Containerships Oyj ilmoittaa tapaamisista korkosijoittajien kanssa


Containerships Oyj    Pörssitiedote 3.11.2017 klo 14.00 EEST

Containerships Oyj ilmoittaa tapaamisista korkosijoittajien kanssa

Containerships Oyj ("yhtiö") arvioi parhaillaan vaihtoehtojaan suhteessa yhtiön liikkeeseenlaskemaan 50,5 miljoonan euron joukkovelkakirjalainaan (ISIN FI4000148804), joka erääntyy huhtikuussa 2019 ("Liikkeeseenlaskettu Joukkolaina"). Yhtiö on antanut Pareto Securitiesille mandaatin järjestää sarja sijoittajatapaamisia 6.11.2017 alkaen.

Sijoittajatapaamisten jälkeen yhtiö saattaa laskea liikkeeseen euromääräisen senior-statuksellisen, vakuudellisen joukkovelkakirjalainan neljän vuoden juoksuajalla. Mahdollisen uuden joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskun seurauksena yhtiön liikkeeseenlaskettu joukkolaina lunastettaisiin kokonaisuudessaan takaisin käyttäen velkakirjoihin liittyvää osto-optiota.

Yllämainitun prosessin ja sijoittajatapaamisten yhteydessä yhtiö vahvistaa sen tulosennusteen 31.12.2017 päättyvälle vuodelle. Liikevaihdon odotetaan kasvavan 10 prosentilla edellisestä vuodesta sekä käyttökatteen parantuvan edellisestä vuodesta. Kolmannen vuosineljänneksen taloudelliset tiedot julkistetaan 14.11.2017.

Konsolidoidun rahavirtalaskelman oikaisu 30.6.2017 päättyneeltä ajanjaksolta

Yhtiö on havainnut laskuvirheen sen konsolidoidussa rahavirtalaskelmassa 30.6.2017 päättyneeltä ajanjaksolta, joka julkistettiin yhtiön puolivuosikatsauksessa 15.8.2017. Virhe ei vaikuta yhtiön raportoituihin käteisvaroihin ajanjakson päättyessä. Oikaistu rahavirtalaskelma on esitetty seuraavalla sivulla ja lisäksi liitteessä 1.

Lisätietoja:

Kari-Pekka Laaksonen, toimitusjohtaja
+358505502555, kari-pekka.laaksonen(at)containerships.fi

Tiedot ovat luonteeltaan sellaisia, joita Containerships Oyj julkistaa EU: n markkinoiden väärinkäyttösasetuksen ja kaupankäynnin rahoitusvälineiden kauppaa koskevan lain (748/2012, sellaisena kuin se on muutettuna) mukaisesti.

Tämän pörssitiedotteen ei ole tarjous myydä eikä ostaa mitään Containerships Oyj:n joukkovelkakirjalainoista tai muista vakuuksista. Tässä pörssitiedotteessa olevat lausunnot, jotka eivät ole historiallisia tosiasioita, voivat olla ennakoivia lausuntoja. Näihin tulevaisuuteen liittyviin lausuntoihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa lopputuloksen muodostuvan olennaisesti erilaiseksi. Containerships Oyj ei ole velvollinen tarkistamaan tai päivittämään tulevaisuutta koskevia lausuntoja, ellei sitä edellytetä sovellettavien arvopaperilakien nojalla.

Jakelu

Nasdaq Helsinki Oy

www.containershipsgroup.com

Containerships Oyj tarjoaa kaikki palvelut, joita sen asiakkaat tarvitsevat varmistaakseen turvallisen ja nopean konttiliikenteen Venäjän ja Baltian maiden, Euroopan, Ison-Britannian, Irlannin ja Pohjanmeren sekä Pohjois-Afrikan ja Välimeren välillä. Containerships tarjoaa asiakkailleen valikoiman standardeja sekä erityiskontteja sekä kaiken kattavan ovelta ovelle kuljetuksen.Containerhips Oyj:n 2.4.2015 ja 28.10.2015 liikkeeseen laskema yhteensä 50,5 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina on ollut listattuna Nasdaq Helsingissä 1.4.2016 alkaen.

Raportointi ja tilinpäätösperiaatteet 

Containerships Oyj on raportoinut tuloksensa IFRS-laskentaperiaatteiden mukaisesti vuoden 2016 alusta lähtien. Osavuosikatsaukset laaditaan IFRS-laskentaperiaatteiden mukaisesti, mutta niihin ei sisälly IAS 34 -osavuosikatsausraportointistandardin edellyttämiä liitetietoja. Yhtiö on noudattanut osavuosikatsauksen laadinnassa samoja laadintaperiaatteita kuin IFRS-tilinpäätöksessä 2016.Osavuosikatsauksessa esitettyjä tietoja ei ole tilintarkastettu.

Liite 1 Containerships Oyj korjattu rahavirtalaskelma 1.1.-30.6.2017

Attachments:

http://www.globenewswire.com/NewsRoom/AttachmentNg/956e5a30-d4d0-4064-ab22-79bc60fdf4cf


Pièces jointes

Containerships Oyj korjattu rahavirtalaskelma 1.1.-30.6.2017.pdf