TAMFELT OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE 9.3.2009 klo 12.45 NIMITYKSIÄ TAMFELTIN JOHDOSSA Vuoden alussa aloitettu Tamfelt-konsernin johtoryhmän uudistaminen on saatettu loppuun. Liiketoiminnan kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Tamfelt Filtration Oy:n toimitusjohtaja Heikki Rehakka. Hän vastaa liiketoiminnan kehittämisen lisäksi konsernin tutkimus- ja kehityshankkeista, laatu- ja ympäristöasioista sekä suurempien investointien koordinoinnista. Jari Stålhammar on nimitetty Tamfelt Filtration Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän jatkaa edelleen myös Tamfelt Filtrationin Suomen-yksikön johdossa. Tamfelt PMC Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty vientijohtaja Martti Heinola. PMC:n nykyinen toimitusjohtaja, Seppo Holkko jatkaa konsernin toimitusjohtajan, Reima Kerttulan, varamiehenä vastaten erityistehtävistä eläkkeelle siirtymiseensä keväällä 2010 asti. Kaikki edellä mainitut nimitykset johtoryhmäjäsenyyksineen astuvat voimaan 1.4.2009. Tamfelt Oyj Abp Reima Kerttula toimitusjohtaja LISÄTIETOJA Tamfelt Oyj Abp:n toimitusjohtaja Reima Kerttula puh. 0400 648 458. JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.tamfelt.fi Tamfelt kuuluu maailman johtaviin teknisten tekstiilien toimittajiin. Yhtiön päätuotteet ovat paperikonekudokset sekä suodatinkankaat. Tamfelt-konserni työllistää noin 1 500 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2008 oli 164,7 miljoonaa euroa. Vuonna 1797 perustettu yhtiö kuuluu Suomen teollisuuden uranuurtajiin.