Elcoteq SE Pörssitiedote 30.6.2011 klo 11.15 Elcoteq on allekirjoittanut ehdollisen, sitomattoman aiesopimuksen Los Angelesista, Kaliforniasta kotoisin olevan Platinum Equity -nimisen (Platinum) pääomasijoitusyhtiön kanssa, tarkoituksena yhtiön rahoituksen uudelleenjärjestely ja yhtiön taseen vakauttaminen uudella oman ja vieraan pääoman ehtoisella rahoituksella. Mikäli kyseessä oleva järjestely toteutetaan, vahvistaa se merkittävästi Elcoteqin taloudellista asemaa. Elcoteq ja Platinum ovat allekirjoittaneet merkittävää oman ja vieraan pääoman ehtoista sijoitusta koskevan aiesopimuksen. Oman pääoman ehtoisena sijoituksena Platinum merkitsisi Elcoteqin liikkeeseen laskemia uusia osakkeita ja optio- oikeuksia. Elcoteq ja Platinum neuvottelevat lisäksi enintään 80 miljoonan euron velkarahoituksesta. Platinumin sijoitus on ehdollinen mm. Elcoteqin nykyisen syndikaattilainan lainanantajien ja yhtiön muiden merkittävien velkojen kanssa sovittavalle rahoituksen uudelleen järjestelylle. Platinumille suunnattavien uusien osakkeiden lukumäärä määritetään, kun neuvottelut yhtiön nykyisten velkojien kanssa on saatu päätökseen. Tarkoituksena on, että Platinumista tulisi Elcoteqin suurin yksittäinen osakkeenomistaja, jonka omistusosuus jäisi alle Luxemburgin lainsäädännön mukaisen ostotarjousvelvollisuuden synnyttävän rajan (33 1/3 prosenttia). Mikäli Platinum myöhemmin merkitsee osakkeita optio-oikeuksilla, oletetaan, että Platinumin omistusosuus kaikista liikkeeseen lasketuista osakkeista ja osakkeisiin oikeuttavista rahoitusvälineistä, olisi olennaisesti edellä todettua suurempi. Lopullisen sopimuksen allekirjoitus on ehdollinen mm. suunnitellulle rahoituksen uudelleenjärjestelylle sekä due diligence-tarkastuksen toteuttamiselle, jotka on tarkoitus saada päätökseen noin 30 päivän kuluessa. Järjestelyn voimaantulo tulee edellyttämään myös asianomaisten viranomaisten sekä molempien yhtiöiden hallintoelinten hyväksyntöjen saamista. Tietoa Platinumista Platinum Equity (www.platinumequity.com) on kansainvälinen M&A&O® yritys, joka on erikoistunut yritysjärjestelyihin ja yhtiöiden liiketoimintoihin, jotka tarjoavat palveluja ja ratkaisuja asiakkaille useilla eri toimialoilla, mukaan lukien tietotekniikan, tietoliikenteen, logistiikan, metalliteollisuuden palvelujen, tuotannon ja jakelun aloilla. Tom Gores perusti yrityksen vuonna 1995. Perustamisen jälkeen Platinum Equity on toteuttanut yli 120 yrityshankintaa ja toteuttaa tällä hetkellä sijoituksia USD 2,75 miljardin rahastostaan. ELCOTEQ SE Jouni Hartikainen, toimitusjohtaja Lisätietoja: Jouni Hartikainen, toimitusjohtaja, 010 413 11 Tietoa Elcoteqista Elcoteq SE on maailmanlaajuisesti toimiva, korkean teknologian tuotteita ja palveluja tarjoavien yritysten kumppani elinkaaripalveluissa. Elcoteqilla on vahva kokemus elektroniikan sopimusvalmistamisesta (EMS) ja jälkimarkkinapalveluista (AMS), maailmanlaajuinen palveluverkosto lähellä asiakkaita, nykyaikaiset tuotanto- ja testauslaitteet sekä yhdenmukaiset järjestelmät ja prosessit. Elcoteqin EMS (Electronics Manufacturing Services eli elektroniikan valmistuspalvelut) -liiketoiminta-alue tarjoaa asiakkailleen maailmanlaajuisesti suunnittelu-, valmistus- sekä osto- ja logistiikkapalveluja. EMS tuotteet käsittävät laitteet kuten matkapuhelimet ja niiden lisälaitteet, digisovittimet, LED-valot ja -valonlähteet, taulutelevisiot, verkkojärjestelmät, -moduulit ja muut teolliset tuotteet. AMS (After Market Services eli jälkimarkkinapalvelut) -liiketoiminta-alue tarjoaa tietoliikenne- ja kulutuselektroniikka teollisuuden asiakkailleen maailmanlaajuisesti korjaus-, kunnostus- ja kierrätyspalveluita sekä niita tukevia logistiikka-, materiaalinhankinta-, tiedonhallinta- ja asiakastukipalveluita. Elcoteq SE on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisää tietoa: www.elcoteq.com [HUG#1527227]
Elcoteq SE on allekirjoittanut aiesopimuksen Platinum Equityn kanssa pääomasijoituksesta sekä suunnittelee rahoituksen uudelleenjärjestelyä
| Source: Elcoteq