QPR on valittu Liikenneviraston kokonaisarkkitehtuurityön tukikonsultoinnin toimittajaksi


QPR Software on voittanut Liikenneviraston järjestämän kilpailutuksen kokonaisarkkitehtuurityön tukikonsultoinnista. Kilpailutus toteutettiin Hanselin Johdon konsultointipalvelujen puitejärjestelyn piirissä. Tukikonsultoinnin sopimuskausi on  4.12.2014 – 3.12.2016. Hankinnan arvioitu arvo on noin 0,3 miljoonaa euroa. QPR:n tehtävänä on osallistua Liikenneviraston kokonaisarkkitehtuuripalvelun tuottamiseen toteuttamalla tietojen mallintamista ja hallintamallin suunnittelua koskevia toimeksiantoja.

Liikenneviraston arkkitehtuurityön tavoitteena on tukea Liikenneviraston toiminnan ja tiedonhallinnan kehittämistä ja liittää se osaksi Liikenneviraston johtamisjärjestelmää. Liikenneviraston kokonaisarkkitehtuuriosaamista nostetaan ohjeistamalla ja kouluttamalla henkilöstöä. Kokonaisarkkitehtuurityötä tuetaan menetelmien, prosessien ja välineiden kehittämisellä.

Kokonaisarkkitehtuurin sisältämien tietojen hallintaan on Liikennevirastoon perustettu Liikenneviraston kokonaisarkkitehtuuripalvelu. Se tukee johtamisjärjestelmän ja toiminnan kehittämisen eri prosesseja ja toimintoja mallintamalla tietosisältöä kokonaisarkkitehtuurimenetelmin ja tuottamalla analyyseja tuotetusta tietosisällöstä kokonaisarkkitehtuuripalvelun asiakkaille.

Liikennevirasto vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Liikennevirasto on liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka toimii liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla ja työllistää noin 650 asiantuntijaa. Tehtävät vaihtelevat liikenteen asiantuntijatehtävistä operatiiviseen liikenteen ohjaukseen ja hallinnollisiin tehtäviin.

Liikenneviraston tehtävät ovat laaja-alaisia, joihin liittyy useita toimijoita ja sidosryhmiä. Kokonaisarkkitehtuurin näkökulmasta tarkasteltuna erilaisia kohdealueita on useita ja joiden tarkastelu vaatii tarkastelua virastoa laajemmalta näkökannalta, kuten esimerkiksi Joukkoliikenne, Talvimerenkulku tai Liikenteen ohjaus.

QPR Software on erikoistunut yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden toiminnan kehittämiseen. Missiomme on auttaa asiakkaitamme tulemaan ketteriksi ja tehokkaiksi toiminnassaan. Tarjoamme ohjelmistoja ja asiantuntijapalveluja kokonaisarkkitehtuurin kehittämisessä, prosessien mallintamisessa ja analysoinnissa sekä suorituskyvyn mittaamisessa. Meillä on asiakkaita yli 50 maassa. Kotimarkkinamme ulkopuolella toimimme kansainvälisen jälleenmyyjäverkkomme kautta. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.qpr.fi

Kotimaisia julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuriasiakkuuksiamme ovat muun muassa Maa- ja metsätalousministeriö, Valtiovarainministeriö (JulkICT), Opetushallitus, Verohallinto sekä Valtion tieto- ja viestintäkeskus Valtori.

Lisätietoja QPR Software Oyj:ssä:
Paavo Koskelin
vanhempi konsultti ja asiakasvastaava
puh. 040 485 0180
sähköposti: paavo.koskelin(at)qpr.com
 
Lisätietoja QPR EnterpriseArchitect –ohjelmistosta:

http://www.qpr.fi/ohjelmistot/qpr-enterprisearchitect.htm
 

Maailman johtava tietoteknologian tutkimus- ja neuvontayritys Gartner on ottanut QPR Softwaren ja  QPR EnterpriseArchitect –ohjelmiston mukaan kokonaisarkkitehtuurin ohjelmistotyökaluja koskevaan vuoden 2014  ”Magic Quadrant for Enterprise Architecture Tools” -raporttiinsa.

Lisätietoja QPR kokonaisarkkitehtuurilähtöisestä operatiivisen toiminnan kehitysmallista

www.qpr.fi/kokonaisarkkitehtuuri/kokonaisarkkitehtuuri.htm

QPR:n kehittämä ja parhaisiin käytäntöihin nojaava QPR kokonaisarkkitehtuurilähtöinen operatiivisen toiminnan kehitysmalli toimii kokonaisarkkitehtuurityön kehyksenä. Se on täysin yhteensopiva yleisimpien menetelmien kanssa, kuten TOGAF 9.1, Archimate 2.1, BPMN 2.0, COSO ERM ja JHS 179. Mallin avulla kokonaisarkkitehtuurityö jäsentyy selkeiksi ja hallittaviksi kokonaisuuksiksi.