Danske Bank Suomen* kaikkien ydinliiketoimintojen hyvä tuloskehitys jatkui tammi-syyskuussa 2017. Suomen talouskasvu vahvistui, ja pankin luotonanto niin henkilö- kuin yritysasiakkaillekin kasvoi. Luottokanta kasvoi kokonaisuudessaan 4 prosenttia. Uusien asuntolainojen volyymi kehittyi hyvin, ja uusien ensiasuntolainojen volyymi kasvoi 28 prosenttia edellisvuodesta.
Danske Bankin Suomen liiketoiminnan kokonaistuotot olivat 481,2 miljoonaa euroa tammi-syyskuussa 2017 (449,9 miljoonaa euroa tammi-syyskuussa 2016), 7 prosenttia vertailukautta enemmän. Kasvu johtui korkokatteen sekä arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuottojen parantumisesta. Liiketoiminnan kulut pienenivät 2 prosenttia, ja voitto ennen veroja kasvoi 20 prosenttia 214,5 miljoonaan euroon.
"Vakaa tuloskehityksemme jatkui kolmannen neljänneksen aikana, ja olen iloinen nähdessäni hyvää kehitystä luotonannossa kaikissa liiketoimintayksiköissä. Korkokate pysyi hyvällä tasolla, kun luotonannon kasvu jatkui ja rahoituskustannukset olivat edelleen matalalla tasolla", sanoo Danske Bank Oyj:n toimitusjohtaja Risto Tornivaara.
Mobiilimaksamisen vahva kehitys jatkui, ja MobilePay vahvisti asemaansa suosituimpana ja kattavimpana mobiilimaksamisen ratkaisuna Suomessa. Yhdeksän kuukauden ajanjaksolla MobilePay-latausten määrä kasvoi 153 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, ja MobilePayn kautta tehtyjen maksutapahtumien määrä kasvoi 168 prosenttia. Nyt jo 650 000 suomalaisella on MobilePay älypuhelimessaan, ja MobilePayn kautta tehtyjen maksutapahtumien määrän odotetaan ylittävän 4 miljoonaa vuoden 2017 aikana.
*Sisältää Danske Bank Oyj -konsernin ja Danske Bank A/S Helsingin sivukonttorin.
Danske Bank Suomen toimintojen avainluvut
Danske Bank Oyj:n ohella Danske Bankin Suomen toiminnot kattavat Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttorin.
Milj. € | Q1-Q3 2017 | Q1-Q3 2016 | muutos | 1-12/2016 |
Korkokate | 267,3 | 242,7 | 10,1 % | 331,5 |
Nettopalkkiotuotot | 185,3 | 194,3 | -4,7 % | 257,8 |
Arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuotot | 16,6 | 4,8 | 246,0 % | 16,4 |
Muut tuotot | 12,1 | 8,0 | 49,9 % | 12,2 |
Tuotot yhteensä | 481,2 | 449,9 | 7,0 % | 617,9 |
Liiketoiminnan kulut | 265,5 | 271,1 | -2,1 % | 375,4 |
Voitto ennen arvonalentumistappioita | 215,7 | 178,8 | 20,6 % | 242,5 |
Arvonalentumistappiot luotoista | 1,2 | 0,0 | - | 1,3 |
Voitto ennen veroja | 214,5 | 178,8 | 20,0 % | 241,2 |
Kulut/tuotto -suhde (C/I), % | 55,2 % | 60,3 % | -5,1 % | 60,8 % |
Luottokanta | 22 265,4 | 21 415,9 | 4,0 % | 21 397,3 |
Talletukset | 20 627,2 | 20 189,3 | 2,2 % | 18 576,8 |
Danske Bank Oyj -konsernin avainluvut
Milj. € | Q1-Q3 2017 | Q1-Q3 2016 | muutos | 1-12/2016 |
Korkokate | 238,6 | 218,0 | 9,5 % | 296,1 |
Nettopalkkiotuotot | 168,7 | 172,9 | -2,4 % | 230,3 |
Arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuotot | 15,0 | 3,0 | 400,8 % | 14,4 |
Muut tuotot | 18,9 | 15,5 | 22,4 % | 22,4 |
Tuotot yhteensä | 441,2 | 409,3 | 7,8 % | 563,1 |
Liiketoiminnan kulut | 251,8 | 254,7 | -1,1 % | 351,7 |
Voitto ennen arvonalentumistappioita | 189,3 | 154,6 | 22,4 % | 211,5 |
Arvonalentumistappiot luotoista | 1,2 | 0,0 | - | 1,2 |
Voitto ennen veroja | 188,1 | 154,6 | 21,7 % | 210,3 |
Kulut/tuotto -suhde (C/I), % | 57,1 % | 62,2 % | -5,1 % | 62,4 % |
Oman pääoman tuotto, % | 6,7 % | |||
Vakavaraisuussuhde, % * | 20,0 % | |||
Ydinpääomasuhdeluku (Tier 1), % * | 19,2 % | |||
Henkilöstön määrä (FTE) kauden lopussa | 1 474 | 1 733 | -14,9 % | 1 594 |
Luottokanta | 21 149,9 | 20 261,5 | 4,4 % | 20 235,1 |
Talletukset | 17 987,7 | 17 916,5 | 0,4 % | 16 635,5 |
Oma pääoma | 2 616,4 | 2 581,5 | 1,4 % | 2 626,2 |
Taseen loppusumma | 29 302,5 | 30 747,6 | -4,7 % | 28 962,1 |
*Danske Bank Oyj:n kauden voittoa verojen jälkeen ei ole luettu mukaan ensisijaisten omien varojen vapaaseen pääomaan vakavaraisuuslaskennassa joulukuun lopussa 2016.
Lehdistötiedotteen lukuja ei ole tilintarkastettu.
Danske Bank Oyj julkaisee vain yhden osavuosikatsauksen 2017. Konsernin vuoden 2017 tilinpäätös julkaistaan 2.2.2018.
Näkymät vuodelle 2017
Suomen talouden kasvun odotetaan jatkuvan vaatimattomana 2017-2018 ja korkotason, erityisesti lyhyiden korkojen, odotetaan pysyvän alhaisena myös 2017 loppuajan.
Odotamme luotonannon niin henkilö- kuin yritysasiakkaille jatkavan kasvua vuoden 2017 aikana ja näin korkokatteen sekä tuottojen yhteensä odotetaan paranevan vuoteen 2016 verrattuna.
Liiketoiminnan kulujen odotetaan olevan hieman alemmalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna, sillä pankin tavoitteena on edelleen parantaa kustannustehokkuuttaan ja toimintaprosessejaan. Kaiken kaikkiaan odotamme, että voitto ennen veroja vuodelle 2017 on hieman korkeampi kuin vuonna 2016.
Toimintojen yhdistäminen Suomessa
Kuten vuosikertomuksessa 2016 on kuvattu, Danske Bank -konserni on ryhtynyt toimenpiteisiin yhdistääkseen Suomen pankkitoimintonsa yhdeksi sivuliikkeeksi. Sulautuminen etenee suunnitellusti, ja Danske Bank aikoo toteuttaa sulautumisen vuoden 2017 lopussa. Danske Kiinnitysluottopankki Oyj, Danske Bank A/S:n täysin omistama tytäryhtiö, yhtiöitettiin 31.10.2017 osana Danske Bankin suunnitelmaa yksinkertaistaa organisaatiotaan ja juridista rakennettaan, ja Danske Bank Oyj:n kiinnitysluottopankkitoiminnan jakautumissuunnitelman mukainen osittaisjakautuminen on siten toteutetunut. Jakautumissuunnitelmasta tiedotettiin ensimmäisen kerran 23.3.2017.
Toimintojen yhdistäminen on luonteeltaan lähinnä tekninen muutos, eikä sillä ole vaikutusta siihen, miten palvelemme asiakkaitamme. Toimintojen sulautuminen ei vaikuta myöskään työntekijöihimme.
Johtoryhmän muutokset
Leena Vainiomäki, Suomen yritysasiakasliiketoiminnan johtaja, on nimitetty Danske Bank Groupin Transaction Banking -liiketoiminnan myyntijohtajaksi 1.11.2017 alkaen. Matti Vainionpää, Suomen yritysasiakasliiketoiminnan Large Customer -yksikön johtaja, on nimitetty Suomen yritysasiakasliiketoiminnan vt. johtajaksi.
Risto Tornivaara, Danske Bank Oyj:n toimitusjohtaja, on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle työsopimuksensa mukaisesti vuoden 2018 aikana. Danske Bank Suomen uuden maajohtajan haku on käynnistetty.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Risto Tornivaara, Danske Bank Oyj, puh. 010 546 6675
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank Oyj on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank A/S -konserni
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Palvelemme yli 3,4 miljoonaa henkilö-, yritys- ja instituutioasiakasta, joille tarjoamme pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing -palveluita.
Tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, ja haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme.
Danske Bank A/S-konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa.