F-Secure Oyj:n tilinpäätös vuodelta 2015


F-Secure Oyj, Pörssitiedote, 17.2.2016 klo 09:00  

F-Securen hallitus on allekirjoittanut yhtiön vuoden 2015 tilinpäätöksen ja tilintarkastajat ovat antaneet siitä tilintarkastuskertomuksen. Yhtiön tulos vuodelta 2015 on julkaistu neljännen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa 5.2.2015. 

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle

1) Osingonjako

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuonna 2015 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan vahvistetun taseen perusteella varsinaista osinkoa 0,06 euroa osakkeelta ja lisäosinkoa 0,06 euroa osakkeelta. Yhtiön taloudellinen asema on vahva ja liiketoiminnan kassavirran odotetaan jatkossakin pysyvän positiivisena. Tämä antaa yhtiölle mahdollisuuden investoida kasvuun samalla, kun osinkojen tasoa nostetaan. Osinkojen määrä laskettuna koko osakekannalle on yhteensä noin 18,7 milj. euroa. Emoyhtiön jakokelpoiset voittovarat ovat yhteensä 64,3 milj. euroa.

2) Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 10 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään hankkimisesta myös muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Valtuutus käsittää osakkeiden hankkimisen joko säännellyllä markkinalla Nasdaq Helsinki Oy:ssä sen sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti, jolloin hankintahinta määräytyy hankintahetken pörssikurssin perusteella, tai osakkeenomistajille tehtävän ostotarjouksen kautta, jolloin hankintahinnan tulee olla kaikille osakkeenomistajille sama. Yhtiön omat osakkeet hankitaan käytettäväksi yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyiden toteuttamiseksi, yhtiön rahoitusrakenteen parantamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista.  Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 12 kuukautta ja se päättäisi vuoden 2015 varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle antaman vastaavan valtuutuksen. 

3) Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta 

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 31 000 000 osakkeen, joka vastaa 19,5 prosenttia kaupparekisteriin merkityistä yhtiön osakkeista, antamisesta osakeannilla tai antamalla osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisia osakkeeseen oikeuttavia erityisiä oikeuksia yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamista. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin ja erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Osakeanti voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Valtuutusta voidaan käyttää mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen tai osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen tai muutoin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Hallituksella on myös oikeus päättää omien osakkeiden myymisestä säännellyllä markkinalla Nasdaq Helsinki Oy:n sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 18 kuukautta ja se päättäisi vuoden 2015 varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle antamat valtuutukset suunnatusta osakeannista ja omien osakkeiden luovuttamisesta.

4) Tilintarkastajan valinta

Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan Pricewaterhouse Coopers Oy. Tilintarkastajan palkkio ehdotetaan maksettavaksi hyväksytyn laskun mukaan.

Yhtiökokous

Yhtiökokous järjestetään Helsingissä torstaina 7.4.2016. Yhtiökokouskutsu julkistetaan viimeistään 10.3.2016.   

F-Secure Oyj
Hallitus  

 

Lisätietoja:

F-Secure Oyj

Christian Fredrikson, toimitusjohtaja, puh. 09 2520 0700
Saila Miettinen-Lähde, talousjohtaja, puh. 09 2520 0700