Helsinki, Finland, 2016-02-10 13:54 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- SATO Oyj, Lehdistötiedote, 10.2.2016 klo 14.54
SATOn Kotona-lehti voitti parhaan asiakaslehden palkinnon Design & Print Awards 2015
-kilpailussa eilen illalla. Tuomariston mukaan Kotona-lehdellä on ammattimainen, loppuun asti mietitty konsepti, ja lehteä kehuttiin arvokkaaksi, mielenkiintoiseksi ja helposti lähestyttäväksi.
Asiakkuus- ja viestintäjohtaja Monica Aro SATOsta:
- On ilo saada tunnustusta sellaisista asioista, joiden eteen Kotona-lehden toimitus on tehnyt töitä. Asiakaslehdelle on tärkeää, että se koetaan helppolukuiseksi ja silti niin mielenkiintoiseksi, että sen parissa viettää mielellään aikaa.
- Pyrimme jatkuvasti parantamaan Kotona-lehteä ja haluamme tavoittaa lehdellä kaikki asiakkaamme liki vauvasta vaariin. Teemme lehteä ajatuksella, että se on tuntuva lahja lukijalleen.
Design & Print 2015 -kilpailun järjesti Antalis Oy ja asiakaslehtien kategoriaan osallistui 27 julkaisua. Kotona oli mukana lehden koko 2015 vuosikerralla.
Tämä ei ollut Kotona-lehden ensimmäisiä tunnustuksia. SATOn asiakkaiden arvostama lehti on mm. voittanut asiakaslehtien sarjan ProCom lehtikatsaus-kilpailussa 2009 ja Aikakauslehtikilpailu Edit 2012:ssa, ja palkittu kunniamaininnalla kansainvälisessä International Customer Publishing Awards 2010 -gaalassa.
Tutustu Kotona-lehteen: https://issuu.com/kotona-lehti
Lisätietoja:
Monica Aro, asiakkuus- ja viestintäjohtaja, p. 0201 34 4006 ja 0400 458 309
SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. SATOn tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakkuuskokemus. SATOn omistuksessa on yhteensä noin 23 600 vuokrattavaa asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa.
Edistämme toiminnallamme kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.
SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 323,4 miljoonaa euroa, liikevoitto 196,5 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 159,4 miljoonaa euroa. SATOn sijoitusomaisuuden arvo on noin 2,8 miljardia euroa.