Ramirent Oyj:n toimintokohtaisen tuloslaskelman taloudelliset vertailutiedot vuodelta 2017


Ramirent Oyj      Pörssitiedote                  7.5.2018              klo 10.15

Ramirent Oyj ilmoitti pörssitiedotteella 30.11.2017, että tulee ottamaan käyttöön konsernituloslaskelman toimintokohtaisen esittämistavan. Toimintokohtaisen tuloslaskelman esittäminen parantaa liiketoiminnan kannattavuuden analysointimahdollisuuksia. Ramirent on lisäksi muuttanut sitoutuneen pääoman tuoton ja oman pääoman tuoton laskentatapaa. Muutettuja käytäntöjä sovelletaan 1.1.2018 alkaen.

Toimintokohtainen tuloslaskelma
Toimintokohtaisessa tuloslaskelmassa myyntituottojen kerryttämiseen välittömästi liittyvät kulut esitetään myynnin kuluina. Myynnin kuluihin sisällytetään välittömät materiaalikulut ja työsuorituksesta aiheutuvat kulut sekä myyntituottojen kerryttämisestä aiheutuvat välilliset kulut, esim. liiketoiminnan käytössä olevien aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden poistot.

Taloudelliset tiedot uuden toimintokohtaisen rakenteen mukaisesti on esitetty alla olevassa taulukossa vuodelta 2017 ja ne ovat liitteenä myös Excel-tiedostomuodossa.

Ramirent-konsernin vuoden 2017 neljännesvuosittainen konsernituloslaskelma toimintokohtaisesti jaoteltuna
  Q1 Q2 Q3 Q4 Koko vuosi
(milj. EUR) 2017 2017 2017 2017 2017
LIIKEVAIHTO 164,6 174,1 184,7 200,3 723,7
Myynnin kustannukset -128,8 -132,6 -131,9 -156,5 -549,9
MYYNTIKATE 35,8 41,5 52,8 43,7 173,8
           
Liiketoiminnan muut tuotot 0,2 0,3 0,2 1,6 2,2
Myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset -21,5 -21,9 -21,6 -22,6 -87,7
Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta 0,1 -0,1 0,6 0,3 1,0
           
LIIKETULOS (EBIT) 14,6 19,8 32,0 23,0 89,3
           
Rahoitustuotot 2,0 2,7 1,1 2,9 8,7
Rahoituskulut -5,6 -6,3 -2,7 -6,5 -21,1
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -3,6 -3,6 -1,6 -3,5 -12,4
TULOS ENNEN VEROJA 10,9 16,2 30,4 19,5 77,0
Tuloverot -2,4 -3,6 -5,8 -1,7 -13,5
TILIKAUDEN TULOS 8,5 12,6 24,6 17,7 63,5

Sitoutuneen pääoman tuoton (ROCE) ja oman pääoman tuoton (ROE) laskenta
Ramirent on muuttanut vertailukelpoisen ja raportoidun sitoutuneen pääoman tuoton sekä vertailukelpoisen ja raportoidun oman pääoman tuoton laskentatapaa 1.1.2018 alkaen. Uusi laskentatapa vähentää kausivaihtelun vaikutusta ja antaa siten parempaa informaatiota konsernin ja segmenttien kannattavuudesta. Tunnuslukujen sitoutuneen pääoman/oman pääoman osatekijät lasketaan viiden (5) viimeisimmän neljännesvuoden lopun keskiarvona. Aikaisemmin niiden osalta käytettiin avaavan ja päättävän taseen keskiarvoa.

Sitoutuneen pääoman tuotto, ROCE %: Liiketulos (EBIT) x 100 (rullaava 12 kuukautta)    
Konsernin tai segmenteille kohdistettu sitoutunut pääoma (5 viimeisintä neljännesvuotta keskimäärin)    
           
Vertailukelpoinen sitoutuneen pääoman tuotto, ROCE  %: (Liiketulos (EBIT) - vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liiketuloksessa) x 100 (rullaava 12 kuukautta)    
Konsernin tai segmenteille kohdistettu sitoutunut pääoma - vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät sitoutuneessa pääomassa (5 viimeisintä neljännesvuotta keskimäärin)    
           
           
Oman pääoman tuotto, ROE %:

 
Katsauskauden tulos x 100 (rullaava 12 kuukautta)      
Oma pääoma (5 viimeisintä neljännesvuotta keskimäärin)
               
Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto, ROE %:

 
(Katsauskauden tulos - vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät katsauskauden tuloksessa) x 100 (rullaava 12 kuukautta)    
Oma pääoma - vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät omassa pääomassa (5 viimeisintä neljännesvuotta keskimäärin)    

Vertailukausien tunnusluvut on päivitetty vastaavilla periaatteilla ja ne esitetään alla olevassa taulukossa.  

Sitoutuneen pääoman tuotto 31.3. 30.6. 30.9. 31.12.
 (ROCE %) segmenteittäin 2017 2017 2017 2017
Ruotsi 13,3 % 13,4 % 17,0 % 17,3 %
Suomi 18,3 % 17,9 % 17,8 % 18,3 %
Itä-Eurooppa 11,7 % 14,5 % 17,5 % 18,9%
Norja -1,0 % -0,7 % 5,7 % 8,2 %
Tanska 6,5 % 6,0 % 5,6 % -0,3 %
Konserni 7,6 % 8,4 % 13,3 % 13,8 %
         
Vertailukelpoinen sitoutuneen pääoman 31.3. 30.6. 30.9. 31.12.
tuotto  (ROCE %) segmenteittäin 2017 2017 2017 2017
Ruotsi 14,5 % 14,6 % 17,0 % 17,3 %
Suomi 17,5 % 17,4 % 17,8 % 18,3 %
Itä-Eurooppa 12,1 % 14,9 % 17,9 % 18,9 %
Norja 4,2 % 4,4 % 5,6 % 7,0 %
Tanska 6,5 % 6,0 % 5,6 % 7,9 %
Konserni 10,8 % 11,4 % 13,1 % 13,9 %
         
Oman pääoman tuotto (ROE %) 31.3. 30.6. 30.9. 31.12.
  2017 2017 2017 2017
Konserni 9,9 % 11,3 % 20,5 % 22,0 %
         
Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto (ROE %)  31.3. 30.6.  30.9.  31.12. 
   2017  2017  2017  2017
Konserni  15,3 %  16,4 %  20,1 %  22,0 %

LISÄTIEDOT:
Pierre Brorsson, talousjohtaja, Ramirent Oyj, +46 8 624 9541

RAMIRENT on johtava konevuokrauskonserni, joka yhdistää parhaat koneet, palvelut ja osaamisen vuokrausratkaisuiksi, jotka yksinkertaistavat asiakkaiden liiketoimintaa. Ramirent palvelee laajaa asiakaskuntaa, kuten rakentamista, teollisuutta, palvelusektoria, julkista sektoria ja kotitalouksia. Vuonna 2017 Ramirent-konsernin liikevaihto oli 724 miljoonaa euroa. Konsernilla on 2 820 työntekijää 293 toimipisteessä 10 maassa Pohjoismaissa ja Itä-Euroopassa. Ramirent on listattu NASDAQ Helsingissä (RMR1V). Ramirent - More than machines®.


JAKELU:
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ramirent.com