GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 23.4.2008 klo 8.30 Glaston osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008 - Saadut tilaukset kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 25 %, ja olivat 61,1 (48,8) miljoonaa euroa. - Tilauskanta 31.3.2008 oli 95,5 (92,5) miljoonaa euroa. - Konsernin liikevaihto kasvoi 8 %, ja oli 63,1 (58,2)miljoonaa euroa. - Liikevoitto oli 1,6 (1,7) miljoonaa euroa, eli 2,6 (2,9) % liikevaihdosta. - Sidotun pääoman tuotto oli 3,5 (10,8) %. - Osakekohtainen tulos oli 0,01 (0,03) euroa - Yhtiön tilinpäätöksen yhteydessä 6.2.2008 antamat näkymät ovat muuttumattomat. Toimitusjohtaja Mika Seitovirta: - Konsernin saadut tilaukset kehittyivät vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana odotusten mukaisesti ja kasvua oli 25 %. Valtaosa kasvusta tulee EMEA-alueelta Lähi-idän toimiessa nousun veturina. Myös Aasia kehittyi myönteisesti. - Glastonin ydinliiketoiminnan katsauskauden liikevoitto oli edellisen vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna huomattavasti parempi. Raportoitavan neljänneksen tulokseen vaikuttaa Heat Treatmentiin kuuluvan Tamglass Lasinjalostuksen vahvasti tappiollinen tulos, -1,6 miljoonaa euroa. Tamglass Lasinjalostuksen tervehdyttämisohjelmaa on ensimmäisen neljänneksen aikana edelleen tehostettu uuden johdon toimesta. - Glaston-konsernin uusi strategia kehitysohjelmineen julkistettiin tammikuussa. Konsernin kannattavaa kasvua tukevat kehitysohjelmat ovat nyt toteutusvaiheessa ja etenevät hyvin. Panostukset aurinkoenergiamarkkinaan jatkuvat ja resursseja One-Stop-Partner solar-toimintoon on lisätty. Strategia ja taloudelliset tavoitteet Glaston julkaisi tammikuussa uuden strategiansa sekä taloudelliset tavoitteet. Arkkitehtuurilasisegmentti, ja sen tukena vahvasti kehittyvä aurinkoenergiamarkkina, luovat pohjan konsernin kasvulle jatkossa. Yhtiön One-Stop-Partner -konsepti on strateginen vahvuus, ja erottaa Glastonin kilpailijoistaan. Auto- ja kalusteteollisuuden koneissa fokus asetetaan hyvään kannattavuuteen ja kassavirtaan. Panostukset Service-liiketoimintaan kasvavat merkittävästi. Pääosin Suomessa toimiva Tamglass Lasinjalostus on strategiassa määritelty Glastonin ydinliiketoiminnan ulkopuolelle. Tamglass Lasinjalostus keskittyy nyt vahvasti kannattavuuden parantamiseen ja toiminnan tehostamiseen. Tamglass Lasinjalostuksen tulevaisuuden vaihtoehdot ovat Glastonissa selvityksen alla. Yhtiön strategiaan pohjautuvat taloudelliset tavoitteet ulottuvat vuoteen 2010.Taloudelliset tavoitteet ovat liikevaihdon vuotuinen kasvu yli kahdeksan prosentin, liikevoiton nostaminen vähintään 10 prosenttiin ja sidotun pääoman tuoton (ROCE) nostaminen 20 prosenttiin. Markkinat Markkinat kehittyivät katsauskauden aikana positiivisesti Pohjois-Amerikkaa lukuunottamatta. Vahvinta kasvu oli EMEA-alueella. Julkisrakentaminen jatkui vahvana kaikilla markkina-alueilla. Asuinrakentamismarkkinat kehittyivät epäyhtenäisesti alueellisten erojen ollessa suuria. Kysyntä nopeasti kehittyvällä aurinkoenergiamarkkinalla jatkui aktiivisena. Glastonin One-Stop-Partner -konsepti eli esikäsittely- ja turvalasikoneiden sekä nyt myös tuotannon ohjausjärjestelmien yhdistelmä ja yhteistoimitus kysyntä jatkui niinikään aktiivisena. Etenkin aurinkoenergiamarkkinoilla on voimakas kysyntä laajoille kokonaistoimituksille. Pre-processing Pre-processing -liiketoiminta-alueen markkinatilanne oli hyvä. Taloudellinen taantuma Pohjois-Amerikassa ja signaalit taloudellisesta matalasuhdanteesta eräissä Länsi-Euroopan maissa eivät vaikuttaneet Pre-processing liiketoiminta-alueen kysyntään. Etelä-Amerikan ja Kiinan markkinat olivat erityisen aktiiviset ja hyvän kehityksen ennakoidaan jatkuvan. Toimenpiteet Pre-processing -koneiden valmistuksen kasvattamiseksi Kiinassa jatkuivat. Toimenpiteellä kasvatetaan yhtiön markkina-asemaa ja tuetaan liiketoiminnan kasvua Kiinassa. Pre-processing -liiketoiminta-alue kehittyi positiivisesti vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Liikevaihto kasvoi hieman edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ollen 22,9 (21,7) miljoonaa euroa. Myös tilauskanta kasvoi ja oli yhteensä 21,0 (20,2) miljoonaa euroa. Saadut tilaukset nousivat 1,2 miljoonalla eurolla yhteensä 16,5 miljoonaan euroon. Heat Treatment Heat Treatment -liiketoiminta-alueen markkinatilanne oli hyvä Pohjois-Amerikkaa lukuunottamatta, jossa investoinnit ovat vähentyneet asuntorakentumisen nopeasta hidastumisesta ja rahoitusmarkkinoiden epävakaudesta johtuen. Markkina-aseman vahvistamiseksi Kiinan markkinoilla käynnistettiin toimenpiteet Heat Treatment -koneiden valmistuksen kasvattamiseksi Kiinassa. Katsauskauden liikevaihto oli 32,9 (36,6) miljoonaa euroa. Vuoden ensimmäisen neljänneksen päättyessä Heat Treatmentin tilauskanta oli 65,0 (72,3) miljoonaa euroa. Tilauskannan kehitykseen on voimallisesti vaikuttanut Pohjois-Amerikan heikentynyt kysyntä. Heat Treatment -liiketoiminta-alueen saadut tilaukset kehittyivät odotetusti. Katsauskauden turvalasikonetilaukset kasvoivat lähes 27 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Saatuja tilauksia oli 31.3.2008 kirjattu 39,8 miljoonan euron edestä (33,1 milj. euroa). Suurin osa kasvusta tuli EMEA-alueelta. Software Solutions Vuoden 2007 jälkimmäisellä puoliskolla alkanut myönteinen kehitys Software Solutionin liiketoiminta-alueella jatkui vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen aikana. Laatu ja integroidut ratkaisut ovat asiakkaiden piirissä nousemassa yhä tärkeämmiksi valintakriteereiksi. Tämä kehitys näkyy selvästi Software Solutionin saaduissa tilauksissa. Katsauskauden aikana Euroopan suurin ikkunavalmistaja päätti laajaan selvitystyön pohjalta aloittaa yhteistyönsä Albat+Wirsamin kanssa. Tämä oli merkittävä aluevaltaus vahvistaen merkittävästi yhtiön ja koko Glastonin asemaa Euroopan ikkunamarkkinoilla. Software Solutions -liiketoiminta-alueen liikevaihto oli 7,3 miljoonaa euroa (7-12/2007: 14,7 meur, konsolidoitu 07/2007 alkaen). Tammi-maaliskuussa saadut tilaukset olivat 4,8 miljoonaa euroa (7-12/07: 3,0 meur). Tilauskanta oli 9,5 miljoonaa euroa (31.12.2007: 6,2 meur). Service Solutions Service-toimintojen liikevaihto oli 8,9 (9,5) miljoonaa euroa. Yksikköä ei raportoida erillisenä liiketoiminta-alueena vaan sen tuotot sisältyvät raportoitaviin liiketoiminta-alueisiin. Katsauskauden aikana allekirjoitettiin ensimmäinen globaali päivityssopimus esikäsittelykoneille. Asiakas on kansainvälinen aurinkoenergiamarkkinoilla toimiva asiakas, ja kauppa käsitti yhteensä 15 koneen lisävarustelun. Koneet sijaitsevat eri maissa. One-Stop-Partner One-Stop-Partner -toimintamallin edelleen kehittäminen on edennyt katsauskauden aikana tiiviissä yhteistyössä kaikkien liiketoiminta-alueiden kanssa. Glastonin kokonaistoimitusten kehittämiseksi ja One-Stop-Partner -tuoteintegraation nopeuttamiseksi jaettiin One-Stop-Partner -yksikkö 7.1.2008 alkaen kahteen osaan: OSP Offering -yksikköön ja OSP Delivery -yksikköön. Tuoteintegraation ohessa aurinkoenergiaan liittyvät ratkaisut ovat olleet toiminnan kehittämisen keskipisteenä. Myyntikertymä One-Stop-Partner eli esikäsittely- ja turvalasikoneiden sekä tuotannon ohjausjärjestelmien yhteistoimituksille ja yhdistelmille oli katsauskaudella 2,1 (11,3) miljoonaa euroa. OSP-toiminnan tuotot sisältyvät virallisesti raportoitaviin segmentteihin. Saadut tilaukset Glastonin tilauskertymä vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli vahva. Tilauksia saatiin kaikilla liiketoiminta-alueilla, yhteensä 61,1 (48,8) miljoonaa euroa. Vahvinta kasvu oli Heat Treatmentin liiketoiminta-alueella, +20 %. Saatujen tilausten maantieteellinen jakauma, MEUR +--------------------------------------------+ | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | Muutos, % | |----------+----------+----------+-----------| | EMEA | 38,4 | 23,5 | +64 | |----------+----------+----------+-----------| | Amerikka | 9,1 | 13,6 | -33 | |----------+----------+----------+-----------| | Aasia | 13,6 | 11,7 | +16 | |----------+----------+----------+-----------| | Yhteensä | 61,1 | 48,8 | +25 | +--------------------------------------------+ Tilauskanta Glastonin tilauskanta oli 31.3.2008 yhteensä 95,5 (92,5) miljoonaa euroa. Heat Treatment -liiketoiminta-alueen osuus tilauskannasta oli 65,0 miljoonaa euroa, Pre-processingin osuus 21,0 miljoonaa euroa ja Software Solutionin 9,5 miljoonaa euroa. +--------------------------------------------+ | Tilauskanta, MEUR | 31.3.2008 | 31.3.2007 | |--------------------+-----------+-----------| | Pre-processing | 21,0 | 20,2 | |--------------------+-----------+-----------| | Heat Treatment | 65,0 | 72,3 | |--------------------+-----------+-----------| | Software Solutions | 9,5 | - | |--------------------+-----------+-----------| | Yhteensä | 95,5 | 92,5 | +--------------------------------------------+ Liikevaihto ja -voitto Glastonin katsauskauden liikevaihto oli 63,1 (58,2) miljoonaa euroa. Pre-processingin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 22,9 (21,7) miljoonaa euroa, Heat Treatmentin liikevaihto oli 32,9 (36,6) ja Software Solutionin liikevaihto oli 7,3 miljoonaa euroa. +------------------------------------------------------+ | Liikevaihto, MEUR | 1-3/2008 | 1-3/2007 | 1-12/2007 | |--------------------+----------+----------+-----------| | Pre-processing | 22,9 | 21,7 | 94,1 | |--------------------+----------+----------+-----------| | Heat Treatment | 32,9 | 36,6 | 162,3 | |--------------------+----------+----------+-----------| | Software Solutions | 7,3 | - | 14,7 | |--------------------+----------+----------+-----------| | Emoyhtiö, elim | 0,0 | -0,1 | -1,3 | |--------------------+----------+----------+-----------| | Yhteensä | 63,1 | 58,2 | 269,8 | +------------------------------------------------------+ Yhtiön liikevoitto tammi-maaliskuussa oli 1,6 (1,7) miljoonaa euroa, eli 2,6 (2,9) % liikevaihdosta. Pre-processingin osuus ensimmäisen vuosineljänneksen liikevoitosta oli 0,6 miljoonaa euroa, Heat Treatmentin 1,9 miljoonaa euroa ja Software Solutionin 1,0 miljoonaa euroa. Pre-processingin liikevoitto oli alle viime vuoden tason vertailuluvun ollessa poikkeuksellisen korkea. Tamglass Lasinjalostuksen tappiollinen tulos rasittaa merkittävästi Heat Treatment liiketoiminta-alueen ja Glastonin tulosta. Tamglass Lasinjalostuksen tervehdyttämisohjelma jatkuuu tehostetusti vuoden 2008 aikana. Software Solutionin liikevoitto oli suunnitelman mukainen. +--------------------------------------------------------+ | Liikevoitto, MEUR | 1-3/2008 | 1-3/2007 | 1-12/2007 | |----------------------+----------+----------+-----------| | Pre-processing | 0,6 | 1,2 | 1,4 | |----------------------+----------+----------+-----------| | Heat Treatment | 1,9 | 3,0 | 19,6 | |----------------------+----------+----------+-----------| | Software Solutions | 1,0 | - | 2,6 | |----------------------+----------+----------+-----------| | Emoyhtiö, elim. | -1,8 | -2,4 | -7,0 | |----------------------+----------+----------+-----------| | Liikevoitto yhteensä | 1,6 | 1,7 | 16,6 | +--------------------------------------------------------+ Katsauskauden voitto oli 0,6 (2,1) miljoonaa euroa. Sidotun pääoman tuotto oli 3,5 (10,8) % ja osakekohtainen tulos 0,01 (0,03) euroa. Rahoitus Konsernin rahoitusasema oli hyvä. Omavaraisuusaste 31.3.2008 oli 52,0 (59,1) %. Glastonin jatkuvien toimintojen liiketoiminnan rahavirta oli -0,2 (-3,2) miljoonaa euroa ja investointien rahavirta oli -3,1 (-1,7) miljoonaa euroa. Rahoituksen rahavirta tammi-maaliskuussa oli 8,4 (1,8) miljoonaa euroa, joka sisältää kaudella maksettuja osinkoja 7,2 (6,5) miljoonaa euroa. Konsernin likvidit kassavarat olivat katsauskauden päättyessä 16,3 (12,0) miljoonaa euroa. Korollinen nettovelka oli 20,5 (3,4) miljoonaa euroa. Nettovelan suhde omaan pääomaan (gearing) oli 15,6 (2,5) %. Investoinnit Katsauskauden investoinnit olivat 3,3 (1,7) miljoonaa euroa. Merkittävimmät investoinnit kohdistuivat globaaliin ERP-hankkeeseen, tuotekehitykseen sekä tuotantokoneiden hankintaan. Organisaatio ja henkilöstö Henrik Reims nimitettiin OSP Deliveries -yksikön johtajaksi ja Glastonin johtoryhmän jäseneksi 7.1.2008 alkaen. Software Solutions -liiketoiminta-alueen johtaja Günter Befort vastaa 7.1.2008 alkaen Glastonin OSP Offering -yksikön kehittämisestä. Aiemman One-Stop-Partner -yksikön johtaja Mauri Leponen jätti Glastonin 1.4.2008. Suomen toimintojen selkeyttämiseksi Glaston Services Ltd. Oy:n liiketoiminnat siirrettiin 1.1.2008 Glaston Finland Oy:öön. Siirrolla ei ollut vaikutuksia henkilöstön määrään. Timo Rautarinta nimitettiin Glastonin lasinjalostusyksikkö Tamglass Lasinjalostuksen toimitusjohtajaksi 3.3.2008 alkaen. Glastonin palveluksessa oli 31.3.2008 yhteensä 1490 (1193) henkilöä. Konsernin henkilöstöstä 31 % oli Suomessa ja 47 % muualla Euroopassa vahvasti painottuen Saksaan ja Italiaan. Aasiassa konsernin henkilöstöstä työskenteli 8 % ja Amerikoissa 14 %. Henkilöstöä oli keskimäärin 1461 (1205). Osakkeet ja kurssikehitys Glastonin osakepääoma 31.3.2008 oli 12 696 000 euroa. Yhtiön osakkeita vaihdettiin ensimmäisen neljänneksen aikana 781 196 kappaletta eli 1 % osakkeiden kokonaismäärästä. Osakkeen alin kurssi oli 2,70 euroa ja ylin 3,30 euroa. Jakson keskikurssi oli 3,07 euroa. Yhtiökokouksen päätökset Yhtiön varsinainen yhtiökokous pidettiin 11.3.2008. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2007 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous vahvisti osingoksi hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,10 euroa osaketta kohden, yhteensä 7,8 miljoonaa euroa. Yhtiökokous vahvisti, että hallituksessa jatkavat vuoden mittaisella toimikaudella Claus von Bonsdorff, Klaus Cawén, Carl-Johan Rosenbröijer, Christer Sumelius ja Andreas Tallberg. Uusiksi jäseniksi valittiin Uponor Oyj:n toimitusjohtaja Jan Lång ja Cargotec Oyj:n toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio päätettiin pitää ennallaan 40 000 eurossa ja varapuheenjohtajan vuosipalkkio 30 000 eurossa. Hallituksen muiden jäsenten palkkiot päätettiin myös pitää ennallaan 20 000 eurossa vuodessa. Tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi uudelleen KHT-yhteisö KPMG Oy Ab:n, päävastuullisena tilintarkastajana Sixten Nyman, KHT. Omien osakkeiden hankinta ja luovutus Vuoden 2007 varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan yhtiön omia osakkeita enintään 7 605 096 kappaletta. Valtuutus on voimassa vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka ja valtuutuksesta on käyttämättä 7 021 500 osaketta. Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana yhtiö ei hankkinut omia osakkeita. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat DI, KTM Timo Nieminen on 5.5.2008 alkaen nimitetty Glastonin Service Solutions -yksikön johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Service Solutions -yksikön nykyinen johtaja Tapio Rauhala jättää Glastonin 15.7.2008. Lähiajan epävarmuustekijät Lähiajan epävarmuustekijöinä konserni näkee edelleen Yhdysvaltain markkinoiden ja US dollarin valuuttakurssin kehityksen, sekä tämän kehityksen siirtyvän voimallisemmin myös muille markkinoille. Raaka-aineiden ja komponenttien hintakehitys sekä saatavuus, lähinnä Suomessa, muodostavat myös oleellisen epävarmuustekijän. Glastonin saamat isot OSP-kaupat lisäävät tuotanto- ja toimitusprosessiin liittyviä haasteita ensimmäisten toimitusten sijoittuessa vuoden 2008 loppuun. Näkymät Glastonin näkymät vuodelle 2008 ovat edelleen myönteiset Pohjois-Amerikkaa lukuunottamatta. Yhtiön toiminnan maantieteellisen hajautuksen ansiosta Eurooppa, Aasia ja Amerikat kuitenkin tasaavat toistensa suhdanteita. OSP-kokonaistoimitusten kysynnän arvioidaan edelleen kasvavan asiakkaiden lisääntyvien tehokkuus- ja tuottavuusvaatimusten vuoksi. Glaston-konserni arvioi kasvattavansa liikevaihtoaan ja liikevoittoaan selvästi vuoteen 2007 verrattuna. Vuosineljänneksittäinen liikevaihto ja -voitto arvioidaan kehittyvän vuoden 2007 tapaan, missä ensimmäinen vuosineljännes on vaatimattomin, ja neljäs vahvin. Helsingissä 23 huhtikuuta 2008 Glaston Oyj Abp Hallitus Lähettäjä: Glaston Oyj Abp Kimmo Lautanen Talousjohtaja Puh. 010 500 500 Agneta Selroos IR- ja viestintäpäällikkö Puh. 010 500 520 Lisätiedot: Toimitusjohtaja Mika Seitovirta, puh. 010 500 500 Talousjohtaja Kimmo Lautanen, puh. 010 500 500 Glaston Oyj Abp Glaston Oyj Abp on kasvava kansainvälinen lasiteknologiayhtiö. Glaston on lasinjalostuskoneiden globaali markkinajohtaja ja asiakkaidensa One-Stop-Partner, kokonaistoimittaja. Sen tuotevalikoima ja palveluverkosto ovat alan laajimmat. Glastonin tunnetut brändit ovat Bavelloni esikäsittelykoneissa ja -työkaluissa sekä Tamglass ja Uniglass turvalasikoneissa sekä Albat+Wirsam Software lasialan ohjelmistoissa. Glastonin oma lasinjalostusyksikkö, Tamglass Lasinjalostus, on Suomessa toimiva korkealaatuisten turvalasituotteiden valmistaja. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingin Mid Cap -listalla. www.glaston.net Jakelu: OMX Keskeiset mediat www.glaston.net +-------------------------------------------------------------------+ | Glaston-konserni | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Konsernin tuloslaskelma, | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | milj. euroa | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | 1-3/2008 | 1-3/2007 | 1-12/2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Jatkuvat toiminnot | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liikevaihto | 63,1 | 58,2 | 269,8 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liiketoiminnan muut tuotot | 0,2 | 0,2 | 0,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liiketoiminnan kulut | 59,7 | 55,3 | 246,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Kertaluontoiset erät | 0,0 | 0,0 | 4,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Poistot | 2,0 | 1,4 | 7,2 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liikevoitto | 1,6 | 1,7 | 12,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | % liikevaihdosta | 2,6 | 2,9 | 4,5 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liikevoitto ilman | | | | | kertaluontoisia eriä | 1,6 | 1,7 | 16,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | % liikevaihdosta | 2,6 | 2,9 | 6,2 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Rahoitustuotot ja -kulut | -0,5 | 0,2 | -0,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tulos ennen veroja | 1,1 | 1,9 | 12,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tuloverot | -0,5 | -1,3 | -5,2 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tilikauden tulos jatkuvista | | | | | toiminnoista | 0,6 | 0,6 | 6,9 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Lopetetut toiminnot | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tilikauden voitto | | | | | lopetetuista toiminnoista | 0,0 | 1,5 | 3,8 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tilikauden tulos | 0,6 | 2,1 | 10,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tilikauden tuloksen | | | | | jakautuminen | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Emoyrityksen omistajille | 0,6 | 2,1 | 10,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Vähemmistölle | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tulos/osake, euroa jatkuvat | | | | | toiminnot | 0,01 | 0,01 | 0,09 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tulos/osake, euroa lopetetut | | | | | toiminnot | 0,0 | 0,02 | 0,05 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tulos/osake, euroa yht. | 0,01 | 0,03 | 0,14 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Konsernin tase, milj. euroa | 31.3.2008 | 31.3.2007 | 31.12.2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Varat | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pitkäaikaiset varat | 121,6 | 108,0 | 120,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Vaihto-omaisuus | 52,0 | 47,8 | 46,2 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Myynti- ja muut saamiset | 90,1 | 68,3 | 97,4 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Käypään arvoon | | | | | tulosvaikutteisesti | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | kirjattavat varat | 0,1 | 0,0 | 0,1 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Rahavarat | 16,3 | 12,0 | 11,3 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Myytävänä olevat | | | | | pitkäaikaiset omaisuuserät | 0,3 | 14,6 | 0,3 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Varat yhteensä | 280,5 | 250,7 | 275,9 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Oma pääoma ja velat | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Emoyrityksen omistajille | | | | | kuuluva oma pääoma | 131,3 | 135,1 | 139,5 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Vähemmistöosuus | 0,0 | 0,0 | 0,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Oma pääoma yhteensä | 131,3 | 135,2 | 139,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pitkäaikainen korollinen | | | | | vieras pääoma | 1,9 | 0,6 | 1,9 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pitkäaikainen koroton vieras | | | | | pääoma | 20,3 | 14,5 | 18,9 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Lyhytaikainen korollinen | | | | | vieras pääoma | 35,1 | 15,0 | 19,4 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Lyhytaikainen koroton vieras | | | | | pääoma | 91,8 | 85,2 | 96,1 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Myytävänä oleviin | | | | | pitkäaikaisiin | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | omaisuuseriin liittyvät | | | | | velat | 0,0 | 0,4 | 0,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Oma pääoma ja velat yhteensä | 280,5 | 250,7 | 275,9 | +-------------------------------------------------------------------+ +-------------------------------------------------------------------+ | Glaston-konserni | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tunnusluvut | 31.3.2008 | 31.3.2007 | 31.12.2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Osakemäärä 1000 kpl | 79 350 | 79 350 | 79 350 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | - josta ulkona | 78 437 | 79 020 | 78 437 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Sidotun pääoman tuotto, % | 3,5 | 10,8 | 12,1 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Oman pääoman tuotto, % | 1,5 | 6,1 | 7,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Omavaraisuusaste, % | 52,0 | 59,1 | 55,4 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Velkaantumisaste, % | 15,6 | 2,5 | 7,4 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Oma pääoma/osake, euroa | 1,67 | 1,71 | 1,78 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Investoinnit, milj. euroa | 3,3 | 1,7 | 34,10 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Henkilöstö kauden lopussa | 1 490 | 1 193 | 1 435 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Henkilöstö keskimäärin | 1 461 | 1 205 | 1 350 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tilauskanta, jatkuvat | | | | | toiminnot, milj. euroa | 95,5 | 92,5 | 87,0 | +-------------------------------------------------------------------+ Konsernin oman pääoman muutoslaskelma Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Sijoi- tetun va- paan Ker- Oma Arvon- oman ty- Vä- pää- Osa- Yli- muu- pää- neet hem- oma ke- kurs- Muun- tos- oman Omat voit- Yh- mis- yh- opää- sira- to- ra- ra- osak- to- teen- tön teen- Milj. eur oma hasto erot hasto hasto keet varat sä osuus sä Oma pääoma 1.1.2008 12,7 25,3 -1,3 0,1 0,3 -3,9 106,4 139,5 0,0 139,6 Rahavirran suojaukset veroilla vähennettynä: Omaan pääomaan kirjatut voitot ja tappiot 0,0 0,0 0,0 Muuntoerot -1,0 -1,0 0,0 -1,0 Voitot tai tappiot ulkomaisiin yksiköihin tehtyjen nettosijoitusten suojauksesta, veroilla vähennettynä Osakeperusteiset maksut 0,0 0,0 0,0 Tilikauden voitto 0,6 0,6 0,0 0,6 Kaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -1,0 0,0 0,0 0,0 0,6 -0,4 0,0 -0,4 Osingonjako -7,8 -7,8 -7,8 Oma pääoma 31.3.2008 12,7 25,3 -2,3 0,1 0,3 -3,9 99,2 131,3 0,0 131,3 Sijoi- tetun va- paan Ker- Oma Arvon- oman ty- Vä- pää- Osa- Yli- muu- pää- neet hem- oma ke- kurs- Muun- tos- oman Omat voit- Yh- mis- yh- pää- sira- to- ra- ra- osak- to- teen- tön teen- Milj. eur oma hasto erot hasto hasto keet varat sä osuus sä Oma pääoma 1.1.2007 12,7 25,3 0,4 -0,2 -1,0 102,8 140,1 0,0 140,1 Rahavirran suojaukset veroilla vähennettynä: Omaan pääomaan kirjatut voitot ja tappiot 0,3 0,3 0,3 Muuntoerot -0,3 -0,3 -0,3 Voitot tai tappiot ulkomaisiin yksiköihin tehtyjen nettosijoitusten suojauksesta, veroilla vähennettynä 0,1 0,1 0,1 Tilikauden voitto 2,1 2,1 2,1 Kaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -0,2 0,3 2,1 2,2 0,0 2,2 Osingonjako -7,1 -7,1 -7,1 Oma pääoma 31.3.2007 12,7 25,3 0,2 0,1 -1,0 97,8 135,1 0,0 135,2 +-------------------------------------------------------------------+ | Glaston-konserni | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Segmenttikohtaiset tiedot | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liikevaihto, meur | 1-3/2008 | 1-3/2007 | 1-12/2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pre-processing | 22,9 | 21,7 | 94,1 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Heat Treatment | 32,9 | 36,6 | 162,3 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Software Solutions | 7,3 | | 14,7 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Emoyhtiö ja eliminnnoit | 0,0 | -0,1 | -1,3 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Yhteensä | 63,1 | 58,2 | 269,8 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liiketulos ilman | | | | | kertaluontoisia eriä, meur | 1-3/2008 | 1-3/2007 | 1-12/2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pre-processing | 0,6 | 1,2 | 1,4 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Heat Treatment | 1,9 | 3,0 | 19,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Software Solutions | 1,0 | | 2,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Emoyhtiö ja eliminoinnit | -1,8 | -2,4 | -7,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Yhteensä | 1,6 | 1,7 | 16,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liikevoitto ilman | | | | | kertaluontoisia eriä, % | 1-3/2008 | 1-3/2007 | 1-12/2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pre-processing | 2,5 % | 5,3 % | 1,5 % | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Heat Treatment | 5,7 % | 8,1 % | 12,1 % | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Software Solutions | 13,2 % | | 17,8 % | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Glaston yhteensä | 2,6 % | 2,9 % | 6,2 % | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liikevaihto | | | | | markkina-alueittain | 1-3/2008 | 1-3/2007 | 1-12/2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Emea | 43,2 | 36,7 | 150,5 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Amerikka | 11,9 | 13,0 | 75,6 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Aasia | 8,0 | 8,5 | 43,7 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Yhteensä | 63,1 | 58,2 | 269,8 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Liikevaihto | | | | | markkina-alueittain, % | 1-3/2008 | 1-3/2007 | 1-12/2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Emea | 68,5 % | 63,1 % | 55,8 % | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Amerikka | 18,9 % | 22,3 % | 28,0 % | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Aasia | 12,7 % | 14,5 % | 16,2 % | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Yhteensä | 100,0 % | 100,0 % | 100,0 % | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Saadut tilaukset, meur | 1-3/2008 | 1-3/2007 | 1-12/2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pre-processing | 16,5 | 15,9 | 68,7 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Heat Treatment | 39,8 | 32,9 | 141,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Software Solutions | 4,8 | | 3,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Yhteensä | 61,1 | 48,8 | 212,7 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Tilauskanta, meur | 31.3.2008 | 31.3.2007 | 31.12.2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pre-processing | 21,0 | 20,2 | 20,9 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Heat Treatment | 65,0 | 72,3 | 59,9 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Software Solutions | 9,5 | | 6,2 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Yhteensä | 95,5 | 92,5 | 87,0 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Henkilöstö kauden lopussa, | | | | | jatkuva toiminto | 31.3.2008 | 31.3.2007 | 31.12.2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pre-processing | 625 | 574 | 556 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Heat Treatment | 600 | 584 | 612 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Software Solutions | 239 | | 247 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Emoyhtiö | 25 | 11 | 20 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Yhteensä | 1 490 | 1 169 | 1 435 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | | | | | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Henkilöstö keskimäärin, | | | | | jatkuva toiminto | 31.3.2008 | 31.3.2007 | 31.12.2007 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Pre-processing | 602 | 582 | 586 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Heat Treatment | 590 | 589 | 608 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Software solutions | 246 | | 143 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Emoyhtiö | 24 | 10 | 13 | |------------------------------+-----------+-----------+------------| | Yhteensä | 1 461 | 1 181 | 1 350 | +-------------------------------------------------------------------+ +-------------------------------------------------------------------+ | Neljännestiedot | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Jatkuvien | | | | | | | toimintojen | | | | | | | liikevaihto, | | | | | | | liikevoitto ja | | | | | | | tilauskanta, meur | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevaihto | 1-3/07 | 4-6/07 | 7-9/07 | 10-12/07 | 1-3/08 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Pre-processing | 21,7 | 23,4 | 20,6 | 28,5 | 22,9 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Heat Treatment | 36,6 | 42,7 | 30,2 | 52,8 | 32,9 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Software Solutions | - | - | 6,8 | 7,9 | 7,3 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Emoyhtiö ja | | | | | | | eliminoinnit | -0,1 | -0,5 | -0,3 | -0,5 | 0,0 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Yhteensä | 58,2 | 65,6 | 57,3 | 88,8 | 63,1 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevoitto ilman | | | | | | | kertaluontoisia | | | | | | | eriä | 1-3/07 | 4-6/07 | 7-9/07 | 10-12/07 | 1-3/08 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Pre-processing | 1,2 | -0,2 | 0,3 | 0,2 | 0,6 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liiketulos % | 5,3 | -0,9 | 1,3 | 0,8 | 2,5 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Heat Treatment | 3,0 | 5,7 | 3,2 | 7,7 | 1,9 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevoitto % | 8,1 | 13,4 | 10,5 | 14,6 | 5,7 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Software Solutions | - | - | 1,6 | 1,0 | 1,0 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevoitto % | - | - | 23,1 | 13,2 | 13,2 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Emoyhtiö ja | | | | | | | eliminoinnit | -2,4 | -1,7 | -1,1 | -1,8 | -1,8 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Yhteensä | 1,7 | 3,8 | 4,0 | 7,1 | 1,6 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevoitto % | 2,9 | 5,8 | 6,9 | 8,0 | 2,6 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevoitto | 1-3/07 | 4-6/07 | 7-9/07 | 10-12/07 | 1-3/08 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Pre-processing | 1,2 | -1,6 | 0,3 | 0,3 | 0,6 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevoitto % | 5,3 | -7,0 | 1,3 | 0,9 | 2,5 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Heat Treatment | 3,0 | -0,2 | 3,2 | 7,7 | 1,9 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevoitto % | 8,1 | -0,4 | 10,6 | 14,6 | 5,7 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Software Solutions | - | - | 1,6 | 1,0 | 1,0 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevoitto % | - | - | 23,1 | 13,2 | 13,2 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Emoyhtiö ja | | | | | | | eliminoinnit | -2,4 | -1,8 | -1,1 | 0,9 | -1,8 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Yhteensä | 1,7 | -3,6 | 4,0 | 9,9 | 1,6 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevoitto % | 2,9 | -5,4 | 6,9 | 11,2 | 2,6 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Tilauskanta | 03/07 | 06/07 | 09/07 | 12/07 | 03/08 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Pre-processing | 20,2 | 25,9 | 24,4 | 20,9 | 21,0 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Heat Treatment | 72,3 | 95,7 | 92,6 | 59,9 | 65,0 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Software Solutions | - | - | 8,6 | 6,2 | 9,5 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Yhteensä | 92,5 | 121,6 | 125,7 | 87,0 | 95,5 | +-------------------------------------------------------------------+ +-------------------------------------------------------------------+ | Glaston-konserni | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Konsernin rahavirta- | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | laskelma, meur | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | 1.1.- | 1.1.- | 1.1.- | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | 31.3. | 31.3. | 31.12. | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | 2008 | 2007 | 2007 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Liiketoiminnan rahavirta | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | jatkuvista | | | | | toiminnoista | | | | | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Tilikauden voitto | 0,6 | 0,6 | 6,9 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Oikaisut | 2,0 | 1,3 | 6,0 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta | 2,6 | 1,9 | 12,9 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Käyttöpääoman muutos | -1,2 | -3,1 | 1,2 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Liiketoiminnan rahavirta | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | ennen rahoituseriä ja | | | | | veroja | 1,4 | -1,2 | 14,0 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Saadut korot | 0,2 | | 0,3 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Saadut osingot | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Maksetut korot | -0,4 | -0,1 | -1,2 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Maksetut verot | -1,3 | -1,9 | -4,5 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Liiketoiminnan rahavirta | -0,2 | -3,2 | 8,7 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Investointien rahavirta jatkuvista | | | | | toiminnoista | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Tytäryhtiöiden hankinnat | | | -17,7 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Investoinnit aineellisiin ja | | | | | aineettomiin hyödykkeisiin | -3,1 | -1,8 | -11,3 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Aineellisten ja aineettomien | | | | | hyödykkeiden luovutustulot | 0,0 | 0,1 | 1,7 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Investointien | | | | | rahavirta | -3,1 | -1,7 | -27,3 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Rahoituksen rahavirta jatkuvista | | | | | toiminnoista | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Omien osakkeiden hankinta | | | -3,9 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Omien osakkeiden luovutus | | | 1,3 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Lyhytaikaisten lainojen nostot | 17,5 | 8,3 | 14,1 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | -1,9 | | -2,9 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Maksetut osingot | -7,2 | -6,5 | -7,1 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Rahoituksen rahavirta | 8,4 | 1,8 | 1,5 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Lopetetut toiminnot | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Liiketoiminnan rahavirta | | 4,6 | 7,6 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Investointien rahavirta | | | 10,7 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Rahoituksen rahavirta | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Lopetettujen toimintojen rahavirta | | 4,6 | 18,3 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Rahavarojen muutos | 5,2 | 1,5 | 1,1 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Rahavarat tilikauden alussa | 11,3 | 10,5 | 10,5 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Rahavarat tilikauden lopussa | 16,3 | 12,0 | 11,3 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | 31.3. | 31.3. | 31.12. | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | 2008 | 2007 | 2007 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Vastuusitoumukset, meur | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | | | | | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Yrityskiinnitykset | 0,2 | 0,2 | 0,2 | |------------------------------------------+-------+-------+--------| | Muut omat vastuut | 22,4 | 5,0 | 24,1 | +-------------------------------------------------------------------+ +-------------------------------------------------------------------+ | | | | | | | |----------------------------------------------------------+--------| | Jatkuvien toimintojen liikevaihto, liiketulos ja | | | tilauskanta Meur | | |----------------------------------------------------------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | 1-3/07 | 4-6/07 | 7-9/07 | 10-12/07 | 1-3/08 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liikevaihto | 58,2 | 65,6 | 57,3 | 88,8 | 63,1 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liiketulos ilman | | | | | | | kertaluontoisia | | | | | | | eriä | 1,7 | 3,8 | 4,0 | 7,1 | 1,6 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Liiketulos % | 2,9 | 5,8 | 6,9 | 8,0 | 2,6 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | 03/07 | 06/07 | 09/07 | 12/07 | '03/08 | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | | | | | | | |--------------------+--------+--------+--------+----------+--------| | Tilauskanta | 92,5 | 121,6 | 125,9 | 87,0 | 95,5 | +-------------------------------------------------------------------+ Laadintaperiaatteet Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 -standardin vaatimuksia. Esitetyn osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet ovat samat kuin tilinpäätöksessä 31.12.2007 Tässä osavuosikatsauksessa esitettävien tunnuslukujen laskennassa on sovellettu samoja laskentaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2007. Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia. TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Omavaraisuusaste prosentteina = Oma pääoma / x 100 Taseen loppusumma - saadut ennakot Gearing prosentteina = Korollinen nettovelka / x 100 Oma pääoma Korollinen nettovelka = Korolliset velat - korolliset saamiset - rahavarat ja muut lyhytaikaiset sijoitukset Oman pääoman tuotto prosentteina (ROE) = Tilikauden voitto tai tappio / x 100 Oma pääoma Sidotun pääoman tuotto prosentteina (ROCE) = Tulos ennen veroja + korkokulut / x 100 Korollinen vieras pääoma + oma pääoma (keskiarvo) Tulos/osake (EPS) = Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva tilikauden voitto / Tilikauden keskimääräinen osakemäärä ilman omia osakkeita Oma pääoma/osake = Oma pääoma / Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä tilikauden lopussa