F-Secure Oyj alentaa vuoden 2014 liikevaihtoennustettaan

F-Secure Oyj, Pörssitiedote, 16.10.2014 klo 9:00


Johdon ohjeistusta kuluvalle vuodelle on tarkistettu: vuoden 2014 liikevaihdon arvioidaan jäävän vuoden 2013 tasolle (vuoden 2013 liikevaihto oli 155,1 milj. euroa). Liikevoiton arvioidaan edelleen olevan ilman kertaluontoisia kuluja noin 15 % liikevaihdosta (vuoden 2013 liikevoitto oli 27,1 milj. euroa, 17%:a liikevaihdosta).  

Muutos liikevaihtoennusteessa johtuu muun muassa pilvipohjaisen tallennuspalveluliiketoiminnan odotettua heikommasta kuluttajamyynnistä. Lisäksi perinteisen PC –tietoturvamyynnin hidas lasku jatkui. Tätä kompensoi yrityksen pilvistrategiaan pohjautuvien keskeisten tietoturvatuotteiden myynnin kasvu.

Vuoden alussa annettu ohjeistus oli seuraava: liikevaihdon arvioidaan kasvavan edellisestä vuodesta painottuen toiseen vuosipuoliskoon ja liikevoitto ilman kertaluontoisia kuluja on noin 15 %.

F-Secure julkaisee vuoden 2014 kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksen torstaina 23.10.2014.


F-Secure Oyj

Lisätietoja

Taneli Virtanen, talousjohtaja
puh. +358 9 2520 5655