Nokiaa toukokuussa 2012 vastaan nostettu ryhmäkannevaatimus on hylätty


Nokia Oyj
Pörssitiedote
13.12.2012 klo 13.00

Nokia tiedotti 4.5.2012, että oli saanut tiedon sitä vastaan nostetusta arvopaperimarkkinalakeihin liittyvästä ryhmäkannevaatimuksesta. Myös kaksi Nokian johtoon kuuluvaa henkilöä oli nimetty vastaajiksi. Tapaus nimeltään Chmielinski v. Nokia Corporation nostettiin newyorkilaisessa tuomioistuimessa Yhdysvalloissa 3.5.2012. Tarkemman selvityksen jälkeen kantajat ovat päätyneet luopumaan  vaateesta kaikkia vastaajia kohtaan ilman, että kenenkään vastaajan tulee maksaa mitään kantajille tai heidän asiamiehilleen. Tuomioistuin on hylännyt vaatimuksen siten, että kantajat eivät voi nostaa saman sisältöistä kannetta uudestaan.

Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, jonka tuotteista on tullut olennainen osa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Joka päivä yli 1,3 miljardia ihmistä käyttää Nokian laitteita tallentaakseen ja jakaakseen kokemuksia, hakeakseen tietoa, löytääkseen määränpäähänsä tai yksinkertaisesti puhuakseen toisilleen. Nokian edistyksellinen teknologia ja muotoilu ovat tehneet sen brändistä yhden maailman tunnetuimmista. Lisätietoja on saatavilla osoitteesta: http://www.nokia.com/about-nokia

Lisätietoja tiedotusvälineille:

Nokia
Viestintä
Puh. 07180 34900
Sähköposti: press.services@nokia.com

www.nokia.com