Aldata Solution Oyj
PÖRSSITIEDOTE
6. toukokuu, 2009 klo 9.00 (EET)
Aldatan tammi-maaliskuu 2009 (verrattuna vuoden 2008 vastaavaan
aikaan)
* Liikevaihto laski 12,0 % 16,8 milj. euroon (19,1 milj. euroa).
* Myyntikate laski 9,7 % 15,4 milj. euroon (17,1 milj. euroa).
* Liikevoitto (EBIT) laski -0,2 milj. euroon (1,1 milj. euroa).
* Tulos ennen veroja oli 0,0 milj. euroa (0,6 milj. euroa).
* Nettotulos oli -0,2 milj. euroa (0,5 milj. euroa) ja
osakekohtainen tulos (EPS) oli -0.003 euroa (0,007 euroa).
Toimitusjohtaja Bertrand Sciardin katsaus
Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Aldata jatkoi uusien projektien
sekä uusien asiakkuuksien voittamista. Apollo-yksikkö, joka tuli
osaksi Aldataa yrityskaupassa viime vuoden lopulla, ylitti
odotuksemme niin liikevaihdon kuin tuloksentekokyvyn osalta ja näemme
hyvin merkittävää potentiaalia myydä Apollo-tuotteita nykyiseen
asiakaskuntaamme. Negatiivisena asiana todettakoon
ohjelmistopalveluidemme heikentynyt kysyntä Ranskassa, mikä vaikutti
alentavasti ensimmäisen neljänneksen tulokseemme.
Taloustilanne on jatkunut hyvin hermostuneena, mikä vaikuttaa myös
Aldatan asiakaskuntaan eli vähittäiskauppaan. Kuitenkin on ollut
merkillepantavaa, että päivittäistavarakaupassa, mikä on Aldatan
vahvinta aluetta, on jatkuvasti kysyntää ohjelmistoratkaisuille,
joiden avulla kauppiaat pystyvät alentamaa varastojaan sekä
kasvattamaan myyntiään.
Aldatan ratkaisuiden avulla kauppaketjut saavuttavat nopeita ja
tehokkaita kustannussäästöjä. Tämä onkin ollut yksi tärkeimmistä
myyntiargumenteistä, kun alkuvuonna voitimme uusia projekteja, jotka
käsittävät Aldata G.O.L.D. tuotteen toimituksen yhteensä noin 4000
uuteen kauppaan. Uusia projekteja saimme Euroopassa mm. suureen
Edeka-konserniin kuuluvalta saksalaiselta alennuskauppaketjulta Netto
Marken Discountilta, ranskalaiselta Systeme U
-päivittäistavaraketjulta, Supremeltä Italiasta, Hendersonilta
Pohjois-Irlannista sekä Dixieltä Venäjältä. Yhdysvalloissa saimme
uudeksi asiakkaaksi Heinens Fine Foods of Cleveland -ketjun ja MCA
Logistics teki merkittävän lisätilauksen. Muita uusia G.O.L.D.
projekteja saimme mm. Fucomilta Kuwaitista sekä tunisialaiselta
Groupe Mobroukelta.
Aldata Apollo- sekä Aldata Loyaty -ratkaisut puolestaan auttavat
kauppaketjuja kasvattamaan myyntiään. Apollo-yksikkö sai merkittäviä
tilauksia mm. Cumberland Farmsilta (yli 1000 liikkeen ketju) sekä
Constellation Winesiltä (Yhdysvaltojen suurin viinintuottaja).
Loyalty ja E -markkinnointiratkaisumme sai viisi uutta asiakkuutta,
muun muassa yhden suurimmista kansainvälisistä luksustuotemerkeistä.
Muita merkittäviä saavutuksia ensimmäisellä vuosineljänneksellä
olivat IBM Websphere sekä IBM Retail Integration Framework
-certifioinnit. Näiden certifiointien jälkeen voimme yhdistellä
Aldatan sekä IBM:n kaupan alan tuotteita standardiliittymillä.
Lisäksi saimme arvostetun 2008 Frost & Sullivan Award for Product
Line Strategy in Retail Software -palkinnon.
Ensimmäisen neljänneksen aikana seurantajärjestelmämme osoittivat
palveluidemme kysynnän hiipumista Ranskassa, joka on Aldatan suurin
yksittäinen markkina. Aloitimme välittömästi toimet, joiden
tavoitteena on laskea kustannustasoamme. Yhteistyöneuvottelut
henkilöstön kanssa alkoivat helmikuun alussa ja uskomme niiden
päättyvän tämän kuun aikana. Ensimmäisen neljänneksen tulokseen
Ranskan ylikapasiteettilla oli negatiivinen vaikutus.
Kokonaisuudessaan konsernin tulos oli ensimmäisellä
vuosineljänneksellä EBIT negatiivinen ja EBITDA positiivinen.
Ranskassa tehtävien restrukturointitoimien ansiosta kulutaso tulee
olemaan vuoden kolmannella ja neljännellä neljänneksellä
merkittävästi nykyistä alhaisempi.
Tammi-maaliskuun 2009 tulos
Konsernin liikevaihto oli 16,8 milj. euroa (19,1 milj. euroa), jossa
on laskua 2,3 miljoonaa euroa verrattuna edellisvuoden vastaavan ajan
liikevaihtoon. Tuotemyynti, joka sisältää standardilisenssien
myynnit, asiakaskohtaisten kehitysprojektien lisenssit sekä
ylläpitopalveluista saatavan tulon, oli yhteensä 62 prosenttia (43 %)
liikevaihdosta. Konsultointipalveluista saatu tulo oli 36 prosenttia
(47 %) liikevaihdosta. Kolmansien osapuolten ohjelmistoista ja
laitteista saatu tulo oli 2 prosenttia (10 %) liikevaihdosta.
Konsernin myyntikate oli 15,4 milj. euroa (17,1 milj. euroa), mikä
vastaa 92 prosentin (89 %) myyntikatetta. Liikevoitto (EBIT) oli -0,2
milj. euroa (1,1 milj. euroa) ja liikevoitto ilman optiokuluja oli
-0,1 milj. euroa (1,2 milj. euroa).
Tulos ennen veroja oli 0,0 milj. euroa (0,6 milj. euroa), nettotulos
oli -0,2 milj. euroa (0,5 milj. euroa) ja osakekohtainen tulos (EPS)
oli -0,003 euroa (0,007 euroa).
Tuotekehityskulut olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä yhteensä
2,7 milj. euroa (2,1 milj. euroa), joista aktivoitiin 0,2 milj. euroa
(0,3 milj. euroa) eli 5,8 %. Aktivoitujen tuotekehityskustannusten
poistot olivat yhteensä 0,1 milj. euroa (0,1 milj. euroa).
Aldatan tilauskanta sisältää seuraavien 12 kuukauden aikana
tuloutuvan tuotemyynnin sekä kolmansien osapuolten tuotteiden
myynnit. Maaliskuun 2009 lopussa Aldatan tilauskanta oli 22,2 milj.
euroa (20,1 milj. euroa vuoden 2008 maaliskuun lopussa ja 23,7 milj.
euroa vuoden 2008 lopussa).
Liiketoimintayksiköt tammi-maaliskuussa
Toimitusketjun hallintaohjelmistot -liiketoimintayksikön liikevaihto
oli 12,2 milj. euroa (15,2 milj. euroa), myyntikate oli 11,5 milj.
euroa (13,3 milj. euroa) ja liikevoitto (EBIT) oli 0,8 milj. euroa
(0,9 milj. euroa).
Myymäläohjelmistot-liiketoimintayksikön liikevaihto oli 4,6 milj.
euroa (3,9 milj. euroa). Myyntikate oli 4,0 milj. euroa (3,1) milj.
euroa ja liikevoitto (EBIT) oli 1,2 milj. euroa (0,8 milj. euroa).
Konsernin liiketoimintayksiköiden välillä ei ollut sisäistä myyntiä.
Konsernin kohdistamattomat kustannukset, konsernin yhteiset
nettoerät, vähensivät konsernin liikevoittoa (EBIT) 2,2 milj. eurolla
(0,6 milj. eurolla). Konsernin kohdistamattomien kustannusten nousu
johtuu organisaatiouudistuksen aiheuttamista muutoksista kulujen
kirjaamiskäytäntöön liiketoimintayksiköiden ja emoyhtiön välillä.
Konsernissa kokonaisuudessaan hallinnon kulut eivät ole muuttuneet
merkittävästi edellisvuoteen verrattuna.
Rahoitus ja investoinnit
Operatiivinen kassavirta oli tammi-maaliskuun aikana -0,2 milj. euroa
(1,0 milj. euroa) ja nettokassavirta oli -0,6 milj. euroa (EUR -0,6
milj. euroa).
Maaliskuun 2009 lopussa Aldata-konsernin rahat, rahavarat ja
arvopaperit olivat yhteensä 14,9 milj. euroa (8,6 milj. euroa), ja
taseen loppusumma oli 67,8 milj. euroa (56,1 milj. euroa).
Konsernilla oli velkaa 15,2 milj. euroa (3,5 milj. euroa) ja
korolliset nettovelat olivat yhteensä 0,7 milj. euroa (-4,2 milj.
euroa). Lyhytaikaiset saatavat olivat yhteensä 28,5 milj. euroa (32,4
milj. euroa). Konsernin omavaraisuusaste oli 33,4 prosenttia (37,6
%), nettovelkaantumisaste oli 3,3 prosenttia (-20,4 %) ja
osakekohtainen oma pääoma oli 0,327 euroa (0,300 euroa).
Aldata-konsernin kokonaisinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin
hyödykkeisiin olivat tammi-maaliskuussa 0,2 milj. euroa (0,4 milj.
euroa). Tuotekehityskustannuksista 0,2 miljoonaa euroa (0,3 milj.
euroa) aktivoitiin katsauskauden aikana.
Tutkimus- ja kehitystyö
Aldatan tutkimus- ja kehitystyökulut olivat 2,7 milj. euroa (2,1
milj. euroa) ja ne olivat 16 prosenttia (11 %) liikevaihdosta.
Tuotekehityskuluja aktivoitiin 0,2 milj. euroa (0,3 milj. euroa)
tammi-syyskuun aikana. Aktivoitujen tuotekehityskustannusten poistot
olivat 0,1 milj. euroa (0,1 milj. euroa).
Tarkastelukauden lopussa Aldatan työntekijöistä 143 (156) työskenteliT&K-tehtävien parissa, mikä on 26 prosenttia (29 %) konsernin
henkilöstöstä. Lisäksi Intiassa työskenteli 41 (0) Aldatan
yhteistyökumppanin resurssia T&K-tehtävissä Aldatalle. Aldatan
T&K-keskukset sijaitsevat Pariisissa ja Vantaalla.
Henkilöstö
Aldata-konserni työllisti 558 (538) henkilöä maaliskuun 2009 lopussa
ja keskimäärin 559 (546) työntekijää katsauskauden aikana.
31.3.2009 31.3.2008
Liiketoimintayksiköittäin Henkilöä % Henkilöä %
Toimitusketjun hallinta-
ohjelmistot 419 75 447 83
Myymäläohjelmistot 124 22 82 15
Konsernihallinto 16 3 9 2
Yhteensä 558 100 538 100
Keskimäärin 51 prosenttia henkilöstöstä työskenteli Aldatan
tytäryhtiössä Ranskassa, 14 prosenttia Suomessa, 11 prosenttia
Saksassa, 10 prosenttia Yhdysvalloissa, 5 prosenttia Ruotsissa, 4
prosenttia Sloveniassa, 3 prosenttia Isossa-Britanniassa ja 2
prosenttia Venäjällä.
Osakkeen kurssikehitys
Aldata Solution Oyj:n osake on tammi-maaliskuun 2009 aikana käynyt
ylimmillään 0,41 eurossa ja alimmillaan 0,30 eurossa. Keskikurssi oli
0,36 euroa ja päätöskurssi 0,38 euroa. Osakevaihto Helsingin
Pörssissä oli kauden aikana 5,4 milj. euroa eli yhteensä 15,1 milj.
kappaletta, mikä edustaa 22 prosenttia osakemäärästä. Aldata Solution
Oyj:llä on yhteensä 68,7 miljoonaa liikkeelle laskettua osaketta.
Liikkeelle laskettujen osakkeiden määrä on pysynyt muuttumattomana
katsauskauden aikana.
Yhtiöllä oli maaliskuun 2009 lopussa 4571 osakkeenomistajaa ja
vapaasti vaihdettavien osakkeiden osuus oli 100 prosenttia
osakepääomasta. Aldata Solution Oyj:n osakkeista 34,5 prosenttia oli
ulkomaalaisomistuksessa katsauskauden lopussa.
Yhtiökokous 2009
Aldata Solution Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Vantaalla
31.3.2009.
Yhtiökokous vahvisti emoyhtiön tilinpäätöksen ja
konsernitilinpäätöksen vuodelta 2008 sekä päätti hallituksen
esityksen mukaisesti, että osinkoa ei jaeta vuodelta 2008. Tilikauden
tulos siirretään voittovarojen tilille.
Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja
toimitusjohtajalle tilikaudelta 2008.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotusten mukaisesti:
* Valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 6 800 000 yhtiön oman
osakkeen hankkimisesta;
* Valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta
ja/tai yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttamisesta sekä
päättämään osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen optio-
ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen
perusteella hallitus on oikeutettu päättämään enintään 14 000 000
osakkeen antamisesta;
* Optio-oikeuksien 2008A- 2008F ehtojen muuttamisesta; sekä
* Yhtiöjärjestyksen muuttamisesta.
Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen seuraavat
henkilöt: William Chisholm, Bertrand Sciard, Thomas Peterson, Tommy
Karlsson ja Aarne Aktan.
Yhtiökokouksen jälkeen hallitus piti järjestäytymiskokouksen, jossa
hallituksen puheenjohtajaksi valittiin William Chisholm ja
varapuheenjohtajaksi Bertrand Sciard.
Yhtiön tilintarkastajana jatkaa yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti
Ernst & Young Oy, vastuullisena tilintarkastajana KHT Anne Vuorio.
Liiketoiminnan riskit
Aldatan liiketoimintaan kohdistuvat riskit ja epävarmuustekijät
liittyvät yleisen taloudellisen tilanteen kehitykseen ja erityisesti
vähittäiskauppaketjujen ohjelmistoinvestointien kehitykseen.
Maailmanlaajuinen laskusuhdanne on vaikuttanut Aldatan
liiketoimintaan ja uskomme sen vaikuttavan myös jatkossa yhtiön
kehitykseen. Yhtiö on nopeasti reagoinut muuttuneeseen taloudelliseen
tilanteeseen, jotta laskusuhdanteen vaikutus yrityksen kehitykseen
olisi mahdollisimman pieni. Taloustilanteen merkittävä heikkeneminen
nykyisestä vaikuttaisi suurten projektien toteutumiseen ja
asiakkaiden investointipäätöksiin. Yhtiön Ranskan yksikössä on
aloitettu henkilöstön kanssa yhteistyössä sopeuttamistoimenpiteet,
joiden tarkoituksena on merkittävästi laskea yksikön kustannustasoa.
Liiketoiminnan riskien hallinta on merkittävä osa operatiivisen
johdon työstä. Riskinhallinnalla yhtiö varmistaa niin riskien ja
riskitason mittaamisen kuin myös ulkoisten sekä sisäisten muuttujien
vaikutuksen yhtiön riskitasoon. Tavoitteena on ennakoivin toimin
minimoida riskitekijöitä. Aldatassa riskinhallinnasta vastaa
toimitusjohtajan johdolla koko operatiivinen johtoryhmä sekä
johtajisto.
Näkymät
Aldata odottaa liiketoimintaympäristön jatkuvan haasteellisena vuonna
2009. Vuoden 2009 toisen neljänneksen tulos tulee sisältämään
merkittäviä kertaluonteisia restrukturointikuluja. Nämä kulut
johtuvat Ranskan yksikössä toteutettavista sopeuttamistoimenpiteistä.
Kun prosessi on saatu päätökseen ja toimenpiteet toteutettu, tulee
Aldata julkaisemaan erillisen tiedotteen restrukturoinnista sekä sen
kustannusvaikutuksesta.
Perustuen tilauskantaan, myynti- ja palvelutoimintojen aktiviteettiin
sekä tarjouskantaan, yhtiö uskoo vuonna 2009 kasvattavansa
liikevaihtoaan vuoteen 2008 verrattuna sekä, poislukien Ranskan
sopeuttamisohjelmaan liittyvät kertaluonteiset kulut, tekevänsä
voitollisen operatiivisen (EBIT) tuloksen.
Helsingissä, toukokuun 6. päivänä, 2009
Aldata Solution Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Bertrand Sciard, toimitusjohtaja, puh. +358 10 820 8000 / Aldata
Solution Oyj.
Thomas Hoyer, talousjohtaja, puh. +358 10 820 8010
Aldata järjestää tiedotustilaisuuden telekonferenssina toimittajille
ja sijoitusanalyytikoille 6.5.2009 kello 12.00.
Tiedotustilaisuuden esitysaineisto on saatavilla myös yhtiön
kotisivuilta osoitteesta www.aldata-solution.com
Aldata 100% Retail-Wholesale
Aldata on johtava kaupan alan kokonaisratkaisujen toimittaja, jonka
liiketoiminta on keskittynyt 100-prosenttisesti kaupan alan toiminnan
tehostamiseen. Toimitamme asiakkaillemme moderneja ja joustavia
kokonaisratkaisuja, joiden avulla asiakasyritykset lisäävät
liiketoimintansa tuottavuutta, tehokkuutta ja kannattavuutta.
Ratkaisujamme on tähän mennessä onnistuneesti otettu käyttöön 52
maassa, ja ne tukevat liiketoimintaa jo yli 24 000 myymälässä ja
lähes 500 varastossa. Asiakaskunnassamme on edustettuna kaiken
kokoisia toimijoita aina viiden myymälän erikoisketjuista suuriin,
yli 5 000 myymälän globaaleihin kauppaketjuihin. Aldatan osake
noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä ja sen kaupankäyntitunnus on
ALD1V. Lisätietoja osoitteesta: www.aldata-solution.com.
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
TAULUKKO-OSA
Laadintaperiaatteet
Tämä osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS:n kirjaamis- ja
arvostusperiaatteita ja samoja laatimisperiaatteita kuin vuoden 2008
tilinpäätöksessä, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS
34, Osavuosikatsaukset -standardin vaatimuksia.
Konserni on soveltanut 1.1.2009 alkaen seuraavia uusia ja
uudistettuja standardeja: IFRS 8 Toimintasegmentit ja IAS 1
Tilinpäätöksen esittäminen. IFRS 8-muutoksella ei ole ollut
vaikutusta konsernin segmentti-informaatioon. IAS 1 -muutos on
vaikuttanut tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelman
esitystapoihin. Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
KONSERNIN TULOSLASKELMA MEUR MEUR Muutos % MEUR
1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
Liikevaihto 16,8 19,1 -12,0 % 70,0
Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,3 -56,4 % 2,1
Liiketoiminnan kulut -16,8 -17,9 6,2 % -67,0
Poistot ja arvonalentumiset -0,4 -0,3 -1,4 % -1,4
Liikevoitto -0,2 1,1 -118,8 % 3,7
Rahoitustuotot ja -kulut 0,2 -0,6 132,9 % -1,0
Tulos ennen veroja ja
vähemmistöosuutta 0,0 0,6 -105,5 % 2,8
Tuloverot tilikaudelta -0,2 -0,1 -33,8 % -0,6
Vähemmistöosuus 0,0 0,0 467,7 % 0,0
Tilikauden tulos -0,2 0,5 -140,8 % 2,1
Tulos/osake, EUR (EPS) -0,003 0,007 0,031
Tulos/osake, EUR (EPS)
laimennusvaikutuksella
oikaistu -0,003 0,007 0,031
Jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille -0,2 0,5 2,1
Vähemmistölle 0,0 0,0 0,0
Laaja tuloslaskelma
Tilikauden voitto -0,2 0,5 2,1
Muut laajan tuloksen erät:
Muuntoerot -0,2 0,4 0,4
Tilikauden laaja tulos -0,4 0,9 2,5
Laajan tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille -0,4 0,9 2,5
Vähemmistölle 0,0 0,0 0,0
KONSERNITASE MEUR MEUR MEUR
31.3.2009 31.3.2008 31.12.2008
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Liikearvo 15,0 9,4 15,0
Aktivoidut tuotekehitysmenot 3,0 2,3 2,9
Aineettomat hyödykkeet 1,7 0,3 1,8
Aineelliset hyödykkeet 1,4 1,5 1,4
Sijoitukset 0,1 0,1 0,1
Muut pitkäaikaiset varat 0,1 0,1 0,1
Laskennallinen verosaaminen 2,6 1,0 1,9
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 23,9 14,8 23,3
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus 0,4 0,3 0,2
Lyhytaikaiset saamiset 28,5 32,4 25,6
Rahat ja pankkisaamiset 14,8 8,6 15,4
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 43,9 41,3 41,5
VASTAAVAT YHTEENSÄ 67,8 56,1 64,8
VASTATTAVAA
Emoyhtiön omistajille
kuuluva pääoma 22,5 20,6 22,8
Vähemmistöosuus 0,1 0,1 0,1
Pitkäikaiset velat 4,6 4,2 3,7
Lyhytaikaiset velat 40,6 31,2 38,2
VASTATTAVAA YHTEENSÄ 67,8 56,1 64,8
KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN
MUUTOSLASKELMA 1000 EUR
Yli- Kertyneet Oma
Osake kurssi- Muunto- voitto- Vähemmistön Pääoma
TEUR pääoma rahasto erot varat Yhteensä osuus yhteensä
OMA PÄÄOMA
1.1.2008 686 18 996 363 -426 19 619 82 19 701
Omaan
Pääomaan
Kirjatut
osakeperus-
teiset
maksut 0 0 0 525 525 0 525
Käytetyt
optiot 1 158 0 0 159 0 159
Tilikauden
laaja
tulos 0 0 345 2 145 2 490 36 2 626
OMA PÄÄOMA
31.12.2008 687 19 154 708 2 244 22 793 117 22 911
Omaan
pääomaan
Kirjatut
osakeperus-
teiset
maksut 0 0 0 75 75 0 75
Tilikauden
laaja
tulos 0 0 -182 -190 -372 -14 -387
OMA PÄÄOMA
31.3.2009 687 19 154 526 2 129 22 496 103 22 599
KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA
MEUR MEUR MEUR
1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto -0,2 1,2 3,7
Oikaisut liikevoittoon 0,0 -0,9 -0,1
Käyttöpääoman muutos -0,1 0,6 1,6
Saadut korot ja muut
rahoitustuotot 0,2 0,1 0,6
Maksetut korot ja muut
rahoituskulut -0,1 -0,2 -0,6
Maksetut verot 0,0 0,4 0,5
Liiketoiminnan rahavirta -0,2 1,0 5,7
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin
Ja aineettomiin
hyödykkeisiin -0,3 -0,3 -1,9
Investointien rahavirta
yhteensä -0,3 -0,3 -9,8
Kassavirta ennen
rahoitusta -0,5 0,7 -4,1
Rahoituksen kassavirta
Pitkäaikaisten lainojen
takaisinmaksut 0,0 0,0 0,0
Lyhytaikaisten lainojen
nostot 0,0 0,2 13,9
Lyhytaikaisten lainojen
takaisinmaksut -0,1 -1,5 -3,7
Maksullinen osakeanti 0,0 0,1 0,2
Rahoituksen kassavirta -0,1 -1,3 10,4
Rahavirrat yhteensä -0,6 -0,6 6,3
Rahavarojen muutos -0,6 -0,6 6,3
Rahavarat kauden alussa 15,4 9,1 9,1
Rahavarat kauden lopussa 14,9 8,6 15,4
OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT
VASTUUSITOUMUKSET MEUR MEUR MEUR
31.3.2009 31.3.2008 31.12.2008
Rahalaitoslainat 15,2 3,5 15,2
Yrityskiinnitykset 5,4 5,4 5,4
Vuokra- ja leasingvastuut 10,4 12,8 11,4
Takaukset konserniyhtiön velasta 0,1 0,1 0,1
TUNNUSLUKUJA, MEUR 1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
Toiminnan laajuus
Liikevaihto, MEUR 16,8 19,1 70,0
Henkilöstö keskimäärin 559 546 540
Kannattavuus
Liikevoitto, MEUR -0,2 1,1 3,7
Liikevoitto, % liikevaihdosta -1,3 6,0 5,3
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja
veroja, MEUR 0,0 0,6 2,8
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja
veroja, % lv -0,2 3,1 3,9
Oman pääoman tuotto, % (ROE) -3,5 9,2 10,2
Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROI) 6,7 19,4 17,3
Rahoitus ja taloudellinen asema
Maksuvalmius (Quick ratio) 1,1 1,3 1,1
Maksuvalmius (Current ratio) 1,1 1,3 1,1
Omavaraisuusaste, % 33,4 37,6 36,3
Korolliset nettovelat, MEUR 0,7 -4,2 0,4
Nettovelkaantumisaste (Gearing), % 3,3 -20,4 1,9
Osakekohtaiset tunnusluvut
Tulos/osake, EUR (EPS) -0,003 0,007 0,031
Tulos/osake, EUR (EPS)
laimennusvaikutuksella oikaistu -0,003 0,007 0,031
Oma pääoma/osake, EUR 0,327 0,300 0,332
SEGMENTTI-INFORMAATIO
LIIKETOIMINTAYKSIKÖT 1-3/2009 1-3/2007 1-12/2008
Ulkopuolinen liikevaihto
Toimitusketjun
hallintaohjelmistot 12,2 15,2 56,2
Myymäläohjelmistot 4,6 3,9 13,8
Yhteensä 16,8 19,1 70,0
Tilikauden tulos
jatkuvista toiminnoista
Toimitusketjun
hallintaohjelmistot 0,8 0,9 0,3
Myymäläohjelmistot 1,2 0,8 2,1
Yhteensä 2,0 1,7 2,5
Kohdistamattomat erät -2,2 -0,6 -1,3
Liiketulos -0,2 1,1 3,7
Rahoitustuotot ja -kulut 0,2 -0,6 -1,0
Tulos ennen veroja ja
vähemmistöosuutta 0,0 0,6 2,8
Tuloverot tilikaudella -0,2 -0,1 -0,6
Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0
Tilikauden tulos jatkuvista
toiminnoista -0,2 0,5 2,2
Tilikauden tulos -0,2 0,5 2,2
TULOSLASKELMA MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR
NELJÄNNESVUOSITTAIN 1-3/09 10-12/08 7-9/08 4-6/08 1-3/08
Liikevaihto 16,8 17,2 15,7 18,0 19,1
Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 1,6 0,2 0,1 0,3
Liiketoiminnan kulut -16,8 -17,1 -15,4 -16,6 -17,9
Poistot ja
arvonalentumiset -0,4 -0,4 -0,4 -0,4 -0,3
Liikevoitto -0,2 1,3 0,1 1,2 1,1
Rahoitustuotot ja -kulut 0,2 -0,9 0,4 0,0 -0,6
Tulos ennen veroja ja
vähemmistöosuutta 0,0 0,4 0,6 1,2 0,6
Tuloverot tilikaudelta -0,2 -0,3 -0,1 -0,1 -0,1
Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0
Tilikauden tulos -0,2 0,1 0,5 1,1 0,5
TULOSLASKELMA MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR
KUMULATIIVINEN 1-3/09 1-12/08 1-9/08 1-6/08 1-3/08
Liikevaihto 16,8 70,0 52,8 37,1 19,1
Liiketoiminnan muut
tuotot 0,1 2,1 0,6 0,4 0,3
Liiketoiminnan kulut -16,8 -67,0 -49,9 -34,5 -17,9
Poistot ja
arvonalentumiset -0,4 -1,4 -1,1 -0,7 -0,3
Liikevoitto -0,2 3,7 2,5 2,3 1,1
Rahoitustuotot ja -kulut 0,2 -1,0 -0,1 -0,6 -0,6
Tulos ennen veroja
ja vähemmistöosuutta 0,0 2,8 2,4 1,8 0,6
Tuloverot tilikaudelta -0,2 -0,6 -0,2 -0,2 -0,1
Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0
Tilikauden tulos -0,2 2,1 2,1 1,6 0,5
TASE MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR
31.3.09 31.12.08 30.9.08 30.6.08 31.3.08
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Liikearvo 15,0 15,0 9,4 9,4 9,4
Aktivoidut
tuotekehitysmenot 3,0 2,9 2,6 2,4 2,3
Aineettomat hyödykkeet 1,7 1,8 0,7 0,3 0,3
Aineelliset hyödykkeet 1,4 1,4 1,3 1,4 1,5
Sijoitukset 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1
Muut pitkäaikaiset
varat 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1
Laskennallinen
verosaaminen 2,6 1,9 0,9 0,9 1,0
PYSYVÄT VASTAAVAT
YHTEENSÄ 23,9 23,3 15,2 14,7 14,8
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus 0,4 0,2 0,3 0,3 0,3
Lyhytaikaiset saamiset 28,5 25,6 26,4 27,1 32,4
Rahat ja pankkisaamiset 14,8 15,4 8,8 13,6 8,6
VAIHTUVAT VASTAAVAT
YHTEENSÄ 43,9 41,5 35,5 41,0 41,3
VASTAAVAT YHTEENSÄ 67,8 64,8 50,7 55,8 56,1
VASTATTAVAA
Emoyhtiön omistajille
kuuluva pääoma 22,5 22,8 22,3 21,9 20,6
Vähemmistöosuus 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1
Pitkäikaiset velat 4,6 3,7 2,0 3,6 4,2
Lyhytaikaiset velat 40,6 38,2 26,3 30,2 31,2
VASTATTAVAA YHTEENSÄ 67,8 64,8 50,7 55,8 56,1
TUNNUSLUKUJA, MEUR 1-3/09 10-12/08 7-9/08 4-6/08 1-3/08
NELJÄNNESVUOSITTAIN
Toiminnan laajuus
Liikevaihto, MEUR 16,8 17,2 15,7 18,0 19,1
Henkilöstö keskimäärin,
kumulat. 559 540 539 543 546
Kannattavuus
Liikevoitto, MEUR -0,2 1,3 0,1 1,2 1,1
Liikevoitto, % liikevaihdosta -1,3 7,3 0,9 6,6 6,0
Tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja
veroja,MEUR 0,0 0,4 0,6 1,2 0,6
Tulos ennen
Tilinpäätössiirtoja
ja veroja, % liikevaihdosta -0,2 2,4 3,7 6,6 3,1
Oman pääoman tuotto,
% (ROE) -3,5 10,2 13,4 15,3 9,2
Sijoitetun pääoman
tuotto, % (ROI) 6,7 17,3 18,7 21,4 19,4
Rahoitus ja
taloudellinen asema
Maksuvalmius
(Quick ratio) 1,1 1,1 1,3 1,3 1,3
Maksuvalmius
(Current ratio) 1,1 1,1 1,4 1,4 1,3
Omavaraisuusaste, % 33,4 36,3 45,1 40,3 37,6
Korolliset nettovelat,
MEUR 0,7 0,4 -6,7 -9,3 -4,2
Nettovelkaantumisaste
(Gearing), % 3,3 1,9 -29,8 -42,4 -20,4
Osakekohtaiset
tunnusluvut
Tulos/osake, EUR (EPS) -0,003 0,001 0,007 0,016 0,007
Tulos/osake, EUR (EPS)
laimennusvaikutuksella oikaistu -0,003 0,001 0,007 0,016 0,007
Oma pääoma/osake, EUR 0,327 0,332 0,324 0,319 0,300
ALDATA SOLUTION OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUULTA 2009
| Source: Aldata Solution Oyj