Nokia julkistaa vuoden 2013 ylimääräiseen yhtiökokoukseen liittyvää taustamateriaalia ja ilmoittaa vuoden 2013 kolmannen neljänneksen uuden tulosjulkistuspäivän


Nokia Oyj
Pörssitiedote
19.9. 2013 klo 16.05

Aikaisemmin tänään julkaistussa Nokian vuoden 2013 ylimääräistä yhtiökokousta koskevassa kutsussa kerrotun mukaisesti Nokia julkaisee yksityiskohtaisempaa taustamateriaalia liittyen ehdotettuun 3.9.2013 julkistettuun yritysjärjestelyyn, jossa Nokia myy olennaisilta osin koko Devices & Services –liiketoimintansa Microsoftille (“D&S-liiketoiminnan Myynti”).

Lisäksi Nokia ilmoitti uuden päivämäärän sen vuoden 2013 kolmannen neljänneksen tulosjulkistukselle.

Nokian vuoden 2013 kolmannen neljänneksen uusi tulosjulkistuspäivä
Nokia suunnittelee julkistavansa vuoden 2013 kolmannen neljänneksen ja tammi-syyskuun 2013 osavuosikatsauksensa 29.10.2013. Ajankohdan muutos aikaisemmin kerrotusta myöhemmäksi johtuu ensisijaisesti siitä, että vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä Nokia osti Siemensin koko osuuden NSN:stä ja että Nokia julkisti suunnitelmansa D&S –liiketoimintansa Myynnistä.

Ylimääräisen yhtiökokouksen taustamateriaali
Nokian D&S-liiketoiminnan Myyntiin liittyvä taustamateriaali on saatavilla internet-osoitteesta www.nokia.com/gm. Taustamateriaali on lisäksi saatavilla pörssitiedotteen pdf –liitteenä ja sama taustamateriaali toimitetaan Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle Securities & Exchange Commission (SEC) -viranomaiselle.

Taustamateriaalissa on lisätietoja ylimääräisessä yhtiökokouksessa äänestettävästä ehdotuksesta ja kehotammekin osakkeenomistajia tutustumaan koko materiaaliin. Taustamateriaali sisältää esimerkiksi Nokian hallituksen puheenjohtajan ja Nokian väliaikaisen pääjohtajan Risto Siilasmaan kirjeen sekä taloudellisia pro forma –tietoja tietyiltä ajanjaksoilta. Kyseiset osiot ovat saatavilla myös tässä tiedotteessa.

Nokian hallituksen suositus:
Hallitus suosittelee, että Nokian osakkeenomistajat vahvistavat ja hyväksyvät D&S -liiketoiminnan Myynnin ylimääräisessä yhtiökokouksessa. 

18. syyskuuta 2013
Nokia Oyj:n osakkeenomistajat
Aihe:  Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Hyvä osakkeenomistaja,

Kutsumme teidät ystävällisesti Nokia Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 19.11.2013 klo 14.00 (Suomen aikaa) Barona Areenalla, osoite Urheilupuistontie 3, Espoo. Oheinen yhtiökokouskutsu ja tausta-aineisto sisältävät tietoa päätösehdotuksesta, joka käsitellään yhtiökokouksessa. Toivomme, että voitte osallistua joko äänestämällä ennakkoon tai osallistumalla henkilökohtaisesti taikka valtuutetun välityksellä ylimääräiseen yhtiökokoukseen.

Ylimääräisen yhtiökokouksen tarkoituksena on antaa osakkeenomistajille mahdollisuus keskustella ja päättää ehdotuksesta vahvistaa ja hyväksyä Nokia Oyj:n ja Microsoft International Holdings B.V:n (“Microsoft International”), Microsoft Corporationin (”Microsoft”) kokonaan omistaman tytäryhtiön, välinen, 2.9. 2013 päivätty Osakkeiden ja varojen ostosopimus (”Sopimus”). Sopimuksen mukaisesti Nokia myy olennaisilta osin koko Devices & Services –liiketoimintansa (”D&S-liiketoiminta”), mukaan luettuina siihen sisältyvät varat ja velat, Microsoft Internationalille (yhdessä muiden Sopimuksen kattamien liiketoimien kanssa “D&S-liiketoiminnan Myynti”) käteisellä maksettavalla 3,79 miljardin euron kokonaiskauppahinnalla, johon voidaan tehdä tiettyjä oikaisuja.

Lisäksi Nokia on solminut Microsoftin kanssa molemminpuolisen lisenssisopimuksen (”Patenttilisenssisopimus”), joka tulee voimaan D&S-liiketoiminnan Myynnin toteutuessa ja Nokialle maksettavan 1,55 miljardin euron lisenssimaksun tullessa maksetuksi. Lisäksi, korvauksena yksipuolisesta oikeudesta pidentää Patenttilisenssisopimuksen voimassaoloaikaa pysyväksi Microsoft maksaa Nokialle 100 miljoonaa euroa. Patenttilisenssisopimuksen ehtojen mukaisesti Nokia myöntää Microsoftille lisenssin tiettyihin Nokian patentteihin 10 vuodeksi ja vastavuoroisesti Microsoft myöntää Nokialle oikeudet tiettyihin Microsoftin patentteihin Nokian HERE-liiketoiminnan käyttöön. D&S-liiketoiminnan Myynnin toteutuessa Microsoftista tulee HERE-paikkatietoalustan strateginen lisenssinhaltija ja se maksaa Nokialle erillisen korvauksen tästä lisenssistä. Microsoftista arvioidaan tulevan HERE-liiketoiminnan yksi kolmesta suurimmasta asiakkaasta. Nokia säilyttää Nokia-brändin ja maailmanlaajuisesti omistamansa patentit ja patenttihakemukset, lukuun ottamatta tiettyjä rekisteröityjä mallisuojia, jotka ovat osa D&S –liiketoimintaa ja jotka siten siirtyvät Microsoftille.

D&S-liiketoiminnan Myynnin ja yllä kuvailtujen lisensointijärjestelyjen arvioidaan vahvistavan Nokian tulosta merkittävästi, kun jokainen Nokian jatkuvista liiketoiminnoista, NSN-, HERE- ja Advanced Technologies, ovat omien toimialueidensa johtavia globaaleja toimijoita. D&S-liiketoiminnan Myynnin ja yllä kuvailtujen lisensointijärjestelyjen arvioidaan vahvistavan merkittävästi Nokian taloudellista asemaa ja tarjoavan vakaan pohjan tulevaisuuden investoinneille jatkuviin liiketoimintoihin. Arvioimme, että vuoden 2013 ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana myytäväksi ehdotetun liiketoiminnan, “olennaisilta osin koko Devices & Services –liiketoiminnan” ei-IFRS tulos oli 395 miljoonaa euroa tappiollinen ja liiketoiminnan liikevaihto oli 5,3 miljardia euroa. Samalla ajanjaksolla (pro forma -perusteella laskettuna) Nokian jatkuvien  liiketoimintojen ei-IFRS tulos oli 436 miljoonaa euroa voitollinen ja liikevaihto 6,3 miljardia euroa. Pro forma –perusteella laskettuna vuoden 2013 ensimmäisen vuosipuolikkaan lopussa Nokian bruttokassa oli 12,8 miljardia euroa ja nettokassa 7,5 miljardia euroa. 

Lisätietoja D&S-liiketoiminnan Myynnistä ja Sopimuksesta on liitteenä olevassa tausta-aineistossa, jonka kehotamme lukemaan kokonaisuudessaan. Tausta-aineisto on saatavana Nokian verkkosivustolta osoitteesta www.nokia.com/gm.

Arvioituaan perusteellisesti osakkeenomistajille saatavaa lisäarvoa ja ottaen huomioon useita strategisia vaihtoehtoja, Nokian hallitus päätti sitoutua Sopimukseen ja D&S-liiketoiminnan Myyntiin ja katsoi, että ne ovat Nokian ja osakkeenomistajiemme edun mukaisia. Hallitus suosittelee, että Nokian osakkeenomistajat vahvistavat ja hyväksyvät D&S-liiketoiminnan Myynnin ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Sopimus edellyttää, että enemmistö ylimääräisessä yhtiökokouksessa annetuista äänistä vahvistaa ja hyväksyy D&S-liiketoiminnan Myynnin. D&S-liiketoiminnan Myynnin täytäntöönpanon edellytyksenä on myös, että tietyt muut D&S –liiketoiminnan Myynnin täytäntöönpanon ehdot täyttyvät Sopimuksen mukaisesti ja liitteenä olevassa  tausta-aineistossa kuvatulla tavoin.

Äänenne on erittäin tärkeä riippumatta siitä, kuinka monta Nokian osaketta tai osaketalletustodistusta (American Depositary Share) teillä on. Oheisessa kutsussa ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja tausta-aineistossa on yksityiskohtaista tietoa D&S-liiketoiminnan Myynnistä ja ylimääräisestä yhtiökokouksesta.

Kiitämme Nokia Oyj:n puolesta kaikkia osakkeenomistajiamme heidän jatkuvasta tuestaan, kun valmistaudumme tähän merkittävään tapahtumaan Nokian historiassa.

Kunnioittaen,

Risto Siilasmaa
Hallituksen puheenjohtaja ja väliaikainen pääjohtaja

 

NOKIA-YHTYMÄN TILINTARKASTAMATTOMIA PRO FORMA -TALOUDELLISIA TIETOJA
Tilintarkastamattomien pro forma  taloudellisten tietojen kokoamisessa noudatetut periaatteet

Näiden tilintarkastamattomien pro forma –taloudellisten tietojen (”pro forma”, ”pro forma  tiedot”) tarkoituksena on havainnollistaa seuraavien transaktioiden (”Transaktiot”) taloudellisia vaikutuksia:

- Nokia-yhtymä osti Siemens AG:n 50 prosentin osuuden Nokia Solutions and Networksistä (aiemmin Nokia Siemens Networks) (”NSN”) 1,7 miljardilla eurolla (“NSN hankinta”). Tämä transaktio saatiin päätökseen 7.8.2013;

- Nokia myy olennaisilta osin koko Nokian Devices & Services –liiketoiminnan (D&S –liiketoiminta) Microsoft Corporationin (”Microsoft”) täysin omistamalle tytäryhtiölle, Microsoft International Holdings B.V:lle (”Microsoft International”) 3,79 miljardilla eurolla (2.9.2013 päivätyssä Osakkeiden ja varojen ostosopimuksessa (”Sopimus”) määritellyt yritysjärjestelyt Nokian ja Microsoft Internationalin välillä (”D&S-liiketoiminnan Myynti”);

- D&S-liiketoiminnan Myynnin toteutuessa Nokia myöntää Microsoftille 10 vuoden lisenssin tiettyihin Nokian patentteihin samalla kun Microsoft antaa Nokialle vastavuoroisen oikeuden käyttää Microsoftin patentteja HERE-palveluissa 1,55 miljardin euron käteisellä Nokialle maksettavalla lisenssimaksulla sekä Microsoftille yksipuolisen option pidentää keskinäisen patenttilisenssisopimuksen voimassaoloaikaa pysyväksi maksamalla Nokialle 100 miljoonan euron lisämaksu (”Patenttilisenssisopimus”);

- Microsoftista tulee HERE-paikkatietoalustan strateginen lisenssinsaaja yhtiön maksaessa Nokialle lisenssinalaisista palveluista; ja

- Nokia laskee liikkeelle Microsoftille suunnattuja, vakuudettomia vaihtovelkakirjalainoja (”Vaihtovelkakirjalainat”) 1,5 miljardin euron arvosta 2.9.2013 allekirjoitetun, Nokian ja Microsofit Internationalin, välisen vaihtovelkakirjalainasopimuksen mukaisesti (”Vaihtovelkakirjalainasopimus”). Vaihtovelkakirjalainat koostuvat kolmesta 500 miljoonan euron suuruisesta vaihtovelkakirjalainaerästä, jotka erääntyvät vuosina 2018, 2019 ja 2020 ja joista maksettava korko on vastaavasti 1,125 %, 2,500 % ja 3,625 %.

Nämä pro forma –taloudelliset tiedot havainnollistavat  myös tiettyjen muiden erien taloudellista vaikutusta, jotka on kuvattu alla, sisältäen konsernin luksuspuhelinliiketoiminnan Vertun myynnin, joka saatiin päätökseen lokakuussa 2012.

Nämä tilintarkastamattomat pro forma  tiedot esitetään ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa. Tilintarkastamattomien pro forma  tietojen luonteen takia näillä tiedoilla havainnollistetaan sitä oletettua vaikutusta, joka olisi aiheutunut, jos Transaktiot sekä tietyt muut alla kuvatut erät olisivat toteutuneet aikaisempana ajankohtana, joten ne eivät kuvasta Nokian tai sen tytäryhtiöiden (Nokia-yhtymä) toiminnan todellisia tuloksia eivätkä todellista taloudellista asemaa. Tilintarkastamattomia pro forma  tietoja ei ole tarkoitettu ennustamaan Nokia-yhtymän toiminnan tulosta eikä taloudellista asemaa minään tulevana ajankohtana.

Näitä pro forma –tietoja varten D&S –liiketoiminta on käsitelty lopetettuina toimintoina. Tämän vuoksi D&S –liiketoiminnan tulos 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta sekä 30.6.2013 päättyneeltä puolivuotiskaudelta on esitetty erillään jatkuvien liiketoimintojen tuloksista erillisellä rivillä pro forma –tuloslaskelmien lopussa.

Pro forma  oikaisut perustuvat käytettävissä oleviin tietoihin ja olettamuksiin, jotka on kuvattu mukana olevissa lisätiedoissa. Ei ole mitään varmuutta siitä, että tilintarkastamattomien taloudellisten pro forma  tietojen laadinnassa käytetyt olettamukset osoittautuvat oikeiksi. Siksi lopulliset luvut D&S –liiketoiminnan Myynnin toteutumishetkellä tulevat todennäköisesti poikkeamaan tässä esitetyistä.

Tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot on johdettu Nokia-yhtymän tilintarkastamattomista taloudellisista tiedoista 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja tilintarkastamattomasta osavuosikatsauksesta 30.6.2013 päättyneeltä puolivuotiskaudelta. Nokia otti muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet  standardin (”IAS 19R”) käyttöön 1.1.2013. Historialliset taloudelliset tiedot, jotka koskevat 31.12.2012 päättynyttä tilikautta, ja jotka esitetään seuraavassa taulukossa, on oikaistu vastaamaan uusia tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, ja oikaisujen johdosta ne ovat tilintarkastamattomia. Lisätietoja IAS 19R:n takautuvasta soveltamisesta on Nokian julkaistuissa vuoden 2013 osavuosikatsauksissa, jotka ovat saatavana osoitteesta www.nokia.com.

Tässä tausta-aineistossa mukana olevia tilintarkastamattomia pro forma -taloudellisia tietoja tulee tarkastella yhdessä konsernitilinpäätöksemme ja konsernin osavuosikatsausten kanssa, jotka ovat saatavilla osoitteessa www.nokia.com.

Pro forma  kaudet
Pro forma  konsernituloslaskelmat 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 30.6.2013 päättyneeltä puolivuotiskaudelta on koottu olettaen, että Transaktiot ja tietyt muut erät olisivat toteutuneet 1.1.2012, ja pro forma  tase 30.6.2013 on koottu olettaen, että Transaktiot ja tietyt muut erät olisivat toteutuneet 30.6.2013.

Nokia-yhtymän vuoden 2013 ensimmäisen vuosipuoliskon tulos
Nokia-yhtymän vuoden 2013 ensimmäisen vuosipuoliskon konsernituloslaskelma on esitetty alla olevassa taulukossa seuraavalla tavalla:

- Nokia-yhtymän raportoitu konsernituloslaskelma vuoden 2013 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta kuten 18.7.2013 aiemmin raportoitu Nokian osavuosikatsauksessa (sarake ”Raportoitu 1–6/2013”).

- Nokia-yhtymän raportoitu konsernituloslaskelma vuoden 2013 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta oikaistuna Transaktioiden ja muiden erien vaikutuksella olettaen, että Transaktiot ja tietyt muut erät olisivat toteutuneet 1.1.2012 (sarake “Pro forma raportoitu 1–6/2013”) ja

- Sellainen Nokia-yhtymän ei-IFRS-tuloslaskelma vuoden 2013 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta, josta on lisäksi eliminoitu kertaluonteiset erät ja hankintamenon kohdentamiseen liittyvät erät (sarake “Pro forma ei-IFRS 1–6/2013”).

Vuoden 2013 ensimmäisellä vuosipuoliskolla Nokia-yhtymän raportoitu liikevaihto oli 11 547 miljoonaa euroa. Nokia-yhtymän raportoitu pro forma -liikevaihto oli 6 304 miljoonaa euroa ja Nokia-yhtymän pro forma- ei-IFRS -liikevaihto oli 6 305 miljoonaa euroa, joissa on otettu huomioon Transaktioiden ja tiettyjen muiden alaviitteissä 3 ja 4 kuvattujen erien oletettu vaikutus.  Merkittävin erä, joka selittää eroa Nokia-yhtymän raportoidun liikevaihdon ja Nokia-yhtymän raportoidun pro forma -liikevaihdon välillä, on vuoden 2013 ensimmäisellä vuosipuoliskolla D&S-liiketoiminnan Myynnin oletettu vaikutus, koska D&S liiketoiminta tuotti 5 344 miljoonan euron liikevaihdon tammi-kesäkuun 2013 aikana.

Vuoden 2013 ensimmäisellä vuosipuoliskolla Nokia-yhtymän raportoitu tappio oli 265 miljoonaa euroa eli liiketappioprosentti oli -2,3 %. Nokia-yhtymän raportoitu pro forma -liikevoitto oli 19 miljoonaa euroa eli liikevoittoprosentti oli 0,3 % ja Nokia-yhtymän pro forma- ei-IFRS -liikevoitto oli 721 miljoonaa eli liikevoittoprosentti oli 11,4 %. Merkittävin erä, joka selittää eroa Nokia-yhtymän raportoidun liiketappion ja Nokia-yhtymän raportoidun pro forma -liikevoiton välillä, on vuoden 2013 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, koska D&S liiketoiminta tuotti tammi-kesäkuun 2013 aikana 273 miljoonan euron liiketappion.

KONSERNITULOSLASKELMA
Vuoden 2013 ensimmäinen vuosipuolisko, miljoonaa euroa, Tilintarkastamaton

  Raportoitu
 1–6/2013
Pro forma
oikaisut
NSN hankinta
1)
Pro forma
 oikaisut
Devices &
Services
-myynti
2)
Muut
pro forma
-oikaisut 3)
Pro forma
Raportoitu
1–6/2013
Pro forma ei-IFRS oikaisut (4) Pro forma
Ei-IFRS
1–6/2013
Jatkuvat toiminnot:              
Liikevaihto 11 547   -5 344 101 6 304 1 6 305
Hankinnan ja valmistuksen kulut. -7 801   4 213 -90 -3 678   -3 678
Bruttokate 3 746 -1 131 11 2,626 1 2 627
Tutkimus- ja kehityskulut -1 983   579   -1 404 176 -1 228
Myynnin ja markkinoinnin kulut -1 151   638   -513 73 -440
Hallinnon kulut -440   121   -319   -319
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -437   66   -371 452 81
Liiketulos -265 - 273 11 19 702 721
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista -4       -4   -4
Rahoitustuotot ja -kulut -163   20   -143   -143
Tulos ennen veroja -432 - 293 11 -128 702 574
Verot -185   102 11 -72 -66 -138
Jatkuvien toimintojen tulos -617 - 395 22 -200 636 436
               
Lopetetut toiminnot:              
Tulos     -395   -395 67 -328
Luovutusvoitto, netto              
Lopetettujen toimintojen tulos   - -395 - -395 67 -328
               
Tulos -617 - - 22 -595 703 108
Emoyhtiön omistajille kuuluva tulos -499 -131 7 22 -601 703 102
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus tuloksesta -118 131 -7 - 6 - 6
  -617 - - 22 -595 703 108
               
Tulos/osake (EUR)              
(emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta)              
Laimentamaton -0,13       -0,16   0,03
Jatkuvat toiminnot -0,13       -0,06   0,12
Lopetetut toiminnot -       -0,11   -0,09
Laimennettu -0,13       -0,16   0,03
Jatkuvat toiminnot -0,13       -0,06   0,11
Lopetetut toiminnot -       -0,11   -0,09
               
Osakkeita keskimäärin
(1 000 osaketta)
             
Laimentamaton 3 711 827       3 711 827   3 711 827
Laimennettu, Jatkuvat toiminnot 3 711 827       3 711 827   3 998 986
Laimennettu, Lopetetut toiminnot. -       3 711 827   3 711 827

1) Raportoitua tuloslaskelmaa vuoden 2013 ensimmäiselle vuosipuoliskolle on oikaistu tietyille määräysvallattomille omistajille eli Siemensille kohdistetun NSN:n tuloksen osalta
2) Tämän sarakkeen oikaisuilla D&S –liiketoiminnan tilikauden tulos luokitellaan lopetetuiksi toiminnoiksi.
3) Muut pro forma –oikaisut sisältävät
- 101 miljoonan euron nettolisäyksen liikevaihtoon liittyen Patenttilisenssisopimukseen ja HERE-paikkatietoalustan lisensointiin Microsoftille. Patenttilisenssisopimustuotot on oletettu jaksottuvan 10 vuodelle ja HERE paikkatietoalustan lisenssituotot on oletettu jaksottuvan 4 vuodelle.
- 90 miljoonan euron oikaisun  liittyen HERE- ja Devices & Services –liiketoimintojen väliseen sisäiseen veloitukseen
- Näiden kahden yllä mainitun oikaisun arvioidun verovaikutuksen
4) Pro forma ei-IFRS oikaisut sisältävät seuraavat erät, jotka on oikaistu jatkuvien toimintojen pro forma- ei-IFRS –luvuista
- Poistot liiketoimintojen hankintaan liittyvistä aineettomista hyödykkeistä 249 miljoonaa euroa (176 miljoonaa euroa kirjattu tutkimus- ja kehityskuluihin ja 73 miljoonaa euroa kirjattu myynnin ja markkinoinnin kuluihin).
- Uudelleenjärjestelykulut 301 miljoonaa euroa (kirjattu liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin).
- NSN:n tiettyjen liiketoimintojen myyntiin liittyvät tappiot 151 miljoonaa euroa (kirjattu liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin)
- Yllä mainittuihin eriin ja oikaisuihin liittyvä verohyöty 46 miljoonaa euroa sekä verohyöty edellisiltä verovuosilta 20 miljoonaa euroa (kirjattu tuloslaskelman veroihin)

Lisäksi lopetettujen toimintojen ei-IFRS -oikaisut sisältävät seuraavat erät:
- Uudelleenjärjestelykulut 72 miljoonaa euroa
- Kartellikorvauksista johtuva tuloerä 27 miljoonaa euroa
- Verokulu edellisiltä verovuosilta 20 miljoonaa euroa.

Nokia-yhtymän koko vuoden 2012 tulos

Vuoden 2012 Nokia-yhtymän raportoitu liikevaihto oli 30 176 miljoonaa euroa. Nokia-yhtymän raportoitu pro forma -liikevaihto oli 15 220 miljoonaa euroa ja Nokia yhtymän pro forma- ei-IFRS -liikevaihto oli 15 221 miljoonaa euroa,  joissa on otettu huomioon Transaktioiden, Vertun myynnin ja tiettyjen muiden alaviitteissä 3 ja 4 kuvattujen erien  oletettu vaikutus. Merkittävin erä, joka selittää eroa Nokia-yhtymän raportoidun liikevaihdon ja Nokia-yhtymän raportoidun pro forma -liikevaihdon välillä, on D&S-liiketoiminnan Myynnin oletettu vaikutus, koska D&S-liiketoiminta tuotti 14 937 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2012.

Vuonna 2012 Nokia-yhtymän raportoitu liiketappio oli 2 299 miljoonaa euroa eli liiketappioprosentti oli -7,6 %. Nokia-yhtymän raportoitu pro forma -liiketappio oli 925 miljoonaa euroa eli liiketappioprosentti oli -6,1 % ja Nokia-yhtymän pro forma- ei-IFRS liikevoitto oli 1 033 miljoonaa euroa eli liikevoittoprosentti oli 6,8 %. Merkittävin erä, joka selittää eroa Nokia-yhtymän raportoidun liiketappion ja Nokia-yhtymän raportoidun pro forma -liikevoiton välillä, on D&S-liiketoiminnan Myynnin oletettu vaikutus, koska D&S-liiketoiminta tuotti 1 603 miljoonan euron liiketappion vuonna 2012 ja oli myös merkittävä selittävä tekijä Nokia-yhtymän ei-IFRS -liiketappion ja Nokia-yhtymän pro forma- ei-IFRS -liikevoiton välillä.

Nokia-yhtymän koko vuoden 2012 konsernituloslaskelma on esitetty alla olevassa taulukossa seuraavalla tavalla:
- Nokia-yhtymän raportoitu konsernituloslaskelma koko vuodelta 2012, kuten raportoitu Nokian Form 20-F –lomakkeella olevassa 31.12.2012 päättynyttä vuotta koskevassa vuositilinpäätöksessä, jossa on huomioitu muutetun standardin”IAS 19 –Työsuhde-etuudet” käyttöönotto (sarake ”Raportoitu 1–12/2012”).
- Nokia-yhtymän raportoitu konsernituloslaskelma vuodelta 2012 oikaistuna Transaktioiden, tiettyjen muiden erien ja Vertun myynnin vaikutuksella olettaen, että Transaktiot, tietyt muut erät ja Vertun myynti olisivat toteutuneet 1.1.2012 (sarake “Pro forma raportoitu 1–12/2012”).
- Nokia-yhtymän ei-IFRS-tuloslaskelma vuodelta 2012, josta on lisäksi eliminoitu kertaluonteiset erät ja hankintamenon kohdentamiseen liittyvät erät (sarake “Pro forma ei-IFRS 1–12/2012”).

KONSERNITULOSLASKELMA
Koko vuosi 2012, miljoonaa euroa (tilintarkastamaton)

  Raportoitu
 1–12/2012
Pro forma
oikaisut
NSN hankinta
1)
Pro forma
 oikaisut
Devices &
Services
-myynti
2)
Muut
pro forma
-oikaisut 3)
Pro forma
Raportoitu
1–12/2012
Pro forma ei-IFRS oikaisut (4) Pro forma
Ei-IFRS
1-12/2012
Jatkuvat toiminnot:              
Liikevaihto 30 176   -14 937 -19 15 220 1 15 221
Hankinnan ja valmistuksen kulut -21 786   12 242 -276 -9 820 65 -9 755
Bruttokate 8 390   -2 695 -295 5 400 66 5 466
Tutkimus- ja kehityskulut -4 782   1 779 28 -2 975 375 -2 600
Myynnin ja markkinoinnin kulut -3 205   1 657 72 -1 476 313 -1 163
Hallinnon kulut -955   287 15 -653   -653
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut -1 747   575 -49 -1 221 1 204 -17
Liiketulos -2 299   1 603 -229 -925 1 958 1 033
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista -1       -1   -1
Rahoitustuotot ja -kulut -340 -46 57   -329   -329
Tulos ennen veroja -2 640 -46 1 660 -229 -1 255 1 958 703
Verot -1 145   890 18 -237 69 -168
Jatkuvien toimintojen tulos -3 785 -46 2 550 -211 -1 492 2 027 535
               
Lopetetut toiminnot:              
Tulos     -2 550 -1 -2 551 1 339 -1 212
Luovutusvoitto, netto     3 003 52 3 055 -3 055 -
Lopetettujen toimintojen tulos     453 51 504 -1 716 -1 212
               
Tulos -3 785 -46 3 003 -160 -988 311 -677
               
Emoyhtiön omistajille kuuluva tulos -3 104 -776 3 033 -160 -1 007 311 -696
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus tuloksesta -681 730 -30   19   19
  -3 785 -46 3 003 -160 -988 311 -677
               
Tulos/osake (EUR)              
(emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta)              
Laimentamaton -0,84       -0,27   - 0,19
Jatkuvat toiminnot -0,84       -0,41   0,14
Lopetetut toiminnot -       0,14   -0,33
Laimennettu -0,84       -0,27   -0,19
Jatkuvat toiminnot -0,84       -0,41   0,14
Lopetetut toiminnot -       0,14   -0,33
               
Osakkeita keskimäärin
(1 000 osaketta)
             
Laimentamaton 3 710 845       3 710 845   3 710 845
Laimennettu, Jatkuvat toiminnot 3 710 845       3 710 845   3 763 561
Laimennettu, Lopetetut toiminnot -       3 763 561   3 710 845

(1) Raportoitua tuloslaskelmaa vuoden 2013 ensimmäiselle vuosipuoliskolle on oikaistu tietyille määräysvallattomille omistajille eli Siemensille kohdistetun NSN:n tuloksen osalta. Tämän lisäksi oikaisut huomioivat NSN hankinnan arvioidut rahoituskulut. NSN hankinta rahoitettiin alunperin pankkirahoituksella ja Siemensin myöntämällä lainalla. Pankkirahoitus sekä Siemensin myöntämä laina tullaan maksamaan takaisin ennen eräpäiviä käyttäen Microsoft Internationalille myytävistä Vaihtovelkakirjalainoista saatavia käteisvaroja. Arvioidut kertaluonteiset kulut ja korkokulut liittyen NSN hankinnan pankkirahoituksen ja Siemensin myöntämän lainan takaisinmaksuun sekä Vaihtovelkakirjalainaan liittyvät arvioidut korkokulut, yhteensä 46 miljoonaa euroa, on otettu huomioon kassaperusteisina korkokuluina pro forma –tuloslaskelmassa 31.12.2012 päättyneellä tilikaudella.
(2 )Tämän sarakkeen oikaisuilla D&S –liiketoiminnan tilikauden tulos luokitellaan lopetetuiksi toiminnoiksi. Oikaisut sisältävät myös D&S –liiketoiminnan Myynnistä syntyvän arvioidun myyntivoiton, joka on laskettu myytävien D&S –liiketoiminnan nettovarojen 30.6.2013 tasearvon ja arvioidun saatavan nettovastikkeen erotuksena. Sopimuksen mukaan D&S-liiketoiminnan Myynnin 3,79 miljardin euron kauppahintaan voidaan tehdä tiettyjä oikaisuja. Näitä oikaisuja ei ole kuitenkaan otettu huomioon pro forma –taloudellisissa tiedoissa, sillä niiden arvioidun vaikutuksen on oletettu olevan nolla. Lisäksi lopullinen myyntivoitto D&S –liiketoimintojen Myynnistä lasketaan käyttäen nettovarojen kirjanpitoarvoa D&S –liiketoimintojen Myynnin toteutumishetkellä, ja tämän vuoksi lopullinen myyntivoitto saattaa erota merkittävästi tässä esitetystä pro forma -myyntivoittoarviosta.
(3) Muut pro forma –oikaisut sisältävät
- 196 miljoonan euron nettolisäyksen liikevaihtoon liittyen Patenttilisenssisopimukseen ja HERE-paikkatietoalustan lisensointiin Microsoftille. Patenttilisenssisopimustuotot on oletettu jaksottuvan 10 vuodelle ja HERE-paikkatietoalustan lisenssituotot on oletettu jaksottuvan 4 vuodelle.
- 374 miljoonan euron oikaisu liittyen HERE- ja Devices & Services –liiketoimintojen väliseen sisäiseen veloitukseen
- 215 miljoonan euron liikevaihdon eliminointi, 216 miljoonan euron kulujen eliminointi liittyen Vertu-liiketoimintaan sekä 52 miljoonan euron myyntivoiton eliminointi liittyen Vertun myyntiin vuonna 2012, sekä
- näiden yllä mainittujen oikaisujen arvioitu verovaikutus.
(4) Pro forma- ei-IFRS -oikaisut sisältävät seuraavat jatkuvien toimintojen luvuista oikaistut erät:
- NSN:n avainmarkkinoille ja –tuotesegmenteille keskittyvän strategian mukainen maa- ja sopimusvähennyksiin liittyvä 65 miljoonan euron kulu (kirjattu hankinnan ja valmistuksen kuluihin)
- Liiketoimintojen hankintaan liittyvät poistot aineettomista hyödykkeistä 688 miljoonaa euroa (375 miljoonaa euroa kirjattu tutkimus- ja kehityskuluihin ja 313 miljoonaa euroa kirjattu myynnin ja markkinoinnin kuluihin).
- Uudelleenjärjestelykulut 1 220 miljoonaa euroa, NSN:n maa- ja sopimusvähennyksiin liittyvä 42 miljoonan euron kuluerä, sekä omaisuuserien arvonalentumiset 2 miljoonaa euroa ja 4 miljoonan euron negatiivinen oikaisu hankintamenon kohdentamiseen liittyen Motorolalta saatuun lopulliseen suoritukseen, liiketoimintojen hankintaan liittyvät poistot aineettomista hyödykkeistä 23 miljoonaa euroa ja 79 miljoonan euron kiinteistömyyntitulo (kirjattu liiketoiminnan muihin tuottoihin ja kuluihin).
- Yllä mainittuihin oikaisuihin liittyvä verohyöty 159 miljoonaa euroa sekä verohyöty edellisiltä verovuosilta 64 miljoonaa euroa, NSN:n laskennallisten verosaamisten kirjanpitoarvon vähennys 135 miljoonaa euroa, HERE liiketoiminnan integroinnin johdosta tehtyyn juridiseen uudelleenjärjestelyyn liittyvät 157 miljoonan euron verokulut (kirjattu tuloslaskelman veroihin).

Lisäksi lopetettujen toimintojen  ei-IFRS- oikaisut sisältävät seuraavat erät:
- Liiketoimintojen hankintaan liittyvät poistot aineettomista hyödykkeistä 4 miljoonaa euroa, uudelleenjärjestelykulut 545 miljoonaa euroa, omaisuuserien arvonalentumiset 30 miljoonaa euroa, kartellikorvauksista johtuva tuloerä 56 miljoonaa euroa, Devices & Services liiketoiminnan Suomen laskennallisten verosaamisten kirjanpitoarvon vähennys 800 miljoonaa euroa, tietyt verokulut edellisiltä tilikausilta 64 miljoonaa euroa sekä kertaluonteisiin eriin ja hankintamenokohdistuksiin liittyvä verohyöty 48 miljoonaa euroa; ja
- Arvioitu nettoluovutusvoitto Devices & Services-liiketoiminnan Myynnistä 3 003 miljoonaa euroa ja toteutunut nettoluovutusvoitto Vertun myynnistä 52 miljoonaa euroa.

Nokia-yhtymän tase 30.6.2013
Seuraavassa taulukossa on esitetty Nokia-yhtymän tase 30.6.2013 seuraavasti:
- Nokia-yhtymän raportoitu tase, kuten raportoitu 18.7.2013 julkaistussa Nokian osavuosikatsauksessa (sarake ”Raportoitu 30.6.2013”).
- Nokia-yhtymän tase 30.6.20103 oikaistuna Transaktioiden ja tiettyjen muiden erien vaikutuksella olettaen että Transaktiot ja tietyt muut erät olisivat toteutuneet 30.6.2013 (sarake “Pro forma 30.6.2013”).

KONSERNITASE 30.6.2013, IFRS, miljoonaa euroa (tilintarkastamaton)

  Raportoitu
30.6.2013
Pro forma
oikaisut
NSN hankinta 1)
Pro forma
 oikaisut
D&S
myynti 2)
Muut
pro forma
-oikaisut 3)
Pro forma
30.6.2013
VASTAAVAA          
Pitkäaikaiset varat          
Liikearvo 4 813   -1 416   3 397
Muut aineettomat hyödykkeet 369   -30   339
Aineelliset hyödykkeet 1 336   -602   734
Osuudet osakkuusyhtiöissä 58   -6   52
Available-for-sale -sijoitukset 740   -7   733
Laskennalliset verosaamiset 1 007   -328 170 849
Pitkäaikaiset lainasaamiset 114   -1   113
Muut sijoitukset 168   -120 137 185
  8 605 -2 510 307 6 402
Lyhytaikaiset varat          
Vaihto-omaisuus 1 420   -496   924
Myyntisaamiset 3 789   -990 75 2 874
Siirtosaamiset ja ennakkomaksut 2 920   -1 935  63 1 048
Lyhytaikainen osuus pitkäaikaisista lainasaamisista 47       47
Muut lyhytaikaiset rahoitusvarat 313   -70   243
Käypään arvon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset, likvidit varat 389       389
Available-for-sale -sijoitukset, likvidit varat 982   -207   775
Available-for-sale -sijoitukset, rahavarat 4 590   -2 056   2 534
Rahat ja pankkisaamiset 3 492 -1 752 5 757 1 650 9 147
  17 942 -1 752 3 1 788 17 981
Yhteensä 26 547 -1 752 -2 507 2 095 24 383

 

VASTATTAVAA Raportoitu
30.06.2013
Pro forma
-oikaisut NSN hankinta
(1)
Pro forma
-oikaisut D&S Myynti (2)
Muut pro forma -oikaisut
(3)
Pro forma
30.06.2013
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma          
Osakepääoma 246       246
Ylikurssirahasto 450    -42   408
Omat osakkeet -607       -607
Muuntoerot 638 48 53   739
Arvonmuutosrahasto 119 -15  25   129
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 3 118       3 118
Kertyneet voittovarat 3 500 -830 2 848 137 5 655
  7 464 -797 2 885 137 9 689
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus 1 164 -955 -111   98
Oma pääoma yhteensä 8 628 -1 752 2 774 137 9 787
           
Pitkäaikainen vieras pääoma          
Pitkäaikaiset korolliset rahoitusvelat 3 375       3 375
Laskennalliset verovelat 380   -215 170 335
Muut pitkäaikaiset velat 402   -44   358
  4 157 - -259 170 4 068
Lyhytaikainen vieras pääoma          
Lyhytaikainen osuus pitkäaikaisista veloista 1 839   -8   1 831
Lyhytaikaiset rahoituslainat 172   -1   171
Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat 70   -30   40
Ostovelat 3 595   -1 685  75 1 985
Siirtovelat 5 681   -2 247 1 831 5 265
Varaukset 2 405   -1 051 -118 1 236
  13 762 - -5 022 1 788 10 528
Yhteensä 26 547 -1 752 -2 507 2 095 24 383
           
Korolliset velat 5 386 - -9 - 5 377
Oma pääoma / osake, EUR 2,01       2,61
Osakkeiden lukumäärä (1 000 kpl)* 3 712 192       3  712 192

* Ei sisällä konserniyhtiöiden hallussa olevia osakkeita.

Nokia-yhtymän kassa ja muut likvidit varat olivat 30.6.2013 yhteensä 9 453 miljoonaa euroa, ja nettokassa ja muut likvidit varat olivat 4 067 miljoonaa euroa. Transaktioiden ja tiettyjen muiden erien oletettuja vaikutuksia kuvaavat Nokia-yhtymän pro forma -kassa ja muut likvidit varat olivat 12 845 miljoonaa euroa, ja pro forma- nettokassa ja muut likvidit varat olivat 7 468 miljoonaa euroa. 

(1) Tämän sarakkeen oikaisut kuvastavat NSN hankinnan vaikutuksia olettaen, että hankinta olisi tapahtunut 30.6.2013. Pro forma -oikaisut eliminoivat tietyille määräysvallattomille omistajille, eli Siemensille kirjatun osuuden omasta pääomasta Nokia-yhtymän emoyhtiön omistajille kuuluvia oman pääoman eriä vastaan sekä kuvaavat NSN hankinnasta syntyvää arvioitua tappiota. Vaikka NSN hankinta rahoitettiin Siemensin Nokialle myöntämällä lainalla ja pankkirahoituksella, oikaisu kuvastaa käteistransaktiota, sillä kyseinen laina ja pankkirahoitus on tarkoitus maksaa takaisin D&S -liiketoiminnan Myynnistä saatavilla käteisvaroilla.
(2) Tämän sarakkeen oikaisut ottavat huomioon D&S -liiketoiminnan Myynnin vaikutuksen. Pro forma –oikaisut eliminoivat kaikki D&S -liiketoiminnan varat ja velat ja ottavat huomioon Microsoft Internationalilta saatavan nettovastikkeen sekä arvioidun myyntivoiton, jos D&S-liiketoiminnan Myynti olisi toteutunut 30.6.2013. Nämä oikaisut ja arvioitu myyntivoitto perustuvat 30.6.2013 raportoituihin varoihin ja velkoihin sekä arvioituihin nettotuottoihin, kun taas D&S –liiketoiminnan Myynnin toteutuessa oikaisut ja myyntivoitto tulevat perustumaan Toteutumispäivän varoihin ja velkoihin sekä lopulliseen Microsoftin Nokialle maksamaan kauppahintaan. Vastaavasti lopullinen myyntivoitto ja siihen liittyvät oikaisut voivat erota merkittävästi tässä arvioiduista oikaisuista.
(3) Muut pro forma –oikaisut sisältävät:
- 1,65 miljardin euron käteismaksun, jonka Microsoft maksaa Nokialle Patenttilisenssisopimuksen yhteydessä
- 1,65 miljardin euron lisäyksen siirtovelkoihin liittyen Patenttilisenssisopimukseen, ja
- Veroihin liittyviä oikaisuja ja muita oikaisuja, jotka kuvastavat tiettyjen segmenttien välisten saamisten ja velkojen muuttumisen ulkoisiksi saamisiksi ja veloiksi D&S -liiketoiminnan ja Nokia-yhtymän jatkuvien toimintojen välillä.


Jatkuvien toimintojen pro forma- ei-IFRS tuloksen esitystapa
Nokia antaa raportoitujen IFRS-tietojen lisäksi tiettyjä ei-IFRS-tietoja, jotka kuvaavat liiketoiminnan toiminnallista tulosta ilman kertaluonteisia eriä. Ei-IFRS-tunnusluvut eivät sisällä olennaisia kertaluonteisia eriä minään raportointijaksona. Lisäksi ei-IFRS-tunnusluvut eivät sisällä aineettomien hyödykkeiden poistoja, muita hankintamenon kohdentamiseen liittyviä eriä ja vaihto-omaisuuden oikaisueriä, jotka johtuvat 1) Nokia Siemens Networksin perustamisesta ja 2) kaikista 30.6.2008 jälkeen toteutuneista yrityskaupoista. Nokia uskoo, että sen ei-IFRS-tunnusluvut antavat sekä yhtiön johdolle että sijoittajille täydentävää tietoa Nokian liiketoiminnan tuloksen kehityksestä ilman yllä kuvattuja eriä, joilla ei välttämättä ole merkitystä Nokian liiketoiminnan toiminnallisen tuloksen kannalta. Näissä pro forma -tiedoissa Nokian ei-IFRS-tulokset esitetään edellä kuvatulla tavalla myös pro forma -muodossa.

Ei-IFRS-tunnuslukuja ei pidä tarkastella erillään vastaavista IFRS-tunnusluvuista tai niiden sijasta. Ei-IFRS-tunnuslukuja tulee tarkastella yhdessä niitä lähinnä vastaavien raportoitujen IFRS-tunnuslukujen kanssa. Lisätietoja mukaan lukien ei-IFRS-tunnuslukujen täsmäytys raportoituihin IFRS-tunnuslukuihin vuoden 2013 toisen neljänneksen ja vuoden 2012 osalta esitetään vuoden 2013 toisen neljänneksen ja vuoden 2012 viimeisen neljänneksen  osavuosikatsauksesta.

Seuraavassa taulukossa on esitetty tietoa Nokian ei-IFRS-tuloksista kuten aiemmin julkaistu viimeisimmän raportoinnin mukaan ja pro forma -muodossa 30.6.2013 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta ja 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta.

Ei-IFRS konsernituloslaskelmat (tilintarkastamaton)

  1-6/2013, miljoonaa euroa 1-12/2012, miljoonaa euroa
  Ei-IFRS julkaistu 1-6/2013 Pro forma
ei-IFRS
1-6/2013
Ei-IFRS julkaistu 1-12/2012 Pro forma
ei-IFRS
1-12/2012
         
Liikevaihto 11 548 6 305 30 177 15 221
Hankinnan ja valmistuksen kulut -7 801 -3 678 -21 721 -9 755
Bruttokate 3 747 2 627 8 456 5 466
Tutkimus- ja kehityskulut -1 805 -1 228 -4 404 -2 600
Myynnin ja markkinoinnin kulut -1 078 -440 -2 891 -1 163
Hallinnon kulut -440 -319 -955 -653
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut 60 81 -76 -17
Liiketulos 484 721 130 1 033
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista -4 -4 -1 -1
Rahoitustuotot ja -kulut -163 -143 -340 -329
Tulos ennen veroja 317 574 -211 703
Verot -231 -138 -260 -168
Tulos 86 436 -471 535
         
Emoyhtiön omistajille kuuluva tulos -53 430 -646 516
Määräysvallattomille omistajille kuuluva tulos 139 6 175 19
  86 436 -471 535
         
Tulos / osake, EUR        
(emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta)        
Laimentamaton -0,01 0,12 -0,17 0,14
Laimennettu* -0,01 0,11 -0,17 0,14
         
Osakkeita keskimäärin
(1 000 osaketta)
       
Laimentamaton 3 711 827 3 711 827 3 710 845 3 710 845
Laimennettu 3 711 827 3 998 986 3 710 845 3 763 561

Muiden varojen ja velkojen arviointi
D&S –liiketoiminnan Myynnin yhteydessä Nokia-yhtymän on arvioitava, vaikuttaako Devices & Services –liiketoiminnan Myynti tulevaisuuden kassavirtoihin ja liiketoiminnan tulokseen siten, että se edellyttäisi muutoksia yhtiöön jäävien varojen ja velkojen kirjanpitoarvioihin. Tämä arviointi sisältää muun muassa olemassa olevan liikearvon arvioinnin arvonalentumisen varalta ja tällä hetkellä tiettyjen kirjaamattomien laskennallisten verosaamisten mahdollisen hyödyntämisen uudelleenarvioinnin. Nokia-yhtymä tekee nämä arvioinnit osavuosikatsauksen yhteydessä ja julkaisee niiden tulokset viimeistään osana kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsaustaan, jonka suunniteltu julkaisupäivämäärä on 29.10.2013.

Tuloverot
Pro forma -tuloverot kuvaavat jatkuvien toimintojen veroja ja D&S liiketoiminnan Myynnin arvioituja verovaikutuksia. D&S -liiketoiminnan Myynnin jälkeen Nokialla on edelleen taseeseen kirjaamattomia merkittäviä laskennallisia verosaamisia, mukaan lukien Suomessa käytettävissä olevia laskennallisia verohyötyjä liittyen sekä NSN- että Advanced Technologies -liiketoimintoihin.

Muut seikat
Edellä esitettyihin pro forma -tietoihin sisältyvien pro forma -oikaisujen lisäksi Nokia on vuoden 2013 kolmannen vuosineljänneksen aikana todennut, että tietyt jatkuvien toimintojen kiinteistöt täyttävät myytävänä olevien omaisuuserien kriteerit. Uudelleenluokitusta myytävänä oleviksi omaisuuseriksi ei ole tehty edellä esitettyihin taulukoihin, vaan se tehdään vuoden 2013 kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa. Osana uudelleenluokittelua Nokia arvioi kirjaavansa noin 5 miljoonan euron arvonalentumisen vuoden 2013 kolmannen vuosineljänneksen tuloslaskelmaan, minkä jälkeen kyseisten kiinteistöjen kirjanpitoarvo on noin 113 miljoonaa euroa.

Tulevaisuudennäkymiin liittyvät kannanotot
On otettava huomioon, että Nokiaan ja sen liiketoimintaan liittyy erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä ja että tähän tiedotteeseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneita seikkoja koskevat lausumat, ovat tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja. Näitä ovat esimerkiksi: A) suunniteltu yritysjärjestely, jossa Nokia myy olennaisilta osin koko Devices & Services -liiketoimintansa Microsoftille, mukaan lukien Smart Devices ja Mobile Phones -yksiköt (jäljempänä "D&S-liiketoiminnan Myynti"), joka perustuu Nokia Oyj:n ja Microsoft International Holdings B.V:n väliseen, 2.9.2013 päivättyyn Osakkeiden ja varojen ostosopimukseen (”Sopimus”); B) D&S-liiketoiminnan Myynnin toteutuminen; C) osakkeenomistajiemme vahvistuksen ja hyväksynnän saaminen D&S-liiketoiminnan Myynnille; D) viranomaishyväksyntien saaminen D&S Liiketoiminnan Myynnille ajallaan jos lainkaan; E) oletukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät D&S-liiketoiminnan Myyntiin tai aiheutuvat siitä; F) oletukset, suunnitelmat tai hyödyt, jotka liittyvät Nokian strategioihin, mukaan lukien suunnitelmat Nokian jatkuville liiketoiminnoille, joita ei myydä osana D&S-liiketoiminnan Myyntiä; G) oletukset, suunnitelmat tai hyödyt liittyen muutoksiin johdossamme ja toiminnallisessa rakenteessamme; H) odotukset ja tavoitteet liittyen toiminnallisiin tavoitteisiimme, taloudelliseen tulokseen tai asemaan, liiketoimintamme tulokseen tai D&S-liiketoiminnan Myynnistä saatujen tuottojen käyttöön; ja I) lausumat, joissa esiintyy sana "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "oletettu", "näkee", "tavoitella", "arvioida", "on tarkoitettu", "tähdätä", "suunniteltu", "aikoa", "keskittyä", "tulee tekemään" tai muu vastaava ilmaisu. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja uskoon sen tiedon valossa, joka sillä on kyseisellä hetkellä ollut saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa huomattavasti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Tekijöitä, mukaan lukien riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattaisivat aiheuttaa tällaisia poikkeamia voivat olla esimerkiksi: 1) kykenemättömyys toteuttaa D&S-liiketoiminnan Myynti ajallaan tai lainkaan, esimerkiksi johtuen kykenemättömyydestä tai viivästyksestä saada osakkeenomistajien hyväksyntä tai tarvittavat viranomaishyväksynnät D&S-liiketoiminnan Myynnille tai jonkin sellaisen tapahtuman, muutoksen tai muun olosuhteen toteutuminen, joka voisi johtaa Sopimuksen irtisanomiseen; 2) matkaviestintemme myyntiin, liikesuhteisiimme, operatiiviseen tulokseemme tai yleisesti liiketoiminnallemme mahdollisesti aiheutuva haitta johtuen D&S-liiketoiminnan Myynnin julkistamisesta tai sopimusehdoista, joihin olemme sitoutuneet D&S-liiketoiminnan Myymiseksi; 3) negatiivinen vaikutus siitä, että sitoutuessamme D&S-liiketoiminnan Myyntiin, voimme sen seurauksena jäädä mahdollisesti paitsi muista kilpailukykyisistä strategioista tai kumppanuuksista, jotka olisivat hyödyttäneet Devices & Services -liiketoimintaamme, ja mikäli D&S-liiketoiminnan Myynti ei toteudu, meillä voi olla rajoitetut mahdollisuudet jatkaa Devices & Services -liiketoimintaa tai saavuttaa muita järjestelyjä meille edullisin ehdoin tai lainkaan; 4) kykymme panna tehokkaasti ja sujuvasti täytäntöön suunnitellut muutokset johtoomme ja toiminnalliseen rakenteeseemme tai ylläpitää tehokas väliaikainen hallintorakenne ja rekrytoida tai säilyttää avaintyöntekijät palveluksessamme; 5) negatiivinen vaikutus johtuen D&S-liiketoiminnan Myynnin täytäntöönpanosta, mukaan lukien tähän liittyvät sisäiset uudelleenjärjestelymme, joka vie merkittävästi aikaa, huomiota ja resursseja ylemmältä johdoltamme ja muilta yhtiössä, vieden mahdollisesti heidän huomionsa muilta liiketoimintamme osa-alueilta; 6) häiriöt ja tyytymättömyys työntekijöidemme keskuudessa johtuen D&S-liiketoiminnan Myynnin suunnitelmista ja täytäntöönpanosta vähentäen fokusta ja tuottavuutta liiketoiminnoissamme; 7) D&S-liiketoiminnan Myyntiin liittyvät tai sen aiheuttamat kustannukset, palkkiot, kulut ja maksut; 8) arvonalentuminen tai kulukirjaukset laskennallisiin varoihin tai velkoihin, jotka liittyvät tai aiheutuvat D&S-liiketoiminnan Myynnistä; 9) mahdollinen liiketoiminnallemme, omaisuudellemme tai toiminnoillemme aiheutuva haitta johtuen D&S-liiketoiminnan Myynnin täytäntöönpanosta; 10) meitä vastaan käynnistettyjen oikeudenkäyntien, viranomaismenettelyjen tai täytäntöönpanomenettelyjen aloittaminen tai tulos liittyen D&S-liiketoiminnan Myyntiin; sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 31.12.2012 päättynyttä tilikautta koskevassa Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) s. 12-47 otsikon Item 3.D "Risk Factors" alla ja viimeksi julkistamassa osavuosikatsauksessa esitetyt riskit. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten huomattavan poikkeamisen tulevaisuudennäkymiin liittyvissä kannanotoissa ja lausumissa esitetyistä tulosodotuksista. Nokia ei sitoudu julkisesti päivittämään tai muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja tai lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen lainmukainen velvollisuus.

Nokia
Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, jonka tuotteista on tullut olennainen osa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Joka päivä yli 1,3 miljardia ihmistä käyttää Nokian laitteita tallentaakseen ja jakaakseen kokemuksia, hakeakseen tietoa, löytääkseen määränpäähänsä tai yksinkertaisesti puhuakseen toisilleen. Nokian edistyksellinen teknologia ja muotoilu ovat tehneet sen brändistä yhden maailman tunnetuimmista. Lisätietoja on saatavilla osoitteesta http://www.nokia.com/about-nokia.

Lehdistö- ja sijoittajatiedustelut:

Nokia
Viestintä
Puh. 07180 34900
Sähköposti: press.services@nokia.com

Sijoittajasuhteet, Eurooppa:
Puh. 07180 34927

Sijoittajasuhteet, Yhdysvallat:
Puh. +1 914 368 0555

www.nokia.com

 


Attachments

Nokia_Proxy_Materials_FI.pdf