Lemminkäinen Oyj lunastaa takaisin 42,9 miljoonan euron hybridilainan


LEMMINKÄINEN OYJ        PÖRSSITIEDOTE          18.2.2016 KLO 8.15

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI,
YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI
JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN
OLISI LAINVASTAISTA.

LEMMINKÄINEN OYJ LUNASTAA TAKAISIN 42,9 MILJOONAN EURON HYBRIDILAINAN

Lemminkäinen Oyj lunastaa takaisin alun perin 70 miljoonan euron hybridilainan
(ISIN: FI4000041322) jäljellä olevan pääoman 42,9 miljoonaa euroa. Laina
laskettiin liikkeeseen 30.3.2012.

Laina lunastetaan takaisin lainaehtojen mukaisesti 30.3.2016.

Lemminkäinen lunasti aiemmin, kesäkuussa 2015, julkisella ostotarjouksella
30.3.2012 liikkeeseen laskettua lainaa takaisin yhteensä 27,1 miljoonan euron
edestä.

Nyt toteutettavan järjestelyn jälkeen yhtiölle jää yksi 70 miljoonan euron
hybridilaina, jonka yhtiö laski liikkeeseen 4.3.2014. Hybridilainalla ei ole
eräpäivää, mutta liikkeeseenlaskijalla on oikeus lunastaa se takaisin 4 vuoden
kuluttua liikkeeseenlaskupäivästä.

Hybridilaina on oman pääoman ehtoinen joukkovelkakirjalaina, joka on muita
velkasitoumuksia heikommassa asemassa. Sitä käsitellään konsernin IFRS
-tilinpäätöksessä omana pääomana. Hybridilainan velkakirjanhaltijalla ei ole
osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia, eikä se laimenna osakkeenomistajien
omistuksia.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Ilkka Salonen, talous- ja rahoitusjohtaja
Puh. 02071 53304
ilkka.salonen@lemminkainen.com

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois
-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme
yhdessä asiakkaidemme ja 4 800 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista
yhteiskuntaa. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli 1,9 miljardia euroa. Lemminkäinen
Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi