Silmäasema Oyj: Silmäaseman hallituksen huomiot Coronaria Oy:n pakollisen ostotarjouksen tilanteeseen


Silmäaseman hallituksen huomiot Coronaria Oy:n pakollisen ostotarjouksen tilanteeseen

Silmäasema Oyj                
Lehdistötiedote                                        
4.11.2019 klo 9.00

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI HONGKONGISSA TAI TÄLLAISIIN MAIHIN TAI MUUTOIN OLOSUHTEISSA, JOISSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN, TAI OSTOTARJOUS, OLISI LAINVASTAISTA. LISÄTIETOJA ALLA KOHDASSA ”VASTUUNRAJOITUSLAUSEKE”.

Coronaria Oy on 5.9.2019 aloittanut pakollisen julkisen ostotarjouksen Silmäasema Oyj:n osakkeista. Ostotarjouksen mukainen jälkikäteinen tarjousaika päättyy 7.11.2019 klo 16.00.

Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajalla, joka omistaa enemmän kuin 90 prosenttia osakeyhtiön kaikista osakkeista ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, on oikeus ja velvollisuus lunastaa loput yhtiön liikkeeseen laskemat ja ulkona olevat osakkeet. Coronaria on tarjousasiakirjassa ilmoittanut aloittavansa lunastusmenettelyn, mikäli 90 prosentin raja täyttyy.

Silmäaseman hallitus antoi 11.9.2019 lausunnon Coronaria Oy:n pakollisesta julkisesta ostotarjouksesta. Lausunnossaan hallitus piti tarjottavaa vastiketta (6,00 euroa per osake) alhaisena ja päätti yksimielisesti olla suosittelematta ostotarjouksen hyväksymistä Silmäaseman osakkeenomistajille.

Lausuntoa mukauttamatta, Silmäaseman hallitus haluaa kuitenkin kiinnittää Silmäaseman osakkeenomistajien huomion Coronarian kasvaneeseen omistusosuuteen Silmäasemassa hallituksen lausunnon jälkeen, ja sen johdosta seuraaviin seikkoihin:

Coronarian omistusosuus Silmäaseman osakkeista ja äänimäärästä on noin 89,3%, kun mukaan lasketaan 31.10. mennessä vastaanotetut ostotarjouksen hyväksynnät. Tällä omistusosuudella Coronarialla on mahdollisuus käytännössä yksin käyttää merkittävää määräysvaltaa Silmäasemassa, muun muassa yhtiökokousten kautta.

Mikäli osakkeenomistaja haluaa myydä Silmäaseman osakkeensa jälkikäteisen tarjousajan jälkeen, hänen tulee myydä ne avoimilla markkinoilla. Coronarian kasvanut omistusosuus on vähentänyt oleellisesti Silmäaseman osakkeen likviditeettiä. Osakkeenomistajan tulee huomioida, että osakkeiden myyminen myöhemmin suotuisassa aikataulussa tai suotuisalla hinnalla voi tästä syystä olla vaikeaa.

Lisäksi Silmäaseman hallitus pitää todennäköisenä, että Coronarian omistusosuus Silmäasemasta ylittää jossain vaiheessa 90 prosentin rajan, jolloin Coronaria tullee käynnistämään edellä mainitun, osakeyhtiölain mukaisen lunastusmenettelyn. Mahdollisessa lunastusmenettelyssä Coronarialla on oikeus lunastaa yhtiön osakkeet osakeyhtiölain perusteella määräytyvään käypään hintaan. Tällainen käypä hinta voi olla tarjousvastike tai jokin muu lunastusmenettelyssä vahvistettu hinta. Mahdollisessa lunastusmenettelyssä vahvistettava lunastushinta maksetaan lunastusmenettelyn päättymisen jälkeen osakeyhtiölain määräysten mukaisesti.

Lausunnossa esitetyn mukaisesti, Silmäaseman hallitus korostaa, että yhtiön osakkeenomistajien tulee itsenäisesti päättää, hyväksyvätkö he ostotarjouksen ja osakkeenomistajien tulee huomioida kaikki oleellinen saatavilla oleva tieto, mukaan lukien Coronarian tarjousasiakirjassa ja Silmäaseman hallituksen lausunnossa esitetyt seikat, sekä kaikki muut seikat, jotka vaikuttavat Silmäaseman osakkeiden arvoon.

Mikään tässä tiedotteessa esitetty ei muodosta sijoitus- tai veroneuvontaa ja erityisesti Silmäasema tai sen hallitus ei arvioi tässä Silmäaseman osakkeiden yleistä hintakehitystä tai osakkeisiin liittyviä riskejä.

Silmäasema Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen, puh.+358 50 388 9670


Silmäasema on kotimainen yritys, joka tarjoaa maanlaajuisesti kaikki näkemisen ja silmäterveyden tuotteet ja palvelut. Silmäasema on Suomen suurin yksityinen silmäleikkauksia tarjoava silmäsairaalaketju sekä toiseksi suurin optikkoketju. Silmäasema-ketjulla on lähes 150 myymälää ja 13 silmäsairaalaa Suomessa sekä yhdeksän myymälää Virossa. Silmäasema-ketjun palveluksessa työskentelee yli 1 000 näkemisen ja silmäterveyden ammattilaista. Silmäasema-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 122,9 miljoonaa euroa ja oikaistu käyttökate 11,8 miljoonaa euroa.

VASTUUNRAJOITUSLAUSEKE

TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, JAPANIIN, AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN TAI HONGKONGIIN TAI MILLEKÄÄN SELLAISELLE ALUEELLE, JOISSA JUKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN, TAI OSTOTARJOUS, OLISI SOVELTUVAN LAIN VASTAINEN.

TÄMÄ TIEDOTE EI OLE TARJOUSASIAKIRJA EIKÄ SELLAISENAAN MUODOSTA TARJOUSTA TAI KEHOTUSTA TEHDÄ MYYNTITARJOUSTA. ERITYISESTI TÄMÄ TIEDOTE EI OLE TARJOUS MYYDÄ TAI TARJOUSPYYNTÖ OSTAA MITÄÄN TÄSSÄ TIEDOTTEESSA KUVATTUJA ARVOPAPEREITA EIKÄ OSTOTARJOUKSEN ULOTTAMINEN YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, JAPANIIN, AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN TAI HONGKONGIIN. SIJOITTAJAT VOIVAT HYVÄKSYÄ OSAKKEITA KOSKEVAN OSTOTARJOUKSEN YKSINOMAAN TARJOUSASIAKIRJAAN SISÄLLYTETTYJEN TIETOJEN POHJALTA. OSTOTARJOUSTA EI OLE TEHTY TAI TULLA TEKEMÄÄN SUORAAN TAI VÄLILLISESTI ALUEILLE, JOILLA TARJOAMINEN TAI TARJOUKSEEN OSALLISTUMINEN OLISI LAINVASTAISTA TAI MIKÄLI ALUEELLA VAADITAAN TARJOUSASIAKIRJAN JULKISTAMISTA TAI REKISTERÖINTEJÄ TAI TARJOUKSEN TEKEMISEEN KOHDISTUU MUITA VAATIMUKSIA SUOMESSA OSTOTARJOUKSEEN LIITTYVIEN VAATIMUSTEN LISÄKSI.