ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30
ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. – 31.3.2016
Vakaa kehitys jatkui Elecsterillä
YHTEENVETO
- Liikevaihto 10,2 MEUR (1-3/2015: 11,0 MEUR)
- Liikevoitto 0,8 MEUR (0,8 MEUR)
- Tulos ennen veroja 0,8 MEUR (0,9 MEUR)
- Tulos/osake 0,18 EUR (0,18 EUR)
- Omavaraisuusaste 48,3 % (47,8 %)
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Ensimmäisellä neljänneksellä ei tapahtunut suuria muutoksia omilla markkina-alueillamme. Öljyn hinta on hiukan toipunut alimmista tasoistaan. Sen myötä Venäjän rupla on hieman vahvistunut. Muut valuuttakurssimuutokset ovat olleet vähäisiä.
Osa vuoden alkuun suunnitelluista konetoimituksista siirtyi seuraavalle neljännekselle, koko vuoden tavoitteisiin sillä ei ole vaikutusta. Pakkausmateriaalitoimitusten osuus vastaavasti hieman kasvoi ja paikkasi konetoimitusten siirtymää. Vuoden alku vastaa koko vuodelle asettamiamme tavoitteita. Ensimmäisen neljänneksen liikevaihto ja tulos ovat alueella, jota koko vuoden tavoitteen saavuttaminen edellyttää.
LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA
Konsernin tammi-maaliskuun 2016 liikevaihto oli 10,2 milj. euroa (11,0 milj. euroa). Liikevaihto laski 7,6 % edelliseen vuoteen verrattuna. Katsauskauden liikevoitto oli 0,8 milj. euroa (0,8 milj. euroa), eli 8,3 % (7,4 %) liikevaihdosta. Voitto ennen veroja oli 0,8 milj. euroa (0,9 milj. euroa). Osakekohtainen tulos oli 0,18 euroa (0,18 euroa).
Konsernin taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 46,6 milj. euroa (46,8 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 48,3 % (47,8 %). Konsernin korollinen vieras pääoma oli 17,7 milj. euroa (17,8 milj. euroa).
Teollisuustuotesegmentissä ensimmäiselle vuosineljännekselle ajoittui vertailuvuotta vähemmän konetoimituksia, pakkausmateriaalitoimitusten määrä sen sijaan kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Pakkausmateriaalien raaka-ainehinnat olivat keskimäärin vertailuvuotta korkeammalla tasolla. Kannattavuutta paransi kasvanut volyymi.
Kuluttajatuote –segmentin sekä alihankintapalveluja tarjoavan muut toiminnot –segmentin kysyntätilanne on edelleen yleisestä taloustilanteesta johtuen alhaisella tasolla.
INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 1,1 miljoonaa euroa (0,5).
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 312 (322), josta ulkomailla 167 (174). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 315 (320).
YHTIÖKOKOUS
Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.4.2016 vahvisti vuoden 2015 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta.
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että osinkoa jaetaan 0,30 euroa osakkeelta. Osingon maksupäivä oli 2.5.2016.
Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen jäseniksi Jarmo Halosen, Jukka Halosen ja Hilkka Tuorin. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan Jukka Halosen jatkamaan puheenjohtajana.
Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Jari Paloniemi, KHT ja Jari Määttänen, KHT. Varatilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Moore Stephens Rewinet Oy Ab.
VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA 21.4.2016 PÄÄTETYT HALLITUKSEN VALTUUTUKSET
Valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus koskee enintään 180.000 yhtiön A-osaketta.
Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.
Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytetään yhtiön vapaata omaa pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakokelpoisia varoja.
Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin ja enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun A-sarjan osakkeiden hankkiminen tapahtuu julkisessa kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu muutoin kuin omistusten suhteessa (suunnattu hankinta).
Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.
Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista. Valtuutus on voimassa 1.5.2016 – 30.4.2017 välisenä aikana.
Valtuutus päättää omien osakkeiden luovuttamisesta
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutuksen kohteena on enintään 180.000 kappaletta A-sarjan osakkeita. Hallitus valtuutettiin päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeen- omistajalla on etuoikeus hankkia omia osakkeita, jos poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Yhtiön pääomarakenteen kehittämistä, mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä vastikkeena käyttämistä sekä osakkeiden käyttämistä osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista voidaan pitää yhtiön kannalta painavana taloudellisena syynä.
Osakkeet luovutetaan vähintään niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon, joka määräytyy NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.
Hallitus päättää omien osakkeiden luovuttamisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa 1.5.2016 – 30.4.2017 välisenä aikana.
OSAKKEET
Elecster Oyj:n osakepääoma 31.3.2016 oli 3.151.939,29 euroa ja osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton.
Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 9,15 euroa ja alin 6,88 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 8,87 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 80 982 kpl (4,4 % A-osakkeiden määrästä).
Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita.
Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen.
Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.
NÄKYMÄT SEKÄ LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Talvikuukausina oli koneiden kysynnässä hiljainen vaihe omilla markkina-alueillamme, erityisesti Venäjällä. Viime viikkoina tässä on tapahtunut selvää piristymistä. Odotamme investointien käynnistyvän myös Venäjällä kuluvan vuoden aikana. Muiden alueiden osalta odotamme kehityksen jatkuvan ennustetulla tavalla. Pakkausmateriaalien volyymit olivat hyvällä tasolla jo ensimmäisellä neljänneksellä, odotamme niiden määriin edelleen pientä lisäystä.
Riskeinä konetoimitusten suhteen on aina kunkin maan talouskehitys, koska tuotteemme ovat investointitavaroita ja edellyttävät yleensä ulkopuolista rahoitusta. Talouden horjuessa rahoitus aina vaikeutuu. Öljyn hinnan nousu alhaisimmilta tasoiltaan on asiakasmaillemme myönteinen asia ja tasoittaa osaltaan talouden uhkia näissä maissa.
Tämän hetken näkymien perusteella koko vuodelle asettamamme tavoitteet ovat realistisella pohjalla.
Elecsterin muut riskit ja epävarmuusasiat liittyvät pääosin öljyn ja öljypohjaisten raaka-aineiden hintakehitykseen ja nopeisiin hintavaihteluihin. Kannattavuuteen vaikuttaa se, miten raaka-ainehintojen muutokset heijastuvat lopputuotteen hintoihin.
Muilta osin riskeissä ja epävarmuustekijöissä ei ole tapahtunut katsauskauden aikana merkittäviä muutoksia verrattuna 2015 tilinpäätöksessä esitettyyn tilanteeseen. Keskeiset riskit ilmenevät vuoden 2015 tilinpäätöksen toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksen liitetiedoista.
Taloudellinen ohjeistus (ennallaan)
Koko vuoden osalta arvioimme liikevaihdon kasvavan ja osakekohtaisen tuloksen paranevan maltillisesti edelliseen vuoteen verrattuna.
KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
Tuhatta euroa | 1-3/2016 | 1-3/2015 | 1-12/2015 |
LIIKEVAIHTO | 10.173 | 11.009 | 46.108 |
Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos | -18 | -768 | -1.735 |
Valmistus omaan käyttöön | 7 | 36 | 149 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 82 | 48 | 325 |
Materiaalit ja palvelut | -4.645 | -4.331 | -20.504 |
Henkilöstökulut | -2.444 | -2.519 | -10.124 |
Poistot ja arvonalentumiset | -535 | -477 | -2.121 |
Liiketoiminnan muut kulut | -1.780 | -2.188 | -7.782 |
LIIKEVOITTO | 840 | 810 | 4.316 |
Rahoitustuotot ja –kulut | -32 | 43 | -384 |
TULOS ENNEN VEROJA | 808 | 853 | 3.932 |
Tuloverot | -179 | -178 | -796 |
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 630 | 675 | 3.136 |
TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | 662 | 661 | 3.084 |
Määräysvallattomille omistajille | -32 | 14 | 52 |
Tulos/osake | 0,18 | 0,18 | 0,82 |
LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
TILIKAUDEN TULOS | 630 | 675 | 3.136 |
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: | |||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | 375 | 1.365 | -777 |
Rahavirran suojaus | -4 | -1 | 0 |
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 1.000 | 2.040 | 2.359 |
TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN | |||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | 1.032 | 2.025 | 2.307 |
Määräysvallattomille omistajille | -32 | 15 | 52 |
KONSERNITASE, IFRS
Tuhatta euroa | 31.3.2016 | 31.3.2015 | 31.12.2015 |
VASTAAVAA | |||
PITKÄAIKAISET VARAT | |||
Aineettomat oikeudet | 786 | 695 | 731 |
Aineelliset hyödykkeet | 13.076 | 13.081 | 12.376 |
Muut osakkeet ja osuudet | 420 | 420 | 420 |
Pitkäaikaiset saamiset | 561 | 1.195 | 769 |
Laskennalliset verosaamiset | 359 | 280 | 350 |
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 15.201 | 15.670 | 14.645 |
LYHYTAIKAISET VARAT | |||
Vaihto-omaisuus | 16.796 | 14.649 | 15.345 |
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 10.327 | 11.668 | 11.153 |
Tuloverosaaminen | 174 | 235 | 164 |
Rahavarat | 4.067 | 4.585 | 5.900 |
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 31.364 | 31.138 | 32.563 |
VASTAAVAA | 46.565 | 46.808 | 47.208 |
VASTATTAVAA | |||
OMA PÄÄOMA | |||
Osakepääoma | 3.152 | 3.152 | 3.152 |
Ylikurssirahasto | 4.239 | 4.239 | 4.239 |
Arvonmuutosrahasto | -26 | -22 | -21 |
Muut Rahastot | 100 | 110 | 103 |
Muuntoerot | 400 | 997 | 562 |
Kertyneet voittovarat | 13.501 | 12.625 | 12.300 |
Määräysvallattomat omistajat | 1.017 | 1.012 | 1.049 |
Oma pääoma yhteensä | 22.383 | 22.114 | 21.383 |
VIERAS PÄÄOMA | |||
Laskennallinen verovelka | 632 | 603 | 586 |
Pitkäaikainen vieras pääoma | 10.966 | 9.585 | 11.723 |
Lyhytaikainen vieras pääoma | 12.585 | 14.506 | 13.515 |
VASTATTAVAA | 46.565 | 46.808 | 47.208 |
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
Tuhatta euroa | 1-3/2016 | 1-3/2015 | 1-12/2015 |
Liiketoiminnan rahavirta | |||
Tilikauden voitto | 630 | 675 | 3.136 |
Oikaisut tilikauden tulokseen | 745 | 612 | 3.297 |
Käyttöpääoman muutos | -1.163 | 91 | -573 |
Maksetut korot ja muut rahoituserät | -89 | -135 | -466 |
Saadut korot | 23 | 41 | 116 |
Maksetut verot | -146 | -247 | -863 |
Liiketoiminnan rahavirta | 1 | 1.037 | 4.647 |
Investointien rahavirta | |||
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -895 | -440 | -2.266 |
Käyttöomaisuuden myynti | 1 | 39 | 13 |
Pitkäaikaisten saamisten muutos | -5 | 1 | -8 |
Investointien rahavirta yhteensä | -899 | -400 | -2.261 |
Rahoituksen rahavirta | |||
Pitkäaikaisten lainojen muutos | -906 | -628 | 1.713 |
Lyhytaikaisten lainojen muutos | -98 | -166 | -1.868 |
Maksetut osingot | 0 | 0 | -1.048 |
Rahoituksen rahavirta | -1.004 | -794 | -1.203 |
Rahavarojen muutos | -1.902 | -157 | 1.183 |
Rahavarat kauden alussa | 5.900 | 4.790 | 4.790 |
Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus | 69 | -48 | -73 |
Rahavarat kauden lopussa | 4.067 | 4.585 | 5.900 |
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
a. Osakepääoma
b. Ylikurssirahasto
c. Arvonmuutosrahasto
d. Muut rahastot
e. Muuntoerot
f. Voittovarat
g. Yhteensä
h. Määräysvallattomille omistajille
i. Yhteensä
Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. | i. |
OMA PÄÄOMA 1.1.2016 | 3.152 | 4.239 | -21 | 103 | 562 | 12.300 | 20.334 | 1.049 | 21.383 |
Kokonaistulos | -4 | -4 | -162 | 1.202 | 1.032 | -32 | 1.000 | ||
OMA PÄÄOMA 31.3.2016 |
3.152 | 4.239 | -26 | 100 | 400 | 13.501 | 21.366 | 1.017 | 22.383 |
Tuhatta euroa | a. | b. | c. | d. | e. | f. | g. | h. | i. |
OMA PÄÄOMA 1.1.2015 | 3.152 | 4.239 | -22 | 98 | 316 | 11.294 | 19.076 | 997 | 20.074 |
Kokonaistulos | -1 | 12 | 682 | 1.331 | 2.025 | 15 | 2.040 | ||
OMA PÄÄOMA 31.3.2015 |
3.152 | 4.239 | -22 | 110 | 997 | 12.625 | 21.101 | 1.012 | 22.114 |
KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET
Tuhatta euroa | 31.3.2016 | 31.3.2015 | 31.12.2015 |
Omasta puolesta annetut vakuudet | |||
Kiinteistökiinnitykset | 6.113 | 6.380 | 6.180 |
Yrityskiinnitykset | 11.133 | 9.628 | 11.133 |
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
Tuhatta euroa | 1-3/2016 | 1-3/2015 | 1-12/2015 |
Liikevaihto | 10.173 | 11.009 | 46.108 |
Liikevaihdon kasvu, % | -7,6 | -6,9 | 0,6 |
Liikevoitto | 840 | 810 | 4.316 |
% liikevaihdosta | 8,3 | 7,4 | 9,4 |
Tulos ennen veroja | 808 | 853 | 3.932 |
% liikevaihdosta | 7,9 | 7,8 | 8,5 |
Tilikauden tulos (emoyhtiön osakkeenomistajille) | 662 | 661 | 3.084 |
% liikevaihdosta | 6,5 | 6,0 | 6,7 |
Oman pääoman tuotto, % | 11,5 | 12,8 | 15,1 |
Sijoitetun pääoman tuotto, % | 9,5 | 9,9 | 12,7 |
Korollinen vieras pääoma | 17.727 | 17.762 | 18.671 |
Rahavarat | 4.067 | 4.585 | 5.900 |
Nettovelkaantumisaste, % | 61,0 | 59,6 | 59,7 |
Omavaraisuusaste, % | 48,3 | 47,8 | 45,7 |
Taseen loppusumma | 46.565 | 46.808 | 47.208 |
Bruttoinvestoinnit | 1.125 | 492 | 2.276 |
Tilauskanta | 7.274 | 6.267 | 9.902 |
Tulos/osake, euroa | 0,18 | 0,18 | 0,82 |
Oma Pääoma/osake, euroa | 5,70 | 5,63 | 5,43 |
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä | 3.748.116 | 3.748.116 | 3.748.116 |
Konsernin vastuusitoumukset | 17.246 | 16.008 | 17.313 |
LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN
Tuhatta euroa | Q1/16 | Q4/15 | Q3/15 | Q2/15 | Q1/15 |
Liikevaihto | 10.173 | 12.970 | 10.841 | 11.288 | 11.009 |
Liikevoitto | 840 | 1.010 | 1.488 | 1.008 | 810 |
Liikevoitto, % | 8,3 | 7,8 | 13,7 | 8,9 | 7,4 |
Kauden tulos | 662 | 739 | 1.033 | 650 | 661 |
Tulos/osake, euroa | 0,18 | 0,20 | 0,28 | 0,17 | 0,18 |
Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS -standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 Osavuosikatsaukset–standardin vaatimuksia.
Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2015 tilinpäätöksen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2015 sivulta 39.
Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä.
Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta.
Konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1.1. – 30.6.2016 julkaistaan 18.8.2016.
Lisätiedot: toimitusjohtaja Jarmo Halonen, puh. 0400 732 358
ELECSTER OYJ
Hallitus
JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet