Elcoteq SE Pörssitiedote 27.12.2010 klo 10.15 (EET) Kuten ilmoitettiin aiemmin vuonna 2010, Elcoteqin hallituksen ylimääräiseltä yhtiökokoukselta saatujen valtuutusten mukaiset neuvottelut jatkuvat Elcoteqin kattavan ja pitkäaikaisen uudelleenrahoituksen turvaamiseksi. Neuvoteltava rahoituskokonaisuus koostunee erilaisista oman pääoman sekä velkainstumenteista. Prosessin alkuvaiheessa Elcoteq ilmoitti aikeistaan järjestää osake- tai muu anti vuoden 2010 aikana yhtiön nykyisen luottolimiitin ehtojen mukaisesti. Parhaillaan käynnissä olevien neuvottujen tilanteen ja rakenteen takia on kuitenkin parempi olla toteuttamatta juuri nyt yksittäistä osake- tai muuta antia. Tämän vuoksi suunnattua tai muuta antia tai näiden yhdistelmää lykätään ja tällainen tullaan toteuttamaan aikaisintaan vuonna 2011 osana uutta rahoitusrakennetta. ELCOTEQ SE Jouni Hartikainen toimitusjohtaja Lisätietoja: Jouni Hartikainen, toimitusjohtaja, puh. 010 41 311 Tietoa Elcoteqista Elcoteq SE on maailmanlaajuisesti toimiva, korkean teknologian tuotteita ja palveluja tarjoavien yritysten kumppani elinkaaripalveluissa. Elcoteqilla on vahva kokemus elektroniikan sopimusvalmistamisesta (EMS) ja maailmanlaajuinen palveluverkosto lähellä asiakkaita sekä nykyaikaiset tuotantolaitteet ja yhdenmukaiset järjestelmät ja prosessit. Elcoteqin EMS (Electronics Manufacturing Services eli elektroniikan valmistuspalvelut) -liiketoiminta-alue tarjoaa asiakkailleen maailmanlaajuisesti suunnittelu-, valmistus- sekä osto- ja logistiikkapalveluja. EMS tuotteet käsittävät laitteet kuten matkapuhelimet ja niiden lisälaitteet, digisovittimet, LED-valot ja -valonlähteet, taulutelevisiot, verkkojärjestelmät, -moduulit ja muut teolliset tuotteet. AMS (After Market Services eli jälkimarkkinapalvelut) -liiketoiminta-alue keskittyy tarjoamaan asiakkailleen käänteisen logistiikan, konfigurointi-, kunnostus- ja muita jälkimarkkinapalveluita. Konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 1,5 miljardia euroa ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Elcoteq SE on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisää tietoa: www.elcoteq.com. [HUG#1475660]
Elcoteq SE antaa lisätietoa aiemmin ilmoittamistaan osakeantisuunnitelmistaan
| Quelle: Elcoteq