Tiedon henkilöstöneuvottelut Suomessa päättyneet


Tieto Oyj  PÖRSSITIEDOTE  12.8.2014 klo 8.30

Tiedon Konsultointi ja integraatiopalvelut -palvelualueen sekä Tuotekehityspalvelujen yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut Suomessa ovat päättyneet. Neuvotteluista ilmoitettiin 11.6.2014.

Konsultointi ja integraatiopalveluiden osaamisrakennetta muutetaan vastaamaan IT-palveluiden kysynnän muutosta. Palvelualueen vähennystarpeeksi arvioitiin alun perin 110 henkilöä, mutta neuvottelujen tuloksena lopulliseksi vähennystarpeeksi todettiin 90 henkilöä. Vähennykset toteutetaan pääosin irtisanomisina, jotka toteutetaan syyskuun loppuun mennessä. Noin kymmenen henkilön osalta voidaan päätyä lomautuksiin.

Tuotekehityspalveluissa kysyntä on jatkunut heikkona, ja neuvottelujen lopputulos on neuvotteluesityksen mukainen. Enintään 70 henkilöä irtisanotaan tai lomautetaan. Irtisanomiset toteutetaan lokakuun loppuun mennessä.

Toimenpiteet kohdistuvat Suomessa pääosin pääkaupunkiseudun toimipisteisiin ja Tampereelle. Muille paikkakunnille kohdistuu yksittäisiä vähennyksiä.

Vähennykset ovat osa aiemmin ennakoituja uudelleenjärjestelytarpeita, joista Tieto kertoi ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksessaan. Vähennysten tavoitteena on parantaa yhtiön kilpailukykyä ja uudistaa palveluja sekä osaamista.

 

Lisätietoja:
Ari Järvelä, maajohtaja, puh. 040 8400 915, ari.jarvela (at) tieto.com

Sijoittajat:
Lasse Heinonen, talousjohtaja, puh. 02072 66329, 050 393 4950, lasse.heinonen (at) tieto.com

 

TIETO OYJ

 

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
NASDAQOMX Stockholm
Keskeiset tiedotusvälineet

  

Tieto on Pohjoismaiden suurin tietotekniikkapalveluyritys, joka tarjoaa täyden elinkaaren IT-palveluita sekä yksityiselle että julkiselle sektorille ja tuotekehityspalveluita viestintäteknologian ja sulautettujen järjestelmien alueella. Yhtiön tuotekehitysliiketoiminta ja toimituskeskukset toimivat maailmanlaajuisesti. Tieto on sitoutunut kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa tietotekniikan ja vahvan toimiala- ja asiakasymmärryksen avulla, sekä auttaa asiakkaitaan löytämään uusia mahdollisuuksia liiketoiminnan muutoksessa. Me Tiedossa uskomme jatkuvaan kehittymiseen ja työmme tuloksiin.

Tieto on perustettu vuonna 1968, ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yrityksen palveluksessa työskentelee noin 14 000 ammattilaista yli 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,6 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ OMX:ssä Helsingissä ja Tukholmassa. Lisätietoja osoitteessa www.tieto.fi.

GlobeNewswire