Finnlines tiedottaa


Finnlines Oyj        Pörssitiedote 15.4.2008  klo 12.47

TOIMITUSJOHTAJAN PUHE YHTIÖKOKOUKSESSA 15.4.2008

Arvoisat osakkeenomistajat,

Vaiherikas vuosi 2007

Finnlinesilla on ollut hyvin vaiherikas vuosi 2007. Yhtiön osake-enemmistö
siirtyi italialaiselle Grimaldi Groupille, yhtiö sai viime keväänä lähes täysin
uuden hallituksen ja yhtiölle valittiin uusi toimitusjohtaja. 

Yhtiön hallitukseen valittiin edellisessä yhtiökokouksessa Jon-Aksel Torgersen,
joka toimii puheenjohtajana. Hän on toimitusjohtaja Astrup Fearnley AS:ssa,
joka on suuri norjalainen shipping- ja finanssialan yhtiö. Heikki Laineella on
pitkä huolinta- ja logistiikka-alan kokemus. Antti Pankakoski on nykyisin Altia
Corporationin toimitusjohtaja ja on aiemmin on toiminut mm. Silja Line Oy:n
toimitusjohtajana. Olav K. Rakkenes on Atlantic Container Linen eläkkeellä
oleva entinen toimitusjohtaja, Diego Pacella on Grimaldi-yhtiöiden
talousjohtaja ja Emanuele ja Gianluca Grimaldi ovat Grimaldi-yhtiöiden
toimitusjohtajia. Yhtön hallituksessa on siis edustettuna niin logistiikan,
rahti- ja matkustajaliikenteen sekä talouden ja rahoituksen asiantuntemusta. 

Toiminnallisesti vuotta leimasi suuret laivaston muutokset, kun viimeiset kolme
uutta ropax-alusta vastaanotettiin sekä tähän  investointiojelmaan liittyneet
vanhempien alusten konvertoinnit saatiin päätökseen. 

Näin ollen Helsinki - Travemünde-linjan palvelutuote saatiin keväällä
paikoilleen, syksyyn mennessä koko NordöLinkin (Malmö - Travemünde) aluskanta
(neljä alusta) oli vaihdettu ja FinnLink-liikenteeseen (Naantali - Kapellskär)
lisättiin yksi uusi laiva ja yhden aluksen kapasiteettia nostettiin noin 500
kaistametriä. 

Näihin laivaston muutoksiin liittyy kertaluontoisia kustannuksia, mikä tietysti
heijastui myös konsernin tulokseen. 

Kertomusvuoden tulos

Kokonaisliikevaihto kasvoi 7 % ja oli 686 miljoonaa euroa.
Liikevoitto ilman alusmyyntivoittoja pysyi edellisen vuoden tasolla, mutta
rahoituskulut painoivat tuloksen ennen veroja ja kertaluonteisia eriä 19
miljoonaa euroa heikommaksi eli 28 miljoonaan euroon. 
Vertailuvuoden nettotulokseen sisältyi lisäksi vuonna 2006 myydyn
konttiliiketoiminnan (Teamlines) myyntivoitto. 
Oman pääoman tuotto (ROE) oli 8 % (edellisenä vuonna 14 %) ja 
sijoitetun pääoman tuotto (ROI) 7 % (edellisenä vuonna 10 %).

Investoinnit ja kassavirta

Konseptimme yhdistelmäalusten (nk. ropax-alukset) osalta on aina perustunut
omistettuun tonnistoon, koska näiden alusten saatavuus vuokramarkkinoilla on
heikko. Etenkään jäävahvistettua tonnistoa ei ole käytännössä tarjolla
ollenkaan. 

Kun Finnlines vuosina 2003-2004 päätti tilata seuraavan sukupolven
ropax-tonniston (viisi alusta), se samalla sitoutui yli 550 miljoonan euron
investointeihin. 

Perinteisempien roro-alusten osalta tarve omaan omistukseen on ollut
vähäisempi, johtuen tämän tyyppisten alusten paremmasta saatavuudesta. Tilanne
on tältä osin hyvin lyhyessä ajassa muuttunut oleellisesti. Uudemmasta,
liikenteen tämänpäivän laatuvaatimukset täyttävästä, jäävahvistetusta
tonnistosta on jatkuva puute. Tämä luonnollisesti heijastuu myös
aikarahtimarkkinoiden hintatasoon, joka on noussut aivan uusille tasoille.
Tänään voikin joutua 1990-luvun alussa valmistuneesta laivasta maksamaan saman
vuokran kuin mitä ajemmin vuosituhannen vaihteen jälkeen valmistuneesta
laivasta on totuttu maksamaan. 

Meillä on liikenteessä noin 25 aikarahdattua roro-alusta.
Jotta voisimme turvata kapasiteettimme paremmin ja varmistua siitä, että meillä
on riittävästi oikeantyyppisiä laivoja liikenteessä, päätimme elokuussa 2007
tilata kuusi uudisrakennusta Kiinasta. Tilauksen arvo on noin  240 miljoonaa
euroa. 
Lisäksi päätimme hyödyntää aikarahtisopimuksiimme sisältyneitä osto-optioita
kahden aluksen osalta. Se, että jouduimme tämän osalta aloittamaan
välimiesmenettelyn, osoittanee osaltaan myös sen kuinka kuumat tämäntyyppisten
alusten markkinat tällä hetkellä ovat. Asia saatiin kuitenkin ratkaistua
molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla ja alukset siirtyvät Finnlinesin
omistukseen nyt huhtikuussa 2008. Kokonaisratkaisuun liittyi myös kahden hieman
pienemmän myös jo meidän liikenteessämme olevan roro-aluksen osto. Myös nämä
laivat siirtyvät omistukseemme tämän kuun loppuun mennessä. 
Näiden jälkimmäisten alusten kaksi sisaralusta menetämme liikenteestämme
vuodenvaihteeessa aikarahtaussopimuksen päättyessä, koska omistaja myi ne
muuhun liikenteeseen. Tämän neljän aluksen kokonaiskaupan arvo oli 120
miljoonaa euroa. 
Olemme kuitenkin myös samalla uusineet vuokra-alusten sopimuksia.
Näistä esimerkkinä Birka Cargon kanssa tehty neljän vuoden vuokrasopimus kolmen
aluksen osalta. 

Helsingin Sataman toiminnot siirtyvät Vuosaareen tämän vuoden lopulla ja meillä
tästä muutosta aiheutuvia investointeja kertyy ja on kertynyt vuodesta 2006
lähtien yhteensä noin 100 miljoonaa euroa. 

Olemme investoineet aluskannan uusimiseen ja uuteen satamaan yhteensä noin 1000
miljoonaa euroa alle kymmenessä vuodessa, kun viimeinen Kiinasta tilattu 
alus on vastaanotettu. 

Mainituista investoinneista ropax-alukset maksettiin takapainoitteisesti
vuosina 2006-2007, konvertoinnit vuonna 2007, kiinalaiset roroalukset
etupainoitteisesti vuodesta 2007 alkaen ja neljän liikenteessä olevan aluksen
osto maksetaan nyt huhtikuussa.  Vuodet 2007 ja 2008 ovat erittäin raskaita
vuosia rahoitusmielessä - investoinnit vuonna 2007 olivat  390 miljoonaa euroa
ja vuonna 2008 ovat arviolta 230 miljoonaa euroa - mikä näkyy
velkaantumisasteen huomattavana lisääntymisenä ja vakavaraisuuden
heikkenemisenä. 

Yhtiössämme on omavaraisuusasteen 30 %:n rajaa pidetty tärkeänä johtuen
vakavaraisuuden vaikutuksesta rahan hintaan. Finnlinesin pitkän aikavälin
vakavaraisuustavoite on 35-40%. 

Tästä syystä hallitus onkin ottanut tähän yhtiökokoukseen esityksen
osakeantivaltuuksista, jotta tiukan paikan tullen konsernin vakavaraisuus
voitaisiin säilyttää siedettävällä tasolla. 

Yhtiössä on aina pidetty kassavirtaa erityisen tärkeänä ja sitä se on
erityisesti tässä tilanteessa, koska vahva kassavirta luo edellytykset selvitä
mittavasta investointiohjelmasta. Yhtiön nykyinen kassavirta ennen
investointeja on keskimäärin 90 miljoonaa euroa vuodessa. Yhtenä osana
kassavirran vaalimista Finnlines on aina pyrkinyt optimoimaan myös verotuksensa
lain sallimissa puitteissa, ja konserni onkin maksanut viime vuosina veroja
korkeimmillaan muutaman miljoonan vuodessa. 

Tehdyt investointipäätökset tulevat tuomaan yhtiön toimintaan vakautta sekä
luovat pohjan liikenteen edelleen kasvattamiselle. Lisäksi ne turvaavat
Finnlinesin kilpailukykyä ja tehokkuutta tulevaisuudessa. Finnlines aikoo
säilyttää vahvan asemansa Itämeren ja Pohjanmeren liikenteessä sekä kasvattaa
erityisesti, mutta ei ainoastaan, Venäjä-sidonnaista liikennettään. Lisäksi
panostamme matkustajaliikenteen kasvattamiseen ropax-aluksillamme. Toimiva
johto uskoo näiden tulevaisuuteen tähtäävien investointien tuovan mittavia
hyötyjä konsernille ja sitä kautta osakkeenomistajille. 

Katsaus kuluvaan vuoteen
 
Tämän vuoden ensimmäinen neljännes on jo takana. Vaikka katsaus tuolta
ajanjaksolta ei vielä kaikilta osin ole valmis - se julkaistaan 7.5. - voidaan
jo tässä vaiheessa sanoa, että liikevaihto ja liikevoitto ylittävät edellisen
vuoden vastaavaan ajanjakson. Finnlinesin volymit ovat kehittyneet seuraavasti: 

Kuljetetut yksiköt yhteensä 207 862 (ed.vuonna 189 991),
kuljetetut autot 27 590 (ed. vuonna) 25 451) sekä 768 462 (ed. vuonna 664 637)
tonnia rahtia, jota ei voida mitata lastiyksiköissä. 
Matkustajia (sis.kuljettajat) kuljetettiin yhteensä 126 536 (ed.vuonna 
97 124). 

Osakkeenomistajat

Perjantaina 11. huhtikuuta 2008 otetun osakkeenomistajalistan mukaan
75 % yhtiön osakkeista on kymmenen suurimman osakkeeomistajan hallussa, josta
Grimaldi-Groupin osuus on 58 % ja osakkeenomistajien lukumäärä oli kaikkiaan
noin 2300. 

Näin suuri joukko omistajia edellyttää luonnollisesti, että tasapuolisuus
yhtiön toiminnassa on säilytettävä joka tilanteessa. 
Päätän katsaukseni henkilökohtaiseen mielipiteeeseen:
On erittäin ikävää, että julkisuudessa on pyritty asettamaan yhtiön eri
osakasryhmiä ja heidän intressejään vastakkain, kun tällaista
vastakkainasettelua ei ainakaan yhtiön toiminnassa todellisuudessa ole.
Finnlinesilla on suuri teollinen pääomistaja ja erittäin asiantunteva hallitus,
jolla on kykyä ja ennenkaikkea halua kehittää Finnlinesia konsernina. Tämä ei
voi olla ristiriidassa muiden osakkeenomistajien edun kanssa. Toivoisinkin,
että eri osakasryhmien ja hallituksen välille saataisiin rakentava vuoropuhelu
aikaiseksi. Toki jokainen osakkeenomistaja toimii omista lähtökohdistaan ja on
oikeutettu käyttämään niitä oikeuksia, mitä osakkeenomistukseen yleensä
liittyy. 


Finnlines Oyj


Christer Antson 
toimitusjohtaja


JAKELU      OMX Helsingin Pörssi
            Keskeiset tiedotusvälineet