TARKENNUS: MARTELA OYJ MYY JA TAKAISINVUOKRAA NUMMELAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKAKESKUKSEN



Kuten Martela Oyj tiedotteessaan 5.7.2022 kertoi, yhtiö on tehnyt myynti- ja takaisinvuokraus -sopimuksen koskien Nummelassa sijaitsevaa tuotanto- ja logistiikkakeskusta. Martela jatkaa kiinteistössä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Kauppahinta on 15 miljoonaa euroa. Martela kirjaa kaupasta noin 12 miljoonan euron kertaluonteisen veronalaisen myyntivoiton vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä.

Yhtiö tarkentaa nyt myyntivoittoa, sen kirjaamista sekä transaktion käsittelyä IFRS raportoinnissa. Emoyhtiö Martela Oyj on kirjannut noin 12,4 miljoonan euron kertaluonteisen veronalaisen myyntivoiton, joka kasvattaa yhtiön jakokelpoisia voittovaroja.

IFRS 16 -standardin mukaisesti myynti- ja takaisinvuokraustilanteessa myyjä kirjaa vain vuokralle antajalle siirrettyihin oikeuksiin liittyvän voiton määrän. Tästä johtuen myynti- ja takaisinvuokrasopimuksen kertaluonteinen vaikutus Martelan IFRS-konsernitilinpäätöksen liikevoittoon on noin 1,5 miljoonaa euroa kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Sopimukseen liittyvät IFRS 16 mukaiset velat kirjaamishetkellä ovat 13,0 miljoonaa euroa. Sopimuksen IFRS:n mukainen vaikutus liiketulokseen tulevina vuosina tulee olemaan noin -0,1 miljoonaa euroa vuodessa. 

Martela Oyj

Ville Taipale
Toimitusjohtaja


Lisätiedot

Toimitusjohtaja Ville Taipale, puh 050 557 2611
Talousjohtaja Kalle Lehtonen, puh. 0400 539 968

Jakelu
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.martela.com

Missiomme ”better working” ja visiomme ”people centric workplaces” määrittelevät strategisen suuntamme. Martela toimittaa käyttäjälähtöisiä työympäristöjä, joissa käyttäjät ja heidän hyvinvointi ovat keskiössä. Keskitymme Pohjoismaihin, sillä yhteisen avoimen työkulttuuritaustamme ja tarpeidemme myötä Pohjoismaat ovat hybridien työympäristöjen edelläkävijöitä.