Finnair Oyj Pörssitiedote 31.10.2016 klo 13.00 Finnairin johtoryhmän jäsen, yhtiön strategiasta ja resurssienhallinnasta vastaava johtaja Ville Iho jättää yhtiön 31.12.2016. Iho, joka on myös Finnairin varatoimitusjohtaja, on tehnyt pitkän uran Finnairin eri johtotehtävissä. Hän on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1998 ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2009. ‒ Ville Iho on ollut keskeisessä asemassa yhtiömme viime vuosien muutoksissa. Finnair toteuttaa nyt vaikeiden murros- ja säästökausien jälkeen kasvustrategiaa. Villen rooli on muutoksissa ollut merkittävä. Hänen toimiala- ja prosessiosaamisensa on ollut korvaamatonta näinä toimialamurroksen vuosina, toteaa Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo. ‒ Toivotan Villelle menestystä hänen uransa seuraavaan vaiheeseen. Kiitän häntä myös lämpimästi siitä työstä, jota hän on vuosien aikana tehnyt Finnairin hyväksi. ‒ Kahdeksantoista Finnair-vuottani ovat olleet intensiivisiä, toimiala ja Finnair ovat uudistuneet täysin. Uudistusten avulla Finnair on saatu raskaiden vaiheiden kautta kasvuun. Koen, että urallani on juuri nyt oikea aika suunnata uusiin tehtäviin, joissa voin yhdistää hankkimani osaamisen ja ennen kaikkea oppia uutta, sanoo Ville Iho. ‒ Finnairin kannalta aika vaihtoon on paras mahdollinen: olemme saattaneet murrosvaiheen loppuun, ja yhtiön strateginen agenda on lujalla perustalla. Lentoliikenteen kansainvälinen murroskausi ja muutokseen osallistuminen ovat opettaneet minulle todella paljon: olen saanut arvokasta kokemusta toimialamurroksista ja muutosjohtamisesta, ja ennen kaikkea tavoitteellisesta työskentelystä tiimien kanssa vaikeissakin tilanteissa. Finnairin valitsema strategia on oikea ja sen kasvu on hyvällä uralla. Finnairille on kasvanut vuosien aikana kyvykäs tiimi, joka vie strategiaa eteenpäin kovalla draivilla. Vaikka jätän Finnairin, tulen jatkossakin seuraamaan Finnairin kehitystä ja sen kasvutietä. Toivotan Finnairille ja kaikille finnairilaisille menestystä kasvukaudelle ja esitän heille sydämelliset kiitokset yhteisistä vuosista. Ihon johtama strategia- ja resurssienhallintayksikkö raportoi 1.11.2016 alkaen tilapäisesti Finnairin toimitusjohtajalle Pekka Vauramolle. Lisätiedot: Finnair Media Desk, p. 09 818 4020, comms(a)finnair.com Jakelu: Nasdaq Helsinki Päämediat Finnair on Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja rahtiliikenteeseen erikoistunut verkostolentoyhtiö. Helsingin maantieteellinen sijainti antaa Finnairille kilpailuedun, sillä nopeimmat yhteydet useiden Euroopan kohteiden ja Aasian megakaupunkien välillä kulkevat Suomen yli. Finnairin visiona on tarjota matkustajille ainutlaatuinen pohjoismainen kokemus ja missiona on tarjota Helsingin kautta pohjoisen pallonpuoliskon sujuvimmat ja nopeimmat lentoyhteydet sekä kotimarkkinoidensa paras lentoverkosto maailmalle. Finnair on ainoa pohjoismainen 4 tähden lentoyhtiö Skytrax-luokituksessa ja oneworld-allianssin jäsen. Vuonna 2015 Finnairin liikevaihto oli 2 255 milj. euroa ja sen palveluksessa oli vuoden lopussa 4 800 henkilöä. Finnair Oyj:n osakkeet on noteerattu Nasdaq Helsingissä.