Componenta Oyj Pörssitiedote 30.3.2017 klo 10.30
Componenta Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 5.5.2017 klo 13.00 Satotalon auditoriossa, osoitteessa Panuntie 4, 00610 Helsinki.
A. YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT
Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
- Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen.
7. Tilinpäätöksen vahvistaminen, mikä käsittää myös konsernitilinpäätöksen vahvistamisen
8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen
Hallitus ehdottaa, että osinkoa ei jaeta tilikaudelta 1.1. -31.12.2016.
9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen
Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenille, jotka valitaan vuoden 2018 varsinaiseen yhtiökokoukseen kestävälle toimikaudelle, maksetaan vuosipalkkiot seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 50 000 euroa ja hallituksen jäsenille 25 000 euroa. Mikäli hallitus päättää perustaa hallituksen alaisia valiokuntia, maksetaan valiokuntien jäsenille vuosipalkkiona 5 000 euroa. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.
11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallitukseen valitaan neljä jäsentä.
12. Hallituksen jäsenten valitseminen
Nimitystoimikunta ehdottaa, että nykyisen hallituksen jäsenet Olli Isotalo ja Tommi Salunen valitaan uudelleen hallituksen jäseniksi ja että Petteri Walldén ja Anne Leskelä valitaan hallitukseen uusina jäseninä.
Hallitukseen ehdolla olevien henkilöiden esittely on nähtävissä Componentan internetsivuilla www.componenta.com.
Kaikki ehdotetut henkilöt ovat riippumattomia yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista ja he ovat antaneet suostumuksensa tehtävään.
13. Tilintarkastajan valitseminen
Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan seuraa- vaksi toimikaudeksi tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että mikäli se valitaan yhtiön tilintarkastajaksi, KHT Samuli Perälä toimii päävastuullisena tilintarkastajana.
14. Osakepääoman ja eräiden oman pääoman rahastojen alentaminen tappioiden kattamiseksi
Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilinpäätöksen 31.12.2016 osoittamasta 336 419 172,22 euron tappiosta 31.12.2016 ja sitä ennen päättyneiltä tilikausilta (josta 31.12.2016 päättyneen tilikauden tappio on 236 496 663,78 euroa) yhteensä 233 487 815,06 euroa katetaan seuraavasti:
- alentamalla sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoa 197 476 971,36 eurolla;
- alentamalla ylikurssirahastoa 15 114 467,70 eurolla;
- alentamalla vararahastoa 4 980 eurolla; ja
- alentamalla yhtiön 21 891 396 euron osakepääomaa 20 891 396 eurolla.
Tappioiden kattaminen kohdistuu ensisijaisesti ennen 31.12.2016 päättyneiden tilikausien tappioihin ja toissijaisesti 31.12.2016 päättyneen tilikauden tappioon.
Ehdotettujen toimenpiteiden jälkeen
- sijoitetun vapaan oman pääoman rahaston, ylikurssirahaston ja vararahaston määrä olisi 0,00 euroa; ja
- yhtiön osakepääoma olisi 1 000 000 euroa.
Osakepääoman, ylikurssirahaston ja vararahaston käyttäminen tappioiden kattamiseen johtaa kolmen vuoden varojenjakorajoitukseen, mistä johtuen yhtiö ei saa osakepääoman alentamisen rekisteröintiä seuraavan kolmen vuoden aikana jakaa yhtiön vapaata omaa pääomaa noudattamatta osakeyhtiölain 14 luvun 3-5 §:ssä säädettyä velkojiensuojamenettelyä.
15. Optio-oikeuksien antamista koskevan päätöksen peruuttaminen
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous peruuttaa 15.4.2016 tekemänsä päätöksen enintään 10 000 000 optio-oikeuden antamisesta Componenta-konsernin avainhenkilöille.
16. Kokouksen päättäminen
B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT
Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Componenta Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa www.componenta.com. Componenta Oyj:n tilinpäätös, konsernitilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat saatavilla mainituilla internet-sivuilla keskiviikkona 12.4.2017. Päätösehdotukset ja muut edellä mainitut asiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internet-sivuilla 19.5.2017 alkaen.
C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE
1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 24.4.2017 (yhtiökokouksen täsmäytys- päivä) rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.
Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.
Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 2.5.2017 klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä.
Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:
a) sähköpostin kautta ir.componenta@componenta.com;
b) puhelimitse numeroon 010 403 2202 klo 9 – 16 välisenä aikana; tai
c) kirjeitse osoitteeseen Componenta Oyj / Pia Juntunen, Panuntie 4, 00610 Helsinki.
Osakkeenomistajien Componenta Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.
Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.
2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon 24.4.2017 (yhtiökokouksen täsmäytyspäivä). Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 2.5.2017, klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.
3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä.
Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen sellaisen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.
Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä Componenta Oyj, Panuntie 4, 00610 Helsinki ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
5. Muut ohjeet/tiedot
Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.
Componenta Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 30.3.2017 yhteensä 176 537 224 osaketta, jotka edustavat yhtä montaa ääntä.
COMPONENTA OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
Harri Suutari
toimitusjohtaja
puh. 010 403 2200
Marko Karppinen
talousjohtaja
puh. 010 403 2101
Componenta on kansainvälinen teknologiayhtiö. Componenta toimittaa valettuja ja koneistettuja komponentteja sekä niistä koostuvia vaativia kokonaisratkaisuja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja ajoneuvo-, kone- ja laitevalmistajia. Yhtiön osake listataan Nasdaq Helsingissä.