Yhteistoimintamenettelyn mukaiset neuvottelut päättyneet


F-Secure Oyj, Pörssitiedote, 8. joulukuuta 2014 klo 13.05

YHTEISTOIMINTAMENETTELYN MUKAISET NEUVOTTELUT PÄÄTTYNEET. F-SECURE TEHOSTAA TOIMINTOJAAN JA LISÄÄ PANOSTUKSIA PILVITEKNOLOGIAAN POHJAUTUVAAN TIETOTURVAAN

F-Secure tehostaa toimintojaan ja lisää panostuksia pilviteknologiaan pohjautuvien tietoturvatuotteiden kehitykseen sekä niiden onnistuneeseen viemiseen markkinoille. Tehostamistoimet koskevat operaattorikanavan kehitystehtäviä sekä yhtiön pilvipohjaista tallennuspalveluliiketoimintaa.

F-Secure on tänään päättänyt marraskuun 3. päivänä 2014 aloitetut yhteistoimintamenettelyn mukaiset neuvottelut Suomessa. Neuvotteluiden tulos johtaa enintään 30 henkilön vähentämiseen Suomessa operaattoritoiminnan kehitystiimissä ja tallennuspalveluliiketoiminnassa (Content Cloud BL) olevat työntekijät pois lukien hosting -tiimin työntekijät. Aiemmin johto arvioi, että neuvottelut saattavat johtaa enintään 40 henkilön vähentämiseen ko. yksiköissä.

Henkilöstövähennykset toteutetaan joulukuussa. Näistä sekä pilvipohjaiseen tallennuspalveluliiketoimintaan liittyvistä arvonalennuksista arvioidaan muodostuvan enintään 1,5 miljoonan euron kertaluontoiset kustannukset. Kokonaisuudessaan kertaluontoiset kustannukset vuonna 2014 ovat enintään 4,4 miljoonaa euroa mukaanlukien Q1-kirjaukset.

Yrityksen ohjeistus vuodelle on muuttumaton; liikevaihdon arvioidaan pysyvän viime vuoden tasolla ja liikevoiton olevan noin 15 % liikevaihdosta ilman kertaluonteisia kuluja (2013 liikevaihto 155,1 milj. euroa, liikevoittoi 27,1 milj. euroa, 17% liikevaihdosta).


F-Secure OYJ
Christian Fredrikson, toimitusjohtaja


Lisätietoja:
Christian Fredrikson, toimitusjohtaja puh +358 9 2520 0700
Taneli Virtanen, talousjohtaja puh. +358 9 2520 5655