Vapaa julkaistavaksi 4.8.2016, kello 8.00
Bittium Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016
Vuoden 2016 tammi-kesäkuun palveluliiketoiminta kehittyi edelleen positiivisesti
ja tuotepohjainen liikevaihto oli alhaisempi edellisvuoteen verrattuna
Yhteenveto huhti-kesäkuu 2016
·
Liikevaihto kasvoi 7,1 prosenttia 16,4 miljoonaan euroon (15,3 miljoonaa euroa,
2Q 2015).
·
Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 2,9 miljoonaa euroa (4,3
miljoonaa euroa, 2Q 2015) ja palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta
oli 13,3 miljoonaa euroa (10,9 miljoonaa euroa, 2Q 2015).
·
Liikevoitto oli 0,8 miljoonaa euroa (1,0 miljoonaa euroa, 2Q 2015).
·
Nettokassavirta oli -18,3 miljoonaa euroa, sisältäen huhtikuussa maksetun 10,7
miljoonan euron osingonmaksun (-8,6 miljoonaa euroa, 2Q 2015, sisältäen sekä
jatkuvat että lopetetut toiminnot).
·
Osakekohtainen tulos oli 0,029 euroa (0,006 euroa, 2Q 2015).
·
Toisen vuosineljänneksen aikana Bittiumin osakemäärä lisääntyi yhteensä 50.498
uudella osakkeella 2008C-optio-oikeuksilla tehtyjen merkintöjen johdosta ja oli
tämän jälkeen 35.693.166. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeudella 2008C päättyi
31.3.2016.
·
Yhtiö julkaisi nimityksiä johtoryhmässä: DI Sami Kotkajuuri nimitettiin Bittium
Oyj:n liiketoiminnan kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi, ja DI Klaus
Mäntysaari nimitettiin Connectivity Solutions -tuote- ja palvelualueen
johtajaksi 1.5.2016 alkaen.
KONSERNI (MEUR) 4-6/2016 4-6/2015
3 kk 3 kk
LIIKEVAIHTO 16,4 15,3
Liikevaihdon muutos-% 7,1 % 23,2 %
LIIKEVOITTO / -TAPPIO 0,8 1,0
Liikevoitto / -tappio % liikevaihdosta 4,9 % 6,6 %
KÄYTTÖKATE 1,5 1,6
KASSA JA MUUT LIKVIDIT VARAT 107,7 42,0
OMAVARAISUUSASTE (%) 88,5 % 59,9 %
TULOS OSAKETTA KOHTI (EUR) 0,029 0,006
Yhteenveto tammi-kesäkuu 2016
·
Liikevaihto kasvoi 2,3 prosenttia 31,1 miljoonaan euroon (liikevaihto 30,4
miljoonaa euroa, 1-6 2015).
·
Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 5,3 miljoonaa euroa (8,8
miljoonaa euroa, 1-6 2015) ja palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta
oli 25,6 miljoonaa euroa (21,5 miljoonaa euroa, 1-6 2015).
·
Liikevoitto oli 0,7 miljoonaa euroa (1,5 miljoonaa euroa, 1-6 2015).
·
Nettokassavirta oli -15,1 miljoonaa euroa (-1,3 miljoonaa euroa 1-6 2015
sisältäen sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot). Nettokassavirta sisältää
huhtikuussa toteutetun 10,7 miljoonan euron osingonmaksun.
·
Osakekohtainen tulos oli 0,026 euroa (0,009 euroa, 1-6 2015).
·
Bittiumin osakemäärä lisääntyi vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla 55.498
uudella osakkeella 2008C-optio-oikeuksilla tehtyjen merkintöjen johdosta ja
37.500 uudella osakkeella yhtiön avainhenkilöille maksettujen osakepalkkioiden
johdosta (maksuton suunnattu osakeanti) ja oli tämän jälkeen 35.693.166.
Osakkeiden merkintäaika optio-oikeudella 2008C päättyi 31.3.2016.
KONSERNI (MEUR) 1-6/2016 1-6/2015 2015
6 kk 6 kk 12 kk
LIIKEVAIHTO 31,1 30,4 56,8
Liikevaihdon muutos-% 2,3 % 14,4 % 7,8 %
LIIKEVOITTO / -TAPPIO 0,7 1,5 2,3
Liikevoitto / -tappio % liikevaihdosta 2,2 % 4,9 % 4,1 %
KÄYTTÖKATE 2,1 2,6 4,8
KASSA JA MUUT LIKVIDIT VARAT 107,7 42,0 122,8
OMAVARAISUUSASTE (%) 88,5 % 59,9 % 90,5 %
TULOS OSAKETTA KOHTI (EUR) 0,026 0,009 0,020
Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen
Vuoden 2016 toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 16,4 miljoonaa euroa, joka
kasvoi 7,1 prosenttia edellisvuodesta. Tästä tuotepohjaisen liikevaihdon osuus
oli 2,9 miljoonaa euroa, mikä oli tuotetoimitusten ajoittumiseen liittyvistä
syistä vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Palvelupohjaisen
liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 13,3 miljoonaa euroa. Palveluliiketoiminta
kehittyi positiivisesti erikoisterminaalituotteisiin liittyvien
kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta. Toisen vuosineljänneksen
liiketulos oli 0,8 miljoonaa euroa. Kassavirta oli -18,3 miljoona euroa, mihin
vaikuttivat lähinnä huhtikuussa maksetut osingot 10,7 miljoonan euroa, yhtiön
uusien toimitilojen rakentamiseen liittyvät investoinnit ja sitoutuneen
käyttöpääoman määrän kasvu.
Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 31,1 miljoonaa euroa kasvaen 2,3 prosenttia
edellisvuodesta. Tästä tuotepohjaisen liikevaihdon osuus oli 5,3 miljoonaa euroa
(17,1 prosenttia liikevaihdosta), mikä oli tuotetoimitusten ajoittumiseen
liittyvistä syistä vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana.
Palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 25,6 miljoonaa euroa.
Liiketulos tammi-kesäkuussa laski edellisvuodesta ja oli 0,7 miljoonaa euroa.
Huolimatta tuotekehityspalveluiden kysynnän laskusta tietoliikenteen
verkkolaitevalmistajille kysyntä Bittiumin tuotekehityspalveluille on kehittynyt
positiivisesti vuoden toisella neljänneksellä. Toukokuussa 2015 Meksikon
viestintä- ja liikenneministeriön kanssa aloitettu tuotekehitysprojekti Android
-pohjaisten satelliitti- ja maanpäällisissä verkoissa käytettävien
mobiililaitteiden kehittämisestä MEXSAT-järjestelmään on jatkunut suunnitelmien
mukaisesti.
Jatkoimme vuoden toisella neljänneksellä tuotekehityspanostuksia omiin
tuotteisiin ja tuotealustoihin tavoitellen kasvua erityisesti kansainvälisiltä
puolustus-, tietoturvallisuus- ja viranomaismarkkinoilta. Tuotekehityspanosten
pääpainopiste oli edelleen tietoturvallisuus- ja viranomaismarkkinoille
suunnatun tietoturvallisen Bittium Tough Mobile™ -LTE-älypuhelimen
jatkokehittämisessä, josta julkaisimme toukokuussa viranomaisten käyttämiä B28
-taajuuden erikoisverkkoja palvelevan B28 taajuusvariantin. Tietoisuus
tietoturvauhkien vaaroista on lisääntynyt ja kiinnostus tietoturvallisista
matkaviestimistä kasvanut. Jatkoimmekin puhelimien pilottitoimituksia toisen
vuosineljänneksen aikana. Viranomaismarkkinoiden ja tietoturvamarkkinoiden
kehitys on ollut kuitenkin jonkin verran ennakoitua hitaampaa.
Tuotekehityspanostuksia jatkettiin myös Bittium SafeMove®-tuoteperheen
kehittämiseksi ja julkaisimme langattomien verkkojen ja laitteiden suorituskykyä
seuraavan ja analysoivan Bittium SafeMove® Analyticsin™ itsenäisenä
ohjelmistotuotteena. Julkaisimme myös uuden ohjelmistoversion Bittium SafeMove®
Mobile VPN™ -etäkäyttöratkaisusta. Aloitimme yhteistyön Getacin kanssa
tarjoamalla Bittium SafeMove Mobile VPN ja Analytics -ohjelmistot optiona
kaikkiin Getacin lujatekoisiin tableteihin ja kannettaviin tietokoneisiin
toukokuusta lähtien Euroopan-laajuisesti.
Suomen Puolustusvoimilla käytössä olevan taktisen tiedonsiirron järjestelmän,
Bittium Tactical Wireless IP Network™ (TAC WIN), kehittämistä jatkettiin ja
järjestelmään liittyviä tuotteita toimitettiin myös toisen vuosineljänneksen
aikana. Laajensimme taktisen tiedonsiirron tuoteportfoliotamme tuomalla
markkinoille Bittium Tough VoIP Service™ -ohjelmistotuotteen (Voice over
Internet Protocol), jonka avulla voidaan yhdistää sekä kiinteiden että taktisten
langattomien tietoverkkojen käyttäjät samaan puhepalveluverkkoon. Tällä
parannetaan merkittävästi joukkojen johtamista ja tilannetietoisuuden
ylläpitämistä taistelukentän nopeasti muuttuvissa tilanteissa.
Eurooppalaisen ESSOR-aaltomuodon (European Secure Software defined Radio)
mahdollistamaa eri maiden maavoimien välistä kommunikointia demonstroitiin sekä
italialaisen Leonardo-Finmeccanican että ranskalaisen Thalesin kanssa Eurosatory
-messuilla Pariisissa. Bittium on ollut mukana ESSOR-hankkeessa vuodesta 2009
lähtien.
Jatkamme edelleen strategiamme mukaisesti epäorgaanisten kasvumahdollisuuksien
kartoittamista ja kuluvan vuoden fokuksemme on kansainvälistymisessä ja kasvun
mahdollistamisessa. Liiketoiminnan kehittämistä vahvistettiin katsauskauden
aikana nimittämällä Sami Kotkajuuri liiketoiminnan kehittämisestä vastaavaksi
johtajaksi 1.5.2016 lukien. Langattomuuden lisääntyminen, yhä kasvavat
tiedonsiirtomäärät ja tarve turvatulle tiedonsiirrolle luovat kysyntää Bittiumin
osaamiselle, tuotteille ja tuotealustoille ja yhtiöllä onkin hyvät edellytykset
jatkaa kasvua myös tulevaisuudessa.
Vuoden 2016 näkymät
Bittium odottaa vuoden 2016 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (56,8
miljoonaa euroa vuonna 2015). Liiketuloksen kehittymiseen liittyy edelleen
useita epävarmuuksia, mistä syystä yhtiö on päättänyt olla antamatta arviota
liiketuloksen kehittymisestä. Tällaisia epävarmuuksia ovat mahdolliset
kertaluonteiset investoinnit pitkän aikavälin kasvun rakentamiseksi sekä
liiketuloksen merkittävät vaihtelut vuosineljännesten välillä
tuoteliiketoiminnan tuotetoimitusten ajoittumisen vuoksi.
Lisätietoa Bittiumin markkinanäkymistä on esitetty tämän puolivuotiskatsauksen
kappaleessa ”Markkinanäkymät”.
Lisätietoja epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tulevaisuudennäkymiin, on
esitetty hallituksen toimintakertomuksessa vuodelta 2015 osiossa "Riskit ja
epävarmuustekijät" ja yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.
Kutsu lehdistötilaisuuteen
Bittium järjestää vuoden 2016 tammi-kesäkuun puolivuosikatsausta koskevan
suomenkielisen tiedotustilaisuuden torstaina 4.8.2016 klo 9.30 lehdistölle,
analyytikoille ja institutionaalisille sijoittajille Helsingissä Ravintola
Savoyssa, osoitteessa Eteläesplanadi 14.
Bittium järjestää myös puhelinkokouksen tuloksesta samana päivänä klo 10.30.
Puhelinkokoukseen voi liittyä soittamalla numeroon +44 203 059 8125.
Soitettaessa tulee antaa tunnus "Bittium". Tilaisuus on seurattavissa myös
suorana audiocast-lähetyksenä yrityksen kotisivujen kautta osoitteessa
www.bittium.com/sijoittajat. Puhelinkokouksen kieli on englanti.
Audiocast on kuunneltavissa saman päivän iltapäivällä Bittiumin internet
-sivustolta osoitteessa www.bittium.com/sijoittajat.
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja
liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 30
-vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen
Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia
ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia
tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin.
Bittiumin jatkuvien toimintojen vuoden 2015 liikevaihto oli 56,8 miljoonaa euroa
ja liikevoitto 2,3 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä.
www.bittium.com
Bittium Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016
Taloudellinen kehitys tammi-kesäkuussa 2016
Bittiumin tammi-kesäkuun 2016 liikevaihto kasvoi 2,3 prosenttia 31,1 miljoonaan
euroon (liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa, 1-6 2015).
Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 5,3 miljoonaa euroa (8,8
miljoonaa euroa, 1-6 2015), joka syntyi pääosin taktiseen tiedonsiirtoon
tarkoitetun järjestelmän tuotetoimituksista Suomen Puolustusvoimille ja lisäksi
muiden viranomaiskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden toimituksista.
Tuotepohjaisen liikevaihdon aleneminen johtui lähinnä vertailukaudella
yhdysvaltalaiselle asiakkaalle käynnissä olleen erikoisterminaalituoteprojektin
tuotetoimitusten päättymisestä.
Palveluliiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 25,6 miljoonaa euroa (21,5
miljoonaa euroa, 1-6 2015). Langattoman tietoliikenteen verkkolaitemarkkinoille
suuntautuvan palveluliiketoiminnan kysynnän laskusta huolimatta
palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi erikoisterminaalituotteisiin liittyvien
kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta.
Liiketulos oli 0,7 miljoonaa euroa (1,5 miljoonaa euroa, 1-6 2015).
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, MEUR 1-6/2016 1-6/2015 2015
6 kk 6 kk 12 kk
Liikevaihto 31,1 30,4 56,8
Liikevoitto / -tappio 0,7 1,5 2,3
Rahoitustuotot ja –kulut 0,3 -0,3 -0,2
Tulos ennen veroja 0,9 1,1 2,1
KAUDEN TULOS JATKUVISTA TOIMINNOISTA 0,9 1,1 2,3
KAUDEN TULOS LOPETETUISTA TOIMINNOISTA 3,8 539,0
KAUDEN TULOS 0,9 4,9 541,3
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 0,9 5,7 541,5
Kauden tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 0,9 4,9 541,3
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 0,9 5,7 541,5
Tulos/osake jatkuvista toiminnoista, EUR 0,026 0,009 0,020
·
Liiketoiminnan rahavirta oli 0,1 miljoonaa euroa (-1,2 miljoonaa euroa, 1-6
2015, sisältäen sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot).
·
Nettokassavirta oli -15,1 miljoonaa euroa (-1,3 miljoonaa euroa, 1-6 2015,
sisältäen sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot). Nettokassavirta sisältää
huhtikuussa toteutetun 10,7 miljoonan euron osingonmaksun.
·
Omavaraisuusaste oli 88,5 prosenttia (59,9 prosenttia, 30.6.2015).
·
Nettovelkaantumisaste oli –83,0 prosenttia (-23,8 prosenttia, 30.6.2015).
Vertailu vuosineljänneksittäin
Konsernin liikevaihto ja liiketulos, MEUR 2Q/16 1Q/16 4Q/15 3Q/15 2Q/15
Liikevaihto 16,4 14,7 15,2 11,1 15,3
Liikevoitto /-tappio 0,8 -0,1 0,8 0,0 1,0
Tulos ennen veroja 1,0 -0,1 0,9 0,1 0,8
Katsauskauden tulos 1,0 -0,1 1,1 0,1 0,8
LIIKEVAIHTO MARKKINA 2Q/16 1Q/16 4Q/15 3Q/15 2Q/15
-ALUEITTAIN, MEUR ja
%
Aasia 0,4 0,0 0,0 0,1 0,1
2,7 % 0,2 % 0,0 % 0,6 % 0,6 %
Amerikat 3,2 2,3 2,9 1,0 2,2
19,8 % 15,3 % 19,2 % 9,1 % 14,6 %
Eurooppa 12,7 12,5 12,3 10,1 13,0
77,5 % 84,5 % 80,7 % 90,4 % 84,9 %
Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta
Bittium jatkoi tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja puolustus- ja
viranomaismarkkinoille suunnattuihin tuotteisiin ja tuotealustoihin. Merkittävin
tuotekehityspanostus on ensisijaisesti ollut vaativille tietoturvallisuus- ja
viranomaismarkkinoille tarkoitettu, korotetun tietoturvallisuustason Bittium
Tough Mobile LTE-älypuhelin. Aktivoiduista tuotekehitysmenoista merkittävä osa
koostuu Bittium Tough Mobilen ja siihen liittyvien tietoturvaohjelmistojen
jatkokehittämiseen liittyvistä investoinneista.
TUTKIMUS- JA TUOTEKEHITYSMENOT, MEUR 1-6/2016 1-6/2015 2015
6 kk 6 kk 12 kk
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot 3,6 3,9 7,3
yhteensä
Aktivoitu taseeseen -0,7 -2,0 -3,4
Kauden poistot ja arvonalentumiset 0,1 0,1 0,2
tuotekehitysaktiivasta
Tuloslaskelmaan sisältyy kuluksi 3,0 2,0 4,2
kirjattuja tutkimus- ja
tuotekehitysmenoja
Tutkimus- ja tuotekehityspanostukset, 11,5 % 12,8 % 12,9 %
% liikevaihdosta
AKTIVOITUJEN TUTKIMUS- JA 1-6/2016 1-6/2015 2015
TUOTEKEHITYSMENOJEN MÄÄRÄ
TASEESSA, MEUR
6 kk 6 kk 12 kk
Hankintameno kauden alussa 5,6 2,2 2,2
Lisäykset kauden aikana 0,7 2,0 3,4
Liiketoimintojen hankinta 0,0 0,3 0,3
Kauden poistot -0,1 -0,1 -0,2
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 6,2 4,4 5,6
Liiketoiminnan kehittyminen huhti-kesäkuussa 2016
Bittiumin liikevaihto huhti-kesäkuussa 2016 kasvoi 7,1 prosenttia 16,4
miljoonaan euroon (15,3 miljoonaa euroa, 2Q 2015). Tuotepohjaisen liikevaihdon
osuus liikevaihdosta oli 2,9 miljoonaa euroa (4,3 miljoonaa euroa, 2Q 2015),
joka syntyi pääosin taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitetun järjestelmän
tuotetoimituksista Suomen Puolustusvoimille ja lisäksi muiden viranomaiskäyttöön
tarkoitettujen tuotteiden toimituksista. Tuotepohjaisen liikevaihdon aleneminen
johtui lähinnä vertailukaudella yhdysvaltalaiselle asiakkaalle käynnissä olleen
erikoisterminaalituoteprojektin tuotetoimitusten päättymisestä ja Suomen
Puolustusvoimille tehtyjen tuotetoimitusten erilaisesta ajoittumisesta
neljännesvuosien välillä.
Palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 13,3 miljoonaa euroa
(10,9 miljoonaa euroa, 2Q 2015). Palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi
erikoisterminaalituotteisiin liittyvien kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän
ansiosta.
Liiketulos oli 0,8 miljoonaa euroa (1,0 miljoonaa euroa, 2Q 2015).
Huolimatta tuotekehityspalveluiden kysynnän laskusta tietoliikenteen
verkkolaitevalmistajille kysyntä Bittiumin tuotekehityspalveluille on kehittynyt
positiivisesti vuoden toisella neljänneksellä. Toukokuussa 2015 aloitettu
tuotekehitysprojekti Meksikon viestintä- ja liikenneministeriön kanssa Android
-pohjaisten satelliitti- ja maanpäällisissä verkoissa käytettävien
mobiililaitteiden kehittämisestä MEXSAT-järjestelmään on jatkunut suunnitelmien
mukaisesti.
Bittium jatkoi tuotekehityspanostuksia omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin
tavoitellen kasvua erityisesti kansainvälisiltä puolustus-, tietoturvallisuus-
ja viranomaismarkkinoilta. Tuotekehityspanosten pääpainopiste oli edelleen
tietoturvallisuus- ja viranomaismarkkinoille suunnatun tietoturvallisen Bittium
Tough Mobile™ -LTE-älypuhelimen jatkokehittämisessä. Puhelinta esiteltiin touko
-kesäkuun vaihteessa järjestetyssä Critical Communications World -tapahtumassa
Amsterdamissa, missä yhtiö julkaisi myös puhelimesta uuden Bittium Tough Mobile
B28 taajuusvariantin, joka on tarkoitettu viranomaisten käyttämiin B28-taajuuden
erikoisverkkoihin. Lisäksi Bittium ja Air-Lynx esittelevät messuilla maailman
ensimmäisen LTE-viranomaisverkkoihin tarkoitetun evolved Multimedia Broadcast
Multicast Solution (eMBMS) -ratkaisun, joka mahdollistaa koko LTE
-radiotaajuusalueen tehokkaan käytön ja tuottaa valtavat määrät tietoa
ruuhkaisimmissakin verkkoympäristöissä. Tämä on erityisen tärkeää
viranomaistoiminnassa, turvallisuusalalla ja muussa tehtäväkriittisessä
viestinnässä, jossa tarvitaan suurta tiedonsiirtonopeutta, lyhyitä vasteaikoja
ja luotettavia yhteyksiä.
Tietoisuus tietoturvauhkien vaaroista on lisääntynyt ja kiinnostuneisuus
tietoturvallisista matkaviestimistä kasvanut ja puhelimien pilottitoimituksia
jatkettiin toisen vuosineljänneksen aikana. Viranomaismarkkinoiden ja
tietoturvamarkkinoiden kehitys on ollut kuitenkin jonkin verran ennakoitua
hitaampaa.
Huhtikuussa Bittium osallistui Hannover Messe -teollisuusmessuille Saksaan ja
esitteli siellä räätälöitäviä ja tietoturvallisia IoT-ratkaisujaan ja
kehityspalvelujaan. Esillä olivat referenssitoteutukset Bittiumin älykellosta ja
IoT gateway -ratkaisusta, jotka voidaan helposti räätälöidä asiakkaan tarpeiden
ja toimialakohtaisten vaatimusten mukaisesti.
Tuotekehityspanostuksia jatkettiin myös Bittium SafeMove-tuoteperheen
kehittämiseksi ja yhtiö julkaisi toukokuussa langattomien verkkojen ja
laitteiden suorituskykyä seuraavan ja analysoivan Bittium SafeMove Analyticsin
itsenäisenä ohjelmistotuotteena. Analyticsiä käyttävät organisaatiot voivat
parantaa liikkuvien työntekijöidensä tehokkuutta saadessaan työkalun avulla
reaaliaikaista ja historiallista tietoa kannettavien laitteiden sijainnista ja
verkkoyhteyksien toimivuudesta.
Toukokuussa julkaistiin myös uusi ohjelmistoversio Bittium SafeMove Mobile VPN
-etäkäyttöratkaisusta. Se tehostaa liikkuvien työntekijöiden tietoturvaa
tukemalla suorituskykyä parantavia salausmenetelmiä. Lisäksi uusi
hallintakäyttöliittymä ja kannettavien Android-laitteiden tuki helpottavat
merkittävästi IT-osastojen työtä.
Toukokuussa yhtiö aloitti yhteistyön Getacin kanssa tavoitteena parantaa
liikkuvien työntekijöiden tuottavuutta, tietoturvaa ja käyttäjäkokemuksia
vaativissa ympäristöissä tarjoamalla Bittium SafeMove Mobile VPN ja Analytics
-ohjelmistot optiona kaikkiin Getacin lujatekoisiin tableteihin ja kannettaviin
tietokoneisiin toukokuusta lähtien Euroopan-laajuisesti. Bittium SafeMove
-etäkäyttöratkaisuja esiteltiin toukokuussa Lahden messukeskuksessa
Terveydenhuollon ATK-päivillä.
Suomen Puolustusvoimilla käytössä olevan taktisen tiedonsiirron järjestelmän,
Bittium Tactical Wireless IP Network™ (TAC WIN), kehittämistä jatkettiin ja
järjestelmään liittyviä tuotteita toimitettiin myös toisen vuosineljänneksen
aikana.
Huhtikuussa yhtiö kertoi laajentavansa taktisen tiedonsiirron tuoteportfoliotaan
tuomalla markkinoille Bittium Tough VoIP Service -ohjelmistotuotteen (Voice over
Internet Protocol). Tuotteen avulla voidaan yhdistää sekä kiinteiden että
taktisten langattomien tietoverkkojen käyttäjät samaan puhepalveluverkkoon.
Tällä parannetaan merkittävästi joukkojen johtamista ja tilannetietoisuuden
ylläpitämistä taistelukentän nopeasti muuttuvissa tilanteissa.
Kesäkuussa Bittium osallistui Pariisissa järjestetyille puolustusalan Eurosatory
-messuille ja esitteli siellä taktisen kommunikaation tuotteitaan ja
ratkaisujaan. Tämän lisäksi Bittium esitteli sekä italialaisen Leonardo
-Finmeccanican että ranskalaisen Thalesin kanssa kuinka Euroopan eri maiden
maavoimat voivat kommunikoida toistensa kanssa maiden välisissä
sotilasoperaatioissa yhteisen radioaaltomuodon välityksellä riippumatta siitä
mitä radioalustaa kukin käyttää. Tätä aaltomuotoa on kehitetty eurooppalaisessa
ESSOR-hankkeessa (European Secure SOftware defined Radio), jossa Bittium on
ollut mukana vuodesta 2009 lähtien.
Katsauskauden merkittävät tapahtumat
Bittium Oyj:n vuoden 2008 optio-ohjelmaan perustuvilla 2008C-optio-oikeuksilla
merkittiin 1.12.2015 - 31.3.2016 välisenä aikana yhteensä 55.498 uutta osaketta.
Merkintähinta, 30.523,90 euroa, kirjattiin yhtiön vapaan oman pääoman rahastoon.
Osakemerkintöjä vastaavat osakemäärän lisäykset merkittiin kaupparekisteriin
10.2.2016 ja 14.4.2016. Uudet osakkeet tuottivat omistajilleen osakkeenomistajan
oikeudet rekisteröintipäivästä lähtien. Rekisteröidyt uudet osakkeet otettiin
kaupankäynnin kohteiksi Nasdaq Helsingissä 11.2.2016 ja 15.4.2016 Bittium Oyj:n
vanhojen osakkeiden lisäerinä. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Bittium
Oyj:n osakemäärä oli 35.693.166 osaketta. Osakkeiden merkintäaika optio
-oikeudella 2008C päättyi 31.3.2016.
Bittium Oyj:n hallitus päätti 22.3.2016 suunnatusta maksuttomasta osakeannista
yhtiön osakepalkkioiden maksamista varten yhtiön avainhenkilöille. Osakeannissa
annettiin osakepalkkioon oikeutetuille avainhenkilöille vastikkeetta enintään
58.000 kappaletta yhtiön uusia osakkeita palkkio-osakkeita koskevien ehtojen
mukaisesti. Osakeannissa palkkionsaajina oli yhdeksän yhtiön johtoon ja
henkilöstöön kuuluvaa henkilöä. Osakeannissa tarjotuista enintään 58.000
osakkeesta merkittiin 37.500 osaketta. Annettavat 37.500 osaketta rekisteröitiin
kaupparekisteriin ja kirjattiin osakkeiden saajien arvo-osuustileille 24.3.2016
ja otettiin kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingin pörssilistalla 29.3.2016.
27.4.2016 Bittium kertoi nimityksistä johtoryhmässä. DI Sami Kotkajuuri (s.
1967) nimitettiin Bittium Oyj:n liiketoiminnan kehittämisestä vastaavaksi
johtajaksi 1.5.2016 alkaen. Kotkajuuri on ollut Bittiumin palveluksessa vuodesta
2009. DI Klaus Mäntysaari (s. 1966) nimitettiin Connectivity Solutions -tuote-
ja palvelualueen johtajaksi 1.5.2016 alkaen. Mäntysaari on ollut Bittiumin
palveluksessa vuodesta 2004. Connectivity Solutions -tuote- ja palvelualueella
Bittium tarjoaa tuotekehityspalveluita ja räätälöityjä ratkaisuja langattoman
tietoliikenteen markkinoille sekä muille yrityksille, jotka tarvitsevat
langatonta yhteyttä laitteisiinsa.
Vuoden 2016 näkymät
Bittium odottaa vuoden 2016 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (56,8
miljoonaa euroa vuonna 2015). Liiketuloksen kehittymiseen liittyy edelleen
useita epävarmuuksia, mistä syystä yhtiö on päättänyt olla antamatta arviota
liiketuloksen kehittymisestä. Tällaisia epävarmuuksia ovat mahdolliset
kertaluonteiset investoinnit pitkän aikavälin kasvun rakentamiseksi sekä
liiketuloksen merkittävät vaihtelut vuosineljännesten välillä
tuoteliiketoiminnan tuotetoimitusten ajoittumisen vuoksi.
Lisätietoa Bittiumin markkinanäkymistä on esitetty tämän puolivuotiskatsauksen
kappaleessa ”Markkinanäkymät”.
Lisätietoja epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tulevaisuudennäkymiin, on
esitetty hallituksen toimintakertomuksessa vuodelta 2015 osiossa "Riskit ja
epävarmuustekijät" ja yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.
Markkinanäkymät
Bittiumin asiakkaat toimivat eri toimialoilla, joilla jokaisella on omia
toimialakohtaisia kysynnän kehittymistä ohjaavia tekijöitä. Yhteisenä kysyntää
lisäävänä tekijänä koko asiakaskunnassa on kasvava tarve yhä nopeammalle,
laadukkaammalle ja tietoturvalliselle tiedonsiirrolle. Bittium on pitkäaikaisen
teknologiaosaamisensa ja langattomien viestintäratkaisujen
tuotekehityskokemuksen ansiosta hyvässä asemassa tarjoamaan asiakkailleen
räätälöitäviä kokonaisratkaisuja.
Seuraavien tekijöiden odotetaan luovan kysyntää Bittiumin tuotteille ja
palveluille vuonna 2016 ja siitä eteenpäin:
·
Langattomassa tietoliikenteessä 4G-teknologia on kypsymässä, mikä vaikuttaa
lähitulevaisuudessa matkapuhelinverkkojen kokonaismarkkinoiden laskemiseen.
Teknologian kehittäminen kohti 5G:tä jatkuu, mikä luo kysyntää Bittiumin
tuotekehityspalveluille. Vaikka Bittiumin tuotekehityspalveluiden tarjonta
näille markkinoille uskotaan olevan erittäin kilpailukykyistä, niiden kysynnän
odotetaan laskevan vuoden 2016 aikana.
·
LTE-teknologian, älypuhelinten ja älypuhelinsovellusten käyttö lisääntyy
viranomaismarkkinoilla, mikä luo kysyntää tietoturvalliselle Bittium Tough
Mobile LTE-älypuhelimelle ja Bittiumin tuotealustaan pohjautuville
asiakaskohtaisille erikoisterminaaleille viranomais- ja
tietoturvapuhelinmarkkinassa. Tietoisuus tietoturvauhkien vaaroista lisääntyy ja
kiinnostuneisuus tietoturvallisista matkaviestimistä kasvaa. Viranomais- ja
tietoturvamarkkinoiden kehitys on ollut kuitenkin jonkin verran ennakoitua
hitaampaa. Päätelaitteiden myynnin odotetaan kehittyvän maltillisesti
viranomaismarkkinoiden luonteen mukaisesti.
·
Tietoturvallinen esineiden internet (Internet of Things, IoT) on noussut
merkittäväksi kehitysalueeksi monilla toimialoilla. Kysyntää Bittiumin
palveluille ja räätälöidyille ratkaisuille luo yritysten kasvava tarve tuoda
markkinoille vaativaan teollisuuskäyttöön sekä vapaa-ajan sovelluksiin
tarkoitettuja tietoturvallisia laitteita, jotka keräävät laitteen käyttämien
sensoreiden tuoman informaation ja luovat laitteelle langattomasti luotettavan
yhteyden internetiin ja pilvipalveluihin.
·
Puolustusmarkkinoilla taktisessa tiedonsiirrossa valtioiden puolustusvoimat ja
muut viranomaistahot tarvitsevat verkkoja, joissa yhä enemmän liikkuvat verkon
käyttäjät voivat siirtää luotettavasti ja tietoturvallisesti yhä suurempia
datamääriä, mikä luo kysyntää Bittiumin TAC WIN -laajakaistaverkolle ja muille
Bittiumin IP -pohjaisille (Internet Protocol) taktisen tiedonsiirron
ratkaisuille. Pitkistä puolustusteollisuuden myyntisykleistä johtuen
merkittävien kauppojen saavuttaminen vaatii useita vuosia. Bittium jatkaa
taktisen tiedonsiirron tuotteiden vientiponnisteluita kansainvälisille
markkinoille ja tavoittelee vuoden 2016 aikana pilottitoimituksia ulkomaisille
asiakkaille taktiseen tiedonsiirtoon käytettävästä järjestelmästä.
·
Julkisten langattomien yhteyksien hyödyntäminen kannettavissa laitteissa
lisääntyy myös vaativassa ammattikäytössä, kuten julkisten palveluiden alueella.
Tämä luo vaatimuksia langattomien yhteyksien helppokäyttöisyydelle ja
tietoturvallisuudelle. Bittium SafeMove -tuoteperheen tuotteet lisäävät
kannettavien laitteiden helppokäyttöisyyttä ja tietoturvallisuutta vaativassa
käytössä.
Riskit ja epävarmuustekijät
Bittium on tunnistanut useita liiketoimintaan, markkinoihin ja talouteen
liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka voivat vaikuttaa myynnin ja
tuloksen tasoon.
Lähiajan riskejä ja epävarmuustekijöitä on kuvattu hallituksen
toimintakertomuksessa vuodelta 2015. Lisätietoja Bittiumia koskevista riskeistä
ja epävarmuustekijöistä löytyy yhtiön internet-sivuilta osoitteesta
www.bittium.com.
Tase ja rahoitus
30.06.2016 taseen lukuja
on verrattu 31.12.2015
taseeseen (miljoonaa
euroa).
30.6.2016 31.12.2015
Pitkäaikaiset varat 17,6 14,4
Lyhytaikaiset varat 129,4 145,0
Varat yhteensä 147,0 159,4
Osakepääoma 12,9 12,9
Muu pääoma 115,1 124,6
Oma pääoma yhteensä 128,0 137,6
Pitkäaikaiset velat 2,1 2,0
Lyhytaikaiset velat 16,9 19,8
Oma pääoma ja velat 147,0 159,4
yhteensä
Rahavirrat 1-6/2016 1-12/2015
katsauskaudella:
+ kauden tulos +/- 2,1 12,2
suoriteperusteisten erien
oikaisu
+/- käyttöpääoman muutos -2,2 -6,2
- korot, verot ja saadut 0,2 -3,9
osingot
= liiketoiminnan rahavirta 0,1 2,1
- investointien rahavirta -4,0 579,6
- rahoituksen rahavirta -11,2 -502,2
= kassavarojen muutos -15,1 79,5
Liiketoiminnan rahavirta 2015 sisältää sekä jatkuvat että lopetetut
liiketoiminnot.
Bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 4,6 miljoonaa euroa. Nettoinvestoinnit
olivat katsauskaudella 4,6 miljoonaa euroa. Katsauskauden kokonaispoistot olivat
1,4 miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä, mukaan lukien rahoitusleasing
-velat, oli katsauskauden päättyessä 1,5 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa
31.12.2015). Katsauskauden päättyessä Bittiumin omavaraisuusaste oli 88,5
prosenttia (90,5 prosenttia 31.12.2015).
Kassavarat katsauskauden lopussa olivat 107,7 miljoonaa euroa (122,8 miljoonaa
euroa 31.12.2015).
Bittiumilla on yhteensä 20,0 miljoonan euron sitovat luottolimiittisopimukset,
jotka ovat voimassa 30.6.2017 saakka. Katsauskauden päättyessä näistä
limiiteistä oli käytössä 0,0 miljoonaa euroa.
Bittiumin valuuttastrategian tavoitteena on turvata liiketoiminnan kate
muuttuvissa markkinaolosuhteissa minimoimalla valuuttakurssien vaikutus.
Valuuttastrategian periaatteiden mukaan suojataan asianomaisen valuutan
nettopositiota sen ylittäessä valuuttastrategiassa määritetyn euromääräisen raja
-arvon. Nettopositio määritellään myyntisaatavien, ostovelkojen, tilauskannan
sekä budjetoidun nettovaluuttavirran perusteella.
Henkilöstö
Konsernin palveluksessa työskenteli vuoden 2016 tammi-kesäkuussa keskimäärin 543
henkilöä. Kesäkuun lopussa henkilöstön määrä oli 570 (516 henkilöä kesäkuun 2015
lopussa). Suurin osa Bittium henkilöstöstä on tuotekehitysinsinöörejä.
Muutoksia yhtiön johdossa
DI Sami Kotkajuuri (s. 1967) nimitettiin Bittium Oyj:n liiketoiminnan
kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi 1.5.2016 alkaen. Kotkajuuri on ollut
Bittiumin palveluksessa vuodesta 2009. Viimeisimpänä hän vastasi IoT (Internet
of Things) Solutions -tuote ja palvelualueesta, jossa tarjonta koostuu
tuotekehityspalveluista ja räätälöidyistä ratkaisuista yrityksille, jotka
tarvitsevat langatonta yhteyttä laitteisiinsa. Kotkajuuri jatkaa yhtiön
johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Hannu Huttuselle.
DI Klaus Mäntysaari (s. 1966) nimitettiin Connectivity Solutions -tuote- ja
palvelualueen johtajaksi 1.5.2016 alkaen. Mäntysaari on ollut Bittiumin
palveluksessa vuodesta 2004, viimeisimpänä langattoman tietoliikenteen
markkinoille suunnittelu- ja kehityspalveluita tarjoavan Telecom-tuote- ja
palvelualueesta vastaavana johtajana. Hän jatkaa yhtiön johtoryhmän jäsenenä ja
raportoi toimitusjohtaja Hannu Huttuselle. Connectivity Solutions -tuote- ja
palvelualueessa yhdistyvät yhtiön aiemmat Telecom- ja IoT Solutions -tuote- ja
palvelualueet. Yhdistämällä nämä alueet valmistaudutaan 5G
-matkapuhelinverkkoteknologian kehittymiseen, jossa esineiden internetillä on
olennainen rooli.
Liputusilmoitukset
Katsauskauden aikana ei tapahtunut omistussuhteisiin liittyviä muutoksia, jotka
olisivat johtaneet arvopaperimarkkinalain 2:9§:n edellyttämään
ilmoitusvelvollisuuteen eli niin sanottuun liputusilmoitukseen.
Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Yhtiöllä ei ole olennaisia tapahtumia katsauskauden jälkeen.
Oulussa, 4.8.2016
Bittium Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Hannu Huttunen
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 5466
Pekka Kunnari
Talousjohtaja
Puh. 040 344 2229
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
Bittium Oyj tilinpäätöslyhennelmä ja liitetiedot tammi-kesäkuu 2016
(Tilintarkastamaton)
Puolivuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti.
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA 1-6/2016 1-6/2015 1-12/2015
(MEUR)
6 kk 6 kk 12 kk
LIIKEVAIHTO 31,1 30,4 56,8
Liiketoiminnan muut tuotot 0,9 0,7 1,4
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varastojen muutos
Valmistus omaan käyttöön 0,2 0,1 0,2
Aineiden ja tarvikkeiden -2,3 -3,8 -5,5
käyttö
Työsuhde-etuuksista -17,7 -15,4 -30,3
aiheutuvat kulut
Poistot -1,4 -1,2 -2,5
Liiketoiminnan muut kulut -10,0 -9,4 -17,8
LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 0,7 1,5 2,3
Rahoituskulut (netto) 0,3 -0,3 -0,2
TULOS ENNEN VEROJA 0,9 1,1 2,1
Tuloverot 0,0 -0,0 0,2
KAUDEN TULOS JATKUVISTA 0,9 1,1 2,3
LIIKETOIMINNOISTA
Lopetetut toiminnot
Kauden tulos lopetetuista 3,8 539,0
toiminnoista
KAUDEN TULOS 0,9 4,9 541,3
Muut laajan tuloksen erät:
Erät, jotka saatetaan
myöhemmin siirtää
tulosvaikutteiseksi
Ulkomaisiin yksikköihin -0,1 0,8 0,1
liittyvät muuntoerot
Kauden muut laajan tuloksen -0,1 0,8 0,1
erät yhteensä
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 0,9 5,7 541,5
Kauden tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 0,9 4,9 541,3
Kauden laajan tuloksen
jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 0,9 5,7 541,5
Tulos/osake jatkuvista
toiminnoista, EUR
Laimentamaton 0,026 0,009 0,020
Laimennettu 0,026 0,009 0,020
Tulos/osake lopetetuista
toiminnoista, EUR
Laimentamaton 0,029 4,687
Laimennettu 0,029 4,685
Tulos/osake jatkuvista ja
lopetetuista toiminnoista,
EUR
Laimentamaton 0,026 0,037 4,708
Laimennettu 0,026 0,037 4,706
Osakkeiden keskimääräinen 35 646 131 862 114 983
lukumäärä, 1000 kpl
Osakkeiden keskimääräinen 35 646 132 054 115 037
lukumäärä, laimennettu, 1000
kpl
KONSERNITASE (MEUR) 30.06.2016 30.06.2015 31.12.2015
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset 6,9 3,9 4,1
käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo 1,4 1,4 1,4
Muut aineettomat hyödykkeet 8,0 6,7 7,6
Muut rahoitusvarat 0,1 0,1 0,1
Laskennalliset verosaamiset 1,2 0,9 1,2
Pitkäaikaiset varat yhteensä 17,6 13,1 14,4
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 2,3 1,8 2,2
Myyntisaamiset ja muut saamiset 19,4 22,0 20,0
Käypään arvoon 66,5 15,9 66,1
tulosvaikutteisesti kirjattavat
muut rahoitusvarat
Rahavarat 41,2 6,2 56,8
Lyhytaikaiset varat yhteensä 129,4 45,8 145,0
Myytävänä olevat omaisuuserät 117,3
VARAT YHTEENSÄ 147,0 176,2 159,4
OMAT PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluvat
oma pääoma
Osakepääoma 12,9 12,9 12,9
Sijoitetun vapaan oman pääoman 26,0 25,8 25,9
rahasto
Muuntoerot 1,1 2,3 1,2
Kertyneet voittovarat 88,0 53,5 97,5
Oma pääoma yhteensä 128,0 94,5 137,6
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 0,1 0,1 0,1
Varaukset 1,1 0,2 1,1
Korolliset velat 0,8 0,7 0,7
Pitkäaikaiset velat yhteensä 2,1 1,0 2,0
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat 15,0 16,4 17,9
Käypään arvoon
tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvelat
Varaukset 1,1 2,2 1,2
Lyhytaikaiset korolliset velat 0,8 6,7 0,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä 16,9 25,2 19,8
Velat yhteensä 19,0 26,2 21,8
Myytävänä oleviin omaisuuseriin 55,4
liittyvät velat
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 147,0 176,2 159,4
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 1-6/2016 1-6/2015 1-12/2015
(MEUR)
6 kk 6 kk 12 kk
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT
Kauden tulos jatkuvista 0,9 1,1 2,3
toiminnoista
Kauden tulos lopetetuista 3,8 539,0
toiminnoista
Suoriteperusteisten erien oikaisu 1,2 8,1 -529,1
Käyttöpääoman muutokset -2,2 -10,6 -6,2
Maksetut korot liiketoiminnasta -0,3 -1,2 -1,6
Saadut korot liiketoiminnasta 0,5 0,2 0,9
Muut rahoituserät 0,0 0,0 0,0
Maksetut välittömät verot 0,0 -2,6 -3,2
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA 0,1 -1,2 2,1
INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT
Liiketoimintojen myynnit 588,2
vähennettynä myyntihetken
rahavaroilla
Liiketoimintojen hankinnat -1,0 -1,8 -1,8
vähennettynä hankintahetken
rahavaroilla
Investoinnit aineellisen -2,2 -1,9 -2,5
käyttöomaisuushyödykkeisiin
Investoinnit aineettomiin -0,8 -2,9 -4,3
hyödykkeisiin
Aineellisten 0,0 0,0
käyttöomaisuushyödykkeiden myynti
Aineettomien 0,1 0,1
käyttöomaisuushyödykkeiden myynti
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA -4,0 -6,5 579,6
RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT
Toteutetut osakeoptiot 0,0 0,7 0,8
Lainojen nostot 15,3 14,6
Lainojen takaisinmaksut -0,1 -3,3 -17,5
Rahoitusleasingvelkojen maksut -0,4 -0,9 -1,3
Maksetut osingot -10,7 -5,3 -5,3
Omien osakkeiden osto ml. -493,5
järjestelykulut
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA -11,2 6,5 -502,2
RAHAVAROJEN MUUTOS -15,1 -1,3 79,5
Rahavarat tilikauden alussa 122,8 43,3 43,3
Rahavarat tilikauden lopussa 107,7 42,0 122,8
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (MEUR)
A = Osakepääoma
B = Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
C = Muuntoerot
D = Kertyneet voittovarat
E = Määräysvallattomien osuus
F = Oma pääoma yhteensä
A B C D E F
Oma pääoma 1.1.2015 12,9 25,1 1,5 53,8 93,4
Laaja tulos
Kauden tulos 4,9 4,9
Muuntoerot 0,8 0,8
Kauden laaja tulos yhteensä 0,8 4,9 5,7
Liiketoimet omistajien kanssa
Osingonjako -5,3 -5,3
Toteutetut osakeoptiot 0,7 0,7
Osakepalkitsemisen kustannus 0,1 0,1
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0,7 -5,2 -4,6
Muut erät -0,0 -0,0
Oma pääoma 30.6.2015 12,9 25,8 2,3 53,5 94,5
A B C D E F
Oma pääoma 1.1.2016 12,9 25,9 1,2 97,5 137,6
Laaja tulos
Kauden tulos 0,9 0,9
Muuntoerot -0,1 -0,1
Kauden laaja tulos yhteensä -0,1 0,9 -0,9
Liiketoimet omistajien kanssa
Osingonjako -10,7 -10,7
Toteutetut osakeoptiot 0,0 0,0
Osakepalkitsemisen kustannus 0,2 0,2
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0,0 -10,5 -10,4
Muut erät -0,0 -0,0
Oma pääoma 30.6.2016 12,9 26,0 1,1 88,0 128,0
PUOLIVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT
PUOLIVUOSIKATSAUKSEN LAATIMISPERIAATTEET:
Puolivuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset –standardin mukaisesti.
Bittium Oyj on noudattanut puolivuosikatsauksen laadinnassa samoja
laskentaperiaatteita kuin 2015 tilinpäätöksessä lukuun ottamatta vuonna 2016
voimaan tulleita Bittium Oyj:tä koskevia standardimuutoksia ja tulkintoja.
Näillä muutoksilla ei ole olennaista vaikutusta puolivuosikatsaukseen.
SEGMENTTI-INFORMAATIO (MEUR)
Bittium Oyj:llä ei ole IFRS 8:n mukaan raportoitavia segmenttejä.
MAANTIETEELLISTEN ALUEIDEN LIIKEVAIHDOT (MEUR) 1-6/2016 1-6/2015 1-12/2015
6 kk 6 kk 12 kk
Liikevaihto
Eurooppa 25,1 25,9 48,3
Amerikat 5,5 4,4 8,3
Aasia 0,5 0,1 0,2
Liikevaihto yhteensä 31,1 30,4 56,8
LIIKETOIMET LÄHIPIIRIIN 1-6/2016 1-63/2015 1-12/2015
KUULUVIEN KANSSA
6 kk 6 kk 12 kk
Johdon työsuhde-etuudet ja 0,7 0,7 1,6
osakkeisiin perustuvat
suoritukset
TULOSLASKELMA 4-6/2 1-3/2016 10-12/2015 7-9/2015 4-6/2015
NELJÄNNESVUOSILUVUT (MEUR) 016
3 kk 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk
LIIKEVAIHTO 16,4 14,7 15,2 11,1 15,3
Liiketoiminnan muut tuotot 0,5 0,4 0,4 0,3 0,4
Valmiiden ja keskeneräisten 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0
tuotteiden varaston muutos
Valmistus omaan käyttöön 0,1 0,1 0,1 0,0 0,0
Aineiden ja tarvikkeiden -1,5 -0,9 -0,9 -0,8 -1,4
käyttö
Työsuhde-etuuksista -8,8 -8,9 -8,4 -6,5 -7,8
aiheutuvat kulut
Poistot -0,7 -0,7 -0,8 -0,6 -0,6
Liiketoiminnan muut kulut -5,2 -4,8 -4,8 -3,6 -5,0
LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 0,8 -0,1 0,8 0,0 1,0
Rahoitustuotot ja -kulut 0,2 0,0 0,1 0,1 -0,2
(netto)
TULOS ENNEN VEROJA 1,0 -0,1 0,9 0,1 0,8
Tuloverot 0,0 0,0 0,2 0,0 -0,0
KAUDEN TULOS JATKUVISTA 1,0 -0,1 1,1 0,1 0,8
LIIKETOIMINNOISTA
Lopetetut toiminnot
Kauden tulos lopetetuista 0,6 534,6 2,3
toiminnoista
KAUDEN TULOS 1,0 -0,1 1,7 534,7 3,1
Kauden muut laajan tuloksen -0,0 -0,1 0,0 -0,7 -0,5
erät
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 1,0 -0,2 1,7 534,0 2,6
Kauden tuloksen
jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille 1,0 -0,1 1,7 534,7 3,1
Kauden laajan tuloksen
jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille 1,0 -0,2 1,7 534,0 2,6
KONSERNITASE (MEUR) 30.06.2016 31.03.2016 31.12.2015 30.09.2015
30.06.2015
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset 6,9 5,2 4,1 3,8
3,9
käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo 1,4 1,4 1,4 1,4
1,4
Muut aineettomat 8,0 7,7 7,6 7,2
6,7
hyödykkeet
Muut rahoitusvarat 0,1 0,1 0,1 0,1
0,1
Laskennalliset 1,2 1,2 1,2 0,9
0,9
verosaamiset
Pitkäaikaiset varat 17,6 15,6 14,4 13,5
13,1
yhteensä
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 2,3 1,9 2,2 1,4
1,8
Myyntisaamiset ja muut 19,4 13,4 20,0 15,1
22,0
saamiset
Käypään arvoon 66,5 66,2 66,1 65,8
15,9
tulosvaikutteisesti
kirjattavat
muut rahoitusvarat
Rahavarat 41,2 59,8 56,8 551,7
6,2
Lyhytaikaiset varat 129,4 141,3 145,0 634,0
45,8
yhteensä
Myytävänä olevat
117,3
omaisuuserät
VARAT YHTEENSÄ 147,0 156,9 159,4 647,5
176,2
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille
kuuluva oma
pääoma
Osakepääoma 12,9 12,9 12,9 12,9
12,9
Sijoitetun vapaan oman 26,0 26,0 25,9 25,9
25,8
pääoman
rahasto
Muuntoerot 1,1 1,1 1,2 1,2
2,3
Kertyneet voittovarat 88,0 97,7 97,5 589,3
53,5
Määräysvallattomien
omistajien
osuus
Oma pääoma yhteensä 128,0 137,7 137,6 629,3
94,5
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset 0,1 0,1 0,1 0,1
0,1
verovelat
Varaukset 1,1 1,1 1,1 1,2
0,2
Korolliset velat 0,8 0,8 0,7 0,7
3,7
Muut pitkäaikaiset 0,1 0,0
korottomat
velat
Pitkäaikaiset velat 2,1 2,0 2,0 2,0
1,0
yhteensä
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut 15,0 15,4 17,9 13,5
16,4
velat
Käypään arvoon 0,0
0,0
tulosvaikutteisesti
kirjattavat
rahoitusvelat
Varaukset 1,1 1,0 1,2 2,0
2,2
Lyhytaikaiset 0,8 0,7 0,7 0,7
6,7
korolliset velat
Lyhytaikaiset velat 16,9 17,1 19,8 16,2
25,2
yhteensä
Velat yhteensä 19,0 19,2 21,8 18,2
26,2
Myytävänä oleviin
55,4
omaisuuseriin
liittyvät velat
OMA PÄÄOMA JA VELAT 147,0 156,9 159,4 647,5
176,2
YHTEENSÄ
KONSERNIN 4-6/2016 1-3/2016 10-12/2015 7-9/2015 4-6/2015
RAHAVIRTALASKELMA
NELJÄNNESVUOSILUVUT
3 kk 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk
Liiketoiminnan -4,9 5,0 0,3 3,1 -12,2
nettorahavirta
Investointien -2,5 -1,5 -1,2 587,4 -2,5
nettorahavirta
Rahoituksen -10,9 -0,2 -493,8 -14,9 6,1
nettorahavirta
Rahavarojen muutos -18,3 3,2 -494,7 575,5 -8,6
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT 1-6/2016 1-6/2015 1-12/2015
TUNNUSLUVUT
6 kk 6 kk 12 kk
TULOSLASKELMA (MEUR)
Liikevaihto 31,1 30,4 56,8
Liikevoitto (-tappio) 0,7 1,5 2,3
Liikevoitto (-tappio), % 2,2 4,9 4,1
liikevaihdosta
Kauden tulos ennen veroja 0,9 1,1 2,1
Tulos ennen veroja, % liikevaihdosta 3,0 3,8 3,7
Kauden tulos jatkuvista 0,9 1,1 2,3
liiketoiminnoista
KANNATTAVUUS- JA MUUT TUNNUSLUVUT
Korolliset nettovelat (MEUR) -106,2 -22,5 -121,4
Nettovelkaantumisaste (net gearing) -% -83,0 -23,8 -88,2
Omavaraisuusaste, % 88,5 59,9 90,5
Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin 4,6 5,2 7,4
(MEUR)
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella, 543 509 511
jatkuvat toiminnot
Henkilöstön määrä kauden lopussa, 570 516 517
jatkuvat toiminnot
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella, 1375
lopetetut toiminnot
Henkilöstön määrä kauden lopussa, 1406
lopetetut toiminnot
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella, 465
yhteisyritykset, lopetetut toiminnot
Henkilöstön määrä kauden lopussa, 491
yhteisyritykset, lopetetut toiminnot
OSAKKEIDEN OSAKEANTIOIKAISTU 30.06.2016 30.06.2015 31.12.2015
LUKUMÄÄRÄ (1 000 kpl)
Kauden lopussa 35 693 132 541 35 600
Keskimäärin kauden aikana 35 646 131 862 114 983
Keskimäärin kauden aikana, optio 35 646 132 054 115 015
-oikeuksilla laimennettu
lukumäärä
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 1-6/2016 1-6/2015 1-12/2015
(EUR)
6 kk 6 kk 12 kk
Tulos/osake jatkuvista
toiminnoista, EUR
Laimentamaton 0,026 0,009 0,020
Laimennettu 0,026 0,009 0,020
Tulos/osake lopetetuista
toiminnoista, EUR
Laimentamaton 0,029 4,687
Laimennettu 0,029 4,685
Tulos/osake jatkuvista ja
lopetetuista toiminnoista,
EUR
Laimentamaton 0,026 0,037 4,708
Laimennettu 0,026 0,037 4,706
Oma pääoma *) / osake 3,59 0,71 3,86
*) Emoyhtiön
osakkeenomistajille kuuluva
oma pääoma
PÖRSSIKURSSIT (EUR) 1-6/2016 1-6/2015 1-12/2015
6 kk 6 kk 12 kk
Ylin kurssi 7,14 5,30 7,80
Alin kurssi 5,15 3,27 3,27
Keskikurssi 6,04 4,37 4,92
Päätöskurssi 5,55 4,70 7,01
Osakekannan markkina-arvo, 198,1 622,9 249,6
(MEUR)
Osakkeiden vaihto, (MEUR) 81,1 193,8 837,1
Osakkeiden vaihto, (1 000 13 425 44 365 169 993
kpl)
Suhteessa keskimääräisestä 37,7 33,6 147,8
osakkeiden lukumäärästä, %
VASTUUSITOUMUKSET (MEUR) 30.06.2016 30.06.2015 31.12.2015
OMASTA VELASTA
Yrityskiinnitykset 3,0 3,0 3,0
Takaukset 3,6 6,6 3,7
Vuokravastuut
Seuraavana vuonna erääntyvät 2,3 7,3 2,3
Myöhemmin erääntyvät 1,3 13,5 2,3
Sopimusvastuut
Seuraavana vuonna erääntyvät 2,2 2,5 2,2
Myöhemmin erääntyvät 0,3 0,5 0,4
Sitoumukset, joiden vakuudeksi 0,0 3,0 0,0
pantit on annettu ovat
yhteismäärältään
VALUUTTAJOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT (MEUR) 30.06.2016 30.06.2015 31.12.2015
Termiinit
Käypä arvo -0,0 0,0 0,1
Kohde-etuuden arvo 3,0 1,5 2,5
Ostetut valuuttaoptiot
Käypä arvo 0,0
Kohde-etuuden arvo 1,5
Myydyt valuuttaoptiot
Käypä arvo -0,0
Kohde-etuuden arvo 3,0