F-Secure Oyj keskittyy tietoturvaan ja myy pilvitallennuspalveluihin liittyvän liiketoimintansa Synchronossille


F-Secure Oyj, pörssitiedote, 4.2.2015, klo 11:40  

F-Secure, johtava tietoturva- ja yksityisyydensuojapalveluiden tarjoaja, on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan yhtiön pilvitallennuspalveluihin (younited) liittyvä liiketoiminta myydään Synchronoss Technologies yhtiölle (NASDAQ: SNCR). Synchronoss on johtava palveluntarjoaja pilvitallennuspalveluissa sekä mobiililaitteiden ohjelmistopohjaisessa aktivoinnissa. Myytävä liiketoiminta kattaa F-Securen younited-palvelun, joka tarjoaa kuluttajille ja yrityksille keinon turvallisesti tallentaa ja jakaa valokuvia, elokuvia ja muita tiedostoja verkossa. Kauppahinta on 60 miljoona dollaria. Kauppa on tarkoitus saada päätökseen helmikuussa. Kaupan arvioidaan nykyisin vaihtokurssein kasvattavan F-Securen liikevoittoa vuonna 2015 lähes 20 miljoonalla eurolla.   

F-Secure ja Synchronoss ryhtyvät yhteistyössä myymään henkilökohtaisia pilvi- ja tietoturvapalveluita mobiilioperaattoreille sekä laajakaistaoperaattoreille. Yhdessä nämä kaksi yhtiötä palvelevat lähes kaikkia maailman suurimpia operaattoreita niin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa kuin Euroopassa, Aasiassa ja Tyynen valtameren alueellakin.     

F-Secure näkee merkittävän kasvumahdollisuuden lähivuosina kyberturvallisuudessa ja pilvipohjaisessa tietoturvassa. Yhtiö  keskittyy nyt entistä tiiviimmin uusien pilvipohjaisten tietoturva- ja yksityisyydensuojapalveluiden kehittämiseen. Jo nykyisin yhtiön tietoturvaratkaisut suojaavat kymmeniä miljoonia käyttäjiä haittaohjelmilta. Yhtiön lanseeraama helppokäyttöinen yksityisyydensuojasovellus, Freedome, kerää käyttäjiä nopeammin kuin mikään yhtiön kuluttajatuote aikaisemmin Yhtiöllä on suunnitelmissa uusia lähtöjä liittyen muun muassa toisiinsa kytkettyihin laitteisiin (Internet of Things) tietoturvaan ja yritysten kyberturvallisuuteen liittyviin ratkaisuihin.     

Yhtiön johdon arvio näkymistä vuodelle 2015 ovat muuttuneet

Yhtiön tietoturvaan perustuva liikevaihto oli vuonna 2014 137,4 milj. eur. Vuonna 2015 johto arvioi tietoturvaan liittyvän perustuvan liikevaihdon kasvavan hieman. Lisäksi odotetaan kaupan syntyvän noin 6 miljoonaa euroa liikevaihtoa liittyen myytävän pilvitallennusliiketoiminnan tukipalveluihin. Kannattavuuden arvioidaan olevan noin 15 % liikevaihdosta (poislukien pilvitallennusliiketoiminnan myynnistä saatava voitto). 

Osavuosikatasauksen yhteydessä annettu ohjeistus oli seuraava: Johto ennakoi liikevaihdon pysyvän vuoden 2014 tasolla. Kannattavuuden arvioidaan olevan noin 15 % liikevaihdosta.  

Tiedotustilaisuus tänään

Englanninkielinen webinaari sijoittajille ja analyytikoille järjestetään tänään kello 14.00 paikallista aikaa. Webinaarin pääsee osallistumaan alla olevasta linkistä.  

https://meet.F-Secure.com/tapio.pesola/RVM2BPP6

Pääset osallistumaan webinaarin puhelimitse soittamalla numeroon +358975110100. Puhelinkonferenssin tunnus on 6657805.  

Webinaari järjestetään Lyncin kautta, joka mahdollistaa videolähetyksen ja muun visuaalisen materiaalin seuraamisen. Jos et ole aiemmin käyttänyt Lynciä, tulee sinun ladata ohjelma koneellesi ennakkoon. Ohjeet asentamiseen ja ohjelman käyttöön löytyvät alla olevasta linkistä:   

https://support.office.com/fi-fi/article/Quick-Start-Use-Lync-2010-Attendee-3141c2f5-ffac-42a8-a426-cff158dda27f  

Jos et pysty asentamaan ohjelmistoa koneellesi, voit käyttää pelkästään websovellusta. Huomioithan kuitenkin ettei websovelluksen kautta kuule ääntä, joten tällöin sinun tulee osallistua webinaariin myös puhelimitse.     


Lisätietoa:  

Christian Fredrikson, toimitusjohtaja, puh. +358 9 2520 0700
Taneli Virtanen, talousjohtaja, puh. +358 9 2520 5655