Marimekko vahvistaa läsnäoloaan Helsingin keskustassa


Marimekko Oyj, Lehdistötiedote 28.4.2015 klo 9.00

Marimekko uudistaa myymäläkonseptiaan ja avaa syksyllä kaksi myymälää Helsingin keskustassa

Marimekko vahvistaa myymäläliiketoimintaansa Helsingin keskustassa, kun se avaa ensi syksynä kaksi myymälää kaupungin parhailla liikepaikoilla. Marimekon lippulaivamyymälä Galleria Esplanadissa uudistuu ja muuttaa kauppakeskuksessa yksikerroksisiin tiloihin Pohjoisesplanadin kupeeseen Mikonkatu 1:een. Toinen uusi myymälä avautuu Forumin kauppakeskuksessa ja tuo odotetun lisän ydinkeskustassa jo ennestään sijaitsevien Kampin ja Aleksanterinkadun myymälöiden rinnalle. Nykyisen Galleria Esplanadissa sijaitsevan kaksikerroksisen lippulaivamyymälän henkilökunta siirtyy muuton yhteydessä uusiin myymälöihin.

”Painotamme liikepaikkojen valinnassa aina kaupungin kehittymisen vaikutusta asiakkaiden liikkumiseen. Seuraamme jatkuvasti asiakasvirtoja ja pyrimme löytämään paikat, joissa voimme palvella asiakkaita parhaiten heidän kulkureiteillään. Tärkeä seikka näiden uusien liikepaikkojen valinnassa oli myös tilojen sijoittuminen yksinomaan katutasoon, mikä mahdollistaa entistä selkeämmän ja toimivamman asiakaskokemuksen”, Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko kertoo.

”Esplanadi on aina ollut Marimekolle erittäin tärkeä asiakkaiden kohtaamispaikka. Olemme hyvin iloisia lippulaivamyymälämme uudistumisesta ja sen muutosta yksikerroksiseen tilaan Galleria Esplanadissa. Tila on keskeisellä paikalla ja tukee loistavasti suunnitelmiamme Marimekon myymäläkonseptin kehittämisessä entistä inspiroivammaksi. Tyylikkäästi uudistuneessa Forumin kauppakeskuksessa toivomme tavoittavamme myös täysin uusia asiakkaita. Foruminkin liiketila on erinomainen: se sijaitsee katutasossa Mannerheimintiellä yhdessä Helsingin vilkkaimmista kohdista”, Tiina Alahuhta-Kasko sanoo.

Marimekko kehittää jatkuvasti jo olemassa olevia myymälätilojaan ja avaa uusia myymälöitä sekä ulkomailla että kotimaassa. ”Haluamme, että asiakkaamme voivat kokea Marimekon lifestyle-maailman myymälöissämme entistäkin kiehtovammin ja palvelevammin ja että tuotteemme tulevat yhä laajemman yleisön saataville”, Tiina Alahuhta-Kasko toteaa.

Marimekolla on uusien myymälöiden avauduttua syksyllä 2015 yhteensä 15 myymälää Suur-Helsingin alueella.


Lisätietoja:
myyntijohtaja Päivi Lonka, puh. 09 758 7430

 

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
 

Marimekko on suomalainen designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Marimekko-tuotteita myydään noin 40 maassa. Vuonna 2014 tuotteiden brändimyynti oli 187 miljoonaa euroa ja yhtiön liikevaihto 94 miljoonaa euroa. Marimekko-myymälöitä on yli 140 eri puolilla maailmaa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasian-Tyynenmeren alue. Konsernin palveluksessa on noin 500 henkeä. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.fi

 

GlobeNewswire