Aspon tytäryhtiö Telko ostaa norjalaisen Johan Steenks AS:n liiketoiminnan


Aspo Oyj
Lehdistötiedote
28.9.2022 klo 13.00

Aspon tytäryhtiö Telko ostaa norjalaisen Johan Steenks AS:n liiketoiminnan

Aspo-konserniin kuuluva Telko ostaa norjalaisen Johan Steenks AS:n liiketoiminnan. Johan Steenks on teknisten muoviraaka-aineiden ja muovien lisäaineiden jakelija, jolla on vakiintunut asiakaskunta Norjan markkinoilla sekä lukuisia tunnettuja päämiehiä. Yhtiön liikevaihto on noin 5 miljoonaa euroa.

Yrityskauppa ei vaadi kilpailuviranomaisen hyväksyntää, ja Telko arvioi kaupan toteutuvan lokakuun alkupuolella.

”Yritysosto vahvistaa muovijakeluliiketoimintaamme Norjassa ja on osoitus compounder-strategiamme etenemisestä”, sanoo Telkon toimitusjohtaja Mikko Pasanen.

Telko on johtava kansainvälinen muoviraaka-aineiden, teollisuuskemikaalien ja voiteluaineiden asiantuntija ja jakelija. Telkon liiketoiminta perustuu alan parhaiden kansainvälisten päämiesten edustuksiin sekä oman henkilöstön asiantuntemukseen ja pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Kilpailuetuina ovat vahva tekninen tuki, tehokas logistiikka ja paikallinen asiantunteva palvelu. Telko toimii 15 maassa ja sillä on myyntiä yli kolmeenkymmeneen maahan.


Aspo Oyj

Rolf Jansson
Toimitusjohtaja

Lisätiedot:
Rolf Jansson, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja, puh +358 400 600 264, rolf.jansson@aspo.com
Mikko Pasanen, Telkon toimitusjohtaja, puh. +358 40 743 6665, mikko.pasanen@telko.com

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi

Aspo luo arvoa omistamalla ja kehittämällä liiketoimintoja pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Omistettujen yritysten tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä pyrkien edelläkävijyyteen vastuullisuudessa. Aspo tukee liiketoimintojen menestystä ja kasvua oikeilla kyvykkyyksillä. Aspo-konsernilla on liiketoimintoja 18 eri maassa ja sen palveluksessa on yhteensä noin 900 ammattilaista.