Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 20.2.2014 klo 12.00 Rautaruukin vuosikertomus 2013 julkaistu Rautaruukin vuosikertomus sekä yritysvastuuraportti 2013 on julkaistu suomeksi ja englanniksi yhtiön verkkosivuilla. Yhtiö ei julkaise painettua vuosikertomusta. Verkkovuosikertomus on osa sijoittajasivujemme navigaatiota www.ruukki.fi > Sijoittajat > Vuosikertomus 2013. Verkkovuosikertomuksen materiaalipankista voi lisäksi ladata vuosikertomuksen keskeiset osiot pdf- ja excel-dokumentteina. Myös vuoden 2013 yritysvastuuraportti on julkaistu ainoastaan verkkoversiona osoitteessa www.ruukki.fi > Yritysvastuu > Yritysvastuuraportti 2013. Rautaruukin selvitys hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2013 on julkaistu 17.2.2014. Rautaruukki Oyj Taina Kyllönen Markkinointi- ja viestintäjohtaja Ruukki on erikoistunut teräkseen ja teräsrakentamiseen. Toimitamme asiakkaillemme energiatehokkaita teräsratkaisuja: paremmin rakennettuja ympäristöjä asumiseen, työhön ja liikkumiseen. Meillä on noin 8 600 työntekijää sekä laaja jakelu- ja jälleenmyyntiverkosto noin 30 maassa, muun muassa Pohjoismaissa, Venäjällä ja muualla Euroopassa sekä kehittyvillä markkinoilla, kuten Intiassa, Kiinassa ja Etelä-Amerikassa. Liikevaihto vuonna 2013 oli 2,4 miljardia euroa. Osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). www.ruukki.fi JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ruukki.fi [HUG#1763434]
Rautaruukin vuosikertomus 2013 julkaistu
| Source: Rautaruukki