KEMIRA OSTAA SVEITSILÄISEN VAN BAERLEN PAPERIKEMIKAALILIIKETOIMINNAN


Kaupan vahvistuminen vaatii Saksan kilpailuviranomaisten hyväksynnän ja sen arvioidaan astuvan voimaan lokakuun alussa 2001.

Hartsiliimojen tuotanto siirtyy Kemira Chiemie Ges.MbH:han Kremsiin, Itävaltaan ja polymeerejä valmistetaan siirtymäkauden ajan rahtivalmistuksena Münchensteinissa, jonka jälkeen tuotanto siirtyy Kemiralle. Hanaussa, Saksassa sijaitseva Kemira Chemie GmbH palvelee jatkossa aikaisempia van Baerlen asiakkaita.

Van Baerlellä on perinteisesti ollut vahva asema paperikemikaalien toimittajana Sveitsin paperiteollisuudelle. Yrityksen kokonaisliiketoiminnasta paperikemikaalien osuus on noin 14 %. Muu toiminta koostuu silikaateista ja hygieniatuotteista, joihin van Baerle jatkossa keskittyy.

Kauppa vahvistaa Kemiran asemaa Keski-Euroopassa, erikoisesti Sveitsin ja Saksan paperikemikaalimarkkinoilla mm. erilaisten paperiliimojen tuottajana. Lisäksi kaupan mukana Kemiralle siirtyy arvokasta erikoispolymeerien sovellusteknologiaa. Paperikemikaalien myyntijohtaja, tri Egbert Elble siirtyy van Baerlelta Kemiran palvelukseen Hanauhun, Saksaan.

Paperiliimoja käytetään parantamaan paperin ja kartongin painettavuutta ja vedenhylkivyyttä. Polymeerejä käytetään mm. erilaisissa paperivalmistuksen erikoissovelluksissa sekä retentiossa ja vedenkäsittelyssä.

Kemira on määritellyt paperi- ja sellukemikaaliliiketoiminnan yhdeksi keskeiseksi kasvualueekseen. Se on maailmanlaajuisesti merkittävä
valkaisukemikaalien, paperikoneen märkäosan erikoiskemikaalien ja vesikemikaalien toimittaja. Paperi- ja sellukemikaalien liikevaihto on 350 miljoonaa euroa.

Kemiran liikevaihto vuonna 2000 oli 2 486 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 9 644.

Lisätietoja:

Apulaisjohtaja Michael Strand, Kemira Chemicals Oy, Pulp & Paper Chemicals, puh. 010 862 7285, GSM 050-69 285

Toimitusjohtaja Frank Wegener, Kemira Chemie GmbH,
Puh.+49-6181-92 470, GSM +49-171-5 888 107