KEMIRA ALOITTAA SELVITYKSET GROWHOW'N LISTAAMISEKSI HELSINGIN PÖRSSIIN


 
Kemiran päätoimialoja ovat sellu- ja paperiteollisuuden kemikaalit, vedenpuhdistus- ja teollisuuskemikaalit sekä maalit. Kasvinravinteita valmistava Kemira GrowHow on myös yksi konsernin viidestä päätoimialasta, jonka listaaminen parantaa sekä GrowHow'n että Kemiran Oyj:n liiketoiminnan kehittämismahdollisuuksia. GrowHow on pitkään rakentanut organisaatiotaan, juridisia rakenteitaan, identiteettiään ja toimintamalliaan sellaiseksi, että se pystyy toimimaan tehokkaasti itsenäisenä yhtiönä.
 
Kemira GrowHow'n listaaminen voidaan toteuttaa mm. joko myymällä yhtiön osakkeita ja/tai jakamalla niitä osinkoina omistajille. Tavoitteena on, että valtio on yhtiön merkittävä omistaja ja että enemmistö yhtiön osakkeista on listautumisen jälkeen kotimaisessa omistuksessa.
 
GrowHow'ssa lannoitteiden hinnat ovat vuoden 2004 ensimmäisellä vuosineljänneksellä viime vuoden vastaavaa ajankohtaa korkeampia. Maailman viljavarastot ovat poikkeuksellisen pienet, mikä vahvistaa viljan hintaa ja vaikuttaa nostavasti myös lannoitteiden hintoihin. GrowHow'n liikevaihdon ja -voiton odotetaan paranevan viime vuodesta.
 
GrowHow on Euroopan suurimpia erikoislannoitteiden valmistajia. Sen tärkeimpiä asiakkaita ovat peltoviljelijät, ammattimaiset kasvihuone- ja puutarhaviljelijät sekä rehuntuottajat. Kemira GrowHow'n ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 324 milj. euroa, 6 % vähemmän kuin vuosi sitten (343 milj.). Liikevoitto sitä vastoin parani merkittävästi ja oli 25 milj. euroa (7,6 milj.) lannoitteiden hintojen nousun ja kustannustehokkuuden parantamisen ansiosta.
 
Lisätietoja:
Kemira Oyj, puh. 010 8611
Pääjohtaja Lasse Kurkilahti, puh. 010 862 1801
Finanssijohtaja Kaj Friman, puh. 010 862 1704, gsm 050 62 626