16.2.2009 Metsäliitto jatkaa toimia raskaasti tappiollisen sahaustoiminnan kannattavuuden parantamiseksi erittäin vaikeassa toimintaympäristössä ja suunnittelee pitkään tappiollisesti toimineen Karihaaran sahan sulkemista pysyvästi tai määräaikaisesti. ”Sahateollisuuden toimintaympäristö on vaikeutunut entisestään kysynnän jatkuvan heikkenemisen vuoksi”, sanoo Saha- ja jalostusteollisuuden johtaja Timo Pekkola. ”Jatkamme toimenpiteitämme sahauksen kannattavuuden parantamiseksi tuotanto-rakennettamme tervehdyttämällä.” Suunnitelmaa käsittelevät yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät 23. helmikuuta, ja ne koskevat sahan koko henkilöstöä, eli 50 henkilöä. Karihaaran mäntysaha sijaitsee Kemissä. Se tuottaa sahatavaraa runsaat 100 000 kuutiometriä vuodessa. Tuotannosta noin 70 prosenttia on suuntautunut vientiin, noin 20 prosenttia omaan jalostukseen ja noin 10 prosenttia kotimaan markkinoille. Lisätietoja: Saha- ja jalostusteollisuuden johtaja Timo Pekkola, puh. 010 469 4743 Metsäliiton konserniviestintä Päivi Kauhanen, puh. 050 598 9560