SOLIDIUM TOTEUTTI ONNISTUNEESTI STORA ENSO OYJ:N R-OSAKKEIDEN MYYNNIN


TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI LEVITTÄÄ YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA SELLAISESSA MAASSA, JOSSA ARVOPAPERIEN TARJOAMINEN TAI MYYMINEN OLISI SOVELTUVAN LAINSÄÄDÄNNÖN MUKAAN KIELLETTY

Solidium Oy on myynyt tänään 12.6.2018 nopeutetussa tarjousmenettelyssä suomalaisille ja kansainvälisille instituutiosijoittajille 14 miljoonaa Stora Enso Oyj:n R-osaketta, eli noin 1,8 % prosenttia Stora Enson ulkona olevista osakkeista (”Osakemyynti”), myyntihintaan 17,60 euroa osakkeelta. Noin 246 miljoonan euron myyntitulot käytetään pääasiassa uusiin osakesijoituksiin ja muihin rahoitustarpeisiin.

Solidium on lisäksi ostanut tänään 1,4 miljoonaa Stora Enson A-osaketta. Järjestelyjen jälkeen Solidiumin osuus Stora Enson osakkeista on 10,7 prosenttia (12,3 %) ja äänistä 27,3 prosenttia (27,3 %).

”Ääniosuutemme Stora Ensossa säilyy, samalla kun vapautimme pääomaa tuleviin tarpeisiin. Järjestely oli osa sijoitussalkun hoitoa”, sanoo Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen.

Solidium on sitoutunut tietyin tavanomaisin poikkeuksin tästä päivästä lukien olemaan myymättä muita omistamiaan Stora Enson osakkeita markkinoille 90 päivän aikana. Osakemyynnin pääjärjestäjinä toimivat Carnegie ja Citi.



Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidium on omistajana kahdessatoista merkittävässä pörssilistatussa yhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana (Elisa Oyj, Kemira Oyj, Konecranes Oyj, Metso Oyj, Nokia Oyj, Outokumpu Oyj, Outotec Oyj, Sampo Oyj, SSAB AB, Stora Enso Oyj, Tieto Oyj ja Valmet Oyj). Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 9,5 miljardia euroa.



Lisätiedot: toimitusjohtaja Antti Mäkinen, Solidium Oy, puh. 050 339 8801



Tärkeä huomautus

TÄMÄ TIEDOTE ON TEHTY AINOASTAAN TIEDONANTAMISTARKOITUKSESSA EIKÄ SITÄ TULE TULKITA TARJOUKSEKSI TAI TARJOUSPYYNNÖKSI OSTAA, MYYDÄ, LASKEA LIIKKEESEEN TAI MERKITÄ ARVOPAPEREITA. ARVOPAPERIEN MYYNTIÄ EI MYÖSKÄÄN TAPAHDU SELLAISISSA VALTIOISSA, JOISSA TÄLLAINEN TARJOUS, TARJOUSPYYNTÖ TAI MYYNTI OLISI LAINVASTAINEN ENNEN REKISTERÖINTIÄ TAI MUUTA HYVÄKSYMISTOIMENPIDETTÄ TÄLLAISEN VALTION ARVOPAPERIMARKKINALAINSÄÄDÄNNÖN NOJALLA.

OSAKEMYYNTI EI OLE TARKOITETTU YLEISÖLLE. TÄMÄ TIEDOTE JA MIKÄ TAHANSA ARVOPAPERIEN TARJOAMINEN, JOHON SE VIITTAA, ON SUUNNATTU VAIN HENKILÖILLE, JOTKA OVAT (1) KOKENEITA SIJOITTAJIA DIREKTIIVIN 2003/71/EY JA RELEVANTTIEN TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMENPITEIDEN NOJALLA (“ESITEDIREKTIIVI”) JA (2) JOILLA ON AMMATTIMAISTA KOKEMUSTA SIJOITTAMISESTA VUODEN 2000 RAHOITUSPALVELU- JA MARKKINALAIN (FINANCIAL SERVICES AND MARKETS ACT 2000) (FINANCIAL PROMOTION) MÄÄRÄYKSEN 2005 (”MÄÄRÄYS”) ARTIKLAN 19(1) TARKOITTAMALLA TAVALLA TAI JOTKA OVAT MÄÄRÄYKSEN ARTIKLAN 49(2)(A)-(D) MUKAISIA KORKEAN NETTOVARALLISUUSTASON OMAAVIA TAHOJA (KORKEAN NETTOVARALLISUUDEN OMAAVAT YHTEISÖT, MUUT KUIN YHTIÖMUOTOISET YHDISTYKSET JNE. ) TAI OVAT HENKILÖITÄ, JOILLE TÄSSÄ TIEDOTTEESSA MAINITTUJA ARVOPAPEREITA VOIDAAN MUUTOIN LAILLISESTI TARJOTA (KAIKKI EDELLÄ MAINITUT HENKILÖT YHDESSÄ, ”RELEVANTIT HENKILÖT”). HENKILÖIDEN, JOTKA EIVÄT OLE RELEVANTTEJA HENKILÖITÄ, EI TULE TOIMIA OSAKEMYYNNISTÄ TÄSSÄ TIEDOTTEESSA ANNETTUJEN TIETOJEN NOJALLA TAI MUUTOIN NOJAUTUA NIIHIN. TÄSSÄ TIEDOTTEESSA MAINITUT SIJOITUKSET TAI SIJOITUSTOIMINTA, JOHON TÄSSÄ TIEDOTTEESSA VIITATAAN, ON AINOASTAAN RELEVANTTIEN HENKILÖIDEN SAATAVILLA JA NIIHIN RYHDYTÄÄN AINOASTAAN RELEVANTTIEN HENKILÖIDEN KANSSA.

TÄTÄ TIEDOTETTA EI OLE TARKOITETTU JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA TAI YHDYSVALTOIHIN (MUKAAN LUKIEN SEN TERRITORIOT JA ALUEET, YHDYSVALTAIN OSAVALTIOT SEKÄ HALLINNOLLINEN PIIRIKUNTA DISTRICT OF COLUMBIA). TÄMÄ TIEDOTE EI OLE TARJOUS MYYDÄ OSAKKEITA YHDYSVALTOIHIN. TÄSSÄ TIEDOTTEESSA MAINITTUJA OSAKKEITA EI OLE REKISTERÖITY, EIKÄ NIITÄ TULLA REKISTERÖIMÄÄN YHDYSVALTAIN VUODEN 1933 ARVOPAPERILAIN (MUUTOKSINEEN) MUKAISESTI, EIKÄ NIITÄ SAA TARJOTA TAI MYYDÄ YHDYSVALLOISSA MUUTOIN KUIN SOVELTUVAN REKISTERÖINTIVAATIMUSTA KOSKEVAN POIKKEUKSEN NOJALLA. ARVOPAPEREITA EI TARJOTA YLEISÖLLE YHDYSVALLOISSA.

SIJOITUSPÄÄTÖS OSTAA ARVOPAPEREITA OSAKEMYYNNISSÄ TULEE TEHDÄ AINOASTAAN JULKISESTI SAATAVILLA OLEVAAN TIETOON PERUSTUEN, JOTA PÄÄJÄRJESTÄJÄT TAI MYYJÄ EIVÄT OLE ITSENÄISESTI VAHVISTANEET. TÄTÄ TIEDOTETTA TAI SEN KOPIOTA EI SAA VIEDÄ, LÄHETTÄÄ TAI LEVITTÄÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA TAI YHDYSVALTOIHIN, AUSTRALIASSA TAI AUSTRALIAAN, KANADASSA TAI KANADAAN, JAPANISSA TAI JAPANIIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA TAI MIHINKÄÄN MUUHUN MAAHAN, JOSSA TARJOUS TAI MYYNTI OLISI SOVELTUVAN LAIN NOJALLA KIELLETTYÄ. TÄMÄN RAJOITUKSEN NOUDATTAMATTA JÄTTÄMINEN VOI JOHTAA YHDYSVALTAIN, AUSTRALIAN, KANADAN, JAPANIN TAI MUUN SOVELTUVAN ARVOPAPERILAIN RIKKOMISEEN.

TÄMÄN TIEDOTTEEN JAKELU JA TÄSSÄ TIEDOTTEESSA MAINITTUJEN ARVOPAPEREIDEN TARJOAMINEN TAI MYYNTI SAATTAA OLLA LAILLA RAJOITETTUA JOISSAKIN VALTIOISSA. PÄÄJÄRJESTÄJÄT TAI MIKÄÄN NIIDEN LÄHIPIIRIIN KUULUVA TAHO TAI MIKÄÄN MUU HENKILÖ EIVÄT OLE RYHTYNYT TOIMENPITEISIIN, JOILLA SALLITTAISIIN TÄSSÄ TIEDOTTEESSA MAINITTUJEN ARVOPAPEREIDEN TARJOAMINEN TAIKKA TÄMÄN TIEDOTTEEN TAI TÄSSÄ TIEDOTTEESSA MAINITTUIHIN ARVOPAPEREIHIN LIITTYVÄN MUUN TARJOUS- TAI MARKKINOINTIMATERIAALIN HALLINTA TAI JAKELU MISSÄÄN SELLAISESSA VALTIOSSA, JOSSA ENNEN TÄLLAISEN TOIMINNAN SALLITTAVUUTTA EDELLYTETÄÄN TIETTYJÄ TOIMENPITEITÄ. PÄÄJÄRJESTÄJÄT EDELLYTTÄVÄT, ETTÄ HENKILÖIDEN, JOIDEN HALTUUN TÄMÄ TIEDOTE TULEE, ON TUTUSTUTTAVA TÄLLAISIIN RAJOITUKSIIN JA NOUDATETTAVA NIITÄ.

PÄÄJÄRJESTÄJÄT TOIMIVAT YKSINOMAAN MYYJÄN PUOLESTA OSAKEMYYNNISSÄ. PÄÄJÄRJESTÄJÄT EIVÄT PIDÄ KETÄÄN MUUTA HENKILÖÄ (RIIPPUMATTA SIITÄ ONKO HÄN TÄMÄN TIEDOTTEEN VASTAANOTTAJA VAI EI) ASIAKKAANAAN OSAKEMYYNNIN YHTEYDESSÄ JA SE EI OLE VASTUUSSA ASIAKASSUOJAN JÄRJESTÄMISESTÄ TAI OSAKEMYYNTIIN, JÄRJESTELYYN TAI MUUHUN TÄSSÄ TIEDOTTEESSA MAINITTUUN ASIAAN LIITTYVÄSTÄ NEUVONNASTA KENELLEKÄÄN MUULLE KUIN MYYJÄLLE. PÄÄJÄRJESTÄJÄT VOIVAT OSALLISTUA OSAKEMYYNTIIN OMAAN LUKUUNSA.