Metsäliiton Puutuoteteollisuuden sahoja koskevat yt-neuvottelut päättyneet


Sahoja koskevat yt-neuvottelut päättyneet 

Metsäliiton Puutuoteteollisuuden sahoja koskevat yt-neuvottelut päättyneet 

18.12.2009

Metsäliitto on 17.12.2009 päättyneissä yhteistoimintaneuvotteluissa sopinut
jatkavansa tarvittaessa sopeuttamistoimenpiteitä kaikilla toiminnassa olevilla
sahoillaan. Henkilöstö voidaan lomauttaa enintään 90 päivän ajaksi, mikäli
hinnaltaan kilpailukykyistä puuta ei saada riittävästi tai sahatavaran
markkinatilanteessa tapahtuu merkittäviä muutoksia. 

"Seuraamme lopputuotemarkkinoiden ja toimintaympäristön kehittymistä, ja
arvioimme lomautusten tarpeen yhdessä henkilöstön kanssa tilanteen mukaan",
Metsäliiton Puutuoteteollisuuden toimialajohtaja Ole Salvén toteaa. 

Neuvottelut koskivat yhteensä noin 450 henkilöä kuudella sahalla. Enintään 90
päivää kestävät lomautukset toteutetaan tarvittaessa kesäkuun 2010 loppuun
mennessä. 

Metsäliiton Puutuoteteollisuuden sahoilla on toteutettu tuotannon rajoituksia
pitkin kuluvaa vuotta. Kyröskosken ja Karihaaran sahojen toiminta on jo aiemmin
keskeytetty toistaiseksi. 
Metsäliiton sahat sijaitsevat Hämeenkyrössä, Kannuksessa, Kemissä,
Lappeenrannassa, Merikarvialla, Pöytyällä, Rengossa ja Vilppulassa.  Niiden
yhteenlaskettu kapasiteetti on noin 2,2 miljoonaa kuutiometriä kuusi- ja
mäntysahatavaraa sekä -jalosteita. 

Lisätietoja:

Toimialajohtaja Ole Salvén, Metsäliiton Puutuoteteollisuus, puh. 010 465 4870
Puutuoteteollisuuden viestintäpäällikkö Satu Holm-Jumppanen, puh. 010 465 4684