EVIA OYJ Pörssitiedote 21.4.2009 klo 12.50 EVIA AINACOMIN JÄLLEENMYYJÄKSI AinaCom Partners Oy on tehnyt ICT-yritystuotteidensa jälleenmyyntiä koskevan sopimuksen Evia Oyj:n kanssa, joka ryhtyy harjoittamaan tätä toimintaa Eviacom -aputoiminimellä. AinaCom Partners perustettiin viime syksynä laajentamaan AinaComin yritysliiketoimintaa kumppanuusverkoston kautta. ”AinaComin pk-yrityksille räätälöity palveluvalikoima sekä liiketoimintamalli on otettu innokkaasti vastaan suomalaisten ICT-palveluiden jälleenmyyjien keskuudessa. Nyt julkaistun sopimuksen ansiosta verkostomme kattaa jo yli 20 paikkakuntaa eri puolella Suomea”, toteaa AinaCom Partners Oy:n toimitusjohtaja Janne Vainio. Eviacomin tavoitteena on työllistää noin 80 yritysmyyntitehtävissä työskentelevää henkilöä konsernissa. ”Olemme uusineet toimintamallimme tällä liiketoiminta-alueella. Olen iloinen julkistaessamme ensimmäisenä yhteistyökumppanimme AinaComin, jonka modernit yritystuotteet tuovat hyvän pohjan aktiivisen yritysmyyjäkuntamme myyntisalkkuun”, toteaa Evia Oyj:n toimitusjohtaja Jari Torvelainen. Lisätietoja antavat: Toimitusjohtaja Jari Torvelainen, Evia Oyj, puh. 040 555 5553 Toimitusjohtaja Janne Vainio, AinaCom Partners Oy, puh. 0400 400171 Evia Oyj on konserni, joka tarjoaa Viherjuuri -brändillä markkinointiviestintää ja Eviacom -brändillä erityisesti pk-asiakkaille kattavaa ja kustannustehokasta ict-teknologiaa, viestintäratkaisuja ja palveluja. Konsernin palveluksessa oli vuoden 2008 lopussa 218 henkilöä. Lisätietoja www.evia.fi. Aina Group -konserni (www.ainagroup.fi) on kuluttajien ja yritysten viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT. Medialiiketoimintaa harjoittaa Hämeen Sanomat Oy tytäryhtiöineen ja ICT-liiketoimintaa AinaCom Oy tytäryhtiöineen. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 105,3 miljoonaa euroa ja henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi muutettuna 508 henkilöä. Konsernin emoyhtiö on Aina Group Oyj. Jakelu: Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.evia.fi > Sijoittajille
EVIA AINACOMIN JÄLLEENMYYJÄKSI
| Source: Evia Oyj