
pääoman tuottoa, omavaraisuusastetta sekä osakekohtaista substanssia. Lisäksi   
kokonaispääoman tuottoa sekä oman pääoman tuottoa laskettaessa on otettu        
huomioon käyvän arvon rahaston muutos. Arvostuseroista on vähennetty            
laskennallinen verovelka.                                                       

Vakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu valtiovarainministeriön asetuksen ja  
sitä tarkentavan Vakuutusvalvontaviraston ohje- ja määräyskokoelman mukaisesti. 

--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT                                    |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto (käyvin arvoin), %                          |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + voitto ennen veroja                                           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + käyvän arvon rahaston muutos                                  |            |

| + sijoitusten arvostuserojen muutos                             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| - verot (ml. laskennallisen verovelan muutos sijoitusten        | x 100 %    |
| arvostuseroista)                                                |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + oma pääoma yhteensä                                           |            |

| + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan             |            |
| vähentämisen jälkeen                                            |            |

| (vuoden alun ja raportointikauden lopun keskiarvo)              |            |

| Kokonaispääoman tuotto (käyvin arvoin), %                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + liikevoitto                                                   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + korkokulut ja muut rahoituskulut                              |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + vastuuvelan perustekorko                                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + käyvän arvon rahaston muutos                                  |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserojen muutos                             | x 100 %    |
--------------------------------------------------------------------------------
| + taseen loppusumma                                             |            |

| -  sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka                 |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserot                                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| (vuoden alun ja raportointikauden lopun keskiarvo)              |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste (käyvin arvoin), %                             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + oma pääoma yhteensä                                           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan             | x 100 %    |
| vähentämisen jälkeen                                            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + taseen loppusumma                                             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserot                                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutuksen riskisuhde, %                                |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + korvauskulut                                                  |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| - korvausten käsittelykulut                                     | x 100 %    |
--------------------------------------------------------------------------------
| vakuutusmaksutuotot                                             |            |

| Vahinkovakuutuksen toimintakulusuhde, %                         |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + liikekulut                                                    |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + korvausten käsittelykulut                                     | x 100 %    |
--------------------------------------------------------------------------------
| vakuutusmaksutuotot                                             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutuksen vahinkosuhde, %                              |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| korvauskulut                                                    | x 100 %    |

| Vahinkovakuutuksen liikekulusuhde, %                            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| liikekulut                                                      | x 100 %    |

| Vahinkovakuutuksen yhdistetty kulusuhde, %                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| vahinkosuhde + liikekulusuhde                                   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutuksen liikekustannussuhde, %                         |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen     |            |
| muutosta                                                        |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + korvausten selvittelykulut                                    | x 100 %    |
--------------------------------------------------------------------------------
| kuormitustulo                                                   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtaiset tunnusluvut                                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos                                            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| emoyhtiön osakkeiden omistajille kuuluva tilikauden voitto      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakkeiden antioikaistu keskimääräinen lukumäärä                |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen oma pääoma                                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| oma pääoma  (emoyhtiön omistajien osuus)                        |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakkeiden antioikaistu lukumäärä raportointikauden             |            |
| päätöspäivänä                                                   |            |

| Osakekohtainen substanssi                                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + oma pääoma (emoyhtiön omistajien osuus)                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan             |            |
| vähentämisen jälkeen                                            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakkeiden antioikaistu lukumäärä raportointikauden             |            |
| päätöspäivänä                                                   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekannan markkina-arvo                                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakkeiden lukumäärä tilikauden viimeisenä päivänä              |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| x raportointikauden viimeinen kaupantekokurssi                  |            |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TULOSLASKELMA         |       |        |         |        |        |
| KVARTAALEITTAIN                 |       |        |         |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                         | 4-6/2 | 1-3/20 | 10-12/2 | 7-9/20 | 4-6/20 |
|                                 |   008 |     08 |     007 |     07 |     07 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jatkuvat toiminnot              |       |        |         |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo               | 1 033 |  1 552 |     974 |    887 |  1 046 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotot   |   243 |      2 |      75 |    217 |    360 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot      |     1 |      6 |       8 |      6 |      6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvaukset                      |  -825 |   -904 |    -789 |   -781 |   -769 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja                    |    97 |   -241 |     180 |    193 |    -84 |
| sijoitussopimusvelkojen muutos  |       |        |         |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                 |  -127 |   -119 |    -117 |   -120 |   -116 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut       |  -130 |   -135 |    -155 |   -132 |   -139 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                   |   -12 |    -22 |     -17 |    -16 |    -16 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten         |     0 |      2 |       1 |      1 |      1 |
| voitoista/tappioista            |       |        |         |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto ennen veroja      |   279 |    142 |     160 |    256 |    289 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                           |   -39 |    -37 |     -46 |    -65 |    -75 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto jatkuvista        |   241 |    106 |     113 |    191 |    214 |
| toiminnoista                    |       |        |         |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lopetetut toiminnot             |       |        |         |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto lopetetuista      |     - |      - |       0 |      0 |      0 |
| toiminnoista                    |       |        |         |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto                   |   241 |    106 |     113 |    191 |    214 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| josta                           |       |        |         |        |        |

|   Emoyhtiön omistajien osuus    |   241 |    106 |     113 |    191 |    214 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vähemmistöosuus               |     0 |      0 |       0 |      0 |      0 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TULOSLASKELMA                 |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                                 |  Liite   |   1-6/2008 |   1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jatkuvat toiminnot                      |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo                       |    1     |      2 585 |      2 598 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotot           |    2     |        246 |        682 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot              |          |          7 |         11 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvaukset                              |    3     |     -1 729 |     -1 625 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja sijoitussopimusvelkojen    |          |       -143 |       -562 |
| muutos                                  |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                         |    4     |       -246 |       -241 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut               |          |       -265 |       -271 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                           |          |        -35 |        -35 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten                 |          |          2 |          1 |
| voitoista/tappioista                    |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto ennen veroja              |          |        422 |        559 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                                   |          |        -76 |       -143 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto jatkuvista toiminnoista   |          |        346 |        416 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lopetetut toiminnot                     |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto lopetetuista toiminnoista |          |          - |      2 853 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto                           |          |        346 |      3 269 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| josta                                   |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Emoyhtiön omistajien osuus            |          |        346 |      3 269 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vähemmistöosuus                       |          |          0 |          0 |

| Osakekohtainen tulos (eur)              |          |       0,60 |       5,66 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Laimentamaton, jatkuvat toiminnot     |          |          - |       0,72 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Laimentamaton, lopetetut toiminnot    |          |          - |       4,94 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNITASE                            |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                                 |  Liite   |     6/2008 |    12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                                   |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet    |          |         39 |         40 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt                     |          |        142 |        158 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet                  |    5     |        717 |        718 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset osakkuusyrityksissä         |          |          5 |          9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvarat                           |   6, 7   |     18 470 |     19 575 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten sopimusten         |    8     |      1 935 |      2 072 |
| katteena olevat sijoitukset             |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset             |          |        283 |         89 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset jälleenvakuutussopimuksista    |          |        567 |        489 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat                              |          |      1 620 |      1 316 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat                          |          |        640 |        958 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä                          |          |     24 419 |     25 424 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                                   |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat vakuutus- ja sijoitussopimuksista |    9     |     13 635 |     13 148 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat sijoitussidonnaisista vakuutus-   |    10    |      1 939 |      2 071 |
| ja sijoitussopimuksista                 |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvelat                           |    11    |      1 151 |      1 102 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat                |          |        447 |        562 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                               |          |         30 |         35 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet                        |          |        108 |        118 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                              |          |        628 |        655 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä                          |          |     17 938 |     17 691 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                              |          |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                             |          |         98 |         98 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastot                                |          |        986 |      1 847 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat                   |          |      5 397 |      5 788 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien osuus              |          |      6 481 |      7 733 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus                         |          |          0 |          0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä                     |          |      6 482 |      7 733 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat yhteensä            |          |     24 419 |     25 424 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LASKELMA    |      |        |      |       |       |        |       |        |
| OMAN        |      |        |      |       |       |        |       |        |
| PÄÄOMAN     |      |        |      |       |       |        |       |        |
| MUUTOKSISTA |      |        |      |       |       |        |       |        |
| , IFRS      |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e     | Osak | Ylikur | Vara | Arvon | Voitt | Yhteen | Vähem | Yhteen |
|             |   e- |   ssi- |    - | -muut |    o- |     sä |     - |     sä |
|             | pääo | rahast | raha | os-ra | varat |        | mistö |        |
|             |   ma |      o |  sto | hasto |       |        |     n |        |
|             |      |        |      |       |       |        | osuus |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma  |   95 |  1 157 |  370 |   486 | 3 061 |  5 168 |    21 |  5 189 |
| 1.1.2007    |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytyjen    |      |      0 |    0 |     3 |    -3 |     -1 |   -21 |    -22 |
| toimintojen |      |        |      |       |       |        |       |        |
| oman        |      |        |      |       |       |        |       |        |
| pääoman     |      |        |      |       |       |        |       |        |
| erät        |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä  |      |        |      |       |       |        |       |        |
| olevat      |      |        |      |       |       |        |       |        |
| rahoitusvar |      |        |      |       |       |        |       |        |
| at:         |      |        |      |       |       |        |       |        |

| - omaan     |      |        |      |     5 |       |      5 |       |      5 |
| pääomaan    |      |        |      |       |       |        |       |        |
| merkitty    |      |        |      |       |       |        |       |        |
| määrä       |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| -           |      |        |      |  -176 |       |   -176 |       |   -176 |
| tuloslaskel |      |        |      |       |       |        |       |        |
| maan        |      |        |      |       |       |        |       |        |
| siirretty   |      |        |      |       |       |        |       |        |
| määrä       |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot  |      |        |      |       |   -74 |    -74 |       |    -74 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden      |      |        |      |       | 3 572 |  3 572 |     0 |  3 572 |
| voitto      |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaudella    |    - |      0 |    0 |  -169 | 3 495 |  3 326 |     0 |  3 305 |
| kirjatut    |      |        |      |       |       |        |       |        |
| tuotot ja   |      |        |      |       |       |        |       |        |
| kulut       |      |        |      |       |       |        |       |        |
| yhteensä    |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakemerkin |    3 |      4 |      |       |       |      6 |       |      6 |
| nät         |      |        |      |       |       |        |       |        |
| optioilla   |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeperust |      |        |      |       |     0 |      0 |       |      0 |
| eiset       |      |        |      |       |       |        |       |        |
| maksut      |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien       |      |        |      |       |   -81 |    -81 |       |    -81 |
| osakkeiden  |      |        |      |       |       |        |       |        |
| hankinta    |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nostamatta  |      |        |      |       |     6 |      6 |       |      6 |
| jätettyjen  |      |        |      |       |       |        |       |        |
| osinkojen   |      |        |      |       |       |        |       |        |
| palautus    |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako |      |        |      |       |  -693 |   -693 |       |   -693 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma  |   98 |  1 160 |  370 |   317 | 5 788 |  7 733 |     0 |  7 733 |
| 31.12.2007  |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä  |      |        |      |       |       |        |       |        |
| olevat      |      |        |      |       |       |        |       |        |
| rahoitusvar |      |        |      |       |       |        |       |        |
| at:         |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| - omaan     |      |        |      |  -855 |       |   -855 |       |   -855 |
| pääomaan    |      |        |      |       |       |        |       |        |
| merkitty    |      |        |      |       |       |        |       |        |
| määrä       |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| -           |      |        |      |    -6 |       |     -6 |       |     -6 |
| tuloslaskel |      |        |      |       |       |        |       |        |
| maan        |      |        |      |       |       |        |       |        |
| siirretty   |      |        |      |       |       |        |       |        |
| määrä       |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot  |      |        |      |       |    -9 |     -9 |       |     -9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden      |      |        |      |       |   346 |    346 |     0 |    346 |
| voitto      |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaudella    |    - |      - |    - |  -861 |   337 |   -524 |     0 |   -524 |
| kirjatut    |      |        |      |       |       |        |       |        |
| tuotot ja   |      |        |      |       |       |        |       |        |
| kulut       |      |        |      |       |       |        |       |        |
| yhteensä    |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeperust |      |        |      |       |     1 |      1 |       |      1 |
| eiset       |      |        |      |       |       |        |       |        |
| maksut      |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien       |      |        |      |       |   -45 |    -45 |       |    -45 |
| osakkeiden  |      |        |      |       |       |        |       |        |
| hankinta    |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nostamatta  |      |        |      |       |     3 |      3 |       |      3 |
| jätettyjen  |      |        |      |       |       |        |       |        |
| osinkojen   |      |        |      |       |       |        |       |        |
| palautus    |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako |      |        |      |       |  -686 |   -686 |       |   -686 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma  |   98 |  1 160 |  370 |  -544 | 5 397 |  6 481 |     0 |  6 482 |
| 30.6.2008   |      |        |      |       |       |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA                     |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                 |    1-6/2008 |     1-6/2007 |

| Kauden alun rahavarat                           |         971 |        2 016 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta                        |         498 |       -2 435 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta                         |        -103 |        2 662 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta                           |        -722 |       -1 332 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Maksetut osingot                              |        -678 |         -690 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Omien osakkeiden hankinta                     |         -45 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vieraan pääoman lisäys                        |           - |          742 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vieraan pääoman vähennys                      |           - |       -1 390 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden lopun rahavarat                          |         644 |          911 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lopetettujen toimintojen osuus                  |    1-6/2008 |     1-6/2007 |
| nettorahavirroista                              |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta                        |           - |         -712 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta                         |           - |        3 224 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta                           |           - |         -299 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirrat yhteensä                             |           - |        2 214 |
--------------------------------------------------------------------------------

Pankki- ja sijoituspalvelutoiminnan vuonna 2007 tapahtuneesta myynnistä         
kertyneet nettorahavarat sisältyvät laskelmissa investointien rahavirtaan.      

Rahavirtalaskelmassa esitetään kauden rahavirrat jaoteltuina liiketoiminnan,    
investointien sekä rahoituksen rahavirtoihin. Laskelma on laadittu epäsuoralla  
esittämistavalla. Liiketoiminnan rahavirta sisältää varsinaisen liiketoiminnan  
rahavirrat. Rahavirrat sijoituksista tytär- ja osakkuusyhtiöihin sekä           
aineellisiin ja aineettomiin sijoituksiin esitetään investointien rahavirrassa. 

Rahoituksen rahavirrassa esitetään rahavirrat, jotka johtuvat toiminnan         
rahoittamisesta oman tai vieraan pääoman ehdoin. Rahavarat sisältävät käteiset  
varat sekä muut enintään 3 kuukauden pituiset talletukset.                      

Sammon tilinpäätös vuodelta 2007 on luettavissa Sammon internet -sivuilla       
osoitteessa www.sampo.com/sijoittajasuhteet.                                    

--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA              |         |         |         |        |          |
| SEGMENTEITTÄIN             |         |         |         |        |          |
| 1.1. - 30.6.2008           |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                    | Vahinko |  Henki- | Omistus |  Elim. | Konserni |
|                            |      -  | vakuutu | -yhteis |        |          |
|                            | vakuutu |       s |       ö |        |          |
|                            |       s |         |         |        |          |

| Vakuutusmaksutulo          |   2 352 |     233 |       - |      - |    2 585 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan          |      52 |      16 |     179 |     -1 |      246 |
| nettotuotot                |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot |      14 |       0 |       2 |     -9 |        7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvaukset                 |  -1 317 |    -412 |       - |      - |   -1 729 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja               |    -440 |     297 |       - |      - |     -143 |
| sijoitussopimusvelkojen    |         |         |         |        |          |
| muutos                     |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut            |    -227 |     -12 |      -7 |      - |     -246 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut  |    -238 |     -25 |      -8 |      6 |     -265 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut              |     -15 |      -6 |     -18 |      5 |      -35 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten    |       1 |       0 |       0 |      - |        2 |
| voitoista/tappioista       |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja        |     182 |      91 |     148 |      1 |      422 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                      |         |         |         |        |      -76 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto              |         |         |         |        |      346 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| josta                      |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien osuus |         |         |         |        |      346 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vähemmistöosuus          |         |         |         |        |        0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA              |         |         |         |        |          |
| SEGMENTEITTÄIN             |         |         |         |        |          |
| 1.1. - 30.6.2007           |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                    | Vahinko |  Henki- | Omistus |  Elim. | Konserni |
|                            |      -  | vakuutu | -yhteis |        |          |
|                            | vakuutu |       s |       ö |        |          |
|                            |       s |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo          |   2 288 |     310 |       - |      - |    2 598 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan          |     180 |     407 |      99 |     -4 |      682 |
| nettotuotot                |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot |      13 |       0 |       3 |     -5 |       11 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvaukset                 |  -1 272 |    -353 |       - |      - |   -1 625 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja               |    -425 |    -137 |       - |      - |     -562 |
| sijoitussopimusvelkojen    |         |         |         |        |          |
| muutos                     |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut            |    -222 |     -10 |      -9 |      - |     -241 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut  |    -238 |     -25 |     -13 |      5 |     -271 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut              |     -14 |      -5 |     -20 |      4 |      -35 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten    |       0 |       0 |       0 |      - |        1 |
| voitoista/tappioista       |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja        |     311 |     187 |      61 |      0 |      559 |
| jatkuvista toiminnoista    |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                      |         |         |         |        |     -143 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto jatkuvista          |         |         |         |        |      416 |
| toiminnoista               |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto lopetetuista        |         |         |         |        |    2 853 |
| toiminnoista               |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto              |         |         |         |        |    3 269 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| josta                      |         |         |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien osuus |         |         |         |        |    3 269 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vähemmistöosuus          |         |         |         |        |        0 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| TASE SEGMENTEITTÄIN        |         |         |          |       |          |
| 30.6.2008                  |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                    | Vahinko |  Henki- | Omistus- | Elim. | Konserni |
|                            |      -  | vakuutu |  yhteisö |       |          |
|                            | vakuutu |       s |          |       |          |

| Varat                      |         |         |          |       |          |

| Aineelliset                |      28 |       6 |        5 |     - |       39 |
| käyttöomaisuushyödykkeet   |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt        |      30 |     102 |       10 |     - |      142 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet     |     552 |     165 |        0 |     - |      717 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset                |       3 |       2 |        0 |     - |        5 |
| osakkuusyrityksissä        |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvarat              |   9 742 |   4 983 |    6 244 |    -2 |   18 470 |
|                            |         |         |          |   498 |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten       |       - |   1 935 |        - |     - |    1 935 |
| sopimusten katteena olevat |         |         |          |       |          |
| sijoitukset                |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset             |      89 |      26 |      168 |     0 |      283 |
| verosaamiset               |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                   |     563 |       4 |        - |     - |      567 |
| jälleenvakuutussopimuksist |         |         |          |       |          |
| a                          |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat                 |   1 537 |      57 |       47 |   -21 |    1 620 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat             |     420 |     127 |       94 |     - |      640 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä             |  12 965 |   7 405 |    6 568 |    -2 |   24 419 |
|                            |         |         |          |   519 |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                      |         |         |          |       |          |

| Velat vakuutus- ja         |   9 078 |   4 556 |        - |     - |   13 635 |
| sijoitussopimuksista       |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                      |       - |   1 939 |        - |     - |    1 939 |
| sijoitussidonnaisista      |         |         |          |       |          |
| vakuutus- ja               |         |         |          |       |          |
| sijoitussopimuksista       |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvelat              |     560 |     116 |      600 |  -125 |    1 151 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat   |     360 |      77 |       10 |     - |      447 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                  |      30 |       - |        - |     - |       30 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet           |     108 |       - |        - |     - |      108 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                 |     519 |      63 |       67 |   -21 |      628 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä             |  10 655 |   6 751 |      677 |  -146 |   17 938 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                 |         |         |          |       |          |

| Osakepääoma                |         |         |          |       |       98 |

| Rahastot                   |         |         |          |       |      986 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat      |         |         |          |       |    5 397 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien osuus |         |         |          |       |    6 481 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus            |         |         |          |       |        0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä        |         |         |          |       |    6 482 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat        |         |         |          |       |   24 419 |
| yhteensä                   |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TASE SEGMENTEITTÄIN        |         |         |          |       |          |
| 31.12.2007                 |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                    | Vahinko |  Henki- | Omistus- | Elim. | Konserni |
|                            |      -  | vakuutu |  yhteisö |       |          |
|                            | vakuutu |       s |          |       |          |
|                            |       s |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                      |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset                |      29 |       5 |        6 |     - |       40 |
| käyttöomaisuushyödykkeet   |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt        |      41 |     105 |       12 |     - |      158 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet     |     554 |     164 |        0 |     - |      718 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset                |       4 |       2 |        3 |     - |        9 |
| osakkuusyrityksissä        |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvarat              |   9 467 |   5 456 |    7 151 |    -2 |   19 575 |
|                            |         |         |          |   499 |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten       |       - |   2 072 |        - |     - |    2 072 |
| sopimusten katteena olevat |         |         |          |       |          |
| sijoitukset                |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset             |      84 |       0 |        5 |     1 |       89 |
| verosaamiset               |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                   |     484 |       5 |        - |     - |      489 |
| jälleenvakuutussopimuksist |         |         |          |       |          |
| a                          |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat                 |   1 224 |      66 |       54 |   -29 |    1 316 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat             |     637 |      93 |      229 |     - |      958 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä             |  12 524 |   7 968 |    7 458 |    -2 |   25 424 |
|                            |         |         |          |   527 |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                      |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat vakuutus- ja         |   8 527 |   4 621 |        - |     - |   13 148 |
| sijoitussopimuksista       |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                      |       - |   2 071 |        - |     - |    2 071 |
| sijoitussidonnaisista      |         |         |          |       |          |
| vakuutus- ja               |         |         |          |       |          |
| sijoitussopimuksista       |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvelat              |     530 |     101 |      596 |  -125 |    1 102 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat   |     391 |     155 |       16 |     - |      562 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                  |      35 |       - |        - |     - |       35 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet           |     118 |       - |        - |     - |      118 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                 |     558 |      46 |       79 |   -29 |      655 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä             |  10 159 |   6 994 |      690 |  -153 |   17 691 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                 |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                |         |         |          |       |       98 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastot                   |         |         |          |       |    1 847 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat      |         |         |          |       |    5 788 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien osuus |         |         |          |       |    7 733 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus            |         |         |          |       |        0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä        |         |         |          |       |    7 733 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat        |         |         |          |       |   25 424 |
| yhteensä                   |         |         |          |       |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| MUUT LIITETIEDOT                              |              |               |

| 1 VAKUUTUSMAKSUT                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |     1-6/2008 |      1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimuksista                          |              |               |

| Vakuutusmaksutulo, ensivakuutus               |        2 485 |         2 424 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo, jälleenvakuutus            |           65 |            60 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo yhteensä, brutto            |        2 550 |         2 483 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |         -198 |          -195 |
| vakuutusmaksutulosta                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |        2 352 |         2 288 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutuksen vakuutusmaksuvastuun       |         -514 |          -494 |
| muutos                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           74 |            69 |
| vakuutusmaksuvastuun muutoksesta              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminnan vakuutusmaksutuotot  |        1 912 |         1 863 |
| yhteensä                                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimuksista                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo sopimuksista, jotka         |           88 |            97 |
| oikeuttavat harkinnanvaraiseen osuuteen       |              |               |
| ylijäämästä                                   |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo sijoitussidonnaisista       |          135 |           200 |
| vakuutussopimuksista                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo muista sopimuksista         |            2 |             3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          225 |           300 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuutussopimukset                     |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussopimuksista                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksutulo sopimuksista, jotka oikeuttavat     |            0 |             1 |
| harkinnanvaraiseen osuuteen ylijäämästä       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksutulo sijoitussidonnaisista sopimuksista  |           14 |            13 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           14 |            14 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           -6 |            -5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |          233 |           310 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kerta- ja jatkuvat vakuutusmaksut             |              |               |
| ensivakuutuksesta                             |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jatkuvat vakuutusmaksut, vakuutussopimukset   |          185 |           190 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertamaksut, vakuutussopimukset               |           40 |           110 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertamaksut, sijoitussopimukset               |           14 |            14 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          239 |           314 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |        2 585 |         2 598 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 2 SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTOT               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |     1-6/2008 |      1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvaroista                              |              |               |

| Johdannaissopimuksista                        |          -48 |            19 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |              |               |
| kirjattavaksi määritetyistä rahoitusvaroista  |              |               |

|     Saamistodistukset                         |           65 |            50 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet                                  |         -114 |           131 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          -49 |           182 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainoista ja muista saamisista                |           17 |            12 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevista rahoitusvaroista          |              |               |

|     Saamistodistukset                         |          135 |             - |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |           31 |             - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          166 |             - |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä rahoitusvaroista                     |           86 |           212 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuotot muista varoista                        |            1 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkkiokulut                                  |           -5 |            -4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kulut muista kuin rahoitusveloista            |           -1 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Diskonttauksen purkuvaikutus                  |          -30 |           -28 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |           52 |           180 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |     1-6/2008 |      1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvaroista                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista                        |           47 |            22 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |              |               |
| kirjattavaksi määritetyistä rahoitusvaroista  |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |           -2 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |           -1 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           -3 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena      |              |               |
| olevista sijoituksista                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |           -2 |            -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |         -175 |           119 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |         -177 |           116 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Eräpäivään asti pidettävistä sijoituksista    |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainoista ja muista saamisista                |           -2 |             3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevista rahoitusvaroista          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |           58 |            46 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |           84 |           213 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          142 |           259 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä rahoitusvaroista                     |            7 |           400 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muista varoista                               |            4 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkkiotuotot, netto                          |            6 |             6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |           16 |           407 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |     1-6/2008 |      1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvaroista                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista                        |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainoista ja muista saamisista                |            6 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevista rahoitusvaroista          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |           42 |            61 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |          136 |            40 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          178 |           101 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muista varoista                               |           -5 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö yhteensä                       |          179 |            99 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit              |           -1 |            -4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |          246 |           682 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |              |               |

| 3  KORVAUKSET                                 |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |     1-6/2008 |      1-6/2007 |

| Maksetut korvaukset                           |       -1 319 |        -1 157 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           71 |            54 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korvaukset, netto                    |       -1 248 |        -1 104 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuun muutos                         |          -78 |          -180 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           10 |            12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |       -1 317 |        -1 272 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |     1-6/2008 |      1-6/2007 |

| Maksetut korvaukset                           |         -312 |          -297 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |            4 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korvaukset, netto                    |         -308 |          -293 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuun muutos                         |         -104 |           -60 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |         -412 |          -353 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |       -1 729 |        -1 625 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 4 HENKILÖSTÖKULUT                             |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |     1-6/2008 |      1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja palkkiot                            |         -161 |          -151 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset      |            0 |             0 |
| maksut                                        |              |               |

| Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset  |           -2 |            -5 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkekulut                                    |          -31 |           -34 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut henkilösivukulut                         |          -32 |           -31 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |         -227 |          -222 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |     1-6/2008 |      1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja palkkiot                            |          -10 |            -8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset      |            0 |             0 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset  |            0 |             0 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkekulut                                    |           -2 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut henkilösivukulut                         |           -1 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |          -12 |           -10 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |     1-6/2008 |      1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja palkkiot                            |           -4 |            -4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeina toteutettavat osakeperusteiset      |           -1 |            -1 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteisvaroina toteutettavat osakeperusteiset  |           -1 |            -3 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkekulut                                    |           -1 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut henkilösivukulut                         |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö yhteensä                       |           -7 |            -9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |         -246 |          -241 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 5 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET                      |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |        6/2008 |      12/2007 |

| Liikearvo                                     |           530 |          530 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Asiakassuhteet                                |            18 |           21 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet                   |             4 |            3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |           552 |          554 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |        6/2008 |      12/2007 |

| Liikearvo                                     |           153 |          153 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet                   |            12 |           11 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |           165 |          164 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |        6/2008 |      12/2007 |

| Muut aineettomat hyödykkeet                   |             0 |            0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |           717 |          718 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 6 RAHOITUSVARAT                               |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |        6/2008 |      12/2007 |

| Johdannaissopimukset (liite nro 7)            |            74 |          182 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |               |              |
| kirjattavaksi määritetyt rahoitusvarat        |               |              |

|    Saamistodistukset                          |           607 |        8 272 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                        |            62 |        1 011 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           669 |        9 283 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja muut saamiset                       |               |              |

|    Jälleenvakuutustalletesaamiset             |             1 |            2 |

| Myytävissä olevat rahoitusvarat               |               |              |

|    Saamistodistukset                          |         8 342 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                        |           655 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |         8 998 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |         9 742 |        9 467 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |        6/2008 |      12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)            |            20 |           10 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |               |              |
| kirjattavaksi määritetyt rahoitusvarat        |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                          |            45 |           42 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                        |             2 |            5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |            47 |           47 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset        |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                          |             1 |            8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja muut saamiset                       |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Talletukset                                |             2 |            2 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Jälleenvakuutustalletesaamiset             |             1 |            2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |             3 |            4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat               |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                          |         3 445 |        3 679 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet *)                     |         1 467 |        1 707 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |         4 912 |        5 387 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |         4 983 |        5 456 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| *) josta korkorahastosijoituksia              |           272 |          276 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |        6/2008 |      12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)            |             0 |            0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja muut saamiset                       |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Talletukset                                |             1 |            1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat               |               |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                          |         1 495 |        2 023 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                        |         2 378 |        2 758 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |         3 873 |        4 781 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset tytäryhtiöissä                    |         2 370 |        2 370 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö yhteensä                       |         6 244 |        7 151 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit              |        -2 498 |       -2 499 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |        18 470 |       19 575 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 7                     |         |       |       |          |        |        |
| JOHDANNAISSOPIMUKSET  |         |       |       |          |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoimin |         | 6/200 |       |          | 12/200 |        |
| ta                    |         |     8 |       |          |   7    |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |         | Käypä | Käypä |          | Käypä  | Käypä  |
|                       |         | arvo  | arvo  |          | arvo   | arvo   |

|                       | Kohde-e | Varat | Velat | Kohde-et | Varat  | Velat  |
|                       |    t.   |       |       |      .   |        |        |
|                       | nimell. |       |       | nimell.a |        |        |
|                       |    arvo |       |       |      rvo |        |        |

| Kaupankäyntijohdannai |         |       |       |          |        |        |
| set                   |         |       |       |          |        |        |

| Korkojohdannaiset     |   4 753 |     2 |    38 |    6 368 |     24 |      7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaiset  |   5 096 |    72 |    33 |    5 963 |    159 |     82 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakejohdannaiset     |     116 |     0 |     6 |       68 |      0 |      0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoimin |   9 964 |    74 |    77 |   12 399 |    182 |     90 |
| ta yhteensä           |         |       |       |          |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta |         | 6/200 |       |          | 12/200 |        |
|                       |         |     8 |       |          |   7    |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |         | Käypä | Käypä |          | Käypä  | Käypä  |
|                       |         | arvo  | arvo  |          | arvo   | arvo   |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       | Kohde-e | Varat | Velat | Kohde-et | Varat  | Velat  |
|                       |    t.   |       |       |      .   |        |        |
|                       | nimell. |       |       | nimell.a |        |        |
|                       |    arvo |       |       |      rvo |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaupankäyntijohdannai |         |       |       |          |        |        |
| set                   |         |       |       |          |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkojohdannaiset     |     560 |     1 |     1 |      475 |      1 |      0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaiset  |     569 |     4 |     1 |      541 |      7 |      1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakejohdannaiset     |      27 |     2 |     1 |       59 |      2 |      0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hyödykejohdannaiset   |      73 |    12 |    12 |        0 |      0 |      0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta |   1 230 |    20 |    15 |    1 075 |     10 |      1 |
| yhteensä              |         |       |       |          |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö        |         | 6/200 |       |          | 12/200 |        |
|                       |         |     8 |       |          |   7    |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |         | Käypä | Käypä |          | Käypä  | Käypä  |
|                       |         | arvo  | arvo  |          | arvo   | arvo   |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       | Kohde-e | Varat | Velat | Kohde-et | Varat  | Velat  |
|                       |    t.   |       |       |      .   |        |        |
|                       | nimell. |       |       | nimell.a |        |        |
|                       |    arvo |       |       |      rvo |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaupankäyntijohdannai |         |       |       |          |        |        |
| set                   |         |       |       |          |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakejohdannaiset     |      12 |     0 |     1 |        4 |      0 |      0 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 8 SIJOITUSSIDONNAISTEN SOPIMUSTEN KATTEENA    |              |               |
| OLEVAT SIJOITUKSET                            |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |       6/2008 |    12/2007    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |              |               |
| kirjattavat rahoitusvarat                     |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamistodistukset                             |           80 |            75 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeet ja osuudet                           |        1 845 |         1 997 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |        1 925 |         2 072 |
| kirjattavat rahoitusvarat yhteensä            |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                                          |           10 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |        1 935 |         2 072 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 9 VELAT VAKUUTUS- JA SIJOITUSSOPIMUKSISTA     |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |       6/2008 |    12/2007    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimukset                            |              |               |

| Vakuutusmaksuvastuu                           |        2 194 |         1 691 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                 |        6 884 |         6 835 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |        9 078 |         8 527 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |              |               |

| Vakuutusmaksuvastuu                           |          129 |            55 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                 |          435 |           429 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |          563 |           484 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |       6/2008 |    12/2007    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimukset                            |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat         |              |               |
| harkinnanvaraiseen voitonjakoon               |              |               |

|    Vakuutusmaksuvastuu                        |        2 684 |         2 843 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Korvausvastuu                              |        1 767 |         1 664 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |        4 452 |         4 506 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka muista vakuutussopimuksista             |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Vakuutusmaksuvastuu                        |           12 |             3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Korvausvastuu                              |            1 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           13 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |        4 465 |         4 510 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuutussopimukset                     |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Vakuutusmaksuvastuu                        |            2 |             3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Korvausvastuu                              |            2 |             2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |            4 |             5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimukset yhteensä                   |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksuvastuu                           |        2 699 |         2 849 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                 |        1 770 |         1 667 |

| Yhteensä                                      |        4 468 |         4 515 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussopimukset                            |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat         |              |               |
| harkinnanvaraiseen voitonjakoon               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Vakuutusmaksuvastuu                        |           88 |           105 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka vakuutus- ja sijoitussopimuksista       |              |               |
| yhteensä                                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksuvastuu                           |        2 787 |         2 954 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                 |        1 770 |         1 667 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |        4 556 |         4 621 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksuvastuu                           |            0 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                                 |            4 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |            4 |             5 |
--------------------------------------------------------------------------------

Sijoitussopimuksissa ei ole korvausvastuuta.                                    

Vastuuvelan riittävyyslaskelmasta ei aiheudu lisävaateita.                      

Sijoitussopimuksiin, jotka oikeuttavat harkinnanvaraiseen voitonjakoon tai      
joihin sisältyy oikeus vaihtaa sopimukseen, johon sisältyy yllä mainittu piirre,
on sovellettu IFRS 4 Vakuutussopimukset standardin sallimaa helpotusta.         
Tällaiset sijoitussopimukset on arvostettu vakuutussopimusten tavoin.           

--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |        13 635 |       13 148 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 10 VELAT SIJOITUSSIDONNAISISTA VAKUUTUS- JA   |              |               |
| SIJOITUSSOPIMUKSISTA                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaiset vakuutussopimukset        |        1 860 |         2 008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaiset sijoitussopimukset        |           78 |            63 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |        1 939 |         2 071 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 11 RAHOITUSVELAT                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)            |           77 |            90 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi etuoikeus           |              |               |

| Pääomalainat                                  |          439 |           440 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                                          |              |               |

| Joukkovelkakirjojen takaisinostosopimus       |           44 |             - |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |          560 |           530 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)            |           15 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi etuoikeus           |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pääomalainat                                  |          100 |           100 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |          116 |           101 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)            |            1 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi etuoikeus           |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Debentuurit                                   |          593 |           589 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut lainat                                   |            6 |             6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö yhteensä                       |          600 |           596 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit              |         -125 |          -125 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |        1 151 |         1 102 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 12 EHDOLLISET VELAT JA SITOUMUKSET                           |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen ulkopuoliset sitoumukset               |              |               |

| Takaukset                                     |           36 |            41 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut peruuttamattomat sitoumukset             |           30 |            16 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           66 |            57 |

| Vakuutuksenottajien etuoikeuden piirissä      |          353 |           340 |
| olevat varat                                  |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annettu        |          |               |          |            |
| omaisuus ja vakuudelliset |          |               |          |            |
| velat ja sitoumukset      |          |               |          |            |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |   6/2008 |        6/2008 |  12/2007 |    12/2007 |

| Vakuudeksi annettu        |  Annettu |        Velat  |  Annettu |  Velat/si- |
| omaisuus                  |   vakuus |  /sitoumukset |   vakuus |  toumukset |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat            |        8 |             7 |       12 |          8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset               |          |               |          |            |

| - Sijoitusarvopaperit     |      193 |            66 |      276 |        102 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                  |      201 |            74 |      289 |        110 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Ei-purettavissa olevat vuokrasopimukset       |       6/2008 |       12/2007 |

| Maksettavat vähimmäisvuokrat                  |              |               |

| yhden vuoden kuluessa                         |           34 |            35 |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli yhden vuoden ja enintään viiden vuoden    |           93 |           101 |
| kuluttua                                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli viiden vuoden kuluttua                    |          102 |            99 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          229 |           236 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen ulkopuoliset sitoumukset               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastositoumukset                            |          359 |           273 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut sitoumukset                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| IT-hankinnat                                  |            1 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ei-purettavissa olevat vuokrasopimukset       |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksettavat vähimmäisvuokrat                  |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| yhden vuoden kuluessa                         |            2 |             2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli yhden vuoden ja enintään viiden vuoden    |            7 |             6 |
| kuluttua                                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli viiden vuoden kuluttua                    |            3 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           11 |            12 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen ulkopuoliset sitoumukset               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastositoumukset                            |            5 |             6 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annettu omaisuus  |          |            |          |            |
| ja vakuudelliset velat ja    |          |            |          |            |
| sitoumukset                  |          |            |          |            |
--------------------------------------------------------------------------------
|                              |   6/2008 |     6/2008 |  12/2007 |    12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annettu omaisuus  |  Annettu |  Velat/si- |  Annettu |  Velat/si- |
|                              |   vakuus |  toumukset |   vakuus |  toumukset |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset                  |          |            |          |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Kiinnitetyt                |       15 |          6 |       15 |          6 |
| panttivelkakirjat            |          |            |          |            |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Ei-purettavissa olevat vuokrasopimukset       |       6/2008 |       12/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksettavat vähimmäisvuokrat                  |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| yhden vuoden kuluessa                         |            3 |             2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli yhden vuoden ja enintään viiden vuoden    |            4 |             5 |
| kuluttua                                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli viiden vuoden kuluttua                    |            3 |             3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           10 |            11 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 13 VAHINKOVAKUUTUKSEN TULOSANALYYSI                          |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |     1-6/2008 |      1-6/2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutuotot                           |        1 912 |         1 863 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut                                  |       -1 439 |        -1 395 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekulut                                    |         -328 |          -320 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vakuutustekniset tuotot ja kulut         |            3 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutustoimintaan kohdistettu                |          112 |            95 |
| sijoitustoiminnan nettotuotto                 |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutustekninen kate                         |          261 |           244 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotto                 |           66 |           194 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotto-osuuden siirto  |         -142 |          -123 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot ja kulut                          |           -3 |            -4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                                   |          182 |           311 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 14 SAMPO OYJ:N TULOSLASKELMA JA TASE (FAS)    |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA                                 |              |               |

| Liiketoiminnan muut tuotot                    |            3 |             7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                               |           -6 |           -10 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset                   |            0 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut                     |           -8 |           -16 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                                   |          -12 |           -21 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja kulut                       |          362 |         3 753 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja    |          350 |         3 732 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                                     |           -5 |           -15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto                             |          345 |         3 717 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TASE                                          |    6/2008    |    12/2007    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTAAVAA                                     |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pysyvät vastaavat                             |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet                        |            1 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet                        |            5 |             6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset                                   |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osuudet saman konsernin yrityksissä        |        2 370 |         2 370 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamiset saman konsernin yrityksiltä       |          125 |           128 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osuudet omistusyhteysyrityksissä           |            - |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Muut osakkeet ja osuudet                   |        2 384 |         2 763 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Muut saamiset                              |        1 370 |         1 896 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                                      |          213 |            57 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahat ja pankkisaamiset                       |           93 |           228 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTAAVAA YHTEENSÄ                            |        6 561 |         7 450 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTATTAVAA                                   |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                                    |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                                   |           98 |            98 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto                              |        1 160 |         1 160 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vararahasto                                   |          366 |           366 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon rahasto                          |         -466 |            26 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahastot                                 |          273 |           273 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Edellisten tilikausien voitto / tappio        |        4 116 |           811 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto                             |          345 |         4 033 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä                           |        5 892 |         6 768 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieras pääoma                                 |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikainen                                 |          593 |           589 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikainen                                 |           75 |            93 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieras pääoma yhteensä                        |          668 |           682 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTATTAVAA YHTEENSÄ                          |        6 561 |         7 450 |
--------------------------------------------------------------------------------

Anhänge

02q2008fin.pdf
GlobeNewswire