SAMPO-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 JA OSINKOEHDOTUS

SAMPO OYJ               TILINPÄÄTÖSTIEDOTE           11.2.2010        KLO 9.40  

SAMPO-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 JA OSINKOEHDOTUS               

Kaikkien aikojen paras tulos markkina-arvoin laskettuna                         

Sampo-konsernin markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos      
kohosi 3 423 miljoonaan euroon (-2 254). Tulos ennen veroja vuodelta 2009 oli   
825 miljoonaa euroa (870).                                                      

Osakekohtainen tulos oli 1,14 euroa (1,18). Käyvän arvon rahaston muutos        
huomioon ottaen osakekohtainen tulos oli 5,88 euroa (-3,52). Mikäli Sammon      
Nordea-omistuksen kirjauskäytäntö ei olisi muuttunut, olisi käyvän arvon        
rahaston muutoksen huomioiva osakekohtainen tulos ollut yli euron korkeampi.    
Konsernin oman pääoman tuotto vuonna 2009 oli 53,7 prosenttia (-32,4).          
Hallitus ehdottaa 13.4.2010 järjestettävälle yhtiökokoukselle osinkoa           
jaettavaksi 1,00 euroa osakkeelta (0,80).                                       
Osakekohtainen substanssi oli 14,63 euroa (8,28). Konsernin käyvän arvon rahasto
nousi verojen jälkeen 296 miljoonaan euroon (-2 364)                            
Vahinkovakuutustoiminta ylsi markkina-arvoin mitaten 1 353 miljoonan euron (-19)
tulokseen, mikä on yhtiön kaikkien aikojen paras tulos. Vakuutustekninen tulos  
säilyi hyvänä ja yhdistetty kulusuhde koko vuodelta 2009 oli 92,1 prosenttia    
(91,8). Tulos ennen veroja nousi 644 miljoonaan euroon (549). Oman pääoman      
tuotto oli 53,2 prosenttia (-0,8).                                              
Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja aleni hieman ja oli 121 miljoonaa     
euroa (140). Markkina-arvoin mitattuna tulos kohosi silti 658 miljoonaan euroon 
(-511), mikä on yhtiön kaikkien aikojen paras tulos markkina-arvoin. Oman       
pääoman tuotto markkina-arvojen muutokset huomioiden oli 97,6 prosenttia        
(-68,8).                                                                        
Omistusyhteisö-segmentin tulos ennen veroja aleni 36 miljoonaan euroon (180).   
Käyvän arvon rahasto kasvoi -3 miljoonaan euroon (-1 759).                      
                                                                                
--------------------------------------------------------------------------------
| AVAINLUVUT              |       |       | Muutos |     Q4 |     Q4 |  Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                 |  2009 |  2008 |     -% |   2009 |   2008 |      -% |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja      |   825 |   870 |     -5 |    199 |    206 |      -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vahinkovakuutus       |   644 |   549 |     17 |    168 |    154 |       9 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Henkivakuutus         |   121 |   140 |    -13 |     36 |     26 |      37 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Omistusyhteisö        |    36 |   180 |    -80 |     -5 |     26 |       - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos        |   641 |   675 |     -5 |    148 |    153 |      -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                         |       |       | Muutos |        |        |  Muutos |

| Osinko/osake, euroa     |  1,00 |  0,80 |   0,20 |      - |      - |       - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, euroa      |  1,14 |  1,18 |  -0,04 |   0,26 |   0,27 |   -0,01 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ml. käyvän arvon  |  5,88 | -3,52 |   9,40 |  -0,17 |  -2,33 |    2,16 |
| rahaston muutos/osake,  |       |       |        |        |        |         |
|   euroa                 |       |       |        |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Substanssi/osake, euroa | 14,63 |  8,28 |   6,35 |      - |      - |       - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Keskim.                 | 7 311 | 7 145 |    166 |      - |      - |       - |
| henkilöstömäärä(FTE)    |       |       |        |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin               | 158,3 | 433,6 | -275,3 |      - |      - |       - |
| vakavaraisuussuhde, %   |       |       |        |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, %  |  53,7 | -32,4 |   86,1 |      - |      - |       - |
--------------------------------------------------------------------------------

Osavuosikatsauksen tiedot eivät ole tilintarkastettuja.                         

NORDEASTA OSAKKUUSYHTIÖ JOULUKUUSSA 2009                                        

Sampo Oyj:n hallitus päätti jättää 27.8.2009 Ruotsin finanssivalvonnalle        
(Finansinspektionen) hakemuksen luvasta ylittää 20 prosentin omistus Nordea Bank
AB (publ):ssa. Ruotsin finanssialan valvontaviranomainen Finansinspektionen     
myönsi 20.10.2009 Sampo Oyj:lle mainitun luvan. Sampo Oyj:n omistus Nordeassa   
ylitti 11.12.2009 20 prosentin rajan.                                           

Sammolla oli 11.2.2010 omistuksessaan 809 429 180 Nordean osaketta, mikä vastaa 
20,1 prosenttia Nordean osakkeista. Omistuksen ylitettyä 20 prosentin rajan     
Nordeasta tuli 31.12.2009 alkaen Sammon osakkuusyhtiö.                          

Kirjauskäytännön muutoksen seurauksena Sammon taseessa käypään arvoon           
käsiteltyjen Nordea-osakkeiden arvo palautettiin vastaamaan niiden alkuperäistä 
5 168 miljoonan euron hankintamenoa. Tästä aiheutuva käyvän arvon rahaston      
aleneminen pienensi Sampo-konsernin omaa pääomaa 588 miljoonalla eurolla.       
Nordean osakkuusyhtiökäsittelyllä ei ole silti vaikutusta käyvin arvoin         
raportoitavaan substanssiarvoon (NAV).                                          

Sammon Nordea-sijoituksen hankintahinta oli 1,2 miljardia euroa suurempi kuin   
sitä vastaava Nordean nettovarojen määrä. Hankintahinnasta kohdistettiin 330    
miljoonaa euroa asiakkuuksiin liittyviin aineettomiin hyödykkeisiin, joiden     
poistoaika tasapoistoin on 10 vuotta. Vuotuinen poisto on 24 miljoonaa euroa.   

Vuoden 2010 alusta alkaen Sammon osuus Nordean tuloksesta esitetään             
tuloslaskelmassa kohdassa Osuus osakkuusyritysten voitoista/tappioista.         

Sampo-konsernin vakavaraisuuspääoma 31.12.2009 sisältää Sammon omistusosuutta   
vastaavan osuuden Nordean vakavaraisuuspääomasta.                               

VUODEN 2009 VIIMEINEN VUOSINELJÄNNES LYHYESTI                                   

Sampo-konsernin tulos ennen veroja vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä oli   
199 miljoonaa euroa (206). Osakekohtainen tulos oli 0,26 euroa (0,27).          

Vahinkovakuutustoiminnan yhdistetty kulusuhde neljänneltä vuosineljännekseltä   
oli 92,7 prosenttia (91,9) ja tulos ennen veroja 168 miljoonaa euroa (154).     
Sijoitustoiminnan nettotuotot olivat 110 miljoonaa euroa (88).                  

Henkivakuutustoiminnan tulos ennen veroja oli 36 miljoonaa euroa (26). Maksutulo
jatkoi kasvuaan ja ylsi 289 miljoonaan euroon (148), mikä oli uusi              
kvartaalikohtainen ennätys.                                                     

Omistusyhteisön viimeisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 5 miljoonaa euroa 
tappiollinen (26).                                                              

LIIKETOIMINTA-ALUEET VUONNA 2009                                                

Vahinkovakuutus                                                                 

If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö, joka toimii myös kaikissa     
Baltian maissa ja Venäjällä. Sampo-konsernin vahinkovakuutuksen emoyhtiö If     
Skadeförsäkring Holding AB:n pääkonttori on Ruotsissa. Tytäryhtiöidensä kautta  
If tarjoaa vakuutusratkaisuja ja -palveluja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa,      
Tanskassa, Baltiassa ja Venäjällä. Ifin toiminnot jakautuvat neljään            
liiketoiminta-alueeseen: Henkilöasiakkaat, Yritysasiakkaat, Suurasiakkaat sekä  
Baltia ja Venäjä.                                                               

--------------------------------------------------------------------------------
|                        |       |        | Muutos |     Q4 |     Q4 |  Muutos |
|                        |       |        |     -% |        |        |      -% |

| Milj. e                |  2009 |   2008 |        |   2009 |   2008 |         |

| Vakuutusmaksutulo      | 3 677 |  3 821 |     -4 |    787 |    724 |       9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan      |   394 |    268 |     47 |    110 |     88 |      25 |
| nettotuotot            |       |        |        |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot            |    23 |     26 |    -13 |      6 |      6 |     -10 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut           |    -2 | -2 592 |     -4 |   -630 |   -621 |       1 |
|                        |   477 |        |        |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja           |   -33 |    -14 |    145 |    144 |    198 |     -27 |
| sijoitus-sopimusvelkoj |       |        |        |        |        |         |
| en muutos              |       |        |        |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut        |  -470 |   -460 |      2 |   -123 |   -113 |       9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kulut             |  -439 |   -473 |     -7 |   -118 |   -121 |      -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut          |   -30 |    -29 |      3 |     -8 |     -7 |       3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja     |   644 |    549 |     17 |    168 |    154 |       9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Avainluvut             |       |        |        |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                        |       |        | Muutos |        |        |  Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhdistetty kulusuhde,  |  92,1 |   91,8 |    0,3 |   92,7 |   91,9 |     0,8 |
| %                      |       |        |        |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Riskisuhde, %          |  68,0 |   68,1 |   -0,1 |   67,6 |   67,4 |     0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimintakulusuhde, %   |  24,1 |   23,7 |    0,4 |   25,0 |   24,5 |     0,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekulusuhde, %      |  17,6 |   17,4 |    0,2 |   18,5 |   18,2 |     0,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, % |  53,2 |   -0,8 |   54,0 |      - |      - |       - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön            | 6 807 |  6 655 |    152 |      - |      - |       - |
| keskimääräinen         |       |        |        |        |        |         |
| lukumäärä (FTE)        |       |        |        |        |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------

Ifin, Sampo-konsernin vahinkovakuutusliiketoiminnan, vakuutustekninen tulos     
säilyi erinomaisena ja yhtiön tulos 1 353 miljoonaa euroa (-19) markkina-arvoin 
mitattuna oli yhtiön kaikkien aikojen paras.                                    

Vahinkovakuutustoiminnan tulos ennen veroja vuodelta 2009 nousi 644 miljoonaan  
euroon (549). Vakuutustekninen tulos oli 488 miljoonaa euroa (548).             
Henkilöasiakkaat-liiketoiminta-alueen osuus vakuutusteknisestä tuloksesta oli 50
prosenttia, Yritysasiakkaiden 29 prosenttia, Suurasiakkaiden 15 prosenttia ja   
Baltia ja Venäjä -liiketoiminnan 5 prosenttia. Vakuutustekninen tulos laski,    
koska tekniseen tulokseen allokoitu sijoitustuottojen määrä laski alhaisen      
korkotason seurauksena.                                                         

Vakuutusliikkeen tuotto (vakuutusteknisen tuloksen suhde omalla vastuulla       
oleviin vakuutusmaksutuottoihin) laski edellisvuodesta 13,4 prosenttiin (14,3). 
Oman pääoman tuotto oli 53,2 prosenttia (-0,8). Käyvän arvon rahasto nousi 105  
miljoonaan euroon (-414).                                                       

Vuoden 2009 yhdistetty kulusuhde 92,1 prosenttia (91,8) oli selkeästi pitkän    
aikavälin alle 95 prosentin tavoitetta parempi.                                 

Yhdistetty kulusuhde nousi Henkilöasiakkaat-liiketoiminnassa 92,5 prosenttiin   
(91,3). Aiempaa korkeampi vahinkofrekvenssi ja suurvahingot heikensivät         
riskisuhdetta, joka oli 68,0 prosenttia (67,3). Yritysasiakkaat-liiketoiminnan  
riskisuhde parani 68,3 prosenttiin (68,6), mutta toimintakulusuhteen            
heikkeneminen nosti hieman yhdistettyä kulusuhdetta, joka nousi 92,6 prosenttiin
(92,4).                                                                         

Suurvahinkojen määrä ja vahinkofrekvenssi kehittyivät                           
Suurasiakas-liiketoiminnassa suotuisasti, minkä seurauksena yhdistetty kulusuhde
parani 90,7 prosenttiin (93,4). Vakuutusmaksutulo väheni selvästi Baltiassa ja  
Venäjällä, mutta keskivahingon ja vahinkofrekvenssin vakaa kehitys jatkui ja    
yhdistetty kulusuhde parani 91,7 prosenttiin (92,6).                            

Maantieteellisesti tarkastellen yhdistetty kulusuhde kehittyi eri tavoin:       
Ruotsissa yhdistetty kulusuhde nousi 95,2 prosenttiin (92,0) ja Tanskassa 93,7  
prosenttiin (91,3). Suomessa yhdistetty kulusuhde parani 88,5 prosenttiin (89,3)
ja Norjassa 92,0 prosenttiin (93,3).                                            

Bruttovakuutusmaksutulo laski 4 prosenttia 3 888 miljoonaan euroon (4 057).     
Valuuttakurssien muutokset huomioon ottaen maksutulo kuitenkin säilyi ennallaan 
ja jopa nousi Henkilöasiakkaat-liiketoiminnassa 2,2 prosenttia.                 

Toimintakulusuhde nousi vuodentakaisesta 0,4 prosenttiyksikköä 24,1 prosenttiin.
Nousu johtui pääasiassa maksutulon kasvun hitaudesta. Venäläisen SOAO Regionin  
toimintojen Ifiin yhdistämisestä seuranneet, kesäkuusta 2008 alkaen kertyneet   
kustannukset kasvattivat toimintakulusuhdetta 0,2 prosenttiyksikköä.            
Kokonaiskustannukset laskivat 939 miljoonaan euroon (962) suurelta osin Ruotsin 
kruunun heikentymisen seurauksena.                                              

Korvauskulut laskivat 2 477 miljoonaan euroon (2 592) ja riskisuhde parani 68,0 
prosenttiin (68,1). Aikaisempina tilikausina sattuneita vahinkoja varten        
varattua korvausvastuuta purettiin 87 miljoonalla eurolla (90). Korvausvastuu   
suhteessa maksutuloon oli 170 prosenttia (177) ja suhteessa maksettuihin        
korvauksiin 238 prosenttia (250).                                               

Sijoitusmarkkinat elpyivät selvästi vuoden takaisesta. Sijoitustoiminnan        
nettotuotot nousivat 394 miljoonaan euroon (268), johon sisältyy 86 miljoonan   
euron arvonalennuskirjaukset rahoitusvaroista. Ifin sijoitusomaisuuden arvo     
31.12.2009 oli 10,7 miljardia euroa (9,0), josta 89 prosenttia (95) oli         
sijoitettuna korkoinstrumentteihin ja 11 prosenttia osakkeisiin (5). Sijoitusten
keskimääräinen tuotto oli 12,3 prosenttia (-3,1). Korkosijoitusten duraatio oli 
2,5 vuotta (3,1).                                                               

If Vahinkovakuutuksen vastuunkantokyky eli vakavaraisuuspääoma suhteessa        
vakuutusmaksutuloon 31.12.2009 oli 77 prosenttia (66). Sampo Oyj:lle vuoden 2009
aikana maksetuista 488 miljoonan euron osingoista huolimatta vakavaraisuuspääoma
oli 2 943 miljoonaa euroa (2 221), kun viranomaisten vähimmäisvaatimus oli 634  
miljoonaa euroa.                                                                

Henkivakuutus                                                                   

Mandatum Life -konserniin kuuluvat Suomessa toimiva, Sampo Oyj:n täysin omistama
Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö ja sen tytäryhtiö, eurooppayhtiö Sampo Life    
Insurance Baltic SE. Sampo Life Insurance Baltic SE:n kotipaikka on Viro. Muissa
Baltian maissa yhtiö toimii sivukonttorien kautta.                              

--------------------------------------------------------------------------------
|                       |         |        | Muutos |     Q4 |     Q4 | Muutos |
|                       |         |        |     -% |        |        |     -% |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e               |    2009 |   2008 |        |   2009 |   2008 |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo     |     803 |    529 |     52 |    289 |    148 |     96 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan     |     629 |   -222 |      - |    133 |   -128 |   -205 |
| nettotuotot           |         |        |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot           |       0 |      0 |      - |      0 |      0 |      - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut          |    -628 |   -763 |    -18 |   -162 |   -140 |     16 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja          |    -600 |    681 |      - |   -205 |    169 |      - |
| sijoitus-sopimusten   |         |        |        |        |        |        |
| velkojen muutos       |         |        |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut       |     -29 |    -23 |     25 |     -9 |     -6 |     57 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kulut            |     -46 |    -51 |     -9 |     -9 |    -15 |    -36 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut         |      -8 |    -11 |    -29 |     -2 |     -2 |    -27 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja    |     121 |    140 |    -13 |     36 |     26 |     37 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Avainluvut            |         |        |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |         |        | Muutos |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekustannussuhde,  |   111,0 |  113,1 |   -2,1 |      - |      - |      - |
| %                     |         |        |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto,  |    97,6 |  -68,8 |      - |      - |      - |      - |
| %                     |         |        |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön           |     450 |    437 |     13 |      - |      - |      - |
| keskimääräinen        |         |        |        |        |        |        |
| lukumäärä (FTE)       |         |        |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

Sampo-konsernin henkivakuutusyhtiö Mandatum Life menestyi vuonna 2009 sekä      
kannattavuudella että kasvulla mitaten. Tulos markkina-arvoin kasvoi kaikkien   
aikojen ennätykseen 658 miljoonaan euroon (-511).                               

Henkivakuutusliiketoiminnan tulos ennen veroja vuonna 2009 oli 121 miljoonaa    
euroa (140). Sijoitustoiminnan nettotuotot sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin    
liittyviä tuottoja lukuun ottamatta olivat 270 miljoonaa (263).                 
Sijoitussidonnaisten sopimusten nettotuotot olivat 359 miljoonaa (-485). Käyvän 
arvon rahasto kasvoi 210 miljoonaan euroon vuoden takaisesta -192 miljoonasta   
eurosta. Henkivakuutustoiminnan oman pääoman tuotto (RoE) oli 97,6 prosenttia   
(-68,8).                                                                        

Mandatum Life -konsernin sijoitusomaisuus oli 31.12.2009 suuruudeltaan 5,4      
miljardia euroa (4,7), kun summaan ei lasketa 2,4 miljardin euron (1,6)         
suuruisia sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelan katteena olevia          
sijoituksia. Sijoitusomaisuudesta korkosijoitusten osuus oli 68 prosenttia (78),
osakkeiden 23 prosenttia (12), private equity -sijoitusten 4 prosenttia (5),    
kiinteistöjen 3 prosenttia (3) ja muiden sijoitusten 2 prosenttia (2).          

Vuonna 2009 sijoitusomaisuuden tuotto oli 16,8 prosenttia (-7,8)                
osakemarkkinoiden ja korkomarkkinoiden korkeiden tuottojen ansiosta.            
Sijoitustoiminnan tuottoihin sisältyvät 140 miljoonan euron                     
arvonalennuskirjaukset. Joulukuun 2009 lopussa korkosijoitusten duraatio oli 2,6
vuotta (3,6).                                                                   

Mandatum Life -konsernin toimintapääoma vahvistui vuoden 2009 aikana            
merkittävästi ja oli vuoden lopussa 926 miljoonaa euroa (378) ylittäen sille    
asetetun 226 miljoonan euron suuruisen vähimmäisvaatimuksen. Vakavaraisuusaste  
oli 18,5 prosenttia (7,9). Vastuuvelka oli kokonaisuudessaan 6,8 miljardia euroa
(6,1), josta voimakkaasti kasvaneen sijoitussidonnaisen vastuuvelan osuus oli   
2,4 miljardia (1,6). Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvän vastuuvelan    
osuus nousi 35 prosenttiin (27) vastuuvelan kokonaismäärästä.                   

Henkivakuutustoiminnan liikekustannussuhde parani hieman ja oli 111,0 prosenttia
(113,1). Liikekustannussuhde ei huomioi kaikkia liikekulujen kattamiseksi       
kerättyjä palkkioita. Mandatum Life -konsernin kaikki palkkiot huomioiva        
kokonaisliikekustannussuhde oli 91,8 prosenttia (89,6). Hankintavuoden tulosta  
kuormittaa se, että Mandatum Life ei aktivoi hankintakustannuksiaan.            

Mandatum Life -konsernin omalla vastuulla oleva maksutulo kohosi kaikkien       
aikojen ennätykseen. Omalla vastuulla oleva maksutulo nousi 52 prosenttia 803   
miljoonaan euroon (529). Painopistealueen sijoitussidonnaisten vakuutusten      
maksutulo lähes kaksinkertaistui 551 miljoonaan euroon (287). Maksutulosta 68   
prosenttia (54) tuli sijoitussidonnaisista vakuutuksista. Kasvu perustui        
varainhoidon yksikön ja oman yritysmyyntikanavan hyvin sujuneeseen yhteistyöhön.
Vuoden 2009 loppupuolella myös Sampo Pankin välityksellä tapahtuva myynti kasvoi
merkittävästi. Baltian maissa maksutulo kohosi 32 prosenttia ja oli 43 miljoonaa
(31) euroa.                                                                     

Mandatum Lifen ensivakuutuksen kokonaismarkkinaosuus nousi Suomessa 24,8        
prosenttiin (19,3) ja sijoitussidonnaisissa henkivakuutuksissa 27,8 prosenttiin 
(21,5). Baltiassa yhtiön sijoitussidonnaisten henkivakuutusten markkinaosuus oli
 26,6 prosenttia (17,9).                                                        

Omistusyhteisö                                                                  

Sampo Oyj omistaa ja hallinnoi vahinko- ja henkivakuutustoimintaa harjoittavia  
tytäryhtiöitään. Lisäksi yhtiö omisti 31.12.2009 noin 20 prosenttia             
Pohjoismaiden suurimman pankin Nordean osakepääomasta. Nordea on Sammon         
osakkuusyhtiö.                                                                  

--------------------------------------------------------------------------------
| Avainluvut             |       |        |  Muutos |    Q4 |     Q4 |  Muutos |
|                        |       |        |      -% |    20 |    200 |      -% |
|                        |       |        |         |    09 |      8 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                |  2009 |   2008 |         |       |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan      |   109 |    232 |     -53 |    17 |     34 |     -51 |
| nettotuotot            |       |        |         |       |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut    |    13 |      8 |      52 |     4 |      5 |     -23 |
| tuotot                 |       |        |         |       |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut        |   -11 |    -11 |      -2 |    -3 |     -2 |      60 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut    |   -17 |    -13 |      36 |    -4 |     -2 |      53 |
| kulut                  |       |        |         |       |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut          |   -58 |    -37 |      58 |   -19 |     -9 |     104 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja     |    36 |    180 |     -80 |    -5 |     26 |       - |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön            |    54 |     53 |       2 |     - |      - |       - |
| keskimääräinen         |       |        |         |       |        |         |
| lukumäärä (FTE)        |       |        |         |       |        |         |
--------------------------------------------------------------------------------

Omistusyhteisö-segmentin tulos ennen veroja oli 36 miljoonaa euroa (180).       
Raportoitua tulosta alensivat omistusyhteisön sijoitusomaisuudessa tapahtunut   
Nordea-omistuksen kasvu ja korkoinstrumenttien väheneminen.                     
Nordea-omistuksen tulosvaikutus vuonna 2009 muodostui 80 miljoonan euron        
osingosta. Käyvän arvo rahasto kohosi vuoden 2009 lopussa -3 miljoonaan euroon  
(-1 759).                                                                       

Sampo aloitti Nordean kirjaamisen osakkuusyhtiöksi 31.12.2009, jolloin taseessa 
käypään arvoon käsiteltyjen osakkeiden arvo palautettiin vastaamaan niiden      
alkuperäistä hankintamenoa. Ilman tätä toimenpidettä käyvän arvon rahasto olisi 
ollut 588 miljoonaa euroa suurempi.                                             

Sampo Oyj omisti 31.12.2009 Nordean osakkeita markkina-arvolla mitaten 5,8      
miljardilla eurolla. Sampo on sijoittanut Nordeaan 5,2 miljardia euroa. Sammolla
oli vuoden 2009 lopussa 809 429 180 Nordean osaketta, mikä vastasi 20,1         
prosenttia Nordean osakekannasta. Nordean osakkeiden keskimääräinen             
hankintahinta oli 6,38 euroa osakkeelta. 31.12.2009 Nordean päätöskurssi oli    
7,11 euroa.                                                                     

Sampo Oyj:n taseeseen sisältyi 31.12.2009 myös 2,4 miljardin euron arvosta (2,4)
tytäryhtiöiden osakkeita.                                                       

TAPAHTUMAT VUONNA 2009                                                          

Henkilöstö                                                                      

Sampo-konsernin palveluksessa oli 31.12.2009 kaikkiaan 7 087 työntekijää, kun   
31.12.2008 työntekijöitä oli 7 458. Vahinkovakuutusliiketoiminnassa henkilöstön 
määrä väheni pääasiassa Baltiassa ja Venäjällä. Henkivakuutuksessa henkilöstön  
määrä pieneni hieman sekä Suomessa että Baltiassa.                              

Vuoden 2009 aikana noin 93 prosenttia henkilöstöstä työskenteli                 
vahinkovakuutustoiminnassa, 6 prosenttia henkivakuutustoiminnassa ja prosentti  
omistusyhteisössä. Maantieteellisesti tarkasteltuna 31 prosenttia henkilöstöstä 
työskenteli Suomessa, 27 prosenttia Ruotsissa, 22 prosenttia Norjassa ja 20     
prosenttia Baltiassa, Venäjällä, Tanskassa sekä muissa maissa. Henkilöstön      
keskimääräinen lukumäärä vuonna 2009 oli 7 311 henkeä, kun vuonna 2008 se oli   
7 145 henkeä.                                                                   

Johdon pitkäaikaiset kannustinjärjestelmät                                      

Sampo-konsernissa on kahdenlaisia kannustinjärjestelmiä: johdon pitkäaikaisia   
kannustinjärjestelmiä ja osakepalkkiojärjestelmä.                               

Johdon pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien perusteella maksettavat maksut   
perustuvat Sammon osakekurssin kehitykseen noin kolmen vuoden aikajaksolla      
kunkin kannustinjärjestelmän liikkeelle laskemisesta alkaen.                    
Kannustinjärjestelmissä on asetettu minimivaatimukset osakekurssikehitykselle ja
yhtiön kannattavuudelle sekä yläraja maksettaville kannustimille. Lisäksi osa   
kannustimina saaduista suorituksista on käytettävä Sammon osakkeiden            
hankkimiseen ja osakkeet on pidettävä tietty aika.                              

Vuoden 2006 varsinainen yhtiökokous hyväksyi Sampo 2006                         
-osakepalkkiojärjestelmän Sammon johtoryhmän jäsenille. Järjestelmän piiriin    
kuuluville myönnetään enintään etukäteen määrätty määrä Sammon osakkeita, jos   
Sammon osakekurssi ja vakuutustuottotavoitteet ylittävät ehtojen mukaiset arvot.
Suoritus maksetaan Sammon osakkeina, käteisenä tai näiden yhdistelmänä. Lisäksi 
osakkeet on pidettävä tietty aika.                                              

Johdon pitkäaikaisista kannustinjärjestelmistä ei suoritettu maksuja vuonna     
2009, mutta osakepalkkiojärjestelmästä suoritettiin maksuja 2 miljoonalla       
eurolla.                                                                        

Sampo-konsernin johdon ja muiden avainhenkilöiden sitouttamisessa ja            
kannustamisessa painotetaan jatkuvuutta. Sampo Oyj:n hallitus päätti 27.8.2009  
uuden pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän 2009:1 käyttöönotosta. Järjestelmä 
täydentää aiempia järjestelmiä ja se on suunnattu Sampo-konsernin johdolle sekä 
muille konsernin avainhenkilöille. Järjestelmään kuuluu 115 avainhenkilöä.      
Johdon pitkäaikaiset kannustinjärjestelmät 2006II-2009I ulottuvat vuoteen 2013. 

Johdon pitkäaikaisten kannustinjärjestelmien ehdot ovat luettavissa Sammon      
kotisivuilla osoitteessa www.sampo.com/palkitseminen.                           

Osakkeet ja osakepääoma                                                         

Sampo Oyj:n osakkeiden lukumäärä 31.12.2009 oli 561 372 390 osaketta, jotka     
jakaantuivat 560 172 390 A-sarjan sekä 1 200 000 B-sarjan osakkeeseen.          

Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuudet hankkia Sammon omia A-sarjan         
osakkeita yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 50 000 000 kappaletta.
Omia osakkeita voidaan hankkia muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien       
osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Osakkeiden hankintahinta on       
enintään hankintahetkellä Sammon osakkeesta julkisessa kaupankäynnissä          
maksettava korkein hinta. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen           
yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta             
yhtiökokouksen päätöksestä.                                                     

Edellä mainitun valtuutuksen mukaisesti Sammon hallitus päätti 11.12.2009       
hankkia Sammon A-osakkeita voitonjakokelpoisilla varoilla. Ostettava osakemäärä 
on enintään 5 000 000 kappaletta, joka vastaa noin 0,9 prosenttia Sammon        
kaikista osakkeista. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista omaa      
pääomaa.                                                                        

Vuoden 2009 kuluessa Sampo Oyj hankki yhteensä 90 000 omaa A-osakettaan, joka   
vastaa 0,02 prosenttia yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja niihin liittyvistä 
äänioikeuksista. Osakkeet hankittiin keskihinnalla 16,53 euroa osakkeelta ja    
niistä maksettiin yhteensä 1,5 miljoonaa euroa.                                 

Tilikauden päättyessä Sampo Oyj omisti 90 000 Sammon A-sarjan osaketta. Muut    
konserniyhtiöt eivät omistaneet emoyhtiön osakkeita.                            

Sampo vastaanotti vuoden 2009 aikana seuraavan Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 
§:n mukaisen ilmoituksen omistusosuuksien muutoksista:                          

Sampo Oyj sai 17.12.2009 Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaisen          
ilmoituksen, jonka mukaan Capital Research and Management Companyn (taxpayer    
I.D. 86-0206507) omistamien Sammon A-osakkeiden kokonaismäärä oli 16. joulukuuta
2009 noussut yli yhden kahdeskymmenesosan (1/20) Sampo Oyj:n kaikista osakkeista
ja niiden tuottamien äänten yhteismäärästä. Ilmoituksen mukaan Capital          
Researchilla oli 5,1 prosenttia Sammon osakepääomasta ja 5,0 prosenttia         
äänivallasta.                                                                   

Ilmoitus on kokonaisuudessaan nähtävissä Sammon kotisivulla osoitteessa         
www.sampo.com.                                                                  
                                                                                
Sisäiset osingot                                                                

Sampo Oyj vastaanotti vuonna 2009 tytäryhtiöltään If Skadeförsäkring Holding AB 
(publ):lta osinkoina yhteensä 488 miljoonaa euroa (5,1 miljardia Ruotsin        
kruunua). Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö ei maksanut Sammolle osinkoa vuonna  
2009.                                                                           

Luottoluokitukset                                                               

Sampo-konserniin kuuluvien yhtiöiden tärkeimmissä luottoluokituksissa ei vuoden 
2009 kuluessa tapahtunut muutoksia.                                             

--------------------------------------------------------------------------------
| Yhtiö                 | Moody's                   | Standard and Poor's      |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       | Luokitus   | Näkymä       |  Luokitus   | Näkymä     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sampo Oyj             | Baa2       | Vakaa        | Ei          | -          |
|                       |            |              | luokitusta  |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| If Skadeförsäkring Ab | A2         | Vakaa        | A           | Vakaa      |
| (Ruotsi)              |            |              |             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| If                    | A2         | Vakaa        | A           | Vakaa      |
| Vahinkovakuutusyhtiö  |            |              |             |            |
| Oy (Suomi)            |            |              |             |            |
--------------------------------------------------------------------------------

Konsernin vakavaraisuus                                                         

Nordea Bank Ab (publ):sta tuli Sampo-konsernin osakkuusyhtiö 31.12.2009 alkaen. 
Rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta (2004/699) annetun lain mukaan    
Sampo-konserni muuttui rahoitus- ja vakuutusryhmittymäksi.                      

Konsernin vakavaraisuus on vuonna 2009 laskettu rahoitus- ja                    
vakuutusryhmittymien valvonnasta (2004/699) annetun lain kolmannen luvun mukaan.
Laki perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2002/87/EY         
finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja            
sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta.                                       

--------------------------------------------------------------------------------
| SAMPO-KONSERNIN VAKAVARAISUUS        |       31.12.2009 |         31.12.2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj.e                           |                      |                    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernitaseen oma pääoma        |                7 613 |              4 631 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimialakohtaiset erät           |                1 545 |                391 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet ja        |               -2 314 |             -1 571 |
| toimialakohtaiset vähennykset    |                      |                    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden osingot               |                 -561 |                  - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ryhmittymän omat varat, yhteensä |                6 283 |              3 452 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien varojen vaatimukset,       |                3 968 |                796 |
| yhteensä                         |                      |                    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ryhmittymän vakavaraisuus        |                2 315 |              2 656 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ryhmittymän vakavaraisuussuhde   |                      |                    |
--------------------------------------------------------------------------------
| (Omat varat/Omien varojen        |                158.3 |              433.6 |
| vaatimus,%)                      |                      |                    |
--------------------------------------------------------------------------------

Konsernin vakavaraisuussuhde (ryhmittymän omat varat suhteessa                  
minimivaatimukseen) 31.12.2009 oli 158,3 prosenttia (433,6). Vakavaraisuuden    
lasku johtui Nordean käsittelystä osakkuusyhtiönä vuoden 2009                   
vakavaraisuuslaskennassa. Sampo-konsernin vakavaraisuusvaatimuksessa huomioidaan
sen omistusosuutta vastaava osuus Nordean vakavaraisuusvaatimuksesta.           

Sampo-konsernissa pääomitusta arvioidaan sisäisesti vertaamalla riskeihin       
vaadittavaa pääomaa käytettävissä oleviin pääomiin. Riskeihin vaadittavan       
pääoman arviointi perustuu taloudelliseen pääomaan, jonka konserniyhtiöt        
määrittävät mitattavissa oleville riskeille 99,5 prosentin luottamustasolla ja  
yhden vuoden horisontilla. Tämän lisäksi yhtiöt arvioivat pääomatarpeensa       
sellaisien riskien varalta, jotka eivät ole mitattavissa. Näitä ovat esimerkiksi
toimintaympäristöön liittyvät riskit. Käytettävissä oleva pääoma (Adjusted      
Solvency Capital) sisältää vakavaraisuuspääoman ja lisäksi muita vahinkojen     
kattamiseen käytettävissä olevia eriä kuten vastuuvelan diskonttausvaikutuksen  
ja muita vakavaraisuuspääomaan kuulumattomia eriä.                              

Taloudellisen pääoman vaatimus Sampo-konsernin toiminnalle 31.12.2009 oli 3 783 
miljoonaa euroa (1 895) ja käytettävissä oleva pääoma (Adjusted Solvency        
Capital) oli 7 077 miljoonaa euroa (4 023).                                     

NÄKYMÄT VUODELLE 2010                                                           

Markkinoiden osoitettua jälleen joustavuutensa rahoitusjärjestelmän romahtamisen
uhka on väistynyt. Vuoden 2010 alussa usko talouden elpymiseen on kasvanut      
huomattavasti ja luottamus on suurelta osin palautunut pääomamarkkinoille.      
Osakemarkkinoiden uskotaan tuottavan hyvin nykyisten matalien korkojen aikana   
eikä lyhyiden korkojen odoteta lähiaikoina nousevan.                            

Sampo-konsernin odotetaan tekevän vuonna 2010 hyvän tuloksen. Vakaata           
vakuutusteknistä tulosta tukevat sijoitustoiminnan vahvat tulokset ja osuus     
osakkuusyhtiö Nordean tuloksesta.                                               

Vahinkovakuutuksessa Ifin odotetaan saavuttavan pitkän aikavälin tavoitteensa   
alle 95 prosentin yhdistetystä kulusuhteesta. Yhtiön odotetaan tekevän tänäkin  
vuonna erinomaisen tuloksen. Yleinen taloudellinen tilanne rasittaa edelleen    
maksutulon kasvua, mutta sen vaikutus tulokseen on rajallinen.                  

Mandatum Lifen markkina-arvoin laskettu tulos riippuu merkittävästi             
pääomamarkkinoista ja sen odotetaan säilyvän hyvänä. Raportoidun tuloksen       
uskotaan yltävän vuoden 2009 tasolle. Yhtiö tavoittelee sijoitussidonnaisessa   
vakuutuksessa edelleen kasvua.                                                  

Sampo yhdistelee 1.1.2010 alkaen pääomaosuusmenetelmällä konsernin              
tuloslaskelmaan omistusosuuttaan vastaavan osan Nordean nettotuloksesta. Nordean
vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.                    

HALLITUKSEN VOITONJAKOEHDOTUS                                                   

Sampo Oyj:n osinkopolitiikan mukaisena tavoitteena on jakaa vuosittainen osinko,
joka vastaa 4-6 prosentin osinkotuottoa. Osinko ei voi kuitenkaan ylittää       
raportoitua voittoa verojen jälkeen (satunnaisia eriä lukuun ottamatta) siltä   
kalenterivuodelta, jolta osinko maksetaan. Osingonjaon lisäksi voidaan ostaa    
omia osakkeita.                                                                 

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 6 435 539 685,41 euroa, josta          
tilikauden voitto on 531 142 474,88 euroa.                                      

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle osinkoa maksettavaksi 1,00 euroa yhtiön 561  
372 390 osakkeelle. Maksettavien osinkojen yhteismäärä on 561 282 390 euroa,    
koska osinkoa ei makseta yhtiön hallussa oleville 90 000 Sammon A-osakkeelle.   
Loput varoista jätetään omaan pääomaan.                                         

Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonjaon täsmäytyspäivänä      
16.4.2010 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon.      
Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 23.4.2010.                             

Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut
olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako    
vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.                       

Sammon hallitus on päättänyt 11.2.2010 uudesta voitonjakopolitiikasta. Uuden    
osinkopolitiikan mukaisesti maksettujen osinkojen kokonaismäärä on kunakin      
vuonna vähintään 50 prosenttia konsernin nettotuloksesta (pl. poikkeuserät).    
Osingonjaon lisäksi yhtiö voi ostaa omia osakkeitaan. Uutta politiikkaa         
sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2010 maksettavaan osinkoon.             

SAMPO OYJ                                                                       

Hallitus                                                                        

Lisätiedot:                                                                     

Talousjohtaja Peter Johansson, puh. 010 516 0010                                
Sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja Jarmo Salonen, puh. 010 516 0030           
Viestintäpäällikkö Maria Silander, puh. 010 516 0031                            

Sampo järjestää suomenkielisen lehdistötilaisuuden tänään klo 12.30 Pörssitalon 
Peilisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, Helsinki, ja englanninkielisen        
puhelinkonferenssin analyytikoille ja sijoittajille klo 16.00.                  
Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon +44 207 162 0125       
(UK/Eurooppa) tai +1 334 323 6203 (Pohjois-Amerikka). Tunnus: SAMPO.            

Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti myös internetissä osoitteessa   
www.sampo.com/tulos. Puhelinkonferenssin tallenne on kuunneltavissa myöhemmin   
samassa osoitteessa.                                                            

Tämän lisäksi konsernijohtaja Kari Stadighin haastatteluvideo sekä              
tulostiedotetta täydentävä englanninkielinen esitysaineisto on nähtävissä       
osoitteessa www.sampo.com/tulos.                                                

Sampo julkaisee vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksen 5.5.2010
ja vuosikertomuksen vuodelta 2009 viikolla 11.                                  

JAKELU:                                                                         
NASDAQ OMX Helsinki                                                             
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
Finanssivalvonta                                                                
www.sampo.com                                                                   

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TALOUDELLINEN KEHITYS    |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT                        |         |    1-12/2009 |      1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNI                           |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                |  Milj.e |          825 |            870 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto käyvin arvoin  |       % |         53,7 |          -32,4 |
| (RoE)                              |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaispääoman tuotto (käyvin     |       % |         16,5 |           -7,4 |
| arvoin)                            |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste                   |       % |         28,6 |           21,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin vakavaraisuus ¹)         |  Milj.e |        2 315 |          2 656 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin vakavaraisuussuhde       |       % |        158,3 |          433,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä      |         |        7 311 |          7 145 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VAHINKOVAKUUTUS                    |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo ennen            |         |              |                |
| jälleenvakuuttajien                |         |              |                |

| osuutta                            |  Milj.e |        3 888 |          4 057 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutuotot                |  Milj.e |        3 643 |          3 807 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                |  Milj.e |          644 |            549 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto käyvin arvoin  |       % |         53,2 |           -0,8 |
| (RoE)                              |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Riskisuhde ²)                      |       % |         68,0 |           68,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimintakulusuhde ²)               |       % |         24,1 |           23,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkosuhde ²)                    |       % |         76,2 |           76,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkosuhde ilman                 |       % |         74,6 |           74,4 |
| perustekorkokulua ²)               |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekulusuhde ²)                  |       % |         17,6 |           17,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhdistetty kulusuhde               |       % |         93,8 |           93,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhdistetty kulusuhde ilman         |       % |         92,1 |           91,8 |
| perustekorkokulua                  |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä      |         |        6 807 |          6 655 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| HENKIVAKUUTUS                      |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo ennen            |         |              |                |
| jälleenvakuuttajien                |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| osuutta                            |  Milj.e |          809 |            536 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                |  Milj.e |          121 |            140 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto käyvin arvoin  |       % |         97,6 |          -68,8 |
| (RoE)                              |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekustannussuhde                |       % |        111,0 |          113,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä      |         |          450 |            437 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMISTUSYHTEISÖ                     |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                |  Milj.e |           36 |            180 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön keskim. lukumäärä      |         |           54 |             53 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT         |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos               |    euro |         1,14 |           1,18 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, ml. käyvän   |         |              |                |
| arvon                              |         |              |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| rahaston muutos                    |    euro |         5,88 |          -3,52 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen oma pääoma          |    euro |        13,56 |           8,25 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen substanssi          |    euro |        14,63 |           8,28 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Antioikaistu ylin kurssi           |    euro |        17,72 |          19,30 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Antioikaistu alin kurssi           |    euro |         8,63 |          11,42 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekannan markkina-arvo          |  Milj.e |        9 553 |          7 433 |
--------------------------------------------------------------------------------

¹) Konsernin vakavaraisuus on laskettu rahoitus- ja vakuutusryhmittymien        
valvonnasta annetun lain (2004/699) kolmannen luvun mukaisesti                  
konsolidointimenetelmällä. Vertailuvuonna vakavaraisuus on laskettu             
vakuutusyritysryhmän  mukautetun vakavaraisuuden laskentaa koskevan sosiaali- ja
terveysministeriön asetuksen(1106/2000) mukaisesti konsernitilinpäätöksen       
perusteella.				                                                                
				                                                                            
²) Vahinkovakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu toimintokohtaisten kulujen  
pohjalta eikä niitä siksi voida johtaa suoraan konsernin tuloslaskelmasta.      
Vahinkovakuutustoiminnan tulosanalyysi on esitetty liitteessä 13.		             

Osakekohtaisia tunnuslukuja laskettaessa tilinpäätöspäivän osakemääränä on      
käytetty 561 282 390 kpl:tta ja keskimääräisenä osakemääränä 561 369 678        
kpl:tta. Sampo Oyj:n	tilinpäätöshetkellä omistamat 90 000 omaa osakketta on     
huomioitu molemmissa osakemäärissä.				                                         
				                                                                            
Tunnuslukuja laskettaessa veroina on otettu huomioon tilikauden tulosta vastaava
vero. Kiinteistöjen sekä eräpäivään asti pidettävien saamistodistusten          
arvostuserot on otettu huomioon laskettaessa kokonaispääoman tuottoa, oman      
pääoman tuottoa, omavaraisuusastetta sekä osakekohtaista substanssia. Lisäksi   
kokonaispääoman tuottoa sekä oman pääoman tuottoa laskettaessa on otettu        
huomioon käyvän arvon rahaston muutos. Arvostuseroista on vähennetty            
laskennallinen verovelka.				                                                   
				                                                                            
Vakuutustoiminnan tunnusluvut on laskettu valtiovarainministeriön asetuksen ja  
sitä tarkentavan Finanssivalvonnan (ent. Vakuutusvalvontavirasto) ohje- ja      
määräyskokoelman mukaisesti.                                                    

--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT                                    |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto (käyvin arvoin), %                          |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + voitto ennen veroja                                           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + käyvän arvon rahaston muutos                                  |            |

| + sijoitusten arvostuserojen muutos                             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| - verot (ml. laskennallisen verovelan muutos sijoitusten        | x 100 %    |
| arvostuseroista)                                                |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + oma pääoma yhteensä                                           |            |

| + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan             |            |
| vähentämisen jälkeen                                            |            |

| (vuoden alun ja raportointikauden lopun keskiarvo)              |            |

| Kokonaispääoman tuotto (käyvin arvoin), %                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + liikevoitto                                                   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + korkokulut ja muut rahoituskulut                              |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + vastuuvelan perustekorko                                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + käyvän arvon rahaston muutos                                  |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserojen muutos                             | x 100 %    |
--------------------------------------------------------------------------------
| + taseen loppusumma                                             |            |

| -  sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka                 |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserot                                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| (vuoden alun ja raportointikauden lopun keskiarvo)              |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste (käyvin arvoin), %                             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + oma pääoma yhteensä                                           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan             | x 100 %    |
| vähentämisen jälkeen                                            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + taseen loppusumma                                             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserot                                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutuksen riskisuhde, %                                |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + korvauskulut                                                  |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| - korvausten käsittelykulut                                     | x 100 %    |
--------------------------------------------------------------------------------
| vakuutusmaksutuotot                                             |            |

| Vahinkovakuutuksen toimintakulusuhde, %                         |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + liikekulut                                                    |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + korvausten käsittelykulut                                     | x 100 %    |
--------------------------------------------------------------------------------
| vakuutusmaksutuotot                                             |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutuksen vahinkosuhde, %                              |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| korvauskulut                                                    | x 100 %    |

| Vahinkovakuutuksen liikekulusuhde, %                            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| liikekulut                                                      | x 100 %    |

| Vahinkovakuutuksen yhdistetty kulusuhde, %                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| vahinkosuhde + liikekulusuhde                                   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutuksen liikekustannussuhde, %                         |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen     |            |
| muutosta                                                        |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + korvausten selvittelykulut                                    | x 100 %    |
--------------------------------------------------------------------------------
| kuormitustulo                                                   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtaiset tunnusluvut                                      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos                                            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| emoyhtiön osakkeiden omistajille kuuluva tilikauden voitto      |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakkeiden antioikaistu keskimääräinen lukumäärä                |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen oma pääoma                                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| oma pääoma  (emoyhtiön omistajien osuus)                        |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakkeiden antioikaistu lukumäärä raportointikauden             |            |
| päätöspäivänä                                                   |            |

| Osakekohtainen substanssi                                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + oma pääoma (emoyhtiön omistajien osuus)                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| + sijoitusten arvostuserot laskennallisen verovelan             |            |
| vähentämisen jälkeen                                            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakkeiden antioikaistu lukumäärä raportointikauden             |            |
| päätöspäivänä                                                   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekannan markkina-arvo                                       |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakkeiden lukumäärä tilikauden viimeisenä päivänä              |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| x raportointikauden viimeinen kaupantekokurssi                  |            |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN             |          |          |           |         |          |
| TULOSLASKELMA         |          |          |           |         |          |
| KVARTAALEITTAIN       |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e               |   10-12/ |     7-9/ |      4-6/ |    1-3/ |   10-12/ |
|                       |        2 |     2009 |      2009 |      20 |        2 |
|                       |      009 |          |           |      09 |      008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo     |    1 077 |      896 |     1 036 |   1 470 |      872 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan     |      259 |      348 |       384 |     165 |       -6 |
| nettotuotot           |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut   |        6 |        6 |         5 |       3 |       11 |
| tuotot                |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut          |     -792 |     -767 |      -729 |    -818 |     -761 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja          |      -61 |      -17 |      -165 |    -390 |      367 |
| sijoitussopimusvelkoj |          |          |           |         |          |
| en muutos             |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut       |     -134 |     -136 |      -125 |    -115 |     -120 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut   |     -130 |     -115 |      -122 |    -129 |     -140 |
| kulut                 |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut         |      -25 |      -23 |       -21 |     -17 |      -16 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus                 |        0 |        0 |         0 |       0 |        0 |
| osakkuusyritysten     |          |          |           |         |          |
| voitoista/tappioista  |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto ennen   |      199 |      192 |       264 |     169 |      206 |
| veroja                |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                 |      -51 |      -44 |       -46 |     -42 |      -53 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto         |      148 |      148 |       217 |     127 |      153 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden muut laajan    |          |          |           |         |          |
| tuloksen erät         |          |          |           |         |          |

| Muuntoerot            |       -8 |      102 |        17 |      10 |     -186 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat     |     -189 |    1 549 |     1 875 |    -247 |   -1 396 |
| rahoitusvarat         |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirtasuojaukset   |       -3 |        1 |        -8 |       8 |       15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muihin laajan         |      -50 |     -175 |      -143 |      42 |      -99 |
| tuloksen eriin        |          |          |           |         |          |
| liittyvät verot       |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden muut laajan    |     -250 |    1 477 |     1 741 |    -186 |   -1 665 |
| tuloksen erät         |          |          |           |         |          |
| yhteensä nettona      |          |          |           |         |          |
| verojen jälkeen       |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KAUDEN LAAJA TULOS    |     -102 |    1 624 |     1 959 |     -59 |   -1 512 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitosta       |          |          |           |         |          |

| Emoyhtiön omistajien  |      148 |      148 |       217 |     127 |      153 |
| osuus                 |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien   |        0 |        0 |         0 |       0 |        0 |

| Kauden laajasta       |          |          |           |         |          |
| tuloksesta            |          |          |           |         |          |

| Emoyhtiön omistajien  |     -101 |    1 625 |     1 958 |     -59 |   -1 512 |
| osuus                 |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien   |        0 |        0 |         0 |       0 |        0 |
| osuus                 |          |          |           |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA      |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                            |  Liite  |     1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo                  |    1    |         4 479 |         4 350 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotot      |    2    |         1 155 |           275 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot         |         |            20 |            23 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut                       |    3    |        -3 105 |        -3 355 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja                       |         |          -633 |           667 |
| sijoitussopimusvelkojen muutos     |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                    |    4    |          -510 |          -494 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut          |         |          -495 |          -532 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                      |         |           -87 |           -66 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten            |         |             1 |             2 |
| voitoista/tappioista               |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto ennen veroja         |         |           825 |           870 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                              |         |          -184 |          -195 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto                      |         |           641 |           675 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden muut laajan tuloksen erät   |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot                         |         |           123 |          -248 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat    |         |         2 989 |        -3 029 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirtasuojaukset                |         |            -3 |            15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muihin laajan tuloksen eriin       |         |          -326 |           333 |
| liittyvät verot                    |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden muut laajan tuloksen erät   |         |         2 782 |        -2 928 |
| yhteensä nettona verojen jälkeen   |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KAUDEN LAAJA TULOS                 |         |         3 423 |        -2 254 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitosta                    |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Emoyhtiön omistajien osuus       |         |           641 |           675 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Määräysvallattomien osuus        |         |             0 |             0 |

| Kauden laajasta tuloksesta         |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Emoyhtiön omistajien osuus       |         |         3 423 |        -2 254 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Määräysvallattomien osuus        |         |             0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimentamaton osakekohtainen tulos |         |          1,14 |          1,18 |
| (eur)                              |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNITASE                       |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                            |  Liite  |       12/2009 |       12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                              |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset                        |         |            34 |            38 |
| käyttöomaisuushyödykkeet           |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt                |         |           124 |           138 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet             |    5    |           688 |           663 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset osakkuusyrityksissä    |         |         5 172 |             5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvarat                      |  6, 7   |        15 479 |        16 139 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten sopimusten    |    8    |         2 366 |         1 637 |
| katteena olevat sijoitukset        |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset        |         |            81 |           156 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                           |         |           481 |           436 |
| jälleenvakuutussopimuksista        |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat                         |         |         1 439 |         1 473 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat                     |         |           771 |           465 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä                     |         |        26 635 |        21 149 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                              |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat vakuutus- ja                 |    9    |        13 014 |        12 375 |
| sijoitussopimuksista               |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat sijoitussidonnaisista        |   10    |         2 359 |         1 637 |
| vakuutus- ja sijoitussopimuksista  |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvelat                      |   11    |         2 098 |         1 269 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat           |         |           500 |           379 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                          |         |            35 |            26 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet                   |         |           104 |            92 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                         |         |           912 |           739 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä                     |         |        19 022 |        16 517 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                         |         |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                        |         |            98 |            98 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastot                           |         |         1 530 |         1 531 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat              |         |         5 889 |         5 688 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut oman pääoman erät             |         |            96 |        -2 687 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien osuus         |         |         7 613 |         4 631 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien osuus          |         |             0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä                |         |         7 613 |         4 631 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat yhteensä       |         |        26 635 |        21 149 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LASKELM |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| A OMAN  |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| PÄÄOMAN |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| MUUTOKS |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| ISTA,   |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| IFRS    |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e | Osa | Yliku | Var | Sij. | Voitto | Muun | Myytäv | Rahav |   Yht. |
|         | ke- | rssi- |  a- | vapa |      - | to-e |   issä | irta- |        |
|         | pää | rahas | rah |   an |  varat |  rot | olevat | suoja |        |
|         | oma |    to | ast | pääo |        |      | rahoi- | us**) |        |
|         |     |       |   o |  man |        |      | tusvar |       |        |
|         |     |       |     | raha |        |      |   at*) |       |        |
|         |     |       |     |  sto |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma     |  98 | 1 161 | 370 |    - |  5 862 |  -75 |    317 |     - |  7 733 |
| pääoma  |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| 1.1.200 |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| 8       |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muutoks |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| et      |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| omassa  |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| pääomas |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| sa      |     |       |     |      |        |      |        |       |        |

| Osakepe |     |       |     |      |      2 |      |        |       |      2 |
| rusteis |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| et      |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| maksut  |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien   |     |       |     |      |   -167 |      |        |       |   -167 |
| osakkei |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| den     |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| hankint |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| a       |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nostama |     |       |     |      |      3 |      |        |       |      3 |
| tta     |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| jätetty |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| jen     |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| osinkoj |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| en      |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| palautu |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| s       |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingon |     |       |     |      |   -686 |      |        |       |   -686 |
| jako    |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden  |     |       |     |      |    675 | -248 | -2 692 |    11 | -2 254 |
| laaja   |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| tulos   |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma     |  98 | 1 161 | 370 |    - |  5 688 | -323 | -2 375 |    11 |  4 631 |
| pääoma  |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| 31.12.2 |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| 008     |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muutoks |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| et      |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| omassa  |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| pääomas |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| sa      |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirrot |     |    -1 | -36 |    1 |        |    1 |        |       |      0 |
| oman    |     |   161 |   6 |  527 |        |      |        |       |        |
| pääoman |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| erien   |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| välillä |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepe |     |       |     |      |     -1 |      |        |       |     -1 |
| rusteis |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| et      |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| maksut  |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien   |     |       |     |      |     -1 |      |        |       |     -1 |
| osakkei |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| den     |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| hankint |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| a       |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nostama |     |       |     |      |     11 |      |        |       |     11 |
| tta     |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| jätetty |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| jen     |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| osinkoj |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| en      |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| palautu |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| s       |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingon |     |       |     |      |   -449 |      |        |       |   -449 |
| jako    |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden  |     |       |     |      |    641 |  122 |  2 662 |    -2 |  3 422 |
| laaja   |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| tulos   |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma     |  98 |     0 |   4 |    1 |  5 889 | -200 |    287 |     9 |  7 613 |
| pääoma  |     |       |     |  527 |        |      |        |       |        |
| 31.12.2 |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
| 009     |     |       |     |      |        |      |        |       |        |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Myytävissä olevista rahoitusvaroista on kirjattu omaan pääomaan kauden       
arvostusta 2 626 (-2 755) milj. euroa. Kauden tulokseen on siirretty 35 (63)    
milj. euroa.  											                                                       
**) Rahavirtasuojauksista omaan pääomaan on kirjattu kauden arvostusta -2 (11)  
milj. euroa. 													                                                      
Muuntoeroihin, myytävissä oleviin rahoitusvaroihin sekä rahavirtasuojaukseen    
sisältyvät määrät ovat laajaan tulokseen kirjattuja verovaikutuksella           
huomioituja eriä.                                                               

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA                     |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                 |   1-12/2009 |    1-12/2008 |

| Kauden alun rahavarat                           |         499 |          971 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta                        |       1 484 |          824 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta                         |      -1 771 |         -451 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta                           |         549 |         -845 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Maksetut osingot                              |        -444 |         -678 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Omien osakkeiden hankinta                     |          -1 |         -167 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vieraan pääoman lisäys                        |       2 002 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vieraan pääoman vähennys                      |      -1 008 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden lopun rahavarat                          |         761 |          499 |
--------------------------------------------------------------------------------

Rahavirtalaskelmassa esitetään kauden rahavirrat jaoteltuina liiketoiminnan,    
investointien sekä rahoituksen rahavirtoihin. Laskelma on laadittu epäsuoralla  
esittämistavalla. Liiketoiminnan rahavirta sisältää varsinaisen liiketoiminnan  
rahavirrat. Rahavirrat sijoituksista tytär- ja osakkuusyhtiöihin sekä           
aineellisiin ja aineettomiin sijoituksiin esitetään investointien rahavirrassa. 
			                                                                             
Rahoituksen rahavirrassa esitetään rahavirrat, jotka johtuvat toiminnan         
rahoittamisesta oman tai vieraan pääoman ehdoin. Rahavarat sisältävät käteiset  
varat sekä muut enintään 3 kuukauden pituiset talletukset.                      

LIITETIEDOT					                                                                
					                                                                           
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET					                                         
					                                                                           
Sammon konsernitilinpäätös laaditaan EU:n hyväksymien kansainvälisten           
tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS)      
mukaisesti. Osavuosikatsauksen laatimisessa on noudatettu IAS 34                
Osavuosikatsaukset -standardia. Osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet ja       
laskentamenetelmät ovat olennaisilta osiltaan samat kuin                        
konsernitilinpäätöksessä vuodelta 2008.					                                    
Sampo otti vuoden 2009 alusta käyttöön useita uusia tai muutettuja standardeja  
tai tulkintoja. Standardit ja tulkinnat löytyvät Sammon vuoden 2008             
tilinpäätöksen laatimisperiaatteista. 					                                     
Tilinpäätös on luettavissa Sammon internet-sivuilla osoitteessa                 
www.sampo.com/sijoittajasuhteet.					                                           
					                                                                           
Käyttöönotetuista standardeista uudistettu IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen     
muutti tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelmien esitystapoja sekä        
käytettyä terminologiaa. Oman pääoman muutoslaskelmalla esitetään liiketoimet   
omistajien kanssa sekä mahdolliset laatimisperiaatteiden muutokset ja virheiden 
korjaukset. Liiketoimet muiden kuin omistajien kanssa esitetään laajassa        
tuloksessa. Oman pääoman muutoslaskelmalla nämä liiketoimet näkyvät vain        
yhteissummana.                                                                  

IFRS 8 Toimintasegmentit vaikutti segmenttiraportointiin siten, että            
esitettävien segmenttitietojen on perustuttava johdolle raportoituun            
informaatioon ja siinä noudatettuihin laskentaperiaatteisiin. Standardin        
käyttöönotto ei muuttanut Sammon segmenttiraportointia merkittävästi, sillä     
konsernin aiemmin julkaisemat segmenttitiedot ovat jo perustuneet konsernin     
sisäiseen raportointirakenteeseen.                                              

--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA            |         |          |          |        |          |
| SEGMENTEITTÄIN           |         |          |          |        |          |
| 1.1. - 31.12.2009        |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                  | Vahinko |   Henki- | Omistus- |  Elim. | Konserni |
|                          |      -  | vakuutus |  yhteisö |        |          |
|                          | vakuutu |          |          |        |          |
|                          |       s |          |          |        |          |

| Vakuutusmaksutulo        |   3 677 |      803 |        - |      - |    4 479 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan        |     394 |      629 |      109 |     24 |    1 155 |
| nettotuotot              |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut      |      23 |        0 |       13 |    -16 |       20 |
| tuotot                   |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut             |  -2 477 |     -628 |        - |      - |   -3 105 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja             |     -33 |     -600 |        - |      - |     -633 |
| sijoitussopimusvelkojen  |         |          |          |        |          |
| muutos                   |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut          |    -470 |      -29 |      -11 |      - |     -510 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut      |    -439 |      -46 |      -17 |      7 |     -495 |
| kulut                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut            |     -30 |       -8 |      -58 |      9 |      -87 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten  |       0 |        0 |        - |      - |        1 |
| voitoista/tappioista     |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja      |     644 |      121 |       36 |     23 |      825 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                    |         |          |          |        |     -184 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto            |         |          |          |        |      641 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden muut laajan       |         |          |          |        |          |
| tuloksen erät            |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot               |         |          |          |        |      123 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat        |         |          |          |        |    2 989 |
| rahoitusvarat            |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirtojen suojaus     |         |          |          |        |       -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muihin laajan tuloksen   |         |          |          |        |     -326 |
| eriin liittyvät verot    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden muut laajan       |         |          |          |        |    2 782 |
| tuloksen erät yhteensä   |         |          |          |        |          |
| nettona verojen jälkeen  |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KAUDEN LAAJA TULOS       |         |          |          |        |    3 423 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitosta          |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien     |         |          |          |        |      641 |
| osuus                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien      |         |          |          |        |        0 |
| osuus                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden laajasta          |         |          |          |        |          |
| tuloksesta               |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien     |         |          |          |        |    3 423 |
| osuus                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien      |         |          |          |        |        0 |
| osuus                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA            |         |          |          |        |          |
| SEGMENTEITTÄIN           |         |          |          |        |          |
| 1.1. - 31.12.2008        |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                  | Vahinko |   Henki- | Omistus- |  Elim. | Konserni |
|                          |      -  | vakuutus |  yhteisö |        |          |
|                          | vakuutu |          |          |        |          |
|                          |       s |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo        |   3 821 |      529 |        - |      - |    4 350 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan        |     268 |     -222 |      232 |     -3 |      275 |
| nettotuotot              |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut      |      26 |        0 |        8 |    -11 |       23 |
| tuotot                   |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut             |  -2 592 |     -763 |        - |      - |   -3 355 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutus- ja             |     -14 |      681 |        - |      - |      667 |
| sijoitussopimusvelkojen  |         |          |          |        |          |
| muutos                   |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut          |    -460 |      -23 |      -11 |      - |     -494 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut      |    -473 |      -51 |      -13 |      4 |     -532 |
| kulut                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut            |     -29 |      -11 |      -37 |     10 |      -66 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten  |       2 |        0 |        0 |      - |        2 |
| voitoista/tappioista     |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja      |     549 |      140 |      180 |      1 |      870 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                    |         |          |          |        |     -195 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto            |         |          |          |        |      675 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden muut laajan       |         |          |          |        |          |
| tuloksen erät            |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot               |         |          |          |        |     -248 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat        |         |          |          |        |   -3 029 |
| rahoitusvarat            |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirtojen suojaus     |         |          |          |        |       15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muihin laajan tuloksen   |         |          |          |        |      333 |
| eriin liittyvät verot    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden muut laajan       |         |          |          |        |   -2 928 |
| tuloksen erät yhteensä   |         |          |          |        |          |
| nettona verojen jälkeen  |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KAUDEN LAAJA TULOS       |         |          |          |        |   -2 254 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitosta          |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien     |         |          |          |        |      675 |
| osuus                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien      |         |          |          |        |        0 |
| osuus                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden laajasta          |         |          |          |        |          |
| tuloksesta               |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien     |         |          |          |        |   -2 254 |
| osuus                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien      |         |          |          |        |        0 |
| osuus                    |         |          |          |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| TASE SEGMENTEITTÄIN     |         |          |          |         |          |
| 31.12.2009              |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                 | Vahinko |   Henki- | Omistus- |   Elim. | Konserni |
|                         |      -  | vakuutus |  yhteisö |         |          |
|                         | vakuutu |          |          |         |          |
|                         |       s |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                   |         |          |          |         |          |

| Aineelliset             |      23 |        5 |        5 |       - |       34 |
| käyttöomaisuushyödykkee |         |          |          |         |          |
| t                       |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt     |      28 |       87 |       10 |       - |      124 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet  |     521 |      167 |        0 |       - |      688 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset             |       3 |        0 |    5 168 |       - |    5 172 |
| osakkuusyrityksissä     |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvarat           |  10 248 |    5 216 |    2 554 |  -2 538 |   15 479 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten    |       - |    2 366 |        - |       - |    2 366 |
| sopimusten katteena     |         |          |          |         |          |
| olevat sijoitukset      |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset          |      71 |        - |       11 |       0 |       81 |
| verosaamiset            |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                |     477 |        4 |        - |       - |      481 |
| jälleenvakuutussopimuks |         |          |          |         |          |
| ista                    |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat              |   1 265 |      133 |       76 |     -36 |    1 439 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat          |     292 |       68 |      412 |       - |      771 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä          |  12 927 |    8 047 |    8 235 |  -2 574 |   26 635 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                   |         |          |          |         |          |

| Velat vakuutus- ja      |   8 583 |    4 431 |        - |       - |   13 014 |
| sijoitussopimuksista    |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                   |       - |    2 359 |        - |       - |    2 359 |
| sijoitussidonnaisista   |         |          |          |         |          |
| vakuutus- ja            |         |          |          |         |          |
| sijoitussopimuksista    |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvelat           |     524 |      132 |    1 609 |    -166 |    2 098 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset          |     403 |       97 |        - |       - |      500 |
| verovelat               |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset               |      35 |        - |        - |       - |       35 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet        |     104 |        - |        - |       - |      104 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat              |     719 |      134 |       95 |     -36 |      912 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä          |  10 367 |    7 153 |    1 703 |    -202 |   19 022 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma              |         |          |          |         |          |

| Osakepääoma             |         |          |          |         |       98 |

| Rahastot                |         |          |          |         |    1 530 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat   |         |          |          |         |    5 889 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut oman pääoman erät  |         |          |          |         |       96 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien    |         |          |          |         |    7 613 |
| osuus                   |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien     |         |          |          |         |        0 |
| osuus                   |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä     |         |          |          |         |    7 613 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat     |         |          |          |         |   26 635 |
| yhteensä                |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TASE SEGMENTEITTÄIN     |         |          |          |         |          |
| 31.12.2008              |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Milj. e                 | Vahinko |   Henki- | Omistus- |   Elim. | Konserni |
|                         |      -  | vakuutus |  yhteisö |         |          |
|                         | vakuutu |          |          |         |          |
|                         |       s |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                   |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset             |      27 |        5 |        5 |       - |       38 |
| käyttöomaisuushyödykkee |         |          |          |         |          |
| t                       |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt     |      28 |      100 |       10 |       - |      138 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet  |     495 |      167 |        0 |       - |      663 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset             |       3 |        2 |        0 |       - |        5 |
| osakkuusyrityksissä     |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvarat           |   8 874 |    4 503 |    5 260 |  -2 498 |   16 139 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten    |       - |    1 637 |        - |       - |    1 637 |
| sopimusten katteena     |         |          |          |         |          |
| olevat sijoitukset      |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset          |     144 |        8 |        4 |       0 |      156 |
| verosaamiset            |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                |     431 |        4 |        - |       - |      436 |
| jälleenvakuutussopimuks |         |          |          |         |          |
| ista                    |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut varat              |   1 176 |      270 |       54 |     -27 |    1 473 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat          |     259 |      171 |       35 |       - |      465 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä          |  11 437 |    6 868 |    5 368 |  -2 525 |   21 149 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                   |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat vakuutus- ja      |   7 889 |    4 487 |        - |       - |   12 375 |
| sijoitussopimuksista    |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                   |       - |    1 637 |        - |       - |    1 637 |
| sijoitussidonnaisista   |         |          |          |         |          |
| vakuutus- ja            |         |          |          |         |          |
| sijoitussopimuksista    |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvelat           |     686 |      104 |      604 |    -125 |    1 269 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset          |     379 |        - |        - |       - |      379 |
| verovelat               |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset               |      26 |        - |        - |       - |       26 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet        |      92 |        - |        - |       - |       92 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat              |     444 |      242 |       80 |     -27 |      739 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä          |   9 516 |    6 469 |      686 |    -152 |   16 517 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma              |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma             |         |          |          |         |       98 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastot                |         |          |          |         |    1 531 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat   |         |          |          |         |    5 688 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut oman pääoman erät  |         |          |          |         |   -2 687 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajien    |         |          |          |         |    4 631 |
| osuus                   |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien     |         |          |          |         |        0 |
| osuus                   |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä     |         |          |          |         |    4 631 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat     |         |          |          |         |   21 149 |
| yhteensä                |         |          |          |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| MUUT LIITETIEDOT                              |              |               |

| 1 VAKUUTUSMAKSUT                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |    1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimuksista                          |              |               |

| Vakuutusmaksutulo, ensivakuutus               |        3 770 |         3 967 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo, jälleenvakuutus            |          118 |            90 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo yhteensä, brutto            |        3 888 |         4 057 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |         -211 |          -236 |
| vakuutusmaksutulosta                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |        3 677 |         3 821 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutuksen vakuutusmaksuvastuun       |          -28 |           -12 |
| muutos                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           -5 |            -2 |
| vakuutusmaksuvastuun muutoksesta              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminnan vakuutusmaksutuotot  |        3 643 |         3 807 |
| yhteensä                                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |    1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimuksista                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo sopimuksista, jotka         |          231 |           242 |
| oikeuttavat harkinnanvaraiseen osuuteen       |              |               |
| ylijäämästä                                   |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo sijoitussidonnaisista       |          273 |           240 |
| vakuutussopimuksista                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutulo muista sopimuksista         |            4 |             5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          508 |           487 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuutussopimukset                     |            2 |             2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussopimuksista                          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksutulo sopimuksista, jotka oikeuttavat     |           20 |             0 |
| harkinnanvaraiseen osuuteen ylijäämästä       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksutulo sijoitussidonnaisista sopimuksista  |          279 |            47 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          299 |            47 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           -6 |            -7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |          803 |           529 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kerta- ja jatkuvat vakuutusmaksut             |              |               |
| ensivakuutuksesta                             |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jatkuvat vakuutusmaksut, vakuutussopimukset   |          381 |           365 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertamaksut, vakuutussopimukset               |          127 |           121 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertamaksut, sijoitussopimukset               |          299 |            47 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          807 |           534 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |        4 479 |         4 350 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 2 SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTOT               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |    1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvaroista                              |              |               |

| Johdannaissopimuksista                        |           55 |            83 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |              |               |
| kirjattavaksi määritetyistä rahoitusvaroista  |              |               |

|     Saamistodistukset                         |           28 |            21 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet                                  |           10 |          -131 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           38 |          -109 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainoista ja muista saamisista                |           13 |            25 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevista rahoitusvaroista          |              |               |

|     Saamistodistukset                         |          411 |           345 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |          -54 |            11 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          357 |           356 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä rahoitusvaroista                     |          463 |           354 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuotot muista varoista                        |            0 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkkiokulut                                  |           -6 |           -12 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkokulut takaisinostosopimuksista           |            - |           -16 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kulut muista kuin rahoitusveloista            |           -3 |             - |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Diskonttauksen purkuvaikutus                  |          -59 |           -60 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |          394 |           268 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |    1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvaroista                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista                        |           50 |            59 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |              |               |
| kirjattavaksi määritetyistä rahoitusvaroista  |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |            5 |            -5 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |            0 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |            6 |            -6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaisten sopimusten katteena      |              |               |
| olevista sijoituksista                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |           43 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |          314 |          -486 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Lainat ja muut saamiset                   |            0 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Muut                                      |            2 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          359 |          -485 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Eräpäivään asti pidettävistä sijoituksista    |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainoista ja muista saamisista                |            4 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevista rahoitusvaroista          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |          189 |           103 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |           -5 |            92 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          184 |           194 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä rahoitusvaroista                     |          604 |          -239 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muista varoista                               |           20 |             7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkkiotuotot, netto                          |            5 |            10 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |          629 |          -222 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |    1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusvaroista                              |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista                        |           15 |            14 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainoista ja muista saamisista                |            8 |             6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevista rahoitusvaroista          |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Saamistodistukset                         |           15 |            76 |
--------------------------------------------------------------------------------
|     Osakkeet ja osuudet                       |           62 |           137 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           77 |           213 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muista varoista                               |            1 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkkiot, netto                               |            8 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö yhteensä                       |          109 |           232 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit              |           24 |            -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |        1 155 |           275 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |              |               |

| 3  KORVAUSKULUT                               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |    1-12/2009 |     1-12/2008 |

| Maksetut korvaukset                           |       -2 437 |        -2 522 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |          103 |           122 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korvaukset, netto                    |       -2 333 |        -2 400 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuun muutos                         |         -162 |          -187 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |           18 |            -5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |       -2 477 |        -2 592 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |    1-12/2009 |     1-12/2008 |

| Maksetut korvaukset                           |         -564 |          -652 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |            4 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korvaukset, netto                    |         -560 |          -648 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuun muutos                         |          -67 |          -116 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                     |            0 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |         -628 |          -763 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |       -3 105 |        -3 355 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 4 HENKILÖSTÖKULUT                             |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |    1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja palkkiot                            |         -330 |          -328 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteisvaroina toteutetut osakeperusteiset     |           -4 |            -2 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkekulut                                    |          -74 |           -64 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut henkilösivukulut                         |          -62 |           -65 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |         -470 |          -460 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |    1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja palkkiot                            |          -23 |           -18 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteisvaroina toteutetut osakeperusteiset     |           -1 |             0 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkekulut                                    |           -3 |            -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut henkilösivukulut                         |           -2 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |          -29 |           -23 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |    1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja palkkiot                            |           -7 |            -7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteisvaroina toteutetut osakeperusteiset     |           -1 |            -2 |
| maksut                                        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkekulut                                    |           -2 |            -2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut henkilösivukulut                         |           -1 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö yhteensä                       |          -11 |           -11 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |         -510 |          -494 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 5 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET                      |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |      12/2009 |       12/2008 |

| Liikearvo                                     |          506 |           479 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Asiakassuhteet                                |            6 |            13 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet                   |            8 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |          521 |           495 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |      12/2009 |       12/2008 |

| Liikearvo                                     |          153 |           153 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet                   |           14 |            14 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |          167 |           167 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |      12/2009 |       12/2008 |

| Muut aineettomat hyödykkeet                   |            0 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |          688 |           663 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 6 RAHOITUSVARAT                               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |      12/2009 |       12/2008 |

| Johdannaissopimukset (liite nro 7)            |           84 |           362 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |              |               |
| kirjattavaksi määritetyt rahoitusvarat        |              |               |

|    Saamistodistukset                          |          136 |           333 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                        |           27 |            22 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          163 |           355 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja muut saamiset                       |              |               |

|    Lainat                                     |            2 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Jälleenvakuutustalletesaamiset             |            1 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |            3 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat               |              |               |

|    Saamistodistukset                          |        8 797 |         7 671 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                        |        1 201 |           484 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |        9 998 |         8 155 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä              |       10 248 |         8 874 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                         |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |      12/2009 |       12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)            |           66 |           108 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            |              |               |
| kirjattavaksi määritetyt rahoitusvarat        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                          |           46 |            40 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                        |            4 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           50 |            41 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset        |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                          |            - |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja muut saamiset                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Lainat                                     |           24 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Jälleenvakuutustalletesaamiset             |            2 |             2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |           26 |             5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                          |        3 289 |         3 173 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet *)                     |        1 785 |         1 175 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |        5 074 |         4 348 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä                |        5 216 |         4 503 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| *) josta korkorahastosijoituksia              |          157 |           213 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                                |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                               |      12/2009 |       12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)            |           12 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja muut saamiset                       |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Talletukset                                |            1 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamistodistukset                          |          135 |         1 184 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osakkeet ja osuudet                        |           36 |         1 705 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                      |          172 |         2 890 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset tytäryhtiöissä                    |        2 370 |         2 370 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö yhteensä                       |        2 554 |         5 260 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit              |       -2 538 |        -2 498 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |       15 479 |        16 139 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 7                  |          |         |       |          |         |       |
| JOHDANNAISSOPIMUKS |          |         |       |          |         |       |
| ET                 |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoi |          | 12/2009 |       |          | 12/2008 |       |
| minta              |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |          | Käypä   | Käypä |          | Käypä   | Käypä |
|                    |          | arvo    | arvo  |          | arvo    | arvo  |

|                    | Kohde-et | Varat   | Velat | Kohde-et | Varat   | Velat |
|                    |      .   |         |       |      .   |         |       |
|                    | nimell.a |         |       | nimell.a |         |       |
|                    |      rvo |         |       |      rvo |         |       |

| Kaupankäyntijohdan |          |         |       |          |         |       |
| naiset             |          |         |       |          |         |       |

| Korkojohdannaiset  |      849 |      22 |     0 |       78 |      19 |     4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannais |    3 365 |      62 |    88 |    4 977 |     343 |   247 |
| et                 |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakejohdannaiset  |        1 |       - |     0 |        0 |       0 |     0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä           |    4 215 |      84 |    88 |    5 055 |     362 |   251 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Suojaavat          |          |         |       |          |         |       |
| johdannaiset       |          |         |       |          |         |       |

| Käypää arvoa       |      217 |       0 |     0 |        - |       - |     - |
| suojaavat          |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoi |    4 432 |      84 |    89 |    5 055 |     362 |   251 |
| minta yhteensä     |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoimi |          | 12/2009 |       |          | 12/2008 |       |
| nta                |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |          | Käypä   | Käypä |          | Käypä   | Käypä |
|                    |          | arvo    | arvo  |          | arvo    | arvo  |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    | Kohde-et | Varat   | Velat | Kohde-et | Varat   | Velat |
|                    |      .   |         |       |      .   |         |       |
|                    | nimell.a |         |       | nimell.a |         |       |
|                    |      rvo |         |       |      rvo |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaupankäyntijohdan |          |         |       |          |         |       |
| naiset             |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkojohdannaiset  |    1 406 |      51 |     3 |    1 062 |      58 |     0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannais |      852 |       4 |    29 |      704 |      17 |     4 |
| et                 |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut johdannaiset  |       14 |       - |     0 |        - |       - |     - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä           |    2 272 |      54 |    32 |    1 766 |      75 |     4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Suojaavat          |          |         |       |          |         |       |
| johdannaiset       |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirtaa         |      365 |      12 |     - |      829 |      15 |     - |
| suojaavat          |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypää arvoa       |      227 |       - |     - |      226 |      18 |     - |
| suojaavat          |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä           |      591 |      12 |     - |    1 055 |      33 |     - |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoimi |    2 863 |      66 |    32 |    2 821 |     108 |     4 |
| nta yhteensä       |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö     |          | 12/2009 |       |          | 12/2008 |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    |          | Käypä   | Käypä |          | Käypä   | Käypä |
|                    |          | arvo    | arvo  |          | arvo    | arvo  |
--------------------------------------------------------------------------------
|                    | Kohde-et | Varat   | Velat | Kohde-et | Varat   | Velat |
|                    |      .   |         |       |      .   |         |       |
|                    | nimell.a |         |       | nimell.a |         |       |
|                    |      rvo |         |       |      rvo |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaupankäyntijohdan |          |         |       |          |         |       |
| naiset             |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkojohdannaiset  |      975 |       7 |     - |        - |       - |     - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannais |       48 |       1 |     0 |       70 |       0 |     0 |
| et                 |          |         |       |          |         |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakejohdannaiset  |       42 |       4 |     7 |        - |       - |     - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä           |    1 065 |      12 |     7 |       70 |       0 |     0 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 8 SIJOITUSSIDONNAISTEN SOPIMUSTEN KATTEENA  |               |                |
| OLEVAT SIJOITUKSET                          |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                       |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                             |       12/2009 |    12/2008     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon tulosvaikutteisesti          |               |                |
| kirjattavat rahoitusvarat                   |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamistodistukset                           |           365 |            121 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeet ja osuudet                         |         1 923 |          1 477 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat ja saamiset                          |            70 |             38 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset                        |             8 |              1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä              |         2 366 |          1 637 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 9 VELAT VAKUUTUS- JA SIJOITUSSOPIMUKSISTA   |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                     |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                             |       12/2009 |    12/2008     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimukset                          |               |                |

| Vakuutusmaksuvastuu                         |         1 668 |          1 521 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                               |         6 915 |          6 367 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä            |         8 583 |          7 889 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                   |               |                |

| Vakuutusmaksuvastuu                         |            49 |             54 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                               |           428 |            377 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä            |           477 |            431 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                       |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                             |       12/2009 |    12/2008     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimukset                          |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat       |               |                |
| harkinnanvaraiseen voitonjakoon             |               |                |

|    Vakuutusmaksuvastuu                      |         2 513 |          2 629 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Korvausvastuu                            |         1 844 |          1 777 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                    |         4 358 |          4 406 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka muista vakuutussopimuksista           |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Vakuutusmaksuvastuu                      |            13 |             13 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Korvausvastuu                            |             0 |              0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                    |            13 |             13 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                    |         4 371 |          4 419 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuutussopimukset                   |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Vakuutusmaksuvastuu                      |             1 |              2 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Korvausvastuu                            |             2 |              2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                    |             3 |              4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutussopimukset yhteensä                 |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksuvastuu                         |         2 528 |          2 644 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                               |         1 846 |          1 779 |

| Yhteensä                                    |         4 374 |          4 423 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussopimukset                          |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka sopimuksista, jotka oikeuttavat       |               |                |
| harkinnanvaraiseen voitonjakoon             |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Vakuutusmaksuvastuu                      |            57 |             63 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velka vakuutus- ja sijoitussopimuksista     |               |                |
| yhteensä                                    |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksuvastuu                         |         2 585 |          2 707 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                               |         1 846 |          1 779 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä              |         4 431 |          4 487 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jälleenvakuuttajien osuus                   |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksuvastuu                         |             0 |              0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvausvastuu                               |             4 |              4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä              |             4 |              4 |
--------------------------------------------------------------------------------

Sijoitussopimuksissa ei ole korvausvastuuta.					                               
					                                                                           
Vastuuvelan riittävyyslaskelmasta ei aiheudu lisävaateita.					                 
					                                                                           
Sijoitussopimuksiin, jotka oikeuttavat harkinnanvaraiseen voitonjakoon tai      
joihin sisältyy oikeus vaihtaa sopimukseen, johon sisältyy yllä mainittu piirre,
on sovellettu IFRS 4 	Vakuutussopimukset standardin sallimaa helpotusta.        
Tällaiset sijoitussopimukset on arvostettu vakuutussopimusten tavoin.	          

--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                             |        13 014 |       12 375 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 10 VELAT SIJOITUSSIDONNAISISTA VAKUUTUS- JA |               |                |
| SIJOITUSSOPIMUKSISTA                        |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                       |       12/2009 |        12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaiset vakuutussopimukset      |         1 961 |          1 538 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitussidonnaiset sijoitussopimukset      |           398 |             99 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä              |         2 359 |          1 637 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 11 RAHOITUSVELAT                            |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                     |       12/2009 |        12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)          |            89 |            251 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi etuoikeus         |               |                |

| Pääomalainat                                |           435 |            435 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta yhteensä            |           524 |            686 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta                       |       12/2009 |        12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)          |            32 |              4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi etuoikeus         |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pääomalainat                                |           100 |            100 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkivakuutustoiminta yhteensä              |           132 |            104 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö                              |       12/2009 |        12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimukset (liite nro 7)          |             7 |              0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikkeeseen lasketut velkakirjat            |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yritystodistukset                           |           466 |              - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Joukkovelkakirjalainat                      |           962 |              - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                    |         1 429 |              - |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joilla on huonompi etuoikeus         |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Debentuurit                                 |            37 |            597 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut                                        |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkelainat                                 |           130 |              - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut lainat                                 |             6 |              6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                    |           136 |              6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö yhteensä                     |         1 609 |            604 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmenttien väliset eliminoinnit            |          -166 |           -125 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni yhteensä                           |         2 098 |          1 269 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 12 EHDOLLISET VELAT JA SITOUMUKSET                          |                |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vahinkovakuutustoiminta                     |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                             |       12/2009 |        12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen ulkopuoliset sitoumukset             |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Takaukset                                   |            19 |             39 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut peruuttamattomat sitoumukset           |            69 |             75 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                    |            88 |            114 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annettu       |          |              |           |             |
| omaisuus ja              |          |              |           |             |
| vakuudelliset velat ja   |          |              |           |             |
| sitoumukset              |          |              |           |             |

|                          |  12/2009 |      12/2009 |   12/2008 |     12/2008 |

| Vakuudeksi annettu       |  Annettu |       Velat  |   Annettu |   Velat/si- |
| omaisuus                 |   vakuus | /sitoumukset |    vakuus |   toumukset |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käteiset varat           |        9 |            7 |         9 |           8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset              |          |              |           |             |

| - Sijoitusarvopaperit    |      124 |          101 |       127 |         108 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                 |      133 |          108 |       136 |         117 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ei-purettavissa olevat   |  12/2009 |      12/2008 |           |             |
| vuokrasopimukset         |          |              |           |             |

| Maksettavat              |          |              |           |             |
| vähimmäisvuokrat         |          |              |           |             |

| yhden vuoden kuluessa    |       32 |           32 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli yhden vuoden ja      |       82 |           89 |           |             |
| enintään viiden vuoden   |          |              |           |             |
| kuluttua                 |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli viiden vuoden        |      106 |           90 |           |             |
| kuluttua                 |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                 |      220 |          212 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |          |              |           |             |

| Henkivakuutustoiminta    |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |  12/2009 |      12/2008 |           |             |

| Taseen ulkopuoliset      |          |              |           |             |
| sitoumukset              |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastositoumukset       |      357 |          308 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |  12/2009 |      12/2008 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut sitoumukset         |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| IT-hankinnat             |        0 |            3 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ei-purettavissa olevat   |  12/2009 |      12/2008 |           |             |
| vuokrasopimukset         |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksettavat              |          |              |           |             |
| vähimmäisvuokrat         |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| yhden vuoden kuluessa    |        2 |            2 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli yhden vuoden ja      |        7 |            7 |           |             |
| enintään viiden vuoden   |          |              |           |             |
| kuluttua                 |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli viiden vuoden        |        1 |            3 |           |             |
| kuluttua                 |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                 |       10 |           11 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteisö           |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |  12/2009 |      12/2008 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen ulkopuoliset      |          |              |           |             |
| sitoumukset              |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastositoumukset       |        3 |            4 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annettu       |          |              |           |             |
| omaisuus ja              |          |              |           |             |
| vakuudelliset velat ja   |          |              |           |             |
| sitoumukset              |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |  12/2009 |      12/2009 |   12/2008 |     12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annettu       |  Annettu |    Velat/si- |   Annettu |   Velat/si- |
| omaisuus                 |   vakuus |    toumukset |    vakuus |   toumukset |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset              |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Kiinnitetyt            |       15 |            6 |        15 |           6 |
| panttivelkakirjat        |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Ei-purettavissa olevat   |  12/2009 |      12/2008 |           |             |
| vuokrasopimukset         |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksettavat              |          |              |           |             |
| vähimmäisvuokrat         |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| yhden vuoden kuluessa    |        1 |            3 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli yhden vuoden ja      |        3 |            4 |           |             |
| enintään viiden vuoden   |          |              |           |             |
| kuluttua                 |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| yli viiden vuoden        |        2 |            3 |           |             |
| kuluttua                 |          |              |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                 |        7 |            9 |           |             |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| 13 VAHINKOVAKUUTUKSEN TULOSANALYYSI                          |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                                              |     1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutusmaksutuotot                          |         3 643 |         3 807 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korvauskulut                                 |        -2 717 |        -2 834 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikekulut                                   |          -640 |          -662 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vakuutustekniset tuotot ja kulut        |             0 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutustoimintaan kohdistettu               |           201 |           233 |
| sijoitustoiminnan nettotuotto                |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuutustekninen kate                        |           488 |           548 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotto                |           423 |           299 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitustoiminnan nettotuotto-osuuden siirto |          -261 |          -293 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot ja kulut                         |            -6 |            -5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                                  |           644 |           549 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 14 SAMPO OYJ:N TULOSLASKELMA JA TASE (FAS)   |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA                                |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                              |     1-12/2009 |     1-12/2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot                   |            14 |             9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut                              |           -12 |            -9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset                  |             0 |            -1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut                    |           -18 |           -13 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                                  |           -15 |           -14 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja kulut                      |           538 |           579 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja   |           522 |           566 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                                    |             9 |           -11 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto                            |           531 |           555 |

| TASE                                         |    12/2009    |    12/2008    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTAAVAA                                    |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pysyvät vastaavat                            |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet                       |             1 |             1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet                       |             4 |             4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset                                  |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osuudet saman konsernin yrityksissä       |         2 370 |         2 370 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Saamiset saman konsernin yrityksiltä      |           122 |           122 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Osuudet omistusyhteysyrityksissä          |         5 168 |             0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Muut osakkeet ja osuudet                  |            14 |         1 710 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Muut saamiset                             |            41 |         1 062 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                                     |            98 |            59 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahat ja pankkisaamiset                      |           412 |            35 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTAAVAA YHTEENSÄ                           |         8 229 |         5 364 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTATTAVAA                                  |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                                   |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                                  |            98 |            98 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto                             |             - |         1 160 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vararahasto                                  |             - |           366 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon rahasto                         |            -3 |        -1 759 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahastot                                |         1 799 |           273 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Edellisten tilikausien voitto / tappio       |         4 108 |         3 993 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto                            |           531 |           555 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä                          |         6 534 |         4 686 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieras pääoma                                |               |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikainen                                |         1 129 |           597 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikainen                                |           567 |            81 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieras pääoma yhteensä                       |         1 696 |           678 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTATTAVAA YHTEENSÄ                         |         8 229 |         5 364 |
--------------------------------------------------------------------------------

Pièces jointes

sampo_q4_2009_fi.pdf
GlobeNewswire