Evia Oyj Pörssitiedote 31.3.2009 klo 10:45 GSM Suomi keskustelee rahoituksesta - yrityskaupan loppumaksu tarkasteluun Evia Oyj -konserniin kuuluvan ict-yhtiö GSM Suomi Oyj:n rahoitustilanne on vaikeutunut. Konsernin mukaan GSM Suomelle haetaan vaikeutuneessa asiakasrahoitustilanteessa ratkaisua, joka turvaa toimintaedellytykset myös jatkossa. Samalla konserni on ilmoittanut neuvottelevansa joulukuussa ostetun GSM Suomen yrityskaupan jälkimmäisestä maksuerästä yritystutkimuksessa selvinneiden seikkojen takia. - GSM Suomen toimintamalliin on olennaisena osana kuulunut myös asiakasrahoitus. Asiakasrahoituksen saatavuuden heikentyessä GSM Suomen rahoitustilanne on nopeasti vaikeutunut ja siihen haetaan parhaillaan eri osapuolten kanssa ratkaisua. Samalla olemme aloittaneet keskustelut GSM Suomen yrityskaupan toiseen maksuerään kohdistuvista kauppasumman vähennyksistä, sanoo Evia Oyj:n toimitusjohtaja Jari Torvelainen. Evia kertoi eilen konsernin tilinpäätöksen valmistumisen viivästyvän noin kuukauden yrityskaupassa ilmenneiden seikkojen takia. Lisätietoja: Jari Torvelainen, toimitusjohtaja, Evia Oyj, puh. 040 555 5553, jari.torvelainen@evia.fi Evia Oyj Evia Oyj on konserni, jonka liiketoimintaan kuuluvat markkinointiviestintää tarjoava Viherjuuri Helsinki ja ict-palveluja tarjoava GSM Suomi Oy. GSM Suomi on erityisesti pk-asiakkaille kattavia ja kustannustehokkaita ict -teknologiaa, viestintäratkaisuja ja palveluja tarjoava yritys. Lisätietoja www.evia.fi; Jakelu: Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.evia.fi > Sijoittajille
GSM Suomi keskustelee rahoituksesta - yrityskaupan loppumaksu tarkasteluun
| Source: Evia Oyj