Salcomp Oyj Lehdistötiedote 11.9.2007 klo 11.15 SALCOMPIN INTIAN TEHDAS VIHITTIIN KÄYTTÖÖN Salcompin uusi laturitehdas vihittiin käyttöön tänään Intian Chennaissa. Tilaisuuden kunniavieraina olivat Suomen Intian suurlähettiläs Asko Numminen sekä Tamil Nadu -osavaltion ministeri Poongothai Aladi Aruna. Matkapuhelinlatureita valmistavan tehtaan rakentaminen aloitettiin viime vuoden syksyllä, ja ensimmäiset asiakastoimitukset tehtiin kesäkuun alussa. Tehtaassa on tähän mennessä valmistettu jo lähes kolme miljoonaa laturia. ”Rakennusprojekti sujui suunnitellun aikataulun ja budjetin mukaisesti. Investoinnin arvo on noin 9 miljoonaa euroa”, kertoo Salcompin Intian toimintojen johtaja Arto Mäkelä. Salcompin Intian laturitehdas sijaitsee Nokian teollisuuspuistossa Tamil Nadun osavaltiossa Intian itäosassa. Tehdas työllistää tällä hetkellä yli 800 henkilöä. Henkilöstön määrää on tarkoitus kasvattaa noin tuhanteen henkilöön asteittain vuoden 2007 aikana ja yli 2000 henkilöön vuoden 2008 aikana. Tehdasrakennus on pinta-alaltaan noin 12 000 neliömetriä. ”Tavoitteena on kasvattaa tuotantokapasiteetti asteittain 50 miljoonaan laturiin tämän vuoden loppuun mennessä, ja se voidaan nostaa noin 100 miljoonaan laturiin”, kertoo Arto Mäkelä. Vuokratontti antaa myös mahdollisuuden tehdasrakennuksen laajentamiseen, jos siihen myöhemmin on tarvetta. ”Laturitehtaan rakentaminen Intiaan oli tärkeä strateginen päätös Salcompille. Intia on yksi maailman nopeimmin kasvavista matkapuhelinmarkkinoista, ja Chennaista on kehittymässä merkittävä keskittymä koko globaalille matkapuhelinteollisuudelle. Monet tärkeimmistä asiakkaistamme ovat jo aloittaneet tai aloittamassa tuotantoaan Chennaissa. Lisäksi alueelta löytyy raaka-aine- ja komponenttitoimittajia ja osaavaa henkilöstöä. Olemme toistaiseksi ainoa merkittävistä matkapuhelinlaturivalmistajista, jolla on omaa tuotantoa Intiassa. Läsnäolo Intiassa antaa meille kilpailullista etumatkaa, jonka aiomme hyödyntää täysipainoisesti”, kertoo toimitusjohtaja Markku Hangasjärvi. Uusi tehdas palvelee Intian markkinoiden ohella Salcompin asiakkaita maailmanlaajuisesti. Se mahdollistaa myös Salcompin globaalin tuotannon ja logistiikan vahvistamisen ja tasapainottamisen. Salcompilla on ennestään tuotantolaitokset Kiinassa ja Brasiliassa. Kokonaiskapasiteetti on tällä hetkellä yli 300 miljoonaa laturia vuodessa. Avajaisten yhteydessä Salcomp kertoi osallistuvansa nuorille äideille suunnatun koulutusohjelman toteuttamiseen Tamil Nadun osavaltiossa. Ohjelman tavoitteena on tukea äitien hyvinvointia lisäämällä tietämystä terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Salcomp Oyj on globaali matkapuhelinlatureiden kehittäjä ja valmistaja. Vuonna 2006 yhtiön liikevaihto oli noin 259 miljoonaa euroa ja markkinaosuus kappalemääräisesti mitattuna noin 24 prosenttia. Salcompilla on noin 8 000 työntekijää. Salcomp Oyj Markku Hangasjärvi toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Markku Hangasjärvi, p. 040 7310 114 Talousjohtaja Antti Salminen, p. 040 535 1216 Intian toimintojen johtaja Arto Mäkelä, p. +91 98 4097 5878 JAKELU: Pohjoismainen Pörssi, Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.salcomp.com