Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hong Kongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa sen julkaiseminen tai levittäminen olisi soveltuvien lakien tai määräysten vastaista tai vaatisi ylimääräisten asiakirjojen laatimista tai rekisteröintiä tai edellyttäisi muita toimenpiteitä Suomen ja Ruotsin lainsäädännön mukaisten vaatimusten lisäksi. Lisätietoja on esitetty tämän pörssitiedotteen kohdassa "Tärkeä ilmoitus". Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 31.3.2014 klo 9.00 Pro forma -taloudelliset tiedot tammi-joulukuulta 2013 SSAB:n ja Rautaruukin suunniteltua yhdistymistä varten SSAB AB (publ) ("SSAB") ja Rautaruukki Oyj ("Rautaruukki") julkistivat 22.1.2014 suunnitelman yhdistää yhtiöt SSAB:n tekemällä julkisella osakevaihtotarjouksella, jota Rautaruukin hallitus suosittelee osakkeenomistajilleen. Osakevaihtotarjouksen valmisteluiden yhteydessä SSAB on laatinut tilintarkastamattomat pro forma -tilinpäätöstiedot vuodelta 2013, joissa on huomioitu SSAB:n ja Rautaruukin liiketoimintojen ehdotetun yhdistymisen vaikutus. Tähän pörssitiedotteeseen ja liitteeseen 1 sisällytetyt tilintarkastamattomat pro forma taloudelliset tiedot on johdettu SSAB:n tilintarkastetusta konsernitilinpäätöksestä 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta ja Rautaruukin tilintarkastetusta konsernitilinpäätöksestä 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta ja ne on esitetty SSAB:n ja Rautaruukin liiketoimintojen ehdotetun yhdistymisen taloudellisen vaikutuksen havainnollistamiseksi. Tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot on laadittu Euroopan unionin käyttöönottamien kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti noudattaen SSAB:n 31.12.2013 päättyneellä tilikaudella tilintarkastetussa konsernitilinpäätöksessään soveltamia laatimisperiaatteita. Pro forma -oikaisut tilintarkastamattomissa pro forma -taloudellisissa tiedoissa perustuvat saatavilla oleviin tietoihin ja useisiin oletuksiin, jotka kuvataan tarkemmin pro forma -tietojen liitetiedoissa. Tilintarkastamaton pro forma -tuloslaskelma 1.1.-31.12.2013 Rautaruukki Pro forma SSAB SSAB IFRS IFRS -oikaisut pro forma (tilintarkas- (tilintarkas- (tilintarkas- (tilintarkas- tamaton) tettu) tamaton) tamaton) (miljoonaa (miljoonaa (miljoonaa (miljoonaa euroa) euroa) euroa) euroa) Liikevaihto 4 049 2 405 -17 6 437 Myytyjä suoritteita -3 849 -58 vastaavat kulut -2 174 -6 080 Bruttokate 200 231 -75 357 Myynnin kulut -178 -104 - -282 Hallinnon kulut -162 -106 -31 -299 Liiketoiminnan muut 57 - tuotot 13 70 Liiketoiminnan muut -50 5 kulut 0 -45 Osuus osakkuusyritysten ja yhteisyritysten tuloksista, verojen jälkeen 2 - -3 -2 Liikevoitto/-tappio -131 34 -104 -201 Rahoitustuotot 7 40 - 47 Rahoituskulut -76 -76 6 -146 Voitto/tappio -200 -98 rahoituserien jälkeen -2 -301 Osuus 3 osakkuusyritysten tuloksista -3 - Tuloverot 77 -8 15 84 Tilikauden -123 -80 voitto/tappio -14 -217 Jakautuminen: Emoyhtiön -123 -80 osakkeenomistajille -14 -217 Määräysvallattomille 0 - omistajille 0 0 Tilintarkastamaton laaja pro forma -tuloslaskelma 1.1.-31.12.2013 Rautaruukki Pro forma SSAB SSAB IFRS IFRS -oikaisut pro forma (tilintarkas- (tilintarkas- (tilintarkas- (tilintarkas- tamaton) tettu) tamaton) tamaton) (miljoonaa (miljoonaa (miljoonaa (miljoonaa euroa) euroa) euroa) euroa) Tilikauden voitto/tappio -123 -14 -80 -217 Muut laajan tuloksen erät Erät, jotka saatetaan tulevaisuudessa siirtää tulosvaikutteisiksi: Muuntoerot -29 -20 - -49 Rahavirran suojaukset -8 -6 - -14 Valuuttariskin suojaukset 9 - - 9 Osuudet osakkuusyritysten ja yhteisyritysten muista laajan tuloksen eristä -2 - - -2 Verot laajan tuloksen eristä, jotka saatetaan siirtää tulosvaikutteisiksi 0 1 - 0 Erät, jotka saatetaan siirtää tulosvaikutteisiksi, yhteensä -30 -26 - -56 Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi: Etuuspohjaisen nettovelvoitteen uudelleen määrittämisestä johtuvat erät 1 9 - 10 Verot laajan tuloksen eristä, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi 0 -3 - -4 Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi, yhteensä 1 5 - 6 Muut laajan tuloksen erät yhteensä verojen jälkeen -29 -20 0 -50 Tilikauden laaja tulos -152 -34 -80 -266 Jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille -152 -34 -80 -266 Määräysvallattomille omistajille 0 0 - 0 Tilintarkastamaton pro forma -tase 31.12.2013 Rautaruukki Pro forma SSAB SSAB IFRS IFRS -oikaisut pro forma (tilintarkas- (tilintarkas- (tilintarkas- (tilintarkas- tamaton) tettu) tamaton) tamaton) (miljoonaa (miljoonaa (miljoonaa (miljoonaa euroa) euroa) euroa) euroa) VARAT Pitkäaikaiset varat Liikearvo 1 995 65 102 2 162 Muut aineettomat 241 29 hyödykkeet 38 308 Aineelliset 1 849 40 käyttöomaisuushyödykkeet 1 079 2 968 Osuudet 32 - osakkuusyrityksissä ja yhteisyrityksissä 31 63 Myytävissä olevat - -13 rahoitusvarat 13 - Muut pitkäaikaiset - -76 saamiset 76 - Rahoitusvarat 180 - 90 269 Laskennalliset 73 -10 verosaamiset 42 105 Pitkäaikaiset varat 4 370 162 yhteensä 1 344 5 876 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 986 557 39 1 581 Myyntisaamiset 537 243 -1 779 Siirtosaamiset 56 - 29 85 Tilikauden verotettavaan 38 - tuloon perustuvat verosaamiset 4 41 Muut lyhytaikaiset 22 5 korolliset saamiset - 27 Rahoitusvarat - 1 -1 - Muut lyhytaikaiset 33 -34 saamiset 83 83 Rahavarat 239 46 -34 250 Lyhytaikaiset varat 1 912 2 yhteensä 934 2 848 VARAT YHTEENSÄ 6 281 2 278 164 8 723 OMA PÄÄOMA JA VELAT Oma pääoma Osakepääoma 320 238 -7 552 Muu sijoitettu pääoma 1 117 220 719 2 055 Muuntoerot - -45 45 - Rahastot -381 -22 22 -381 Kertyneet voittovarat 1 990 619 -652 1 957 Emoyhtiön omistajille 3 046 128 kuuluva oma pääoma 1 010 4 184 Määräysvallattomien 3 - omistajien osuus 3 5 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 3 049 1 013 128 4 189 Pitkäaikaiset velat Pitkäaikaiset korolliset 1 807 8 lainat 358 2 173 Siirtovelat 42 - - 42 Eläkevelat 13 - 36 49 Laskennalliset verovelat 333 7 18 358 Muut pitkäaikaiset velat - 66 -36 30 Pitkäaikaiset varaukset 15 2 - 17 Pitkäaikaiset velat 2 211 26 yhteensä 432 2 669 Lyhytaikaiset velat Lyhytaikaiset korolliset 288 12 lainat 387 688 Ostovelat 514 279 -1 792 Siirtovelat 180 - 100 279 Tilikauden verotettavaan 13 - tuloon perustuvat verovelat 3 17 Muut lyhytaikaiset velat 23 158 -100 82 Lyhytaikaiset varaukset 3 5 0 8 Lyhytaikaiset velat 1 021 10 yhteensä 833 1 865 OMA PÄÄOMA JA VELAT 6 281 164 YHTEENSÄ 2 278 8 723 Liite 1: SSAB:n julkaisemat tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot kokonaisuudessaan Lisätietoja: Mikko Hietanen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 592 9030 Rautaruukki Oyj Taina Kyllönen Markkinointi- ja viestintäjohtaja JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ruukki.fi Ruukki on erikoistunut teräkseen ja teräsrakentamiseen. Toimitamme asiakkaillemme energiatehokkaita teräsratkaisuja: paremmin rakennettuja ympäristöjä asumiseen, työhön ja liikkumiseen. Meillä on noin 8 600 työntekijää sekä laaja jakelu- ja jälleenmyyntiverkosto noin 30 maassa, muun muassa Pohjoismaissa, Venäjällä ja muualla Euroopassa sekä kehittyvillä markkinoilla, kuten Intiassa, Kiinassa ja Etelä-Amerikassa. Liikevaihto vuonna 2013 oli 2,4 miljardia euroa. Osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). www.ruukki.fi Tärkeä ilmoitus Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai muutoin levittää, kokonaan tai osittain, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hong Kongissa, Japanissa, Uudessa- Seelannissa tai Etelä-Afrikassa tai missään muussa maassa, missä se on soveltuvien lakien tai määräysten mukaan kiellettyä. Tämä tiedote ei ole tarjousasiakirja tai esite eikä se siten ole tarjous tai kehotus myyntitarjouksen tekemiseen. Sijoittajien tulee hyväksyä osakevaihtotarjous osakkeista vain osakevaihtotarjoukseen liittyvässä tarjousasiakirjassa ja esitteessä esitetyn tiedon perusteella. Tarjousta ei tehdä suoraan tai välillisesti missään sellaisessa maassa, missä joko tarjous tai siihen osallistuminen on soveltuvan lain mukaan kiellettyä tai missä tarjousasiakirja-, rekisteröinti- tai muut vaatimukset soveltuisivat Suomen ja Ruotsin lainsäädännön mukaisten toimenpiteiden lisäksi. Osakevaihtotarjoukseen liittyvää tarjousasiakirjaa ja esitettä ja niihin liittyviä hyväksymislomakkeita ei tulla toimittamaan tai lähettämään edelleen, eikä niitä saa toimittaa tai lähettää edelleen mihinkään sellaiseen maahan tai sellaisesta maasta, missä soveltuva laki kieltää sen. Erityisesti osakevaihtotarjousta ei tehdä, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hong Kongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai tietyin poikkeuksin Yhdysvalloissa. Osakevaihtotarjousta ei voida hyväksyä Australiasta, Kanadasta, Hong Kongista, Japanista, Uudesta-Seelannista, Etelä- Afrikasta tai tietyin poikkeuksin Yhdysvalloista. SSAB:n osakkeita ei ole eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen ("Arvopaperilaki"), tai minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun alueen soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti. SSAB:n osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, paitsi Arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen nojalla tai transaktiolla, johon Arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu. Huomioon otettavaa on, että tietyt tähän tiedotteeseen sisältyvät muut kuin historiallisiin tosiseikkoihin liittyvät lausumat sekä lausumat, joissa käytetään ilmausta "odottaa", "arvioi", "ennustaa" tai vastaavia ilmaisuja, voivat olla tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa todelliset tulokset voivat olennaisesti poiketa tämänhetkisten odotusten mukaisista tuloksista. [HUG#1772771]
Pro forma -taloudelliset tiedot tammi-joulukuulta 2013 SSAB:n ja Rautaruukin suunniteltua yhdistymistä varten
| Source: Rautaruukki