F-Secure Oyj nostaa vuoden 2015 liikevaihtoennustettaan


Pörssitiedote, 2.6.2015, klo  09.01

Tänään julkistetun nSense-yrityskaupan yhteydessä yhtiön johto on muuttanut ennustettaan yhtiön liikevaihdosta vuonna 2015. Johto ennakoi nyt, että:

  • tietoturvaliikevaihto kasvaa vähintään 5 prosentilla vuonna 2015 (2014: 137,4 miljoonaa euroa)
  • liikevoitto on noin 15 prosenttia liikevaihdosta (poislukien pilvitallennusliiketoiminnan myynnistä saatava voitto ja sisältäen nSensen ostamisen)
  • helmikuussa myydyn pilvitallennusliiketoiminnan tukipalvelujen myyntiin liittyen syntyy edellä mainitun lisäksi noin 6 miljoonaa euroa liikevaihtoa (huomioidaan lopetettujen liiketoimintojen tuloslaskelmassa)

Aikaisempi 4. helmikuuta annettu ohjeistus oli, että tietoturvaliikevaihto kasvaisi vuonna 2015 hieman. Liikevoittoon ja Synchronoss Technologiesille myytäviin tukipalveluihin liittyvä ohjeistus ei ole muuttunut.     

Lisätietoa:

F-Secure Oyj

Christian Fredrikson, toimitusjohtaja
puh. 09 2520 0700

Saila Miettinen-Lähde, talousjohtaja
puh. 09 2520 0700