Kemiran kaupat Tikkurilan sävytysjärjestelmistä astuneet voimaan



Eri maissa olevien tytäryhtiöiden osakkeet on siirretty perustetulle CPS Color Group Oy:lle, joka on CPS Color Oy:n emoyhtiö. Kemira on mukana emoyhtiössä vähemmistöosakkaana n. 30 %:n osuudella. MB-rahastojen osuus on n. 10 %. Kauppa on osa Kemiran pitkän aikavälin strategiaa keskittyä metsäteollisuuden ja vedenpuhdistuksen kemikaaleihin sekä maaleihin.

Myös toinen kauppa, 50 %:n osuuden myynti maailman johtavasta sävytyskoneita valmistavasta Corob-konsernista sen toiselle omistajalle sveitsiläiselle Swisslogille, on tullut voimaan. Eri maissa olevien osakkeiden siirto toteutuu kuluvan viikon aikana. Swisslog on sveitsiläinen pörssiyhtiö, joka on erikoistunut toimitusketjuratkaisuihin eri teollisuuden aloille.

Kaupan kohteena olleiden toimintojen, mukaanlukien Swisslogin osuus, konsernin liikevaihto oli n. 130 miljoonaa euroa v. 1999. Kauppahinta oli noin 200 miljoonaa euroa eli lähes kaksi kertaa yksiköiden liikevaihto v. 1999 laskettuna Kemiran omistusosuudelle. Kaupoista syntyvä myyntivoitto ennen veroja on noin 90 miljoonaa euroa, missä on otettu huomioon Kemiran jääminen vähemmistöosakkaaksi uuteen yhtiöön. Myytävien liiketoimintojen poisjäänti konsernista ei olennaisesti heikennä konsernin kuluvan vuoden operatiivista tulosta.

Lisätietoja:

Kemira Oyj, puh. 010 8611
Varatoimitusjohtaja Juhani Kari, puh. 010 862 1804
Gsm 050 500 3300

Tikkurila Oy,
Toimitusjohtaja Raimo Piironen, puh. (09) 8577 2485
Gsm 0400 811 104

Industri Kapital Ltd.,
Johtaja Michael Rosenlew, puh. +46-8-678 9500

Swisslog AG,
Toimitusjohtaja Juhani Anttila, puh. +41 62 837 9537