ISS VALITSI RAMIRENT NORWAY AS:N TYÖMAATURVALLISUUSKUMPPANIKSEEN

LEHDISTÖTIEDOTE 8.4.2011


  

ISS Facility Services AS pyrkii saavuttamaan alan johtoaseman työmaaturvallisuudessa ja tarjoamaan työntekijöilleen turvallisemman työpaikan. ISS on solminut puitesopimuksen Ramirent Norjan kanssa, ja se aikoo lähettää 500 työntekijäänsä HES-kurssille. 

 

"Pyrimme olemaan alan paras yritys terveyteen, ympäristöön ja turvallisuuteen (HES) liittyvien asioiden toimeenpanossa ja valvonnassa, ja tavoitteenamme on nolla kuolemantapausta, vakavaa onnettomuutta ja työtapaturmaa ISS:n työntekijöiden keskuudessa", kertoo HES-päällikkö Tone Edvinsen. ISS:n työntekijät hiovat taitojaan korkealla työskentelyssä ja saavat koulutusta putoamisenestolaitteiden, tikapuiden, rakennustelineiden ja liikkuvien nostolavojen käytössä. "Koulutuksen aihe koskee etenkin kiinteistönhuollon, korjausrakentamisen, rakennussiivouksen sekä käytön ja kunnossapidon parissa työskentelevää henkilökuntaa, ja meillä on noin 500 korkealla työskentelevää työntekijää. Aiomme kouluttaa omat ISS-ohjaajamme, jotka voivat puolestaan kouluttaa muita työntekijöitä", Edvinsen selittää. 

 

Maanlaajuinen kurssiohjelma

Ramirent valittiin huolellisen arvioinnin jälkeen. "Ramirentillä on toimipisteitä ympäri maata, ja sen koulutuskonsepti Ramirent School (Ramirentskolen) on erittäin hyvä. Ramirentillä on paras asiantuntemus sen suhteen, mitä vaadimme koulutukselta, valvonnalta ja onnettomuuksien ehkäisyltä", Edvinsen toteaa.

Ramirentskolenin koulutusneuvoja Dag Seierstad on iloinen Ramirentin valitsemisesta, ja hän uskoo, että ISS on luomassa alalla uraauurtavaa esimerkkiä kohdistamalla huomion terveyteen, ympäristöön ja turvallisuuteen. "Norjassa vielä liian moni henkilö on alttiina työtapaturmille. Tiedämme, ettei korkealla työskenneltäessä kiinnitetä riittävästi huomiota turvallisuuteen, ja se lisää onnettomuusriskiä", hän sanoo. Ramirent-koulussa yritykselle tarjotaan yhteensä 11 erilaista kurssia erilaisista aiheista, kuten putoamisen ehkäisemisestä sekä nostokurkien, rakennustelineiden ja henkilönostimien käytöstä. "Järjestämme kursseja monissa 40 toimipisteestämme eri puolilla maata, ja lisäksi meillä on liikkuvia ohjaajia, minkä ansioista voimme tarjota sertifioituja, dokumentoituja kursseja koko maan laajuisesti", Seierstad selittää.

 

Nolla kuolemantapausta

Norjan työsuojeluhallituksen tilastojen mukaan Norjassa kuolee työpaikallaan joka vuosi 40–50 henkilöä. "Tiedämme, että noin 50 prosenttia näistä kuolemantapauksista liittyy korkealla työskentelyyn, ja uskomme, että nämä kuolemantapaukset olisi voitu välttää, jos kyseisten henkilöiden koulutukseen ja ohjaukseen olisi kiinnitetty enemmän huomiota. Olemme aiemmin siirtyneet kannattamaan nollan kuolemantapauksen linjaa. Siksi meidän on pyrittävä nollaan kuolemantapaukseen ja nollaan onnettomuuteen norjalaisilla rakennustyömailla. Se on kunnianhimoinen tavoite, johon meidän on pyrittävä, ja on mukava nähdä, että ISS on asettanut saman tavoitteen", Seierstad toteaa. 

Ramirent on Norjan johtava rakennuskonevuokraamo. Vuonna 2010 sen nettoliikevaihto oli 114 miljoonaa euroa. Yrityksellä on Norjassa 42 toimipistettä ja 503 työntekijää.

 

LISÄTIETOJA:
Ann-Kristin Ytreberg, markkinointipäällikkö, Ramirent Norja
Puhelin: +47 40 857 671, sähköposti: ann-kristin.ytreberg@ramirent.no

Ramirent on johtava konevuokrauskonserni, joka yksinkertaistaa asiakkaittensa liiketoimintoja toimittamalla dynaamisia vuokrausratkaisuja. Palvelemme laajaa asiakaskuntaa, kuten rakennus- ja prosessiteollisuutta, telakoita, julkista sektoria ja kotitalouksia. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 531 miljoonaa euroa. Konsernilla on 3.000 työntekijää 378 toimipaikassa 13 maassa Pohjoismaissa ja Keski- ja Itä-Euroopassa. Ramirent on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

 

JAKELU                                                                   
NASDAQ OMX Helsinki                                                             
Keskeisimmät tiedotusvälineet                                                                 
www.ramirent.com