Fingrid Oyj
www.fingrid.fi
Pörssitiedote 23.10.2009 klo 10.00
Fingrid konsernin osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2009
Toimintakatsaus
Fingrid menestyi erinomaisesti eurooppalaisten energia-alan viranomaisten
yhteistyöjärjestön CEERin (Council of European Energy Regulators) teettämässä
tutkimuksessa, jossa mitattiin kantaverkkotoiminnan kokonaistehokkuutta.
Syyskuun alussa julkaistussa tutkimuksessa oli mukana 22 eurooppalaista
kantaverkkoyhtiötä 19 eri maasta. Fingrid Oyj sekä kaksi muuta
kantaverkkoyhtiötä arvioitiin poikkeuksellisen tehokkaiksi.
Työ- ja elinkeinoministeriön uusiutuvan energian syöttötariffityöryhmä sai
raporttinsa valmiiksi syyskuun lopulla. Työryhmä ehdottaa, että Fingrid tai sen
kokonaan omistama tytäryhtiö ryhtyisi koordinoimaan syöttötariffijärjestelmää.
Fingrid hoitaa tällä hetkellä vastaavanlaisia järjestelyitä, kuten turpeen
syöttötariffijärjestelmää sekä tehoreservijärjestelmää.
Voimajärjestelmän käyttö
Suomessa kulutettiin sähköä heinä - syyskuussa 17,1 terawattituntia (19,4 TWh
vastaavana aikana vuonna 2008). Fingridin verkossa sähköä siirrettiin samalla
ajanjaksolla 13,9 TWh, mikä oli 81 prosenttia Suomen kulutuksesta.
Tammi-syyskuussa Suomen sähkönkulutus oli 58,0 TWh (64,8 TWh), mikä oli 10,5
prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Sähköä tuotiin Ruotsista Suomeen heinä - syyskuun aikana 1,2 TWh (0,5 TWh) ja
Suomesta vietiin sähköä Ruotsiin 0,4 TWh (1,3 TWh). Tammi - syyskuussa sähköä
tuotiin Ruotsista Suomeen 2,2 TWh (3,5 TWh) ja Suomesta vietiin sähköä Ruotsiin
2,8 TWh (2,2 TWh).
Sähköä tuotiin Virosta heinä - syyskuussa 0,2 TWh (0,6 TWh). Tammi-syyskuussa
sähköä tuotiin Suomeen Virosta 1,1 TWh (1,6 TWh).
Heinä - syyskuussa sähköä tuotiin Suomeen Venäjältä 2,5 TWh (2,8 TWh) ja
tammi-syyskuussa sähköä tuotiin Venäjältä 8,6 TWh (7,8 TWh).
Ukkosmyrsky aiheutti 10.8. rajajohtohäiriön Suomen ja Ruotsin välillä, minkä
seurauksena Suomen sähköjärjestelmä erosi muista Pohjoismaista omaksi
taajuusalueeksi. Häiriöstä ei kuitenkaan aiheutunut merkittäviä
toimituskeskeytyksiä eikä voimalaitosten irtikytkeytymisiä. Edellisen kerran
Suomen sähköjärjestelmä on ollut erossa muista Pohjoismaista 27.12.1983 Ruotsin
Hamrasta alkaneen suurhäiriön seurauksena.
Pohjois-Suomessa tapahtui laaja noin 60 000 ihmistä koskeva sähkökatkos 15.9.
Katkos sai alkunsa vikaantuneesta suojareleestä Petäjäskosken sähköasemalla,
jossa on käynnissä laaja aseman uusimisprojekti ja sen vuoksi poikkeuksellinen
kytkentätilanne.
--------------------------------------------------------------------------------
| Voimajärjestelmän käyttö | 1-9/09 | 1-9/08 | 7-9/09 | 7-9/08 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkön kulutus Suomessa TWh | 58,0 | 64,8 | 17,1 | 19,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Fingridin siirtovolyymi TWh | 45,6 | 48,1 | 13,9 | 15,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Fingridin häviösähkövolyymi TWh | 0,7 | 0,7 | 0,2 | 0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkön siirto Suomi-Ruotsi | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| vienti Ruotsiin TWh | 2,8 | 2,2 | 0,4 | 1,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| tuonti Ruotsista TWh | 2,2 | 3,5 | 1,2 | 0,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkön siirto Suomi-Viro | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| vienti Viroon TWh | 0,1 | 0 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| tuonti Virosta TWh | 1,1 | 1,6 | 0,2 | 0,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkönsiirto Suomi-Venäjä | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| tuonti Venäjältä TWh | 8,6 | 7,8 | 2,5 | 2,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
Sähkömarkkinoiden toiminnan edistäminen
Nord Poolin spot-markkinoiden keskihinta (systeemihinta) oli heinä - syyskuussa
31,28 €/MWh (55,51 €/MWh vastaavana aikana vuonna 2008) ja Suomen aluehinta oli
35,56 €/MWh (65,90 €/MWh). Tammi-syyskuussa Nord Poolin spot-markkinoiden
keskihinta oli keskimäärin 34,51 €/MWh (42,74 €/MWh) ja Suomen aluehinta oli
vastaavasti 35,99 €/MWh (50,56 €/MWh).
Suomen ja Ruotsin välillä pullonkaulat rajoittivat kaupankäyntiä 5,14 %
alkuvuoden tunneista. Siirron rajoituksista aiheutuneet pullonkaulatulot Suomen
ja Ruotsin välisellä rajalla olivat heinä-syyskuussa yhteensä 0,38 milj. euroa.
Pohjoismaiset pullonkaulatulot tarkastelujaksolla olivat 36,17 milj euroa
(81,19) milj. euroa). Fingridin osuus näistä pohjoismaisista pullonkaulatuloista
oli 2,4 miljoonaa euroa (7,7) milj.euroa). Tammi-syyskuussa Suomen ja Ruotsin
välisellä rajalla siirron rajoituksista aiheutuneet pullonkaulatulot olivat 0,92
milj. euroa (0,22 milj. euroa). Tammi-syyskuun pohjoismaiset pullonkaulatulot
olivat 54,36 milj. euroa (222,12 milj. euroa). Fingridin osuus näistä alkuvuoden
pullonkaulatuloista oli 3,7 milj. euroa (21,2 milj. euroa).
Tammi-syyskuussa Fingridin vastakauppakustannukset olivat noin 0,6 miljoonaa
euroa (0 milj. euroa vastaavana aikana 2008).
EU:n komissio antoi kesäkuussa kaikille jäsenmaille huomautukset
sähkömarkkinasäädöksiä koskevista laiminlyönneistä. Suomen osalta huomautukset
koskivat pääosin viranomaistoimintaa ja muutamilta osin myös Fingridiä.
Vastauksessaan Suomen hallitus kiisti laiminlyönnit. Huomautukset olivat monilta
osin epärelevantteja ja mahdolliset aiemmat puutteet on jo korjattu.
Suomen kilpailuvirasto antoi syyskuun 9. päivä päätöksen RAO Nordicin
toimenpidepyynnöstä. RAO Nordic väitti Fingridin käyttäneen määräävää
markkina-asemaa väärin sähkön rajasiirron markkinoilla. Kilpailuvirasto
kuitenkin katsoi, ettei asiassa ole tarpeen ryhtyä enempiin toimenpiteisiin ja
poisti asian käsittelystä.
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkömarkkinat | 1-9/09 | 1-9/08 | 7-9/09 | 7-9/08 |
--------------------------------------------------------------------------------
| NordPool systeemihinta €/MWh, | 34,51 | 42,74 | 31,28 | 55,51 |
| keskihinta | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomen aluehinta €/MWh, | 35,99 | 50,56 | 35,56 | 65,90 |
| keskihinta | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pullonkaulatulot Pohjoismaissa | 54,4 | 222,1 | 36,2 | 81,2 |
| M€ | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pullonkaulatulot Suomen ja | 0,9 | 0,2 | 0,4 | 0,1 |
| Ruotsin välillä M€ | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pullonkaulatunnit Suomen ja | 5,1 | 0,7 | 3,7 | 1,3 |
| Ruotsin välillä % | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Fingridin osuus | 3,7 | 21,2 | 2,4 | 7,7 |
| pullonkaulatuloista | | | | |
| Pohjoismaissa M€ | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
Investoinnit ja verkon ylläpito
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat heinä-syyskuussa 34,8 miljoonaa euroa (20
milj. euroa vastaavana aikana 2008). Tammi-syyskuun bruttoinvestoinnit olivat
88,1 miljoonaa euroa (55 milj. euroa).
Vuoden 2009 aikana investoinnit sekä kotimaan verkkoon että rajayhteyksiin ovat
merkittäviä. Syksyn aikana otetaan käyttöön useita uusia ja peruskorjattuja
yhteyksiä. Näistä hankkeista kesän 2009 aikana valmistui Siemens Osakeyhtiön
urakoima Pikkaralan 400/110/20 kV muunto.
Fingrid on siirtymässä Pohjanmaan alueella vaiheittain 220 kilovoltin
jännitetasosta 400 kilovoltin jännitetasoon. Ensimmäisen vaiheeseen
Seinäjoki-Tuovila yhteyden voimajohdon urakoitsijaksi on valittu saksalainen SAG
ja Tuovilan sähköaseman urakoitsijaksi on valittu Infratek Oy. Lisäksi Fingrid
on solminut urakkasopimuksen Eltel Networksin kanssa 2x110 kilovoltin
voimajohdon uusimisesta välillä Lieto - Koroinen.
Syksyn aikana on käynnistynyt myös merkittäviä nykyisen kantaverkon
perusparannus- ja kunnossapitohankkeita. Fingrid ja Svenska Kraftnät ovat
tilanneet Suomen ja Ruotsin välisen vuonna 1989 käyttöön otetun Fenno-Skan 1
merikaapeliyhteyden ohjaus- ja suojausjärjestelmän uusinnan ABB:ltä.
Voimajohtojen 220 kV Leväsuo - Kalajoki ja Kalajoki - Ventusneva
perusparannustyöt sekä kauden 2009-2010 haruskorroosiotyöt on tilattu Empower
Oy:ltä.
EstLink2-hankkeen edellytyksenä oleva Viron sähkömarkkinoiden avautuminen on
edennyt. Viron hallitus on päättänyt maan tukkumarkkinoiden avaamisesta ja
esitys menee Viron parlamentin käsittelyyn myöhemmin syksyllä. Nykyisen yhteyden
EstLink1:n sääntöjä ollaan muuttamassa siten, että pohjoismainen sähköpörssi
voisi aloittaa toimintansa Virossa huhtikuussa 2010.
Talous
Konsernin heinä-syyskuun liikevaihto oli 71 miljoonaa euroa (87 milj. euroa).
Tasesähkön myynti oli 18 miljoonaa euroa (28 milj. euroa) ja tasesähkön osto oli
18 miljoonaa euroa (22 milj. euroa). IFRS:n mukainen voitto/tappio ennen veroja
oli -6 miljoonaa euroa (9 milj euroa).
Konsernin liikevaihto oli 255 miljoonaa euroa (280 milj. euroa) tammi-syyskuun
aikana. Kantaverkkotariffia ja Venäjän siirtotariffia nostettiin vuoden alusta
4,5 %. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 1,5 miljoonaa euroa (1,6 milj. euroa).
Sähkön kulutuksen laskun seurauksena kantaverkkotulot alenivat vuoden alussa
toteutetusta 4,5 prosentin tariffikorotuksesta huolimatta.
Tasesähkön myynti aleni viime vuoteen verrattuna ja oli 66 milj. euroa (76 milj.
euroa). Myös tasesähkön osto, 61 miljoonaa euroa, oli viime vuotta matalampi (68
milj. euroa). Nämä muutokset ostossa johtuivat lähinnä kulutus- ja
tuotantotaseiden käsittelystä kahdessa eri taseessa. Pohjoismaiset
pullonkaulatulot, 4 miljoonaa euroa, alenivat merkittävästi viime vuodesta (21
milj. euroa). Rajasiirto- ja huippuvoimatuotot nousivat viime vuoden tasosta
hieman. Eurooppalaisten kantaverkkoyhtiöiden välisten läpisiirtokorvausten
nettotuotot nousivat 10 miljoonaan euroon. Turpeen syöttötariffituotot ja -kulut
nousivat hieman. Poistot, kunnonhallinta-, reservi- ja henkilöstökulut nousivat,
kun taas häviösähkökulut laskivat hieman. Tammi-syyskuun ja heinä-syyskuun
muutokset verrattuna viime vuoden vastaaviin ajanjaksoihin ilmenevät alla
olevasta taulukosta.
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 1-9 2009 | 1-9 2008 | 7-9 2009 | 7-9 2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kantaverkkotulot | 130,7 | 135,6 | 32,2 | 33,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tasesähkön myynti | 66,4 | 76,3 | 18,3 | 27,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rajasiirto | 18,0 | 16,4 | 5,4 | 5,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Läpisiirtotuotot | 21,9 | 16,3 | 7,8 | 6,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Huippuvoima | 9,4 | 7,8 | 3,0 | 2,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turpeen syöttötariffi | 0,3 | 0,2 | 0,1 | 0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pullonkaulatulot | 3,7 | 21,2 | 2,4 | 7,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu liikevaihto | 4,2 | 6,5 | 1,6 | 2,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot | 1,5 | 1,6 | 0,5 | 0,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto ja muut tuotot | 255,9 | 281,9 | 71,3 | 87,7 |
| yhteensä | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kulut | 1-9 2009 | 1-9 2008 | 7-9 2009 | 7-9 2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | 48,2 | 44,5 | 15,9 | 14,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tasesähkön osto | 60,8 | 67,6 | 17,5 | 21,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Läpisiirtomaksut | 11,9 | 11,0 | 3,4 | 4,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Huippuvoima | 9,9 | 7,2 | 3,1 | 2,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turpeen syöttötariffi | 0,2 | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Häviösähkön hankinta | 36,7 | 37,5 | 11,4 | 11,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Reservit | 15,7 | 14,2 | 5,9 | 4,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kunnonhallinta | 12,3 | 9,0 | 4,7 | 3,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö | 14,1 | 13,7 | 3,9 | 3,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kustannukset | 13,6 | 13,6 | 4,3 | 5,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kulut yhteensä | 223,4 | 218,5 | 70,0 | 71,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
Tammi-syyskuun liikevoitto oli ilman sähköjohdannaisten käyvänarvonmuutoksia 33
miljoonaa euroa (63 milj. euroa). Liikevoitto laski lähinnä kantaverkkotulojen
ja siirtorajoituksista johtuvien pullonkaulatulojen alenemisen vuoksi. IFRS:n
mukainen liikevoitto oli 35 miljoonaa euroa (61 milj. euroa), joka sisältää
sähköjohdannaisten positiivisia arvonmuutoksia 2 miljoonaa euroa (-2
milj.euroa). IFRS:n mukainen voitto ennen veroja oli 20 miljoonaa euroa (37
milj.euroa) ja laaja tulos oli 11 miljoonaa euroa (38 milj. euroa).
Omavaraisuusaste oli tarkastelukauden lopussa 26,4 % (29,3 %).
Kausivaihtelut ovat ominaisia konsernin tulovirralle, joten yhdeksän kuukauden
tuloksesta ei suoraan voida arvioida koko vuoden tulosta.
Rahoitus
Konsernin rahoitustilanne säilyi tyydyttävänä. Konsernin nettorahoituskulut
olivat heinä-syyskuun aikana -6 miljoonaa euroa (-7 milj. euroa). Myös
tammi-syyskuun aikana yhtiön nettorahoituskulut alenivat ja olivat -15 miljoonaa
euroa (-25 milj. euroa). Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvarat ja rahavarat olivat 204 miljoonaa euroa (213 milj. euroa)30.
syyskuuta 2009. Korolliset velat sisältäen johdannaisvelat olivat 977 miljoonaa
euroa (939 milj. euroa), joista pitkäaikaisia oli 627 miljoonaa euroa (686 milj.
euroa) ja lyhytaikaisia 350 milj. euroa (254 milj. euroa).
Rahoitukseen liittyvissä johdannaissopimuksissa oli vastapuoliin liittyvää
riskiä 19 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on 250 miljoonan euron nostamaton
valmiusluotto.
Henkilöstö
Konsernin kokonaishenkilömäärä oli tarkastelukaudella keskimäärin 250 (240).
Tilintarkastus
Konsernin luvut ovat tilintarkastamattomia.
Tilikauden jälkeiset tapahtumat ja loppuvuoden kehitys
Kansainvälinen luottoluokituslaitos Moody's Investors Service alensi 9.10.2009
yhtiön pitkäaikaisen luottoluokituksen A1:een Aa3:sta. Lyhytaikainen
luottoluokitus säilyi P-1:nä. Tulevaisuuden näkymä muuttui vakaasta
negatiiviseksi.
Fingrid-konsernin koko vuoden tuloksen ilman johdannaisten arvonmuutoksia
odotetaan alenevan jonkin verran edelliseen vuoteen verrattuna.
Hallitus
Liitteet: Osavuosikatsauksen taulukot 1.1. - 30.9.2009
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, puh. 030 395 5140 tai 0405938428
Talous- ja rahoitusjohtaja Tom Pippingsköld, puh. 030 395 5157 tai
040 5195041
Liitteet: Osavuosikatsauksen taulukot 1.1. - 30.9.2009
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin laaja | 1.-9. | 1.-9. | Muutos | 7.-9. | 7.-9.2 | Muutos | 1.-12.2 |
| tuloslaskelma, | 2009 | 2008 | | 2009 | 008 | | 008 |
| milj. euroa | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 254,5 | 280,3 | -25,8 | 70,8 | 87,1 | -16,3 | 382,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan | 1,4 | 1,6 | -0,2 | 0,5 | 0,6 | -0,1 | 2,5 |
| muut tuotot | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | -48,2 | -44,5 | -3,7 | -15,9 | -14,9 | -1,0 | -59,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan | -173, | -176 | 2,8 | -55,3 | -57,3 | 1,9 | -257,0 |
| kulut | 2 | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 34,5 | 61,4 | -26,9 | 0,1 | 15,5 | -15,4 | 68,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot | -14,5 | -24,7 | 10,2 | -5,8 | -6,9 | 1,1 | -31,4 |
| ja -kulut | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus | 0,2 | 0,6 | -0,3 | 0,0 | 0,8 | -0,8 | 0,5 |
| osakkuusyht. | | | | | | | |
| tuloksesta | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen | 20,2 | 37,3 | -17,0 | -5,7 | 9,4 | -15,1 | 37,5 |
| veroja | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | -5,2 | -9,6 | 4,4 | 1,5 | -2,3 | 3,8 | -9,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | 15,0 | 27,7 | -12,7 | -4,2 | 7,2 | -11,3 | 27,9 |
| tulos | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan | | | | | | | |
| tuloksen erät | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirran | -4,3 | 10,7 | -15,1 | -7,5 | -26,0 | 18,4 | -32,5 |
| suojaukset | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | 0,4 | -0,1 | 0,5 | 0,2 | -0,1 | 0,3 | -0,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävänä | | | | | | | 0,0 |
| oleviin | | | | | | | |
| pitkäaikaisiin | | | | | | | |
| omaisuuseriin | | | | | | | |
| liittyvät erät | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | 11,1 | 38,3 | -27,2 | -11,5 | -18,9 | 7,4 | -5,3 |
| laaja tulos | | | | | | | |
| yhteensä | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloksen | | | | | | | |
| jakautuminen: | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhtiön | 15,0 | 27,7 | -12,7 | -4,2 | 7,2 | -11,3 | 27,9 |
| osakkeenomistaj | | | | | | | |
| ille | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laajan tuloksen | | | | | | | |
| jakautuminen: | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhtiön | 11,1 | 38,3 | -27,2 | -11,5 | -18,9 | 7,4 | -5,3 |
| osakkeenomistaj | | | | | | | |
| ille | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön | 4 517 | 8 330 | -3 813 | -1 | 2 156 | -3 413 | 8 379 |
| omistajille | | | | 257 | | | |
| kuuluva | | | | | | | |
| voitosta | | | | | | | |
| laskettu | | | | | | | |
| osakekohtainen | | | | | | | |
| tulos (euroa)* | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| * | | | | | | | |
| laimennusvaikut | | | | | | | |
| usta ei ole | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin lyhennetty tase, | 30.9.200 | 30.9.2008 | Muutos | 31.12.2008 |
| milj. euroa | 9 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo | 87,9 | 87,9 | 0,0 | 87,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet | 85,9 | 84,6 | 1,3 | 85,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset | 1 152,5 | 1 096,2 | 56,4 | 1 113,1 |
| käyttöomaisuushyödykkeet | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset | 7,3 | 7,2 | 0,1 | 6,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset | 21,9 | 43,5 | -21,6 | 9,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus | 5,6 | 4,7 | 0,9 | 4,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset | 31,4 | 35,1 | -3,7 | 48,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon | 199,5 | 212,3 | -12,8 | 200,0 |
| tulosvaikutteisesti | | | | |
| kirjattavat rahoitusvarat | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat | 4,8 | 0,8 | 4,0 | 6,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä | 1 596,9 | 1 572,2 | 24,6 | 1 561,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluva | | | | |
| oma pääoma | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 422,0 | 461,2 | -39,2 | 417,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset | 627,4 | 685,9 | -58,5 | 678,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korottomat | 158,0 | 122,3 | 35,7 | 150,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset | 349,9 | 253,6 | 96,4 | 254,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korottomat | 39,6 | 49,3 | -9,7 | 61,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 1 596,9 | 1 572,2 | 24,6 | 1 561,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin tunnuslukuja, milj. euroa | 1.-9.2009 | 1.-9.2008 | 1.-12.2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 254,5 | 280,3 | 382,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit, brutto | 88,1 | 55,1 | 87,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - liikevaihdosta % | 34,6 | 19,7 | 23,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tutkimus- ja kehitystoiminnan menot | 0,8 | 0,6 | 0,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - liikevaihdosta % | 0,3 | 0,2 | 0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin | 250 | 240 | 241 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 34,5 | 61,4 | 68,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - liikevaihdosta % | 13,6 | 21,9 | 17,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja | 20,2 | 37,3 | 37,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -liikevaihdosta % | 7,9 | 13,3 | 9,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset nettovelat* | 773,0 | 726,4 | 726,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, %* | 26,4 | 29,3 | 26,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma, milj. euroa* | 422,0 | 461,2 | 417,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, euroa* | 126 910 | 138 697 | 125 600 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, euroa* | 4 517 | 8 330 | 8 379 |
--------------------------------------------------------------------------------
| * tilikauden lopussa | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskelma | Osake | Yli- | Arvon- | Muunto- | Kertyneet | Yhteensä |
| konsernin oman | -pääo | k | muutos- | erot | voitto-va | |
| pääoman | ma | urssi- | rahast | | rat | |
| muutoksista, | | rahast | ot | | | |
| milj. euroa | | o | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 55,9 | 55,9 | 9,4 | 0,2 | 308,6 | 430,0 |
| 1.1.2008 | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | | | | | -7,2 | -7,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden laaja | | | 10,7 | -0,1 | 27,7 | 38,3 |
| tulos yhteensä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 55,9 | 55,9 | 20,1 | 0,1 | 329,1 | 461,2 |
| 30.9.2008 | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden laaja | | | -43,3 | -0,4 | 0,2 | -43,5 |
| tulos yhteensä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 55,9 | 55,9 | -23,2 | -0,4 | 329,3 | 417,6 |
| 31.12.2008 | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | | | | | -6,7 | -6,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden laaja | | | -4,3 | 0,4 | 15,0 | 11,1 |
| tulos yhteensä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 55,9 | 55,9 | -27,5 | 0,0 | 337,6 | 422,0 |
| 30.9.2009 | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin rahavirtalaskelma, milj. euroa | 1.-9.20 | 1.-9.200 | 1.-12.200 |
| | 09 | 8 | 8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto | 15,0 | 27,7 | 27,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaisut | 65,7 | 80,2 | 114,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutokset | 4,3 | 8,3 | 4,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korot | -38,6 | -29,6 | -40,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut korot | 6,7 | 6,5 | 9,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut verot | -1,4 | -1,8 | -2,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 51,7 | 91,3 | 112,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit aineellisiin | -86,4 | -54,7 | -83,6 |
| käyttöomaisuushyödykkeisiin | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit aineettomiin | -3,9 | -1,7 | -3,1 |
| käyttöomaisuushyödykkeisiin | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit muihin sijoituksiin | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Luovutustulot muista sijoituksista | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden | 0,0 | 0,0 | 0,2 |
| myynti | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainasaamisten takaisinmaksut | 0,0 | 0,1 | 0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut osingot | 0,0 | 0,6 | 0,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien nettorahavirta | -90,3 | -55,7 | -85,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainojen nostot | 248,8 | 193,6 | 354,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainojen takaisinmaksut | -202,3 | -221,6 | -382,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot | -6,7 | -7,2 | -7,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen nettorahavirta | 39,8 | -35,1 | -34,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos | 1,2 | 0,5 | -7,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden alussa | 206,1 | 212,0 | 212,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitusten käyvän arvon muutosten vaikutus | -3,1 | 0,6 | 2,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden lopussa | 204,3 | 213,1 | 206,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimu | 30.9.2009 | 30.9.2008 | 31.12.2008 |
| k-set, milj. | | | |
| euroa | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Käypä | Nimel-l | Käypä | Nimel-l | Käypä | Nimel-l |
| | netto-a | isarvo | netto-a | isarvo | netto-a | isarvo |
| | rvo | | rvo | | rvo | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korko- ja | | | | | | |
| valuutta-johdann | | | | | | |
| aiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuutanvaihto-s | -2 | 332 | -31 | 365 | -22 | 367 |
| opimukset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiini | 0 | 12 | 1 | 17 | 1 | 19 |
| t | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koronvaihto-sopi | 1 | 155 | 0 | 144 | 0 | 134 |
| mukset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostetut | 11 | 780 | 9 | 330 | 2 | 330 |
| korko-optiot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 11 | 1 279 | -21 | 857 | -19 | 851 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 30.9.2009 | 30.9.2008 | 31.12.2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Käypä | Määrä | Käypä | Määrä | Käypä | Määrä |
| | netto-a | TWh | netto-a | TWh | netto-a | TWh |
| | rvo | | rvo | | rvo | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähköjohdannaise | | | | | | |
| t | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkötermiinit, | -39 | 3,64 | 34 | 3,56 | -35 | 3,52 |
| Nord Pool | | | | | | |
| Clearing, | | | | | | |
| suojauslasketut | | | | | | |
| johdannaiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkötermiinit, | 0 | -0,01 | 0 | 0,00 | 0 | 0 |
| Nord Pool | | | | | | |
| Clearing | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkötermiinit, | -1 | 0,04 | 1 | 0,07 | 0 | 0,07 |
| muut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | -40 | 3,67 | 35 | 3,63 | -35 | 3,59 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vastuusitoumukset, milj. | 30.9.2009 | 30.9.2008 | 31.12.2008 |
| euroa | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pantatut rahavarat | 4 | 0 | 6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vuokravastuut | 8 | 8 | 9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Luotonvarausprovisiot | 0 | 0 | 1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 12 | 9 | 16 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointisitoumukset | 224 | 234 | 219 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut taloudelliset | 2 | 2 | 2 |
| vastuut | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineellisen | 30.9.2009 | 30.9.2008 | 31.12.2008 |
| käyttöomaisuuden | | | |
| muutokset, milj. euroa | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden | 1 113 | 1 086 | 1 086 |
| alussa | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset | 85 | 54 | 81 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset | 0 | | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja | -45 | -43 | -54 |
| arvonalentumiset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden | 1 153 | 1 096 | 1 113 |
| lopussa | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoimet lähipiirin | 30.9.2009 | 30.9.2008 | 31.12.2008 |
| kanssa, milj. euroa | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynnit | 65 | 71 | 99 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostot | 71 | 75 | 109 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset | 4 | 7 | 9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat | 0 | 2 | 1 |
--------------------------------------------------------------------------------
Tilinpäätösperiaatteet
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34,
Osavuosikatsaukset, standardin mukaisesti. Fingrid on noudattanut tämän
osavuosikatsauksen laatimisessa samoja laatimisperiaatteita kuin
vuositilinpäätöksessään 2008. Konserni on ottanut käyttöön 1.1.2009 voimaan
tulleet uudet standardit IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen ja IAS 23 Vieraan
pääoman menot.
Segmenttiraportointi
Fingrid-konsernin koko liiketoiminnan on katsottu olevan
Suomessa harjoitettavaa järjestelmävastuullista kantaverkkotoimintaa, joka
muodostaa vain yhden segmentin. Yksittäisten tuotteiden ja palvelujen riskeissä
ja kannattavuudessa ei ole olennaisia poikkeavuuksia. Tämän vuoksi IFRS 8
-standardin mukaista segmenttiraportointia ei esitetä.
Yritysjärjestelyt
Konsernin rakenteessa ei tapahtunut muutoksia osavuosijaksollla.
Kausiluonteisuus
Konsernin toiminnalle ovat tyypillisiä voimakkaat
kausivaihtelut.
Yleislauseke
Tämän tiedotteen tietyt lausunnot kohdistuvat tulevaisuuteen ja
perustuvat johdon tämänhetkisiin näkemyksiin. Luonteensa vuoksi ne sisältävät
riskiä ja epävarmuutta ja ovat alttiita yleisen taloudellisen tai toimialan
tilanteen muutoksille.