Evli Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset 14.3.2023


EVLI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2023 KLO 13.30 (EET/EEST)

Evli Oyj:n 14.3.2023 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilivuodelta 2022.

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti tilikaudelta 2022 maksettavasta osingosta, joka on 0,80 euroa osakkeelta, minkä lisäksi sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta jaetaan 0,35 euroa osaketta kohden. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä 16.3.2023 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Varat maksetaan 23.3.2023.

Yhtiökokous hyväksyi yhtiön toimielinten palkitsemisraportin vuodelta 2022.

Hallitus ja tilintarkastaja

Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin yhteensä kuusi (6) jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Henrik Andersin, Fredrik Hacklin, Sari Helander, Robert Ingman ja Antti Kuljukka sekä uutena jäsenen Christina Dahlblom.

Hallituksen jäsenille maksettavan palkkion suuruus on 5 000,00 euroa kuukaudessa, valiokuntien puheenjohtajille maksettavan palkkion suuruus 6 000,00 euroa kuukaudessa ja hallituksen puheenjohtajan palkkion suuruus on 7 500,00 euroa kuukaudessa.

Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy (EY) päävastuullisena tilintarkastajana KHT Miikka Hietala. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun mukaan.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien A-sarjan ja B-sarjan osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavasti:

Hankittavien omien A-sarjan osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 1 448 515 osaketta, ja hankittavien omien B-sarjan osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 1 179 015 osaketta. Ehdotettu osakemäärä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista yhtiökokouksen kokouskutsun päivämääränä. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.

Hallitus päättää miten omia osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä B-osakkeille muodostuvaan hintaan Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.

Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät valtuutukset omien osakkeiden hankkimiseen. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2024 saakka.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n tarkoittamien osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä, joko maksua vastaan tai maksutta.

Valtuutuksen nojalla annettavien tai luovutettavien osakkeiden määrä, mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella saatavat osakkeet, voi olla yhteensä enintään 2 627 530 B-sarjan osaketta. Ehdotettu osakemäärä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista yhtiökokouksen kokouskutsun päivämääränä. Kuitenkin edellä mainitusta enimmäismäärästä enintään 262 753 osaketta voidaan antaa käytettäväksi yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelyiden osana, mikä vastaa noin yhtä prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden kokonaismäärästä kokouskutsun päivämääränä.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa mahdollisesti olevia omia osakkeita.

Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät osakeantia ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2024 asti.

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen yhtiökokousjärjestelyjen osalta

Yhtiökokous päätti tehdä yhtiöjärjestykseen lisäyksen yhtiökokoukseen osallistumisesta etäyhteyden avulla joko perinteisen yhtiökokouksen ohella (hybridikokous) tai kokonaan ilman fyysistä kokouspaikkaa (etäkokous). Muutos tehtiin yhtiöjärjestyksen kohtaan 10 § (Yhtiökokouskutsu).

Uusi yhtiöjärjestyksen kohta:

”10 § Yhtiökokouskutsu

Kutsu yhtiökokoukseen on aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin vähintään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää, julkaistava yhtiön internetsivuilla sekä pörssitiedotteella. Hallitus voi lisäksi harkintansa mukaan ilmoittaa yhtiökokouksesta yhdessä tai useammassa sanomalehdessä.

Hallitus voi päättää, että yhtiökokoukseen saa osallistua myös siten, että osakkeenomistaja käyttää päätösvaltaansa tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla ennen yhtiökokousta tai kokouksen aikana (hybridikokous). Hallitus voi päättää myös, että yhtiökokous järjestetään ilman kokouspaikkaa siten, että osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa kokouksen aikana täysimääräisesti ja ajantasaisesti tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla (etäkokous).”

Pöytäkirja yhtiökokouksen päätöksistä julkaistaan verkkosivuilla www.evli.com/yhtiökokous2023 viimeistään 28.3.2023.

Evli Oyj:n hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Henrik Andersinin ja varapuheenjohtajaksi Antti Kuljukan. Tarkastus- ja riskivaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Sari Helander ja jäseniksi Robert Ingman ja Antti Kuljukka. Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Fredrik Hacklin ja jäseniksi Henrik Andersin ja Christina Dahlblom.

Christina Dahlblom, Fredrik Hacklin, Sari Helander ja Antti Kuljukka ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista.


EVLI OYJ

Hallitus


Lisätietoja:
Juho Mikola, talousjohtaja, Evli Oyj, p. +358 40 717 8888, juho.mikola@evli.com


Evli Oyj

Meille vauraus merkitsee keinoa edistää hyvää niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Autamme yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan vastuullisesti, kokemukseemme, asiantuntemukseemme ja pohjoismaisiin arvoihin nojaten.

Olemme Suomen johtava varainhoitaja*, joka palvelee niin instituutio-, yritys- kuin yksityisasiakkaita. Palveluihimme sisältyvät sijoitusrahastot, varainhoito- ja pääomamarkkinapalvelut, vaihtoehtoiset sijoitustuotteet, yritysanalyysi, kannustinjärjestelmien suunnittelu ja hallinnointi sekä yritysjärjestelypalvelut. Vastuullisuus on osa jokaista sijoituspäätöstämme, ja asiakkaamme arvostavat asiantuntijuuttamme vastuullisuuskysymyksissä. Evli on myös Suomen parhaaksi arvioitu varainhoitaja vastuullisessa sijoittamisessa**.

Evli-konsernissa työskentelee noin 300 ammattilaista, ja Evlin hallinnoitavana on noin 16,0 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 12/2022). Evli Oyj:n B-sarjan osakkeet on listattu Helsingin pörssiin.

* Kantar Prospera External Asset Management Finland 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2021, Kantar Prospera Private Banking 2019, 2020 Finland
** SFR Scandinavian Financial Research Institutional Investment Services Finland 2021, 2022

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com