FIMin kuukausitilasto maaliskuu 2007
FIM Varainhoidon hallinnoitavat varat maaliskuun lopussa 2007 olivat 3 076
miljoonaa euroa (3 049 miljoona euroa, 31.3.2006). Hoidettavana olevan
varallisuuden määrä kasvoi hieman viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna. Rahastopääoma oli 1 948 miljoonaa euroa ja osakerahastojen pääoma
1 261 miljoonaa euroa.
Sijoituslainamyynti kasvoi 46 prosenttia viimevuoden vastaavaan ajankohtaan
verrattuna ja oli vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 67 miljoonaa euroa.
FIM Välityksen markkinaosuus OMX Helsingin Pörssin euromääräisestä vaihdosta
oli maaliskuussa 5,7 prosenttia (3,6 prosenttia, maaliskuu 2006). Markkinaosuus
kauppojen lukumäärällä mitattuna oli 3,6 prosenttia (3,8). Maaliskuusta 2007
lähtien FIM toimii osana pohjoismaista Glitnir -rahoituskonsernia. FIMin ja
Glitnirin arvopaperivälitysyksiköt olivat yhteenlaskettuna maaliskuussa OMX
Helsingin pörssin suurin välittäjä euromääräisellä vaihdolla mitattuna.
Yhteenlaskettu markkinaosuus oli 8,6 prosenttia. OMX:n pohjoismaisella listalla
yhtiöt olivat yhteenlaskettuna listan toiseksi suurin välittäjä ja niiden
yhteenlaskettu markkinaosuus oli 6,6 prosenttia.
FIM
Varainhoito
Hallinnoitavat Rahastopääoma, MEUR Osakerahastojen
varat, MEUR* pääoma, MEUR
2007 2006 Muu- 2007 2006 Muu- 2007 2006 Muu-
tos tos tos
31.1. 3 020 2 842 6% 1 895 1 838 3% 1 323 1 397 -5%
28.2. 2 990 3 051 -2% 1 880 2 002 -6% 1 299 1 543 -16%
31.3. 3 076 3 049 1% 1 948 1 981 -2% 1 261 1 478 -15%
30.4. 3 128 2 025 1 524
31.5. 2 791 1 764 1 206
30.6. 2 695 1 682 1 111
31.7. 2 733 1 722 1 177
31.8. 2 779 1 752 1 205
30.9. 2 692 1 674 1 107
31.10. 2 755 1 705 1 148
30.11. 2 841 1 777 1 214
31.12. 2 966 1 865 1 297
FIM FIM Varainhoito
Välitys
OMXH:n vaihto, FIMin m-osuus FIMin m-osuus Sijoituslaina-
1000 MEUR** euro- kauppojen myynti
volyymistä lkm:stä neljänneksittäin,
MEUR
2007 2006 Muu- 2007 2006 2007 2006 2007 2006 Muu-
tos tos
31.1. 34,4 24,7 39% 3,1% 2,6% 3,6% 3,1%
28.2. 30,7 22,1 39% 3,1% 2,8% 3,3% 3,3%
31.3. 33,4 30,9 8% 5,7% 3,6% 3,6% 3,8% 67 46 46%
30.4. 26,0 3,0% 3,3%
31.5. 26,7 3,0% 3,4%
30.6. 24,8 2,4% 3,3% 95
31.7. 18,5 1,9% 2,4%
31.8. 19,5 3,3% 3,7%
30.9. 25,1 2,8% 3,3% 11
31.10. 29,6 3,3% 3,7%
30.11. 25,8 2,8% 3,0%
31.12. 17,8 3,0% 3,0% 77
*Hallinnoitavat varat sisältävät rahastopääoman, rahastovarainhoidossa olevan
pääoman, sekä yksilöllisessä varainhoidossa olevan pääoman
**OMX Helsingin pörssin vaihto
Raportoitavat tiedot ovat saatavissa julkisista lähteistä, lukuun ottamatta
tietoa FIM Varainhoidon hallinnoitavien varojen kokonaismäärästä sekä
sijoituslainojen myyntivolyymistä.
FIM Group Oyj
Risto Perttunen
toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Timo T. Laitinen, CFO, puh. +358 9 6134 6525
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fim.com
FIM on kasvava sijoituspalvelukonserni, joka tarjoaa yksityishenkilöille ja
yhteisöille varainhoito-, välitys- ja investment banking -palveluja.
Maaliskuusta 2007 lähtien FIM toimii osana islantilaista Glitnir -
rahoituskonsernia (www.glitnirbank.com). Helsingissä sijaitsevan pääkonttorin
lisäksi FIMillä on paikalliskonttorit Espoossa, Jyväskylässä, Kuopiossa,
Lahdessa, Oulussa, Riihimäellä, Tampereella, Turussa sekä Vaasassa. FIM toimii
myös Tukholmassa ja Moskovassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2006 oli 82,0
miljoonaa euroa ja liikevoitto 19,1 miljoonaa euroa. FIMin palveluksessa oli
vuoden 2006 lopussa 284 henkilöä. www.fim.com.